Valonkantajista

Hämäläinen: ”Asia vain on niin, että toiset palvovat demoonista pyhänä. Meillähän näin tekevät esimerkiksi vapaamuurarit. Jos heitä pitää demoonin palvojina, ei se tarkoita että heissä olisi paha henki, mutta kyllä sitä, että palvonnassaan he ovat demooneihin yhteydessä, ja vannovat sitovimmat valansa Lusiferille. Siksi se on niin surkeata touhua ja osoittaa vain, miten huono länsimaisenkin ihmisen hengellinen arvostelukyky on.”

Vapaamuurareista on täläkinpalstalla puhuttu niin paljon fuulaa, että lienee aiheellista, vaikka en muurari olekaan, kirjoittaa muutama faktakin:

Luonteeltaan ja olemukseltaan aito vapaamuurarius on :

” Vapaiden miesten yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on rakentamiseen liittyvien symbolien avulla kasvattaa jäseniään kohti henkistä kasvua ja täydellisyyttä.”

Vapaamuurariutta voidaan pitää allegorioihin ja vertauskuviin verhottuna yhtä Korkeinta Olentoa kunnioittavana moraalijärjestelmänä, jonka päämääränä on toimia ihmiskunnan yleisen veljeyden hyväksi ja saattaa näin lihaksi ja vereksi kuuluisa käsky lähimmäisen rakastamisesta. Sveitsiläisen suurloosi Alpinan muurariuden juhlavaa luonnehdintaa vuodelta 1808:

”Vapaamuurarius on tiennäyttäjä täyteen ihmisarvoon ja veljesrakkauteen. Sen ylin perusta on uskon- ja ajatuksenvapaus, sen tärkein tehtävä on luonteen ja mielenlaadun muokkaaminen ja sen ensimmäinen vaatimus hellittämätön tahto hyvyyteen.”

Sitaatista ilmenevää tarkoitusta ja pyrkimystä kuvaa Jaakko Meriluoto 1950- luvulla Lahden muurarien vuosikertomuksessa näin:

”Vapaamuurariuden suuret loistotähdet sekä pilarit Viisaus, Voima ja Kauneus ovat oppaina tiellämme… Pienen pienistä osasista syntyy ihastuttava taideteos. Sen nimi on valon ja rauhan temppeli. Antakaamme valonsäteen tunkeutua kuoremme läpi ja toteuttakaamme vapaamuurariutta omalla persoonallisella tavallamme.”

Vapaamuurariudessa on erilaisia järjestelmiä, joita kutsutaan riiteiksi ja niillä kullakin on perussääntönsä ja joissa asteita voi olla enemmänkin kuin kolme, joskin näihin lisäasteisiin edellytetään vähintään mestariasteen vihkimys. Ja asteelta toiselle siirrytään aina muutenkin alemman asteen kautta. Eniten asteita on skotlantilaisessa järjestelmässä, jossa niitä Jeesuksen kuoliniän mukaisesti on 33.

Tunnustuksettomana ja dogmittomana sininen vapaamuurarius ei ole varsinaisesti uskonto, ja siksi perusasteisiin voidaan rotuun tai kansallisuuteen katsomatta hyväksyä eri uskontokuntien jäseniä, kunhan he vain yleensä tunnustavat uskovansa johonkin Korkeimpaan. Ateisteja ei siis hyväksytä ja 18 asteesta Uuteen Liittoon siirryttäessä edellytetään myös uskoa nimenomaan kolmiyhteiseen kristilliseen Jumalaan. Vihkimyksiin pyrkijän tulee muuten olla vain lainkuuliainen ja moitteettomaksi havaittu kansalainen, jonka pyrkimys jäseneksi kahden jäsenen ja korkea-arvoisen esittelijän suosituksesta yhteisesti ja yksimielisesti hyväksytään.

Astetyön lisäksi vapaamuurarit harjoittavat hyväntekeväisyyttä ja tukevat kaikessa hiljaisuudessa sairaita lapsia, sotaveteraaneja, vanhuksia ja vammaisia sekä ylläpitävät tässä mielessä esim. lastensairaaloita, vanhainkoteja ja palvelutaloja. Hyväntekeväisyyteen kerätään joka kokouksessa myös ns. lesken ropo.

