Giljotiini - humanismia?
Giljotiini oli uusi keksintö 200 vuotta sitten. Siinä moni poliitikko ja kumouksellinen menetti päänsä Ranskan vallankumouksen aikana.
Historian opiskelijana aikanaan ajattelin ”huhhuh mikä kamala rangaistus”. Luettuani Michel Foucaultia tulin kumminkin toisiin mietteisiin. Giljotiini oli aikanaan humaani ja oikeudenmukainen kuolemanrangaistukseksi. Enää ei kidutettu ja revitty ”rikollisia”. Aiempaan verrattuna se samalla tavoin kohteli niin rahvasta kuin aatelistakin. Omalla tavallaan se edisti tasa-arvoa.
Ihmisoikeuksien ja hyvinvointivaltion kehityksen pitkästä historiasta Kuopion aiempi kaupunginjohtaja Kauko Heuru on kirjoittanut erinomaisen kirjan Oikeusvaltion synty. Luin sen suurella innolla. Kirja antoi uskoa ihmisyyden mahdollisuuksiin.
Keskiajan feodalismista on pitkä kehityskaari nykyajan oikeusvaltioon. Kirkko kyllä tuolloin tunnusti ihmisten tasa-arvon suppeasti hengellisessä mielessä. Mutta käytännössä Konstantinus Suuren ajoista se aivan liiaksi myötäili kulloisiakin vallanpitäjiä, keisareita, aatelisia ja heidän vasallejaan.
Renessanssi ja uskonpuhdistus olivat merkittäviä askelia ihmisen vapautumisessa. Perustuslaki, yhteiskuntasopimus, valistuksen ajan ihmisoikeudet vähitellen tekivät enenevissä määrin tilaa demokratialle ja tasa-arvolle. Heuru kuvaa tätä kehitystä asiantuntemuksella. Vallan kolmijaolla ja nykyisellä puoluelaitoksella on pitkä kehitys takanaan. Tämän huomioon ottaen 2020-luvun kipuilu ja kädenväännöt hyvinvointivaltiomme luonteesta saattavat olla uusi askel ihmisyyden kasvussa globaalissa maailmassa.
Tässä kehityksessä kirkkojen rooli on merkittävästi marginalisoitunut ajattelussa ja kulttuurissa. Renessanssin aikana tiede, taide ja valtio aloittivat nousunsa. Deismi ja rationalismin näkemys luonnonoikeuksista ”vapauttivat” autoritäärisestä ja konfessionalistisesta kristinuskosta. Tosin harvat suuret yhteiskunnalliset ajattelijat olivat ateisteja, eikä vastustuksen kohteena yleensä ollut kristinusko vaan institutionaalisen kirkon toiminta.
Tämä teos esittelee myös joukon merkittäviä yhteiskunnallisia ajattelijoita, kuten Hobbes, Locke, Rousseau, Marx ja Keynes. Heillä oli keskeistä merkitystä oikeusajattelun, markkinatalouden sekä nykyajan valtiokäsityksen muotoutumisessa humanismin suuntaan. Yhteiskunnallisen vapautumisen edistämisessä kirkot olivat jälkijunassa.
Ehkä pelkistetysti voisi lopuksi sanoa, että täällä pohjoismaissa olemme kenties parhaiten vuosisatojen kuluessa onnistuneet rakentaa korkean kulttuurin tunnusmerkit täyttävän oikeusvaltion. Sivistyneessä maailmassa ei ole enää tarvetta giljotiinille eikä muille kuolemanrangaistuksen toteuttamismuodoille. Eikä kirkotkaan lopulta tässä evoluutiossa hävinneet. Pikemminkin voittivat. Ne saavat panostaa ydintehtäväänsä, ihmisen henkiseen ja hengelliseen kasvuun sekä toinen toistemme rakastamiseen.
isä Ambrosius
10.6.2021
***
Kauko Heuru: Oikeusvaltion synty. United Press 2019. 308 s.
17 kommenttia
Ateiatinen kanta ei valistusajalla ollut kuolemanrangaistuksen peruste. Merkittävin teoreettisen ateismin edustaja ja Encyclopedien päätoimittja Denis Diderot (1713-84) oli arvostettu oppinut ja kirjailija, joskin hänen näkemyksiään uskonnosta monet tietenkin paheksuivat. Useimmat valistusfilosofit edustivat ns. luonnollista uskontoa, jonka mukaan Jumala on Luoja ja uskonnon oikea sisältö on rajoitettavissa lähimmäisrakkauden ihanteeseen. Ihmeuskon ja sovitusopin he yleensä kylläkin hylkäsivät. Salaseuroista vaikutusvaltaisin oli edelleen toimiva vapaamuurarijärjestö, joka edellyttää jäseniltään uskoa yhteen Jumalaan, joskaan ei edellytä tunnustuksellisuutta, vaan on avoin kristittyjen lisäksi myös juutalaisille ja muslimeille, todennäköisesti myös teosofisvaikutteisten oppien tunnustajille.
Kirkon opin jumalan Jeesuksen käynnib jälkeen noin 1500 vuotta jälkeepäin kirkon oppi oli ihmissen julkinen polttorovio kuvio. Tosin sen jölkeen on oppi inhimillistynyt mutta edellenen kaukana Jeesuksen sanomasta. Ihmisten henkilökohtaisen näkemykset Raamattuineen ovat töyttö utopiaa.
Isä Ambrosius hyvin blogin lopussa sanoo minnepäin olisi hyvä katsoa.
Vapaamuurariusjäsenenyys tarvitsee ehdokkaalle puolestapuhujan tai kaksi. Sitten arvioidaan kelpoisuutta.
Hyvää liikkeessä on jaettu kokemus kunkin elämässään tekemästä työstä, nyt ja aiemmin.
Heillä on myös liikkeisiin tarvittava musiikin kaipuu, jolloin muusikkojakin tulee mukaan askeleita saattelemaan kuten hiljentymistä varten.
Kun askeleita on tarpeeksi miten käy sitten uskonnon asiassa kirkastuksessa.
Kirjoittaja
Isä Ambrosius
Metropoliitta Ambrosius on Helsingin ortodoksisen hiippakunnan emerituspiispa. Hänet tunnetaan aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana ja vaikuttajana. Tässä blogissa isä Ambrosius kirjoittaa näkemyksistään henkisestä ja hengellisestä elämästä, kirkollisesta kulttuurista, ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä ja ilmiöistä. Lisäksi hän julkaisee arvioita lukemistaan kirjoista.
Tosin harvat suuret yhteiskunnalliset ajattelijat olivat ateisteja, eikä vastustuksen kohteena yleensä ollut kristinusko vaan institutionaalisen kirkon toiminta.
Ei tietenkään ollut virallisia ateisteja, koska jumalattomuus olisi johtanut mestauspölkylle. Kirkkoon kuluminen oli pakko ja harhaoppisuudesta ja ateismista oli kuolemantuomiot vielä kauan. muutoksen aikaansai todellakin humanismin ja renessanssin alkuun panema valistus, jonka kärkihahmot olivat usein jonkin salaseuran jäseniä, noissa seuroissa he saattoivat toimia suojassa. He aikaansaivat mm kidutuksen poistumisen Euroopan oikeuslaitoksista. Ja kyllä he paitsi kirkkoa instituutiona kritisoivat myös sen oppeja eli siis kristinuskoa.
Ilmoita asiaton kommentti