Valonkantajista

Hämäläinen: ”Asia vain on niin, että toiset palvovat demoonista pyhänä. Meillähän näin tekevät esimerkiksi vapaamuurarit. Jos heitä pitää demoonin palvojina, ei se tarkoita että heissä olisi paha henki, mutta kyllä sitä, että palvonnassaan he ovat demooneihin yhteydessä, ja vannovat sitovimmat valansa Lusiferille. Siksi se on niin surkeata touhua ja osoittaa vain, miten huono länsimaisenkin ihmisen hengellinen arvostelukyky on.”

Vapaamuurareista on täläkinpalstalla puhuttu niin paljon fuulaa, että lienee aiheellista, vaikka en muurari olekaan, kirjoittaa muutama faktakin:

Luonteeltaan ja olemukseltaan aito vapaamuurarius on :

” Vapaiden miesten yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on rakentamiseen liittyvien symbolien avulla kasvattaa jäseniään kohti henkistä kasvua ja täydellisyyttä.”

Vapaamuurariutta voidaan pitää allegorioihin ja vertauskuviin verhottuna yhtä Korkeinta Olentoa kunnioittavana moraalijärjestelmänä, jonka päämääränä on toimia ihmiskunnan yleisen veljeyden hyväksi ja saattaa näin lihaksi ja vereksi kuuluisa käsky lähimmäisen rakastamisesta. Sveitsiläisen suurloosi Alpinan muurariuden juhlavaa luonnehdintaa vuodelta 1808:

”Vapaamuurarius on tiennäyttäjä täyteen ihmisarvoon ja veljesrakkauteen. Sen ylin perusta on uskon- ja ajatuksenvapaus, sen tärkein tehtävä on luonteen ja mielenlaadun muokkaaminen ja sen ensimmäinen vaatimus hellittämätön tahto hyvyyteen.”

Sitaatista ilmenevää tarkoitusta ja pyrkimystä kuvaa Jaakko Meriluoto 1950- luvulla Lahden muurarien vuosikertomuksessa näin:

”Vapaamuurariuden suuret loistotähdet sekä pilarit Viisaus, Voima ja Kauneus ovat oppaina tiellämme… Pienen pienistä osasista syntyy ihastuttava taideteos. Sen nimi on valon ja rauhan temppeli. Antakaamme valonsäteen tunkeutua kuoremme läpi ja toteuttakaamme vapaamuurariutta omalla persoonallisella tavallamme.”

Vapaamuurariudessa on erilaisia järjestelmiä, joita kutsutaan riiteiksi ja niillä kullakin on perussääntönsä ja joissa asteita voi olla enemmänkin kuin kolme, joskin näihin lisäasteisiin edellytetään vähintään mestariasteen vihkimys. Ja asteelta toiselle siirrytään aina muutenkin alemman asteen kautta. Eniten asteita on skotlantilaisessa järjestelmässä, jossa niitä Jeesuksen kuoliniän mukaisesti on 33.

Tunnustuksettomana ja dogmittomana sininen vapaamuurarius ei ole varsinaisesti uskonto, ja siksi perusasteisiin voidaan rotuun tai kansallisuuteen katsomatta hyväksyä eri uskontokuntien jäseniä, kunhan he vain yleensä tunnustavat uskovansa johonkin Korkeimpaan. Ateisteja ei siis hyväksytä ja 18 asteesta Uuteen Liittoon siirryttäessä edellytetään myös uskoa nimenomaan kolmiyhteiseen kristilliseen Jumalaan. Vihkimyksiin pyrkijän tulee muuten olla vain lainkuuliainen ja moitteettomaksi havaittu kansalainen, jonka pyrkimys jäseneksi kahden jäsenen ja korkea-arvoisen esittelijän suosituksesta yhteisesti ja yksimielisesti hyväksytään.