Monille konservatiiveille muurariuden edustama moniarvoisuus ja vapauden filosofia ovat jo ajatuksinakin olleet epäilyttäviä ja muurarius ei olekaan miellyttänyt poliittisia eikä etenkään uskonnollisia ääriliikkeitä, joissa vapaata ajattelua on usein vihattu, totuus kanonisoitu ja kaanonia asetettu vartioimaan hengellinen tai poliittinen oligarkia. Näin ei ole yllättävää, että muurareita ovat kiihkeimmin vastustaneet fasistit, kommunistit ja katolinen kirkko. Mutta myös monet luterilaiset etenkinfundamenytalistit ovat olleet asiassa aktiivisia. Jotkut heistä eivät ole tyytyneet moittimaan muurareita vain maallisen vallan halusta, vaan pitävät heitä myös okkultisteina ja saatananpalvojina ja kaikin tavoin muutenkin harhaoppisina.

Virhellisessä  esiymmärryksessä astutaan yhtä jalkaa muurarijärjestöjä ankarasti vastustaneitten – toistettakoon – fasistien ja kommunistien kanssa, joiden hampaisiin vapaamuurarit erityisesti 1930-luvulla joutuivat. Suomessa varsinkin Isänmaallinen kansanliike, kuuluisa IKL, otti asian sydämelleen ja julkaisi joukon kiihkeitä antimuurarillisia pamfletteja kuten Viitasaaren Isänmaallisen Kerhon 1933 jakaman lentokirjasen Vapaamuurariuden julkinen ja salainen ohjelma.

Monilta vm-foobikoilta ihmisiltä jää huomaamatta, että moittiessaan muurareita myös esim. lusiferiaaneiksi he syyttävät samalla myös apostoli Pietaria, joka kehotti ihmistä sytyttämään sydämeensä ”kirkkaan kointähden.” Sillä tuon Venusta tarkoittava tähti oli ’valonkantaja’ eli lucifer. Tätä arvonimeä kantoi myös mestari Jeesus, sillä hänhänitsesanoi olevansa  ”Se kirkas kointähti”.

Tuohon samaan aamuruskon kirkkauteen pyrkinevät tämänkin päivän vapaamuurarit, jotka ovat matkalla pimeydestä kohti valoa ja ovat mukana – Carl Gustaf Emil Mannerheimin sanoin – ”ihmiskunnan pitkällä vaelluksella kohti henkistä kasvua ja täydellistymistä.”

Vapaamuurariuden suuri esikuva onkin  kuningas Salomo, jonka temppeliä muurarit yhä rakentavat, ja jonka nimi voidaan lukea sol mach: suuri aurinko! Kun kuu, yön hallitsijatar Saban kuningattarena saapuu tapaamaan loistavaa kuningas Salomoa, tämän loisto himmenee, aurinko pimenee, kunnes syntyy kuun varjosta jälleen uudelleen. Niin pimeyttä seuraa aina uusi valo.

Uusi ja voittava aurinko Sol invictus oli myös taivaallinen kuningas ja kansojen Korkein hallitsija. Auringon kultaiset säteet lämmittivät, mutta myös valaisivat kaikkia ihmisiä. Niinpä ei ollut ihme, että myös maalliset ja uskonnolliset hallitsijat, kansojen keisarit ja kuninkaat, ylipapit ja prelaatit ottivat valtansa merkkeihin auringon vertauskuvat.

Monien kristinuskon antiikista lainaamien aurinkoallegorioiden joukossa on myös kertomus paitsi Osisriksesta myös kauniista keltatukkaisesta Apollo nuorukaisesta, sinisilmäisestä aurinkojumalasta, joka kultaisten hiusten valuessa olkapäilleen, päästä kantapäihin valkoiseen viittaan puettuna kantaa käsivarrellaan Jumalan karitsaa. Karitsaa joka kuolemallaan synnyttää uuden auringon, sillä 24. joulukuuta pysähtyy talvi ja häviää kuoleman unesta heräävälle keväälle. Sama symboli toistuu neitsyt Marian ja Jeesus lapsen ikoneissa.

