Eilinen kirkolliskokouksen äänestys on herättänyt huolta pappien aseman rapautumisesta. Kirkolliskokous päätti, etteivät kirkkoherrat jatkossa toimi enää kirkkoneuvostojen ja seurakuntaneuvostojen puheenjohtajina. Pappisliiton entinen puheenjohtaja ja arvostettu kirkollinen vaikuttaja Jukka Huttunen arveli heti päätöksen jälkeen, että papit siirretään jatkossa vähitellen pois kaikesta päätöksenteosta. Sama huoli kuului myös kirkolliskokouksessa vähemmistöön jääneiden piispojen eli Häkkisen, Jolkkosen, Peuran, Revon ja Salmen puheenvuoroissa.
Huolet ovat turhia.
Evankelisten säätyjen kesällä 1530 katoliselle keisari Kaarle V:lle (kuvassa) Augsburgin valtiopäivillä luovuttamassa Augsburgin tunnustuksessa todetaan: “Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka”. Tämä virka on meidän kirkossamme pappisvirka.
Tunnustuksessa todetaan edelleen: “Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan.” Evankeliumin tärkein julistaja ja sakramenttien jakaja on pappi. Kirkollisesta järjestyksestä sanotaan, ettei “kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista”. Kutsuminen viittaa pappisvihkimykseen.
Niin kauan kuin Suomen evankelis-luterilainen kirkko pysyy evankelis-luterilaisena kirkkona on selvää, että evankeliumi ja sakramentit rakentavat kirkon ja että tehtäviin kutsutuilla papeilla on johtava rooli kirkossa.
Kesän 1530 jälkeen Vantaassa on virrannut paljon vettä. Kansankielien renessanssin ja lukutaidon edistymisen vuoksi luterilaiseen tunnustukseen voivat nyt tutustua ja sitoutua kaikki kirkon jäsenet. Tilanne ei ole enää sama kuin vuonna 1593, jolloin pieni joukko Upsalassa päätti, että Ruotsin (ja Suomen) valtakunnanuskonnoksi tuli luterilaisuus. 2000-luvulla yhteinen pappeus eli se, että jokainen kristitty on kasteen perusteella oikeutettu lähestymään Jumalaan ja hoitamaan hengellisiä tehtäviä kirkossa, voi toteutua eri tavalla kuin yli 400 vuotta sitten.
Yhteiseen pappeuteen kuuluu nyt luontevasti, että luottamushenkilöt tukevat johtavien pappien vallankäyttöä seurakuntaneuvostojen ja kirkkoneuvostojen puheenjohtajina.
Kirjoituksenna loppukappale on kaunis, ihanteellinen ja tavoiteltava asioiden tila. Vallan hiekkalaatikoilta pitää päästä yhteistyön tekemiseen. Kenenkään valta ei säädösten pohjalta saa olla rajaton.
Eiköhän olisikin parempi, että papit keskittyisivät enemmän sananpalveluun ja sakramenttien hoitamiseen sen sijasta, että he istuisivat päättämässä taloushallinnon asioista?
Otsikko on ”Valta pois papeilta?”
Minulle nousi mieleen ”Täällä Pohjantähden alla” ja Akseli ja Elina.
Koetaanko papiston edustavan edelleen sääty-yhteiskunnan eliittiä, jolta valta tulee ottaa pois?
Kuka tuossa kuvassa istuu valtaistuimella ja ketkä nöyristelevät ympärillä?
Jeesuksen ajan saddukeukset ovat varoittava esimerkki maallistuneesta pappisvallasta.
Kun minunkin nimeni näin arvovaltaisessa blogissa mainitaan turhilla ylisanoilla varustettuna, on pakko kommentoida vain muutamaa ulottuvuutta asiassa (aihetta paljoon olisi):
– valta tuntuu olevan se ydinkäsite. Minulle kirkkoherran puheenjohtajuus tai minimissään edes jäsenyys seurakuntaa johtavassa neuvostossa aukeaa enemmän yhteistyöstä. Kirkon virka ja yhteisen pappeuden edustajat yhdessä tekevät päätöksiä seurakunnssa.
– tiedän vallan hyvin esittelijän vallan mahdollisuudet. Mutta se on virkamiehen valtaa, ei sanan ja sakramenttien hoitamisen viran ”valtaa”. Nyt puretaan sekä käytännössä tärkeä, mutta ennen muuta kirkon ominaispiirteistä kertova merkittävä symboli, kun virka heivataan päätöksenteossa vain valmistelijan ja esittelijän rooliin
– esittelijä ja puheenjohtaja: miksei kukaan kysy voisiko esittelyn neuvostossa hoitaa joku muu kuin kirkkoherra, jos se nyt niin suuri ongelma on?
– haluaisin nähdä sen separaattorin, joka erittelee siististi eri hinkkeihin talousasiat ja sitten saarna-asiat.
Mitä valtaa papistolle seurakunnan johtamisessa lopulta? Mielelläni teen päätehtävääni sananjulistuksen ja sakramenttien palvelijana, mutta jos vastaan tulee tilanteita, joissa pitäisi käyttää minulle uskottua, virkaan kuuluvaa hengellistä valtaa, niin voiko sitä käyttää? Vaikken uudistusta vastusta, niin pelkään, että liiallinen papiston vallan kaventaminen johtaa siihen, että oikeasti teologisista ja hengellisistä asioista tulee hallinnollisia asioita. Byrokratia muuttuu toisenlaiseksi kuin mitä se nyt on.
Tuleeko papeista asiantuntijoita, jotka antavat lausunnon, joka voidaan jättää huomioimatta hallinnollisesta syystä?
”Tuleeko papeista asiantuntijoita, jotka antavat lausunnon, joka voidaan jättää huomioimatta hallinnollisesta syystä?”
Tämä on tärkeä ja huomionarvoinen ksysymys!
Jukka. Niitä ”saarna-asioita” ei käsitellä kirkkoneuvoston kokouksissa. Ei ainakaan niinä 20 vuoden aikana, kun olin siellä esittelijän ominaisuudessa.
Teologian maisterin tutkintoon ei kuulu lainkaan talousasioita käsitteleviä oppiaineita. Silti monet papit luulevat tietävänsä niistä enemmän kuin vaaleilla valitut luottamushenkilöt.
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monella vaaleilla valitulla luottamushenkilöllä on pätevyyttä ja asiantuntemusta ymmärtää ja hoitaa talousasioita? Tai ylipäätänsä hengellisiä/kristillisiä asioita?
Viime aikoina nämä ”talousasiat” on kytketty juuri luottamushenkilöiden toimesta vahvasti teologisiin valjaisiin eli luottamushenkilöt ovat olleet ajamassa lähetysmäärärahojen alasajoa heiltä, jotka vetoavat teologisiin perusteisiin toiminnassaan.