Astetyön lisäksi vapaamuurarit harjoittavat hyväntekeväisyyttä ja tukevat kaikessa hiljaisuudessa sairaita lapsia, sotaveteraaneja, vanhuksia ja vammaisia sekä ylläpitävät tässä mielessä esim. lastensairaaloita, vanhainkoteja ja palvelutaloja. Hyväntekeväisyyteen kerätään joka kokouksessa myös ns. lesken ropo.

Monille konservatiiveille muurariuden edustama moniarvoisuus ja vapauden filosofia ovat jo ajatuksinakin olleet epäilyttäviä ja muurarius ei olekaan miellyttänyt poliittisia eikä etenkään uskonnollisia ääriliikkeitä, joissa vapaata ajattelua on usein vihattu, totuus kanonisoitu ja kaanonia asetettu vartioimaan hengellinen tai poliittinen oligarkia. Näin ei ole yllättävää, että muurareita ovat kiihkeimmin vastustaneet fasistit, kommunistit ja katolinen kirkko. Mutta myös monet luterilaiset etenkinfundamenytalistit ovat olleet asiassa aktiivisia. Jotkut heistä eivät ole tyytyneet moittimaan muurareita vain maallisen vallan halusta, vaan pitävät heitä myös okkultisteina ja saatananpalvojina ja kaikin tavoin muutenkin harhaoppisina.

Virhellisessä  esiymmärryksessä astutaan yhtä jalkaa muurarijärjestöjä ankarasti vastustaneitten – toistettakoon – fasistien ja kommunistien kanssa, joiden hampaisiin vapaamuurarit erityisesti 1930-luvulla joutuivat. Suomessa varsinkin Isänmaallinen kansanliike, kuuluisa IKL, otti asian sydämelleen ja julkaisi joukon kiihkeitä antimuurarillisia pamfletteja kuten Viitasaaren Isänmaallisen Kerhon 1933 jakaman lentokirjasen Vapaamuurariuden julkinen ja salainen ohjelma.

Monilta vm-foobikoilta ihmisiltä jää huomaamatta, että moittiessaan muurareita myös esim. lusiferiaaneiksi he syyttävät samalla myös apostoli Pietaria, joka kehotti ihmistä sytyttämään sydämeensä ”kirkkaan kointähden.” Sillä tuon Venusta tarkoittava tähti oli ’valonkantaja’ eli lucifer. Tätä arvonimeä kantoi myös mestari Jeesus, sillä hänhänitsesanoi olevansa  ”Se kirkas kointähti”.

Tuohon samaan aamuruskon kirkkauteen pyrkinevät tämänkin päivän vapaamuurarit, jotka ovat matkalla pimeydestä kohti valoa ja ovat mukana – Carl Gustaf Emil Mannerheimin sanoin – ”ihmiskunnan pitkällä vaelluksella kohti henkistä kasvua ja täydellistymistä.”

Vapaamuurariuden suuri esikuva onkin  kuningas Salomo, jonka temppeliä muurarit yhä rakentavat, ja jonka nimi voidaan lukea sol mach: suuri aurinko! Kun kuu, yön hallitsijatar Saban kuningattarena saapuu tapaamaan loistavaa kuningas Salomoa, tämän loisto himmenee, aurinko pimenee, kunnes syntyy kuun varjosta jälleen uudelleen. Niin pimeyttä seuraa aina uusi valo.

Uusi ja voittava aurinko Sol invictus oli myös taivaallinen kuningas ja kansojen Korkein hallitsija. Auringon kultaiset säteet lämmittivät, mutta myös valaisivat kaikkia ihmisiä. Niinpä ei ollut ihme, että myös maalliset ja uskonnolliset hallitsijat, kansojen keisarit ja kuninkaat, ylipapit ja prelaatit ottivat valtansa merkkeihin auringon vertauskuvat.