Vapamuurari kulkee pitkän vihkimystien. Hän oli siinnyt, muodostunut ja syntynyt uudelleen. Hän oli kuten kuningas Saul, Jumalan poika, sillä tuona päivänä oli Jumala hänet synnyttänyt ja vihkinyt – kuten tulee ymmärtää – ’oman elämänsä hallitsijaksi’.  Jeesus olikin luovuttanut tuomiovallan kuninkaana pois itseltään ja ojentanut sen kruununa oppilaalleen : ”Minä annan  t e i l l e elämän kruunun

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Jusu Vihervaara kirjoittaa: ”Luulen, että translainsäädäntöön liittyen suurin vääntö käydään nykyisessä laissa olevasta steriliteetin vaatimuksesta, josta Suomi on saanut huomautuksen Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetulta. Nykyinen laki vaatii pakkosterilointia ennen uuden sukupuolen juridista vahvistamista, mikä on katsottu ihmisoikeusloukkaukseksi.”

    Kannattaa kuitenkin muistaa, että kyseessä on vain erään virkamiehen käsitys. Ei sitä tietysti voi kokonaan sivuunkaan huitaista, mutta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) ei ole ottanut tähän kantaa. Jos joku sinne valittaa ja sieltä tulee päätös, jossa asia katsotaan ihmisoikeusloukkaukseksi, on kyseessä eri asia.

    • Kiitän tarkennuksesta. En tunne asian taustoja kovin hyvin. Lähinnä olen lehdistä lukenut hallituksen ministerien erimielisyydestä asiaa koskien.

  2. Jusu Viehrvaara kirjoittaa: ”Pitää varmasti paikkaansa, että aloitteessa on joukko kirjoitusvirheitä, mutta on mielestäni hieman pikkusieluista lähteä niillä retostelemaan. Lähinnä kertoo, ettei kommentoija keksi mitään järkevää sanottavaa.”

    Näin se on. Eläkäämme kuitenkin toivossa ja odotetaan, että Hannu Kaski löytää aloitteesta ne väittämänsä asiavirheet ja kertoo meillekin.

    • Täytyy myös muistaa, ettei tasa-arvoisen avioliittolain nimellä kulkenut kansalaisaloitekaan ollut täydellisen virheetön eikä täydellistä virheettömyyttä kansalaisaloitteelta edes odoteta. Kummakin aloitteen osalta käy hyvin selkeästi ilmi, mitä aloitteen tekijät tarkoittavat ja meillä on kymmeniä tuhansia virkamiehiä valtionhallinnossa viimeistelemässä lakiesitykset kuntoon.

    • Tai no, valtionhallinnon virkamiehiä lienee kymmeniätuhansia, mutta tuskin he kaikki lainsäädäntötyötä tekevät. Tämä tarkennettakoon… 🙂

  3. Seppo Heinola :”Hämäläinen: ”Asia vain on niin, että toiset palvovat demoonista pyhänä. Meillähän näin tekevät esimerkiksi vapaamuurarit. Jos heitä pitää demoonin palvojina, ei se tarkoita että heissä olisi paha henki, mutta kyllä sitä, että palvonnassaan he ovat demooneihin yhteydessä, ja vannovat sitovimmat valansa Lusiferille. Siksi se on niin surkeata touhua ja osoittaa vain, miten huono länsimaisenkin ihmisen hengellinen arvostelukyky on.”

    Kaikkien rakkaideni puolesta: ”Monet valtiot ovat pelänneet vapaamuurariuden olevan vallankumouksellista toimintaa. Sosialistiset, kommunistiset, natsistiset ja islamilaiset hallitukset ovat kieltäneet vapaamuuraritoiminnan. Adolf Hitler kielsi toiminnan Kansallissosialistisessa Saksassa, kuten myös Saksan miehittämissä valtioissa. Samoin teki Benito Mussolini Italiassa, Riveras ja Francisco Franco Espanjassa, Augusto Pinochet Chilessä, Antonio Salazar Portugalissa, Saddam Hussein Irakissa, Ajatolla Khomeini Iranissa ja Neuvostoliiton johto Venäjällä.

    Saksassa Hitler katsoi että vapaamuurarit ovat yhteistyössä juutalaisten kanssa, natsien mielestä vapaamuurarius tulisi hävittää sen humanistisen, suvaitsevaisen ja liberalistisen piirteen takia. Vapaamuurareita sen vuoksi pidätettiin ja tuhottiin, niinpä arviolta 80 000 – 200 000 vapaamuuraria tapettiin. Mussolini piti vapaamuurareita fasismin pettäjinä. Suurmestari Italiassa lähetti julkisen kirjeen Mussolinille, jossa fasismi tuomittiin ja demokratiaa puolustettiin. Se jälkeen pidätettiin satoja vapaamuurareita ja lähetettiin maanpakoon. Kaksikymmenluvulla tapettiin noin 100 vapaamuuraria ja heidän kotinsa ryöstettiin. Iranissa vallankumouksen jälkeen vapaamuurarius kiellettiin ja yli 200 mestattiin ja monet joutuivat pakenemaan maasta.

