Kuoleman todellisuus tuntuu koskettavan uudella tavalla pandemian ja ympäristötuhon aikakaudella. Riku Siivosen Täydellinen elämä -radio-ohjelmasarjan aiheena oli eilen Täydellinen kuolema. Haastateltava oli monisairas ja usein kuoleman porteilla käynyt mies. Hän tunnusti pelkäävänsä kuolemaa kuollakseen.
Pelon syynä ei ollut niinkään kivun tai luopumisen pelko vaan tietoisuus omasta syntisyydestä ja tästä seuraava epätietoisuus siitä, miten hän kestää Jumalan viimeisellä tuomiolla. Hän kuvasi syntisyyttään, missä kaikessa on rikkonut tietäen Jumalan tahdon, mutta vielä enemmän, mitä kaikkea hän on tehnyt tietämättään Jumalaa vastaan. – Nyt myös haastattelija alkoi ahdistua: Hän tunnusti lykänneensä ajatusta kuolemasta, mutta nyt alkoi hänkin pelätä sitä. Molemmat kertoivat olevansa kristittyjä ja kirkon jäseniä. Heille tuonpuoleinen elämä tämän elämän jälkeen oli vähintään huomioon otettava vaihtoehto, jossa ratkaisevaa oli vastuu omasta elämästä Jumalalle, elämän antajalle.
_ _ _
Oli havahduttavaa kuulla YLE:n ohjelmassa näin suoraa puhetta uskon keskeisistä kysymyksistä, synnistä, tuomion odotuksesta ja kadotuksen pelosta, erityisesti kun kyse ei ollut edes nk. uskonnollisesta ohjelmasta. Usein jälkimmäisten anti jää kevyemmäksi. Riku Siivosen haastattelema henkilö ei edustanut uskon kevytversiota, jossa kysymykset ihmisen vastuusta Jumalan edessä, synnin kadottavasta voimasta ja ikuisen elämän todellisuudesta on häivytetty. Silloin jäljelle jää tämänpuoleinen ja pyrkimys vapauttaa ihminen Jumalan pelosta sekä samalla ahdistuksesta.
Mutta kuinka uskon kevytversio vastaa ihmisten syvimpiin kysymyksiin, jos ja kun kuoleman pelkoa ja siitä kumpuavaa ahdistusta on mahdollisesti enemmänkin ihmisten mielissä? Onko tunnistettu varsinaisesti ahdistuksen syytä – ja ennen kaikkea kirkon vastausta siihen? Pelkkä terapiapuhe ei auta silloin, kun ihminen seisoo kasvokkain kahden majesteetin, kuoleman ja Jumalan edessä. Syvä ja parantumaton ahdistus voi seurata kokemuksesta, että kuolema ja Jumala uhkaavat hukuttaa syntisen.
Jäinkin kaipaamaan ohjelmasta sen varsinaista pihviä, joka olisi vastaus hieman kummalliseen otsikkoon Täydellinen kuolema. Tuskin nimittäin hirmuinen tuomion odotus edustaa täydellistä kuolemaa?
_ _ _
Kristinuskossa on kuitenkin vahva lääke syntiä ja kuolemaa sekä rangaistuksen pelkoa vastaan: ilosanoma armosta. Tämän sunnuntain (4. sunn. helluntaista) teksti sanoo sen harvinaisen selvästi:
”Jumala on eläväksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä. Heidän joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin. Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidän on pelastettu.” (Ef 2:1-6).
Kun kerran armon lopputulos on, että ihminen pelastuu synneistään, eikö samaan tulokseen päästä julistamalla, ettei ole syntiä eikä kadotusta? Tämä asiassa oikaiseminen ei johda kuitenkaan hyvään, koska se sivuuttaa pahan todellisuuden, ihmisen vastuun, Kristuksen tuoman sovituksen ja Jumalan hyvyyden. Ihmiselle voi syntyä väärä ajatus, että hän pelastuu oman hyvyytensä ansiosta, eikä mitään pahaa ole – toinen on vain heikompi toista. Itse asiassa tämän kaltainen uskomus tuntuu vahvistuvan.