Monien kristinuskon antiikista lainaamien aurinkoallegorioiden joukossa on myös kertomus paitsi Osisriksesta myös kauniista keltatukkaisesta Apollo nuorukaisesta, sinisilmäisestä aurinkojumalasta, joka kultaisten hiusten valuessa olkapäilleen, päästä kantapäihin valkoiseen viittaan puettuna kantaa käsivarrellaan Jumalan karitsaa. Karitsaa joka kuolemallaan synnyttää uuden auringon, sillä 24. joulukuuta pysähtyy talvi ja häviää kuoleman unesta heräävälle keväälle. Sama symboli toistuu neitsyt Marian ja Jeesus lapsen ikoneissa.

Vapamuurari kulkee pitkän vihkimystien. Hän oli siinnyt, muodostunut ja syntynyt uudelleen. Hän oli kuten kuningas Saul, Jumalan poika, sillä tuona päivänä oli Jumala hänet synnyttänyt ja vihkinyt – kuten tulee ymmärtää – ’oman elämänsä hallitsijaksi’.  Jeesus olikin luovuttanut tuomiovallan kuninkaana pois itseltään ja ojentanut sen kruununa oppilaalleen : ”Minä annan  t e i l l e elämän kruunun

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Hirn: ”Kyllä vapaamuurarit ovat vallankumouksia tehneet. Sekä Yhdysvaltojen että Ranskan vallankumoukset olivat mitä suurimmassa määrässä vapaamuurareiden tekemiä tai ainakin hyvin voimakkaasti he olivat niissä päävaikkuttajina.”

    Vapaamuurarit pakenivat suurin joukoin katolisen kirkon vainoja Uuteen maailmaan, Amerikkaan. Kuten tunnettua Amerikan itsenäisyysjulistus on pääosin vapaamuurarien kirjoittama, tarkoittaa myös käsitystä vapaudesta. Ei ole sattumaa, että USA on Israelin ykkössuojelija. Kotka amerikkalaisessa hallinnossa viittaa Raamatun kuvauksiin kotkasta, joka suojelee juutalaista kansaa. Tämä kuvio löytyy myös helluntailaisesta opetuksesta, ainakin takavuosina. Vapaamuurarien tärkein merkitys liittyy Israelin valtioon, muu on rekvisiittaa ja peitettä. Järjestön johdossa on rikkaita juutalaisia, kuten tunnettu pankkiirisuku, joka on vuosisatoja sotkeentunut valtioiden politiikkaan rahoillaan.

    Mikä on järjestön salattu päämäärä, jota muulit palvelevat tietämättä, mihin isäntä muuleja ohjaa?

    • Tuomaala. Niinpä niin, ja kaikki nämä konspiraattorit toimivat kuin Siionin Viisaitten Pöytäkirjoissa kuvataan: juutalaiset tavoittelavat kätyreineen maailman johtajuutta! Höpö löpö!

    • Tuomaala taitaa uskoa noihin salaliittoteorioihin jonkan mukaan on olemassa salainen maailman hallitus ja jota juutalaiset ohjaavat.Edelleen että vapaamuurarit olisivat sen olennainen osa.
      En muuten usko että Rotchildit tai jonkun sen haaran edustaja olisivat olleet vapaamuurarteita, Sellainen ei kertakaikkiaan sovi heidän politiikkaansa.

      Tuo maailmanhallitus juttu on vanhoja tahallisesti liikkeellepantuja ilkeyksiä jotta juutalaisvastaiset vainot varsinkin 1800-luvun venäjllä olisivat motivoituja.

    • Hämäläinen: ”Niinpä niin, ja kaikki nämä konspiraattorit toimivat kuin Siionin Viisaitten Pöytäkirjoissa kuvataan: juutalaiset tavoittelavat kätyreineen maailman johtajuutta! Höpö löpö!”

      Miksi vedät esiin salaliittoteorioita? Jotenkin taas arvasin, että mennään tuolle tasolle Hämäläisen kanssa.

