Elämän elementti

Eilen minulle valkeni, mikä elämässä on tärkeintä. Olin ounastellut sitä jo pitkään, mutta eilen sain tästä varmuuden. Elämän elementti on eläminen.

Kielitieteilijä Janne Saarikivi sanoitti asian minua paremmin Helsingin Sanomien tekstissään kesäkuun alussa. Itseeni iski erityisesti tämä kohta:

Elämässä ei pidä yhtään mitään paitsi elää. Elämä itsessään on viilto vasten olemattomuutta, halkeama todellisuuden tyhjyyteen, arvokas silloinkin kun se on täynnä keskeneräisyyttä ja ahdistusta.

Tämä riittää. Ei enempää eikä vähempää.

Eilen uima-altaassa uidessani tämä sama ajatus iski tajuntaani kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vesi on minun elementtini. Rakastan veden sylissä kellumista ja painottomuuden tilaa. En ole kuitenkaan mikään kilpauimari enkä jaksa laskea uintimatkaani tai -aikaani. Siksi en ole saanut itseäni uima-altaaseen aikoihin. Ajatus uimisesta ja sen mittaamiesta on ahdistanut, niinpä en ole viitsinyt vaivautua. Kesä saa kaipaamaan veden äärelle ja siksi lähdin eilen uimaan. Uimastadionin hitaiden kuntouimareiden kaistalla uidessani pohdin, että mikä kiire tässä oikeastaan onkaan. Miksi suorittaa jotakin kun voi vain keskittyä olemiseen?

Veden sylissä ymmärsin, että uima-allas on (kenties ontuva) metafora elämästä. Osa meistä suorittaa sitä kilpavauhdilla, osa keskittyy olemiseen ja rauhallisempaan tahtiin. Itse kuulun ehdottomasti jälkimmäisiin. Vaikka olen impulsiivinen ja nopea liikkeissäni, pohjimmiltani olen nautiskelija ja keskityn mielelläni hetkien ihmettelyyn. Elämän ohikiitävien hetkien ihastelu, makustelu ja muistelu tekevät elämästä kaunista.

Veden virvoittamana muistin, että elämän elementti on oleminen. Elämä tässä ja nyt ilman suorittamista. Kaikki kilpailu on lopulta turhaa. Tein mitä tahansa, en koskaan tule valmiiksi. Oleminen riittää. Toivon, että muistan tämän jatkossa kaiken arjen pyörityksen ja eksistentiaalisen kipuilun keskellä.

Ja kun aika koittaa, toivon käyväni Jumalan kanssa toisen maailman porteilla dialogin, jonka runoilija Raymond Carver on viimeisessä runossaan muistiin kirjoittanut:

Ja saitko mitä
halusit tästä elämästä?
Sain.
Ja mitä halusit?
Kutsua itseäni rakastetuksi, tuntea itseni
rakastetuksi maan päällä.

(Alkuperäinen versio englanniksi tämän tekstin lopussa. Suomennos allekirjoittaneen.)

Toivon, että tässä maailmassa, ja seuraavassa, tuntisin Jumalan rakkauden. Ehkä se näkyy jo siinä, että olen olemassa. Ehkä jo pelkkä elämäni on osoitus Jumalan rakkaudesta.

***

And did you get what
you wanted from this life, even so?
I did.
And what did you want?
To call myself beloved, to feel myself
beloved on the earth.

“Late Fragment” by Raymond Carver From A New Path to the Waterfall, Atlantic Monthly Press, 1989.

3 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    ”Suurin synti on elämätön elämä” Papilon.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Harjut ovat isoja sorakasoja. Yhtä pientä sorakasaa harjun kupeessa katsellessa pohdin, voisikohan noiden pikkukivien joukossa olla joku puolijalokivi, jonka ottaisin talteen. Sade, jos olisi kasan kastellut, niin värit tulisivat esiin. Voisin silloin kasaa pelkästään tarkasti katselemalla löytää jotain todella arvokasta.

      Sitten pohdin: ”entä sitten”. Ihastelisin sitä hetken ja laittaisin taskuun. Kotona voisin laittaa sen kirjahyllyyn ja unohtaa siihen. Mietinkin siinä, että jos löytäisin jotain, niin olisikin viisaampaa jättää tuo arvokas kivi siihen paikalleen. En tarvitse sitä kiveä mihinkään. Ainut ilo siitä olisi se löytämisen ilo. Sen jälkeen siitä ei kirjahyllyssä unohdettuna juuri iloa irtoaisi.

      Jos olisikin niin että joka päivä katsoisin pienetä kiveä hyllyllä ja iloitsisin siitä ja saisin sen kauniista väristä ilon koko päiväksi. Silloin sen kiven poimiminen talteen olisi mielekästä. Voisin kertoa kaikille vierailleni kiven ihmeellisestä voimasta, joka antaa elämälleni tarkoituksen ja rohkeuden käydä aina uusien jopa ylivoimaisten haasteiden kimppuun.

      Oikeastihan minulla jo on sellainen kivi. Joten en senkään puoleen tarvitse niitä puolijalokiviä. Oikeastaanhan se on jopa kallio, johon saan koko elämäni tarkoituksen jättää ja paeta aina sille, kun elämä alkaa ahdistaa. ”Kristuskalliolla turvapaikan saan”: lauletaan jossain laulussa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Sillä Kristus on minulle elämä, ja kuolema on minulle voitto. Fil. 1:21. Biblia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Laura Leipakka

    Ajatuksia pyhästä arjessa. Blogissa sanoitan millenniaalisukupolveen kuuluvan kaupunkilaisen naisen pohdintoja uskosta ja kirkosta arkisen elämän myllerryksessä. Olen osa kristillisen tradition ketjua, mutta en aina löydä itseäni kirkon sisältä. Pyhyyden häivähdyksiä sen sijaan löydän kaikkialta. Ehkä eniten juuri silloin, kun en osaa niitä etsiä tai odottaa.