Valta pois papeilta?

b2ap3_thumbnail_Augsburg2.png

 

Eilinen kirkolliskokouksen äänestys on herättänyt huolta pappien aseman rapautumisesta. Kirkolliskokous päätti, etteivät kirkkoherrat jatkossa toimi enää kirkkoneuvostojen ja seurakuntaneuvostojen puheenjohtajina. Pappisliiton entinen puheenjohtaja ja arvostettu kirkollinen vaikuttaja Jukka Huttunen arveli heti päätöksen jälkeen, että papit siirretään jatkossa vähitellen pois kaikesta päätöksenteosta. Sama huoli kuului myös kirkolliskokouksessa vähemmistöön jääneiden piispojen eli Häkkisen, Jolkkosen, Peuran, Revon ja Salmen puheenvuoroissa.

 

Huolet ovat turhia.

 

Evankelisten säätyjen kesällä 1530 katoliselle keisari Kaarle V:lle (kuvassa) Augsburgin valtiopäivillä luovuttamassa Augsburgin tunnustuksessa todetaan: “Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka”. Tämä virka on meidän kirkossamme pappisvirka.

 

Tunnustuksessa todetaan edelleen: “Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan.” Evankeliumin tärkein julistaja ja sakramenttien jakaja on pappi. Kirkollisesta järjestyksestä sanotaan, ettei “kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista”. Kutsuminen viittaa pappisvihkimykseen.

 

Niin kauan kuin Suomen evankelis-luterilainen kirkko pysyy evankelis-luterilaisena kirkkona on selvää, että evankeliumi ja sakramentit rakentavat kirkon ja että tehtäviin kutsutuilla papeilla on johtava rooli kirkossa.

 

Kesän 1530 jälkeen Vantaassa on virrannut paljon vettä. Kansankielien renessanssin ja lukutaidon edistymisen vuoksi luterilaiseen tunnustukseen voivat nyt tutustua ja sitoutua kaikki kirkon jäsenet. Tilanne ei ole enää sama kuin vuonna 1593, jolloin pieni joukko Upsalassa päätti, että Ruotsin (ja Suomen) valtakunnanuskonnoksi tuli luterilaisuus. 2000-luvulla yhteinen pappeus eli se, että jokainen kristitty on kasteen perusteella oikeutettu lähestymään Jumalaan ja hoitamaan hengellisiä tehtäviä kirkossa, voi toteutua eri tavalla kuin yli 400 vuotta sitten.

 

Yhteiseen pappeuteen kuuluu nyt luontevasti, että luottamushenkilöt tukevat johtavien pappien vallankäyttöä seurakuntaneuvostojen ja kirkkoneuvostojen puheenjohtajina. 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Eipä ole lääketieteellisissä tiedekunnissakaan taloushallinnon koulutusta, vaikka ylilääkäreiden päätöksillä suuret veroeuromäärät liikkuvat vilkkaasti kustannuspaikalta toiselle. Muiltakin aloilta löytyy esimerkkejä. Pääsin yllättäen kirkon johtamiskoulutukseen (kirjo 2) vaikka en ole seurakuntavirassa, ja olen positiivisesti yllättynyt, että kurssin ajasta ja työmäärästä suuri osa käsittelee taloutta papin johtamistyön välineenä.