      Hirn: ”Tuo maailmanhallitus juttu on vanhoja tahallisesti liikkeellepantuja ilkeyksiä jotta juutalaisvastaiset vainot varsinkin 1800-luvun venäjllä olisivat motivoituja”

      Jos ette pistäisi maailmanhallituksia suuhuni, kun pidän niitä satuina siinä missä Siionin viisaiden pöytäkirjoja. Ollaan vapaamuurareista Sepon kanssa muissa yhteyksissä väännetty. Hänen kanssaan on kiva keskustella. Ja asiallista, kun ei sanoja työnnetä suuhun.

      Näkemykseni vapaamuurarien tavoitteesta perustuu kirjoituksiin. Ei sieltä suoraan löydä järjestöä, mutta kaikki viivat Raamatun profetiassa osoittavat yhteen pisteeseen, jota kohti edetään vääjäämättömästi, niin vapaamuurarit kuin kristilliset liikkeet, sulassa sovussa, mutta sitä ymmärtämättä, luoden viholliskuvia, jotta eivät näkisi toistensa samankaltaisuutta.

      Kannattaisiko Hämäläisen kysyä itseltään, onko mahdollista, että hän pelaa palloa samaan pussiin kuin vapaamuurarit?

      Kun kirjoitin ”Mikä on järjestön salattu päämäärä, jota muulit palvelevat tietämättä, mihin isäntä muuleja ohjaa” en toki tarkoittanut vapaamuurarien mestareita, sillä he ovat myös muuleja, yhtä sokeita tai valontuojan sokaisemia, kuin alemman tason muulit.

    • Ei minulle kuulu, mihin kukin katsoo menevänsä tai pääsevänsä, mutta kun näytät pitävän itseäsi jotenkin parempana kuin rappareita, niin kiinnostaa kysyä, mihin perustat paremmuutesi. Kirjoitustesi perusteella ajat samaa agendaa kuin vapaamuurarit. Onko mahdollista, että olette tasa-arvoisia sen suhteen, minne olette matkalla? Vai katsotko olevasi paremmassa asemassa kuin vapaamuurarit? Jos katsot olevasi paremmassa asemassa, niin millä perusteella, kun vapaamuurarit uskovat Jumalaan ja vapaamuurareihin kuuluu luterilaisiakin pappeja?

  2. Heinola.”Rytin rouva eli Gerda Ryti oli teosofisesti orientoitunut spritualisti, joka uskoi itsellään olevan mm. henkioppaan”.
    Näinhän se oli. Luulin, että rouvan asiat olisi ollut paremmin kun hänen sodanaikaista rukoustaan kai ahkerasti siteerataan. Itse asiassa hengellisesti hänen asiat oli siis huonommin kuin Rytin, jos hän oli henkioppaan pauloissa. Voi voi rouva parkaa.

    • Henkioppaita löytyy kristillisyydestä paljon. He väittävät yleensä, että saavat viestejä Jeesukselta tai että Herra puhuu heidän kauttaan. Heidän tehtävänsä on johdattaa kristityt syvemmälle valheeseen.

      ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'”

      Tekstin perusteella voi varmuudella olettaa, että Jeesuksen nimeen voimallisia tekoja tehneet ovat uskoneet saaneensa kutsun Jeesukselta ja että he ovat pelastettuja, matkalla taivaaseen. Ehkä he ovat maalanneet helvetin lieskoja niiden osalle, jotka eivät heidän jeesukseensa usko.

      Hämäläisen toteamus ”Voi voi rouva parkaa” paljastaa pelottavaa itsevarmuutta oikeaoppisuudesta. Itseään oikeaoppisena pitävä voi surkutella ”vääräoppista”.

    • Voi AH parkaa mitä ylimielistä omahyväisyyttä hän edustakaan. Huonosti näyttävät olevan hengelliset asiansa kun luulee omaavansa kompetenssiin arvioida toistenhengellistä tilaa.
      Muuten Gerdan mies presidentti Risto Ryti harrasti numerologiaa kuten Jeesuskin, kävi ennustajilla ja oli kovin kiinnostunut vaimonsa muistakin harrastuksista.
      Asiassa kannatta lukea Sakari Virkkusen hieno ja silmiä aukaiseva teos Ryti : myrskyajan presidentti.