Monet ovat kuitenkin ajattelevia ja näkevät syvemmälle. Heidän omatuntonsa osoittaa synnin todeksi, samoin kuin oman vastuun, jota ei voi paeta. Siitä seuraa hirmuinen tuomion odotus (Hepr. 10:27). Jumalan armo voi kuitenkin kääntää sen sisimmän rauhaksi ja pelastuksen toivoksi.
_ _ _
Miten Jumalan armo ja sitä kaipaava ihminen voivat kohdata? Miten ihminen löytää armon? Tämä on oma laaja kysymyksensä, jonka teologisia ulottuvuuksia en edes yritä tyhjentävästi avata. Siihen on reformaation kirkoissa ainakin kolme vastausta. Reformoidut ajattelevat, että jotkut on ennalta määrätty pelastukseen. Evankelikaalit puolestaan ajattelevat, että ihminen tekee uskonratkaisun ja ottaa Jeesuksen vastaan omakohtaisena Vapahtajana.
Katoliset ja ortodoksit katsovat, että ihminen pelastuu kirkossa osallisena sakramenteista, joiden kautta Pyhä Henki toimii. Luterilaisuus liittyy tähän ajatteluun. Philipp Melancthonin 1530 laatiman Augsburgin tunnustuksen mukaan: ”jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja
sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” (CA V). Tämä usko ottaa vastaan pelastuksen ja tuo rauhan Jumalan kanssa.
Evankeliumin aarre on löydettävissä aina uudelleen. Sitä kaivataan. Siksi me kristittyinä emme voi väistää tehtäväämme julistaa evankeliumia Kristuksesta ja syntien anteeksisaamisesta.
Helvetin ja sen pelon (ikuinen kidutus tulessa) synnyttäminen ihmiseen on henkinen raiskaus ja pahoinpitely ja se pitäisi kriminalisoida kuin mikä muu pahoinpitely tahansa.
No niin, Ollaan S ihan samalla.viivalla kaikki pyhän tuomion edessä, siintä ei paljon tuollaiset ihmismietteet auta, vaan se esille tullut anteeksianto Kristuksen kautta.
Olen jo useamman kerran kirjoittanut, että kirkon pitäisi todistaa ensin, että ihmisen tietoisuus ja tunteet, sekä kyky nähdä säilyvät, vaikka henki lähtee, siis kun ihminen kuolee. Koska…..
Jos ihminen ei tiedä, eikä tunne , eikä näe mitään kuoltuaan, kuten asianlaita hyvin suurella todennäköisyydellä on ja toivottavasti niin on, niin hän ei voi tuntea kipua, sitä helvetin, ei myöskään riemua, sitä taivaallista, eikä nähdä sen enempää Jumalan kuin jeesuksenkaan valtakuntaa, ja silloin näistä asioista puhuminen on täysin utopistista harhaa, ja vain elävän ihmisen ajatuksen ja mielikuvituksen tasolla saavutettavia, ei todellisia.
Sistonen, jos lapselle ei lapsen mielenmaisemaan piirretä helvettikuvia ja ikuisella kidutuksella häntä sittemmin uhata. ,ei hänelle nota kuvia ja pelkoja itsestään synny.
Normaali virheteoista kaikissa kulttuureissa nouseva syyllisyys on vielä kaukana jopa mielisairaaloihin johtaneista helvettipeloista.
Juuri näin.
Seppo Heinola, ei sitä kenenkään sinne tarvitse istuttaa, koska Jumala on jo luomisessa istuttanut sen ihmiseen eli istuttanut ihmiseen omantunnon.