  2. Täällä keskustellaan demokratian perusteista. Siitä, miksi esimerkiksi toimeenpanovalta ja päätösvalta on hyvä erottaa toisistaan. Miksi on oikeudenmukaista erottaa ne toisistaan, jotta vältytään siltä ettei liikaa valtaa keräänny yksiin käsiin? Miksi liikaa valtaa ei sitten saisi kerääntyä yksiin käsiin, jos nämä ”yhdet kädet” kuuluvat ”asiantuntijoille”? Puhe on siis myös siitä, onko asiantuntijavalta parempi kuin demokraattinen valta, tai miksi asiantuntijoilla ei ole automaattisesti enemmän valtaa demokraattisissa päätöksentekoelimissä kuin tavallisilla kansan valitsemilla edustajilla? Eivätkö esim. akateemisesti korkeasti koulutetut demokratiateorioiden asiantuntijat, kuten vaikkapa minä, olisi parempia päättäjiä demokratioissa kuin tavalliset kansanedustajat, joista monetkaan eivät ole korkeasti oppineita demokratiateorioiden asiantuntijoita? Emmekö juuri me asiantuntijat osaisi tehdä parhaiten demokraattisia päätöksiä, kun me tiedämme mistä demokratiassa on kyse, asiantuntijuutemme perusteella. Eikö olisi siis demokratian toteutumisen kannalta parhainta, että me istuisimme vakituisesti eduskunnassa ja että meille varattaisiin siellä vakituiset eläkevirat erilaisissa puheenjohtajan, esittelijän, valmistelijan jne. asemissa?

  3. Jos luen oikein, Sari R-L vie keskustelua kuitenkin mustavalkoiselle jokotai-asetelmalle. Eduskuntaa ei tule nimittää asiantuntijoista, mutta kukaan ei myöskään ehdota kirkkovaltuuston korvaamista papeilla.

    Seurakunta ei ole pelkästään itsehallinnollinen yksikkö, vaan se on myös paikallisen tason osa kokonaisuutta. Kokonaisuus on jopa kansallista kirkkoa suurempi. Kirkkoherran mahdollinen vallankäyttö ei perustu hänen henkilökohtaiseen asiantuntemukseensa tai ammatillisuuteensa. Hänellä pitää kuitenkin olla sitä tullakseen valituksi kirkkoherraksi. Ja sen jälkeen hän on linkki kokonaiskirkosta seurakuntaan. Valalla velvoitettu edustamaan kirkkoa seurakunnan päätöksenteossa. Jos siihen ei ole mitään välineitä, tilanne on turhauttava ja absurdi.

  4. Teemu,
    en pyri mustavalkoisuuteen. Toivottavasti et sinäkään.
    Sanot että kirkkoherra edustaa ”kokonaiskirkkoa” ja ”kirkkoa” seurakunnan päätöksenteossa. Tarkoitatko että seurakuntalaiset (ja heidän edustajansa) ovat kirkkoherraa vähemmän kykeneviä arvioimaan seurakuntaneuvostossa käsiteltäviä asioita myös välitöntä paikallista tasoa laajemmin kristillisestä globaalista yhteisöstä, eeettisistä näkökulmista ja kokonaiskirkon edusta käsin? Ja tästä syystä kirkkoherralla tulee olla epädemokraattinen valta-asema seurakuntaneuvostossa?

  5. 1. En ota kantaa enkä tiedä, mikä kirkkoherran suhde kirkkoneuvostoon tulisi olla. Siinä tulisi ottaa huomioon sekin, että seurakunnassa on myös valtuusto. Jos verrataan kunnalliseen demokratiaan, kirkkoherran tulisi olla esittelijä. Se, mitä kyselen, miten toimeenpanovalta sitten toteutuu.

    2. Käännän kysymyksen toisin päin. Jos kirkkoherralla ei ole seurakuntalaisia paremmat edellytykset arvioida seurakuntaneuvostossa käsiteltäviä asioita myös välitöntä paikallista tasoa laajemmin kristillisestä globaalista yhteisöstä, eeettisistä näkökulmista ja kokonaiskirkon edusta käsin, niin kirkkoherra ei ole tehtäviensä tasolla. Ts on valittu epäpätevä kirkkoherra. Jos laajalla koulutuksella, pitkähköllä työkokemuksella ja jatkuvalla ammattikirjallisuuteen perehtymisellä ei ole mitään antia, niin on varmaan paras, ettei kirkkoherralle edes kerrota neuvoston kokoontumispäiviä.