    Kun vapaamuurarius on haluttu joskus yhdistää vanhempiin uskonnollisiin perinteisiin, veljeskunnan juurien on voitu haluta nähdä ulottuvan jopa muinaiseen Egyptiin. Vapaamuurariuden symboliikkaa on haluttu löytää myös Raamatusta tai sumerien Gilgameš-eepoksesta. Väitteille vapaamuurariuden tuhansien vuosien historiasta ja muinaisista perinteistä, jotka olisivat säilyneet tähän päivään asti, ei löydy kuitenkaan historiantutkimuksen näkökulmasta pohjaa.

    Vanhoissa operatiivisten kivimuurarien säännöissä on mainittu tärkeimpänä vaatimuksena korostaa uskollisuutta kirkolle ja sen opetukselle sekä harhaoppien välttämistä.” (kopio ei-suomalaiselta sivustolta)

    • ”Vanhoissa operatiivisten kivimuurarien säännöissä on mainittu tärkeimpänä vaatimuksena korostaa uskollisuutta kirkolle ja sen opetukselle sekä harhaoppien välttämistä.” Kuullostaa hienolle, erityisesti harhaoppien välttäminen. Sitten se ei kylläkään näytä näissä puiteissa ihan onnistuneen.

    • Et Hämäläine taida tietää,mikä ero on operatiivisten ja spekulatiivisten muurarien välillä.
      Operatiivisten muurarien aikana harhaoppiseksi totreaminen olisi merkinnyt kuolemantuomiota.
      Lue vaikapa temppeliherrojen kohtalosta.

  4. Heinola. ”Vapamuurari kulkee pitkän vihkimystien. Hän oli siinnyt, muodostunut ja syntynyt uudelleen. Hän oli kuten kuningas Saul, Jumalan poika, sillä tuona päivänä oli Jumala hänet synnyttänyt ja vihkinyt – kuten tulee ymmärtää – ’oman elämänsä hallitsijaksi’. Jeesus olikin luovuttanut tuomiovallan kuninkaana pois itseltään ja ojentanut sen kruununa oppilaalleen : ”Minä annan t e i l l e elämän kruunun”.
    Niinpä niin.

    • Juuri niin . Sillä kruunu oli kuninkuuden ja ajan (kronos) symboli. Miksi luulet alkukristittyjä kutsutun juurikin kruunatuiksi eli stefanuksiksi?

    • Seppo Heinola :”Sillä kruunu oli kuninkuuden ja ajan (kronos) symboli.”

      Kruunujakin on monenlaisia ja ainakin kirkkopolitiikassa puolueille näyttää olevan tyypillistä differoitua ripustamalla se Iesus Nazarenus Rex Iudaeorum –kruunu julkisesti ja kollektiivisesti toisinajattelijoiden päähän kuten vapaamuurarijärjestölle on tehty.

    • Antti Hämäläinen :”Eiköhän jonkunlaisia sanktioita kuitenkin ole jos ei pysytä “ruodussa”.”

      Järjestön jäsenet toimivat itseohjautuvasti eikä mitään sanktioita ole heille, jotka eivät pysty kohtaamaan omaa syntisyyttään ja raadollisuuttaan vaan eroavat järjestöstä. Vapaamuurarijärjestöä koskevia sanktioita hoitelevat ihan muut tahot esimerkkinä v. 2005 toisella keskustelupalstalla käyty keskustelu julkisen sektorin viran täyttämisestä: ”kun nämä herrat erosivat vapaamuurareista, kylläkin vasta julkisen painostuksen jälkeen, myönsivät he, että kuuluminen kyseiseen järjestöön voi haitata heidän uskottavuuttaan toimia maakuntajohtajan virassa.”