Ihminen voi pyrkiä olemaan kuulematta omantuntonsa ääntää ja yhä enemmän ja voimakkaammin työntää sen syytökset pois mielestään täyttämällä elämänsä esim. työllä ja nautinnoilla. Kaikella mikä tukahduttaa ja vaimentaa omantunnon äänen. Lopulta ihminen paatuu.
Ihminen, jonka omatunto on paatunut, on kykenevä hirvittäviin julmuuksiin, koska hän ei tunne olevansa kenellekään vastuussa teoistaan kuolemansa jälkeen. Armoa hän ei tunne, hän itse luulee olevansa elämänsä jumala. Ehkä Seppo Heinola haikailet tällaisen ihmistyypin perään?
”…on kykenevä hirvittäviin julmuuksiin, koska hän ei tunne olevansa kenellekään vastuussa teoistaan kuolemansa jälkeen.”
Kehittyneet ihmiset tuntevat vastuuta teoistaan elämänsä aikana lähimmilleen ja yhteisöilleen ja tämä on asiallisesti merkittävämpää kuin oletetun tai luullun kuoleman jälkeisen elämän vastuu.
Umpiuskovat olivat valmiit kiduttamaan polttamaan lähimmäisiään rovioilla eli kykenivät hirvittäviin julmuuksiin. Vasta ateistis-deistinen valistu sai tämän järjettömyyden kuriin.
Sistonen, jos lapselle ei lapsen mielenmaisemaan piirretä helvettikuvia ja ikuisella kidutuksella häntä sittemmin uhata , ei hänelle nota kuvia ja pelkoja itsestään synny. Normaali virheteoista kaikissa kulttuureissa nouseva syyllisyys on vielä kaukana jopa mielisairaaloihin johtaneista helvettipeloista.
Jos omatunto on herännyt ja alkanut syyttää asioista, niin sellainen ihminen tietää miten voi kärsiä ilman fyysistä vikaa tai vaivaa. Sielu on tunteva, tuntee kivun ja tuntee ilon!
Tuo nyt on Lauri kaukana tuskasta jota tunnet jos pidät vaikkapa kättäsi minuutin hehkuvalla hellanlevyllä saati miljardi vuotta jne…
Niinpä tietysti Heinola!
Heinola, ei tarvitse hakea esimerkkejä inkvisiosta kun kerran esimerkkejä löytyy haikailemastasi ihmistyypistä lähihistoriasta aina nykypäiviin asti. Ihmistyypin kasvualustana oli ihmisten kehittelemät ideologiat.
Tosin ymmärrän kyllä miksi et niitä halua muistella?
Nuo ihmistyypit, joita en suinkaan haikaile kuten yrität raukkamaisesti esittää, ovat syntyneet kaikkein kristillisimmässä Saksassa, missä 80 prosenttia nuoresta papistosta liittyi heihin, tai aikanaan mitä ortodoksisimmalla Venäjällä . Ja annoit ymmärtää, etteivät uskovaiset helvetinpelossaan syyllisty julmuuksiin. Ei pidä siis historian valossa paikkaansa. Lutherkin oli valmis tappaman noitia vaikka ’omin käsin’.
Korjaus: inkvisitiosta
Kristinusko onkin siis oppirakennelma jonka ihmiset ovat sepittäneet. Muutenhan kristinuskon tuhansissa haaroissa ajateltaisiin samalla tavalla. Nyt ihminen voi siis valita mieleisensä opin (ja uskoa sen mukaan). Milloin totuus valkenee ?
Sehän on valjennut, Raamatusta.
Kristityt ovat innokkaita järjestämään helvettejä niille, jotka eivät ole samaa mieltä heidän kanssaan, eivätkä oikein usko, että Jumala olisi niin paatunut, että järjestäisi ikuisen helvetin ihmiselle, jonka on itse luonut.