  6. ” Emmekö juuri me asiantuntijat osaisi tehdä parhaiten demokraattisia päätöksiä, kun me tiedämme mistä demokratiassa on kyse, asiantuntijuutemme perusteella.”
    Asia ei ole näin mustavalkoinen. Ei riitä, että on teoriapohjaista asiantuntijuutta demokratiasta. Täytyy olla myös sekä käytännön että teorian pohjaista asiantuntijuutta kulloinkin käsiteltävistä asiosita. Kirkossa se tarkoittaa myös erikoisalaa, hengellistä ulottuvuutta. Ja kaikki osa-alueet tulee osata liittää kokonaisuuteen. Siihen ei riitä pelkkä teoriatieto demokratiasta.

  7. Teemu,
    en ole kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että kirkkoherroilla olisi parempi tai korkeampi tietämys asioista jotka koskevat kaikkia kirkon jäseniä (eli että he olisivat parempia arvioimaan kirkon, kokonaiskirkon tai globaalin kristittyjen yhteisön etua) kuin seurakuntalaisilla. Tai että heillä olisi parempi ymmärrys asioiden eettisistä ulottuvuuksista. Nämä asiathan ovat järjellä ymmärrettäviä asioita ja siis kaikkien seurakuntalaisten arvioitavissa olevia asioita. Seurakuntalaisethan ovat järjellisiä olentoja (vrt. blogissa mainittu ”yhteinen pappeus”). Jos kirkkoherroilla (tai joillain heistä) on tällainen käsitys omasta ylivertaisesta tietämyksestään, hengellisyydestään tai kyvystään järjenkäyttöön kaikkia koskevien asioiden arvioinnissa niin se on toki autoritäärinen piirre. Demokratia on hyvä autoritäärisyyden kontrolloinnin väline.

  8. En ymmärrä, mihin perustuu pelko kirkkoherran suuresta vallasta kirkkoneuvostossa. Kun olin kirkkoherrana, jäin kaksi kertaa ainoaksi pohjaesityksen kannattajaksi – eikä se minua sen enempää häirinnyt, sitten mentiin eteenpäin muitten jäsenten kannattaman ratkaisun mukaan. Jokainen tiesi, että minulla oli äänestyksissä vain yksi ääni ja että kaikilla jäsenillä on oikeus esittää asioita valmisteltavaksi esityslistalle.

    Vastaavasti muistan monta tilannetta, joissa minun puheenjohtajana piti keskeyttää keskustelut, kun innokas neuvosto olisi ruvennut tekemään ihan merkittäviä päätöksiä ilman valmistelua ja kunnollista esittelyä.

  9. Sari ei nyt ajattele asiaa, vaan puolustaa härkäpäisesti kantaansa.
    Jos sinä väittäisit, että sinulla on parempi asiantuntemus ja arviointiperusta naistutkimuksesta tai tasa-arvokysymyksistä kuin meidän alakerran talkkarilla, niin myöntäisin kernaasti. Talkkarin pitäisi lukea paljon muutakin kuin Seiskaa ja Timo Soinin plokia, jotta pääsisi jyvälle, mistä esimerkiksi tasa-arvokysymyksissä on keskeistä.

    Ei se kirkkoherruudessa ole kummemmasta kysymys. Koulutuksella ja kokemuksella hankitaan osaamispääomaa. Sitä varten koulutusta hankitaan.

  10. Vastaavasti muistan monta tilannetta, joissa minun puheenjohtajana piti keskeyttää keskustelut, kun innokas neuvosto olisi ruvennut tekemään ihan merkittäviä päätöksiä ilman valmistelua ja kunnollista esittelyä.

    Keravalla persut vaativat kaupungin järjestyssääntöön kerjäämisen kieltävää pykälää. Jakeluun ei mennyt edes ystävällinen selvitys, ettei Suomessa ole ollut kohta kymmeneen vuoteen kaupunkien järjestyssääntöjä. Yleinen järjestyslaki korvasi ne 2003. Samat valtuutetut ehdottivat aikaisemmin maahanmuuttajakiintiötä kaupunkiin. Ikään kuin Suomessa voisi kaupunkien päätöksellä rajoittaa vapaata muuttamisoikeutta. Eikä kysymys ollut alakerran talkkarista, vaan koulutetuista ihmisistä.

Kirjoittaja