    • Hämäläine, niitä kuolemantuomiota järjestelivät kirkko ja kirkkoon sitoutuneet kuninkaat. Eivät katsos Hämäläinen temppeliherratkaan toisaan tappaneet. Heidät likvidoittivat Paavi ja Ranskan kuningas Philip IV Kaunis ja suurinkvisiittori Quillame Imbert,jotka himosivat saada ritarien varat itselleen. Ymmärsitkö noin väärin tietämättömyytäsi vai vainko harrastat vaihtoehtoista totuutta?
      Suosittelen John J. Robinsonin teosta Boorn in Blood. Saisit siitä kristillisen propakandan korvaavaa oikeata infrmatiota.

  5. OK, en ole kovin motivoitunut tästä enempää keskustelemaan. Ongalmana on, että koska VM on suljettu järjestö, emme tiedä heidän asioistaan muuta kuin erilaista toisen käden tietoa. Synkretistiset kultit lähtökohtaisesti arvelluttavat minua, koska en pelastusasioissa usko siihen, että kaikki ”tiet” vievät samaan ”osoitteseen”.Oli miten oli, tässä asiassa minun näkemykset ei muutu tällaisen ”nettichattailun” vaikutuksesta.

  6. Antti Hämäläinen :”Oli miten oli, tässä asiassa minun näkemykset ei muutu tällaisen “nettichattailun” vaikutuksesta.”

    Tarkoittaako tuo sitä, että haluat pysyä samassa aitauksessa diktaattoreiden ideologioiden kanssa? Oli niin tai näin, niin pieni toivomus on, että jos jatkatte järjestön kollektiivista mustamaalausta ja syyllistämistä kuten tapahtui esimerkiksi Breivikin Utøyan massamurhan yhteydessä, otatte huomioon ainakin sen, että järjestöllä ei ole globaalia katto-organisaatiota ja yksilöimättömät syytöksenne kohdistuvat virallisen suomalaisen järjestön jäseniin ja järjestöön kuuluvien perheisiin ja ystäviin.

    Breivikin vanhemmat olivat Norjan johtavia vasemmistovaikuttajia ja vasemmistoa edustanut diplomaatti-isä oli hylännyt poikansa, kun tämä vielä oli pieni. – Ehkäpä mitään tällaista ei olisi sattunut, jos olisin huolehtinut Andersista enemmän. (Anders Behring Breivikin isä Jens Breivik saksalaisen Stern-lehden haastattelussa 21.12.2011)

    • Tuula Hölttä, minä en ole erikoistunut VN-liikkeen mustamalamiseen tai vainoamiseen. Minua vain arvelluttavat järjestön salamyhkäisyys, sen puitteissa vannotut valat ja synkretismi, joka ajattelen aina olevan vahingollista kristityille. Minusta siis kristityillä ei pitäisi olla mitään tekemistä Isis ja Osiris-kulttien kanssa. En myöskään pidä fiksositumisesta Salomoon, josta tuli haureuden ja epäjumalan palveluksen seurauksena luopio. Myös hän oli suuresta Jumalan antamasta viisaudesta huolimatta ihmisenä tyhmä kuin saapas. Sinun miehesi saa tietysti käydä loosissaan kuten kaikki muutkin. Meillä on uskonnon vapaus, joka takaa vaikkapa ”Karhun kansalle” oikeuden uskoa mitä he ikinä haluavat. En nyt kuitenkaan suosittelisi kristityille kaksoisjäsenyyttä tässäkään kuviossa.

    • Antti Hämäläinen :”Minusta siis kristityillä ei pitäisi olla mitään tekemistä Isis ja Osiris-kulttien kanssa.”

      Jakeluun ei näköjään mene se, että looseissa ei käsitellä uskontoa eikä politiikkaa eikä sekään, että puolisona tiedän tasan tarkkaan mitä puolisoni uskoo ja mitä ei. Hän ei ole kiinnostunut okkultismista eikä muistakaan epäjumalista. Jos se on synkretismiä, että uskoo Jumalaan, joka on Rakkaus, niin sitten olemme synkretistejä.

    • Minusta siis kristityillä ei pitäisi olla mitään tekemistä Isis ja Osiris-kulttien kanssa. En myöskään pidä fiksositumisesta Salomoon, josta tuli haureuden ja epäjumalan palveluksen seurauksena luopio. Myös hän oli suuresta Jumalan antamasta viisaudesta huolimatta ihmisenä tyhmä kuin saapas.