Oma mielenkiintoinen havainto on, että uskonnottomat saattavat usein pelätä kuolemaa vähemmän kuin uskovat. Miksi näin on, on omanlaisensa mysteeri, sillä uskonnoton ei odota jatkavansa matkaansa kuolemansa jälkeen, taivaassa tai missään muuallakaan. Uskova, joka taas uskoo että tämä elämä on vain esinäytös ikuisuuden olemassaololle, pelkää jostain syystä kuolemaa huomattavasti enemmän.
Kuviossa on aika vaikeaa nähdä mitään logiikkaa. Paitsi ehkä sen logiikan, että uskovan usko voi olla lopulta aika heikkoa. Jos todella uskoo tuonpuoleisiin ikuisiin bileisiin, ja että itsellä sattuu olemaan vip-lippu sinne, kuolemahan olisi ainoastaan mahdollisuus. Täyttymys, jopa.
Antero S.
Kirjoitat:
”Oma mielenkiintoinen havainto on, että uskonnottomat saattavat usein pelätä kuolemaa vähemmän kuin uskovat. Miksi näin on, on omanlaisensa mysteeri, sillä uskonnoton ei odota jatkavansa matkaansa kuolemansa jälkeen, taivaassa tai missään muuallakaan.”
Jumala kutsuu jokaista ihmistä pelastukseen. Se on kuin vesivirran ohjausta oikeaan uomaan. Jokainen ihminen jo varhain tuntee ja tietää reitityksen ja tietää väärän uran seuraamukset. Näin kävi, kun Nooa saarnasi tulevasta vedenpaisumuksesta, vain 8 pelastautui. Vesi ei pelastanut silloin eikä pelasta tänäänkään, vaikka nyt määrä on pieni. Vain halu/päätös/ratkaisu astua pelastuksen arkkiin pelastaa. Ihmisen osuuden voi ilmaista lievemminkin, jos ratkaisu-sana särähtää. Riittää kun haluaa, että Jumalan työ saa sijaa. Jumala haluaa iankaikkisuuteen kanssaan vain vapaaehtoisia, ei haluttomia.
Raamattussa on kerrottu syy, miksi ”uskonnottomat” pelkäävät vähemmän kuolemaa. Monet uskonnottomat, niinkuin kait sinäkin, ovat tietoisesti hyljänneet, vastustaneet Jumalan vetoa Poikansa pelastettavaksi. Lienetkö sinä, mutta ”parhaimmillaan” he ovat halveksineet Jumalan Hengen vetoa pelastukseen. Se ei ole useinkaan mikä helppo homma. On täytynyt nähdä paljon vaivaa haalia käsityksiä, selityksiä, tulkintoja jotta ”rauha” on saavutettu ja kuolema ei pelota. On mahdollista, että Vartiotorni-johdonmukaisuus on ollut sinulle toimiva osaelementti, vaikka sen hulluuden oletkin todennut, kun jumalattomuuden (ilman jumalaa) rauhan olet saavuttanut.
Olen käynyt monivuotisia, säännöllisiä, keskusteluja aivan viime päiviin asti kuolemaa lähestyvien ikäisteni ja vanhempien kanssa. Kylmäävimmät kokemukset minulla on ollut korkeaälyisten lähellä kuolemaa olevien kanssa. Kahden henkilön lopun läheisyys oli minulle suuri pettymys, ikäänkuin pettymys Jumalaa kohtaan. Kumpikin vakuutti, että sinulla Reijo on se mitä haluan, mutta miksi en sitä saavuta, vaikka aamu- ja iltahartaudet kuuntelen ja viikolla kirkon raamattupiirissä ja Jumalanpalveluksessa sunnuntaisin käyn ja nautin ehtoollisen.
Miten niin ei mitään logiikkaa? Minusta on hyvin loogista ettei pelkää kuolemaa jos uskoo sen olevan kaiken loppu.
En voi kehua uskovani ehdottomalla varmuudella kaikkeen mitä taivaasta on meille luvattu.