      Vaikka huonosti henkisesti sokeiden silmät auennevat. ”Vaikka heillä on silmät, he eivät näe, vaikka heillä on korvat, he eivät kuulee…”(Jeesus)

  3. Tuomaala. ”Hämäläisen toteamus “Voi voi rouva parkaa” paljastaa pelottavaa itsevarmuutta oikeaoppisuudesta. Itseään oikeaoppisena pitävä voi surkutella “vääräoppista”. En nyt rouva Rytin opeista tiedä mitään, enkä siis niitä surkutellut. Henkioppaasta kyllä surkuttelin. Jonkun johdattelemaksi joutuminen on minusta muutenkin aina ongelmallista hengellisissä kuvioissa.

    • ”Jonkun johdattelemaksi joutuminen on minusta muutenkin aina ongelmallista hengellisissä kuvioissa.”

      Totta, näitä johdattelijoita on eritoten karsimaattiset liikkeet täynnä. Uskontojen Uhrit tuki RY:llä olisikin asiasta paljon kerrottavaa.

    • ”Totta, näitä johdattelijoita on eritoten karsimaattiset liikkeet täynnä.”

      Henkioppaita löytyy myös luterilaisuudesta. Mainitsen nimet, jotka on oikeudessa tuomittu: Markku Koivisto ja Pirkko Jalovaara. Kummastakin varoittelin, kun he saivat maineensa kukkuloilla vapaasti mellastaa luterilaisissa kirkoissa. Kukaan kirkkoherroista, joka heidät päästi sisään, ei ole pyytänyt anteeksi tekojaan. Nokia Missiossa rampanneet amerikkalaiset supersaarnaajat ovat oma lukunsa.

      Kun blogissa keskustellaan vapaamuurareista, niin vapaamuurarien Amerikasta on Suomeen suuntautunut poikkeuksellisen vahva kristilliseen oikeistoon luettavien supersaarnaajien invaasio. Vapaamuurareilla ja Nokia Mission supervoidelluilla profeetoilla on yhteinen päämäärä ja siten myös isäntä. Vapaamuurarit ja kristillinen äärioikeisto ovat samaa kolikkoa, mutta eivät edusta kolikon eri puolia. Entä kolikon toinen puoli? Kolikkoa ei ole vielä käännetty. Mitä sieltä saattaisi nähdä?

    • Todellisuudessa äärioikeisto, äärifundamentalismi ja äärivasemmisto löytävät toisensa juuri vapamuuriuden vihaamisessa,. Vapauden filosofia kun on vaarallista fundamentalismille olkoon tämä on-of maailma kääriytynyt mihin aatteelliseen kaapuun hyvänsä

  4. Heinola.”Voi AH parkaa mitä ylimielistä omahyväisyyttä hän edustakaan. Huonosti näyttävät olevan hengelliset asiansa kun luulee omaavansa kompetenssiin arvioida toistenhengellistä tilaa”.
    Kaikkien kristittyjen kuuluu arvioida erilaisten hengellisten ilmiöiden merkitystä. En minäkään mitään kummempaa pyri tekemään. Rouva ja herra Rytin hyväksi pitää tietysti lukea ansiokas toimita sodan aikana. Erityisesti rouvan rukousta mainitaan hyvänä esimerkkinä uskovienkin kokoontumisissa. Sitten minä en tee mitään muuta kuin analysoin asioita aivan tavallisesta perinteisestä kirkkomme kristillisestä näkökulmasta käsin. Ja tähän ei okkultismi vaan istu. Jos sanon että herrasväki Ryti oli hengellisesti harhateillä en minä siitä saa mitään omahyväistä tai muutakaan tyydytystä, tai en katsele heitä mistään ylhäältä käsin, mutta kylläkin ulkopuolelta käsin mitä siihen hengelliseen piiriin tulee, missä he ilmeisesti elivät.En tahdo olla sellaisen kanssa missään tekemisissä.

