Valkeuden enkeli

Tämmösen postauksen laitoin eräälle sivulle tasan kolme vuotta sitten. Vain lyöntivirheet korjasin siis ne jotka havaitsin.

toukokuu 17, 2013 / Lauri Lahtinen

Kesä tulee vihdoinkin ja valo lisääntyy. Mielialaan tulee muutoksia. Joku herää eloon, kun valo käynnistää uinuneet aktiviteetit. Joku toinen kokee masennusta, kun valon lisäys antaisi virikkeitä johonkin uuteen, johon ei kuitenkaan tuntuisi olevan voimavaroja. Itse koen valon lisääntymisen positiivisena, joten en pysty kunnolla asennoitumaan masentuvan veljen tai sisaren rinnalle.

Hengellisellä alueella valon lisääntyminen vaikuttaa kahdella tavalla. Jumalan ystävät iloitsevat valkeudesta, joka tuo lähemmäksi Jeesusta ja paljastaa puhdistettavia kohtia. Joskus ihminen liukuu etäämmälle valon lähteestä ja alkaa tulla hyvin toimeen puolihämärässä, jossa ei olla ihan pimeydessä, mutta ei kunnolla valossakaan. Vanha sananselitys on ilmaissut, että on vain kaksi tietä kaita ja leveä. Kun ”valkeuden enkeli” on tullut elämäämme, niin on kummallisesti löytynyt jotain siltä ja väliltä. Miten se tulee elämäämme? Se tulee kriittisen raamatuntutkimisen sivutuotteena. Sivutuotteena tulee joskus jotain hyvää. Esimerkkinä on biodiesel, jota alkaa tulla puunjalostusteollisuuden sivutuotteena, kun se on opittu ottamaan talteen.

Kymmenen käskyä eli Jumalan tahdon ilmaisua antaa meille hyvän elämän reunaehdot. Autuas hän, joka noudattaa niitä Pyhän Hengen sisäänrakennetun kaipauksen pohjalta. Vaikeuksiin johtaa tie, jossa harmittelemme, että tuokin käsky tekee elämäni harmaaksi ja kituliaaksi. Sitten tulee valaistunut opettaja, joka sanoo, ettei Jumala enää ole ihan tosissaan tuon kanssa.

Valkeuden enkeli siis muuttaa lait ja oikeudet ja pilkkaa kaiken pyhän, kuitenkin niin, että se näyttää hyvältä, tuntuu hyvältä ja on kaunis nähdä ja hyvä syödä. Olemme välitilassa. Jeesus on mennyt taivaaseen. Pyhä Henki ei ole vielä tullut. Kun Pyhä Henki tulee, Hän osoittaa todeksi synnin ja sen, että maailma on väärässä. Armahda meitä Isän nimessä Pojan tähden oi Totuuden Henki. Sinä Terveen Harkinnan Henki.

    • Kiitos! Kommentit ovat arvokkaita silloin, kun kirjoitetaan ”sydänverellä” eikä pelkkänä viihteenä. Nämä asiat ovat itselle tärkeitä, joista kirjoitan ja toivoisin, että joku ymmärtäisi sen sisällön vaikka ei olisikaan samaa mieltä.

      Tämä on yksi niistä blokeista joita kirjoittelin Tuun Mikaelin seurakunnan sivuille. Sitten lopetin runsaan vuoden jälkeen, kun tunnukset alkoivat reistailla. Joka kuukausi piti pyytää ylläpitäjältä uuden salasanan, kun ei enää toiminut toista kertaa. Kyllästyin siihen peliin, jonka sisältöä en tiedä mitä se oli.

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.