Usein tulee pohdittua kikkea vähän kummaakin. Mitä jos kuoleman jälkeen tuleekin t olo että ”tätäkö senyt on koko ikuisuus?” 🙂 Tai jos joutuu eksyksiin eikä kukaan muista opastaa minua perille tuonpuoleisessa. Tai että tulee PALAUTETTA eletystä elämästä ja harmuitta ja nolottaa kaikki mokailut, joita ei voi enää korjata.
Olisi paljon helpompaa ajatella että kun kuolee niin kaikki oli sitten siinä ja sitten ei ole enää olemassa.
Raamattu puhuu Jumalan Pojan uskosta, mikä usko on lahja, muttei sattumanvarainen tai sellainen “tuuli”, mikä puhaltelee mistä sattuu tai lievemmin, ettei sitä tiedä.
Raamattu kehottaa tutkiskella kaikki asiat hengellisesti. Tämä kehoitus, niinkuin muutkin uskoontulon jälkeiset asiat koskevat vain uskovia. Siksi puhutaan asioista, jotka ovat ihmimielelle salaisuuksia. Ihminen lukee tämänkin kohdan, muttei käsitä, koska ei löydä Raamatun selitystä siihen, mikä kuitenkin on tiivistetty Hebr. 4:
2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
Jumala on kirjoitetussa Sanassaan ilmoittanut missä ja miten mennään, mutta tienviittoja voi lukea vain Tiellä kulkeva. Ei olla Jeesus-tiellä ja siksi on oppi jumaluuksista, teologia-taikina, jota jo Platon alkoi vaivata. On todella turhauttavaa kuulla, että usko tulee kuulemisesta /saarnasta ja kuuleminen Jumalan sanasta/ Kristuksesta, vt. Room 10:17.
Itseäni lohduttaa ajattomuus, mikä alkaa kuoleman jälkeen, — joko onnessa tai tuskassa. Kumpaakin on kuvailtu esimerkein, mutta toteamus taivaasta, että kaikki tulee olemaan sellaista mitä ei ihmismieleen ole noussut, eli on paljon parempaa, enemmän.
Tämä kaikki on huvittavaa, eikä todistettavissa teologisesti, koska usko on Jumalan lahja, ei teologiaa. Minulla tästä on kokemusta vuodesta 1956 lähtien.
Antero Syrjänen, arvelusi ei pidä lainkaan paikkaansa. Kristityt ovat olleet valmiita marttyyrikuolemaan.
Heinola, nuo ideologiat kielsivät Jumalan.
Saksan nuorista papeista 80 prossaa liittyi natseihin ja Hitlerin joukkojen vyössä luki Gott mit Uns. Hitler totesi olevansa aina katolisen kirkonuskollinen poika. Stalin oli pappisseminaarilainen ja oikea kysymys kuuluisi, miksi Venäjän kansa maaorjuuksineen kurjistui ja maa ajautui vallankumouksen vaikka ortodoksinen kirkko oli jalostanut kansaa toista tuhatta vuotta?
Uskonsotia ovat kautta historiankäyneet hirvittävän raaoin tavoin ja miljoonin kuolonuhrein ihmiset joilla on ollut Jumala. Et ole rehellinen Sistonen kun poimit historian pullasta vain itsellesi makeat rusinat.
Marttyyrit menivät kirkkoisä Eusebiuksen mukaan kuolemaan koska ikuisen kidutuksen pelko helvetissä ylitti nopean kuoleman pelon.
Jospa Heinola olet saanut Eusebiuksen tekstistä vain tuollaisen vaikutelman. Jumalanpelko ja Jumalanpelko ovat eri asioita.
Kyllä Eusebiuksen ajatus siinä aivan selvä oli. Marttyyri kärsi mieluimmin hetken kuin ikuisesti.
Totta niin, koska Kristuksen kieltäminen ei ole mikään pieni asia, vaan lopullinen.