      Kannattais lukea mitä vertaileva uskontotiede sanoo mm. Isis-ja Osiris kultin vaikutuksesat kristinuskoon. Kritityt ovat tämän kultin kanssa välillisesti tekemisisä haluavat sitä tai eivät tai tnietävät siitä tai eivät. Suosittelen myös teosta: The Jesus Mysteries.

      Kuningas Salomo ei välttämättä ole ollut historialinen henkilö. Hänen kuluisasta palatsistaan ei arkeologia ole löytänyt jälkeäkään. Salomo- narraatio sisältääkin suuren määrä erilasia astronomisia symboleja aurinkokunnastamme ja ajanlaskuista. ( 12 ariehia linnan portailla= 12×216= 2952=aurinkoprecession numerot) Sol mach voidankin nähdä Auringon nimenä: Suuri aurinko.

  7. Tuula Hölttä.”Hän ei ole kiinnostunut okkultismista eikä muistakaan epäjumalista. Jos se on synkretismiä, että uskoo Jumalaan, joka on Rakkaus, niin sitten olemme synkretistejä.”
    En voi tietää sinun enkä miehesi uskomuksista paljoakaan. Se on kuitenkin selvää että VM-kultissa on synkretistinen hengellisyyden näkemys. Ja alusta loppuun Raamattu kieltää uskovia sekaantumsta tällaiseen. Juuri tähähän kuningas Salomokin syyllistyi ja ajautui eroon Jumalasta.

  8. Antti Hämäläinen :” Ja alusta loppuun Raamattu kieltää uskovia sekaantumsta tällaiseen.”

    Kieltäköön. Meidän Jumalamme ei kiellä meitä rakastamasta Herraa, meidän Jumalaamme, kaikesta sydämestämme ja kaikesta sielustamme ja kaikesta mielestämme ja kaikesta voimastamme eikä Rakastamasta lähimmäistäsi niinkuin itseämme. Te saatte uskoa ihan mihin haluatte.

    • MInä uskon tähän: Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Äläkä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, äläkä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä, äläkä palvele niitä,… 2 Ms:20:3-5a.
      Nyt kuten sanottu, minun puolestani saat miehesi kanssa uskoa ihan mihin huvittaa. Minä e n sitä kiellä, eikä Suomen lakikaan, joten turah tästä on enempää jauhaa.

    • Äläkä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, äläkä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.

      No Jeesuhan oli Jumala ja Jeeuksen kuvia ovat kaikki kirkot täynnä…mikäs logiikka siinä on?

  9. Kyllä vapaamuurarit ovat vallankumouksia tehneet. Sekä Yhdysvaltojen että Ranskan vallankumoukset olivat mitä suurimmassa määrässä vapaamuurareiden tekemiä tai ainakin hyvin voimakkaasti he olivat niissä päävaikkuttajina.

    Joten kuninkailla ja paavilla oli hyvä syy pelätä heidän kannattavia valistusaatteita.

    Minulla on yksi vapaamuurarisankari , nimittäin Risto Ryti. Kesällä-44 hän uhraamalla uhrasi itsensä jotta Suomeen saatiin toisaalta viljaa ja toisaalta aseita ja muuta apua kun sitä tarvittiin. Hän sai maksaa siitä kovan hinnan ”sotasyyllisenä”.

    • Juuri näin kuten Hirn toteaa. Ryti oli esimerkillinen liityttyään rappareihin. Ennen 1924 alkanutta jäsenyyttään hän oli liian tiukka mm. punavankeja kohtaan.

    • Etkö luule, etä Ryti olisi voinut toimia sankarillisesti muutenkin, siis olemalla vain isänmallinen hyvä kristitty? Eihän hän ollut ainoa ”sotasyyllinen”.

    • Jos vielä kehittelen ajatustani, voin myös kysyä, olivatko Mozart ja Sibelius hyviä säveltäjiä siksi, että he olivat sotkeentuneet vapamuurariuteen?
      En tosin ole varma tästä,mutta eikä Rytin rouvan uskon harjoitus ollut enemmän linjassa kirkkomme oppien kanssa?

    • Ei täsä ollut Hämäläinen kyse ammatillisesta pätevyydestä vaan henkisestä kehittymisestä, mikä Rytillä näyttää olleen ilmeisen voimakas 1920 luvulla.

    • Rytin rouva eli Gerda Ryti oli teosofisesti orientoitunut spritualisti, joka uskoi itsellään olevan mm. henkioppaan.