    • Antti Hämäläinen :”En tahdo olla sellaisen kanssa missään tekemisissä.”

      Ortodoksikirkossa vietetään tänään Tuomiosunnuntaita ja lukuisista vastaavista kollektiivisista hengellisistä tuomioista osani saaneena haluaisin kysyä edustavatko Aleksandrialaiseen kaanoniin perustuvaan Raamattuun kuuluvat tekstit mielestänne okkulttista salatiedettä?

      ”Vanhan testamentin apokryfikirjat ovat syntyneet hellenistisellä ajalla noin 200 eKr. – 50 jKr. vasta Vanhan testamentin kaanoniin kuuluvan eli siihen hyväksytyn kirjallisuuden jälkeen. Ne eivät siten ole koskaan kuuluneet heprealaiseen Vanhan testamentin kirjakokoelmaan, mutta ovat kyllä olleet osa kreikankielistä Vanhaa testamenttia.

      Apokryfinen tarkoittaa salattua tai kätkettyä. Nimityksen antoi kirkkoisä Hieronymos, joka piti monien muiden varhaiskristittyjen tapaan heprealaista Raamatun kokoelmaa ohjeellisena” (evl.fi)

    • Sanottua sanaa ja ammutua nuolta et saa Hämäläinen takaisin. Surkuttelit Gerda Rytiä nimittelemällä häntä ’rouva paraksi’. Ilmaus ei ollut minkään ilmiön tutkimista. Se oli puhdas henkilöön käyminen,mikä ei selittelyistä, joihin tuon tuostakin joudut, parane.

  5. Tuomaala. ”Vapaamuurareilla ja Nokia Mission supervoidelluilla profeetoilla on yhteinen päämäärä ja siten myös isäntä. Vapaamuurarit ja kristillinen äärioikeisto ovat samaa kolikkoa, mutta eivät edusta kolikon eri puolia. Entä kolikon toinen puoli? Kolikkoa ei ole vielä käännetty. Mitä sieltä saattaisi nähdä?”
    Voitko selittää tarkemmin, mitätarkoitat. Ihan väännä rautalangasta, että asia selvää.
    Oli myös hyvä, että myös selitit, mitä henkioppaalla tarkoitetaan, siis ihmisiä. Muutenhan voisi luulla, että ne on jotain henkimaailman juttuja.

  6. Tuula Hölttä.” Antti Hämäläinen :”En tahdo olla sellaisen kanssa missään tekemisissä.”
    Puhuin tässä okkultismista, spiritismistä ja synkretismistä jne. ihan kirkkomme perinteiseen näkemykseen tukeutuen. Ei tässä mistään kollektiivisen tuomion antamisesta ole kysymys, vaan siitä, että minulla on omat hengellisen ”hygienian” kriteerit. En siis usko, että okkultisista ihmisistä mitään pöpöjä saa, jos omat hengelliset asiat on reilassa, mutta itse välttelen tällaista. En myöskään tykkää käydä yökerhoissa joissa on paljon humalaisia. En vaan jaksa olla juoppojen keskellä, ja on helppo välttää niitä olemalla menemättä yökerhoon.

    • Hämäläinen rinnastaa henkisestä kehityksestään huolehtivat ihmiset humalaisiin juoppoihin kapakassa. Kertoo paljon….
      Jeesushan oli muuten occultisti, jos kukaan. Occultushan on vain latinalainen käännös sanasta mysterion, joka esiinty Ut.ssa 27 kertaa. Paavali mukaan hän oli vihitty Jeesuksen Kristuksen occultukseen/ mysteeriin
      Voi lukea Vulcatasta: Ef, 3:4 prout potestis legentes intelligere prudentiam meam in m y s t e r i o Christi :

    • Täsmennän sen verran,että occultus ei ole mysterion’n suora käännös, se on pikemminkin synonyymi.

  7. Antti Hämäläinen :”Puhuin tässä okkultismista,”

    Ja minä kysyin ”Sisältääkö Aleksandrialaiseen kaanoniin perustuva Raamattu mielestänne okkulttista salatiedettä”. Muuhun käsitykseen en voinut tulla, kun kysyin vapaamuurarit ”häpeällisistä salamenoista” tuominneelta evl.kirkon papilta uskooko hän todella niin. Siteerasin kommentissa Salomon Viisauden kirjan kuvausta”häpeällisistä salamenoista” ja hän vastasi kommenttiini, että ”Jumalan sanaa ei väärennetä palvelemaan kummallisuuksia, tiedä se!”

    • Kyllähän Jeesuksen esim. ihmeparannukset jos mitkään olivat mystisiä eli occultisia. Et huomaa, että sinä tarkastelet antiikin käsitteitä kristinuskon niille antamin vihamielisin ja myöhäsyntyisin sisällöin.

      Esim. Paavalila ei vielä tätä itseensä manipuloitua asennetta ollut,hän puhui täydellisten seurassa theosofiaa mysterissä. (1 Co 2:6-7)

      laloumen sofian theou musthriw

    • Heinola: ”Kyllähän Jeesuksen esim. ihmeparannukset jos mitkään olivat mystisiä…..”

      Miten niin mystisiä? Paranemiset ja Lasaruksen herättäminen kuolleista olivat varsin luonnollisia asioita Jeesukselle. Helppohan Jeesuksen oli Lasarus herättää, kun hän pelkästään nukkui haudassa, kuten Jeesus totesikin: ”Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet” Ihmisen ongelma on siinä, että meidän silmämme ulottuvat vain siihen asti, mitä ne näkevät. Ajan ulkopuolinen todellisuus on sitä paitsi todellisempaa kuin ajan tämänpuolinen todellisuus, joka tulee katoamaan ennemmin tai myöhemmin, ettei tästä maapallosta jää kiveä kiven päälle, kuten ennustettu on.

    • Vsunmäki,kys eonsiitä mik’ä on mystistä ja salattua ihmisille. Ja ihmisile Jeesuksen ihmeet olivat tietysti occultistisia. Ei kai kaikkinäkevälle Jumalalle ole mikään salattua tai mystistyä…

      Laz – arus ei ollut oikeasti kuollut. Kyse oli intiaatioritualista, missä intioitava oli ’kuollut’. Tämä riitti näytellään yhä tänään erinäisissä seuroisssa. Ulkopuoliset luulivat häne kuolleen ja haisevan.

    • Heinola: ”Laz – arus ei ollut oikeasti kuollut.”

      Niinhän opetulapset luulivat, ettei Lasarus ollut kuollut, joten Jeesuksen täytyi sanoa suoraan, että Lasarus on kuollut.

      Se, että Lasarus olisi ollut valekuollut, on vähän kaukaa haettu ajatus.

      Mikäli Jeesus ei olisi herättänyt Lasarusta kuolleista, niin eivät kaiketi eräät juutalaiset olisi menneet farsiseusten luokse ja kertoneet heille, mitä Jeesus oli tehnyt? Edelleen, miksi tämän tapauksen vuoksi ylipapit ja farisukset kokosivat neuvoston ja pohtivat, ”mitä he tekevät, sillä tuo mies (Jeesus) tekee paljon tunnustekoja?”

      Siten tässä on kaksi erilaista todistusta Lasaruksen herättämisestä, sekä poistiivinen, että negatiivinen. Opetuslapsien ja paikallaolleiden juutalaisten positiivinen uskontodistus ja ylipappien ja fariseusten negatiivinen uskontodistus. He ottivat Lasaruksen herättämisen tosissaan, vaikka he eivät Jeesukseen uskoneetkaan.