Vain kestävillä teologisilla perusteilla saadaan ratkaisu johon kirkossa voidaan sitoutua

Taannoisessa kolumnissaan Lauri Vartiainen vertaili kirkkomme aiempaa naispappeuspäätöstä käsillä olevaan kysymykseen kirkon avioliittokäsityksestä. Samana päivänä julkaisemassaan blogikirjotuksessa Timo Pöyhönen esittää oman ratkaisunsa jälkimmäiseen kysymykseen.

Heti kärkeen on syytä todeta, että käsillä ei suinkaan ole kysymys siitä, vihitäänkö kirkkomme tiloissa kirkollisena toimituksena samaa sukupuolta olevia pareja vaiko ei. Tämä viimemainittu kysymys on käytännön tasolla jo ratkaistu, eli käytännössä vihitään, vaikkakin ilman kirkon yhteistä hyväksyvää päätöstä. Oikeampi kysymys on, tulisiko kirkon oman oppinsa perusteella hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkiminen kirkolliseksi toimitukseksi vaiko ei.

Timo Pöyhönen esittää ratkaisuksi, että hyväksytään kaksi rinnakkaista avioliittonäkemystä, perinteinen ja sukupuolineutraali. Mitä tämä sitten aidoimmillaan tarkoittaisi? Kenties sitä, että kirkkokäsikirjassa olisi kaksi kokonaan erillistä ja toisistaan riippumatonta kirkollista toimitusta: Toisaalta miehen ja naisen avioliittoon vihkiminen ja toisaalta sukupuolineutraaliin avioliittoon vihkiminen.

Tarkoitan siis todellakin kahta eri toimitusta, en kahta eri vihkikaavaa samalle kirkolliselle toimitukselle. Tällöin esimerkiksi toimitusten oppaaseen tulisi kokonaan oma lukunsa jälkimmäistä varten. Kirkon perinteistä avioliittokäsitystä kuvaavat tekstit säilyisivät muuttumattomana ja rinnakkaiselle käsitykselle kirjoitettaisiin kokonaan uudet tekstit.

Koska perinteinen avioliittokäsitys säilyisi muuttumattomana, todettaisiin toimitusten oppaassa edelleenkin: ”Kristillisen uskon mukaan avioliitto perustuu Jumalan käskyyn ja luomisjärjestykseen. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, antoi avioliiton heille lahjaksi ja siunasi heidän liittonsa. Kristus vahvisti tämän luomisjärjestykseen perustuvan asetuksen (Matt. 19: 4–6). Jumalan asetuksen perusteella avioliittoon vihkiminen on hengellinen tapahtuma ja jumalanpalvelus, jossa rukoillaan vihkiparin puolesta ja siunataan heidän liittonsa.”

Koska kirkko ei voi olla ristiriidassa itse itsensä kanssa, ei myöskään rinnakkainen avioliittokäsitys voi olla ristiriidassa perinteisen avioliittokäsityksen kanssa. Samaa sukupuolta olevan kihlaparin vihkimisen teologiset perusteet on siis sanoitettava toisin.  Kun perinteistä avioliittokäsitystä perustellaan Jumalan käskyllä ja luomisjärjestyksellä, tulisi rinnakkaista avioliittokäsitystä perustella jollakin muulla. Kun perinteisen kannan mukaa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ei samassa oppaassa voi heti seuraavassa luvussa lukea, että Jumala onkin luonut sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuuden.

Tästä päästään kuitenkin luterilaisen teologian ytimeen: Keskiössä on ristiinnaulittu Kristus, joka kuoli meidän syntiemme vuoksi. Kaikki muu sen ympärillä on enemmän tai vähemmän kehällistä. Ei suinkaan samantekevää, mutta sellaista, josta henkilökohtainen hengellinen pelastuksemme ei ole viime kädessä riippuvaista. Ei meidän tarvitse opettaa uutta luomiskertomusta saadaksemme yhteensovitettua oman identiteettimme kristillisen kirkkomme ihanteisiin ja osallisuuteemme Jeesuksesta Kristuksesta.

Jumala on suuressa sallimuksessaan suonut sen, että luomakuntamme on juuri nyt juuri sellainen kuin on ja ihmiskunta on osallisena Kristuksen sovituksesta juuri sellaisena kuin on. Sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuus on ympäröivää todellisuuttamme aivan riippumatta käsityksestämme siitä, millaiseksi Jumala asiat alun perin on luonut. Kunkin ihmisen identiteetti on hänelle itselleen totta aivan riippumatta siitä, miten häntä ympäröivät maailma hänet kokee. Toisaalta ympäröivän maailman kokemus ihmisestä on riippuvainen siitä, miten hän itsensä ilmaisee, ei siitä, miten hän itsensä sisäisesti kokee.

Jokaisen ihmisen, siis aivan jokaisen, on hyväksyttävä ristiriita sisäisen kokemuksensa ja ulkopuolisen todellisuuden välillä. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt eivät ole tässä mikään poikkeus.

Luterilaisen teologian ytimestä katsottuna perinteisen avioliittokäsityksen säilyttäminen muuttumattomana ei siis ole mitenkään syrjivää. Kukaan ei jää Kristuksesta osattomaksi sillä perusteella, että kirkko opettaa Jumalan luoneen ihmisen mieheksi ja naiseksi, antaneen heille avioliiton lahjaksi ja siunanneen heidän liittonsa. Tämän opettaminen ei myöskään väheksy kenenkään kahden ihmisen välistä keskinäistä rakkautta, vaikka he olisivatkin keskenään samaa sukupuolta.

Seikka, että kirkossa voi olla kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä vain siten, että uusi rinnakkainen jättää aiemmalle täyden tilan säilyä muuttumattomana, ei vielä merkitse, että tälle uudelle rinnakkaiselle avioliittokäsitykselle olisi kestävät teologiset perusteet. Uuden rinnakkaisen avioliittokäsityksen teologisten perusteiden tulee olla teologisesti perusteluja myös täysin itsenäisesti, perinteisestä avioliittokäsityksestä riippumatta.

Kirkkomme virkaratkaisua edelsi pitkä teologinen prosessi, jonka aikana pohdittiin mm. mistä kirkkomme pappisvirassa on kyse. Pohdintaa käytiin esimerkiksi siitä, onko pappisvirka osa kirkon olemuksellista perusrakennetta (konstituutiota), vaiko onko kyse käytännöllisestä järjestelystä pappisviralle kuuluvien tehtävien järjestämiseksi (funktionaalinen käsitys). Toisaalta pohdittiin sitä, onko pappisvirka jo olemukseltaan miesvirka vai onko perinteisessä ratkaisussa rajata pappisvirka vain miehille ollut kyse vain käytännöllisestä ratkaisusta. Vasta sitten, kun tässä pohdinnassa päädyttiin jälkimmäiseen kantaan, nousi pohdittavaksi seikka, tulisiko vakiintunutta käytäntöä muuttaa vaiko ei. Edellisessä kysymyksessä vastakkaiseen kantaan päätyneille tämä jälkimmäinen pohdinta ei enää ollut aiheellista. Kirkko ei voi toimia vastoin omaa olemustaan.

Vastaavalla tavalla avioliittokysymyksessä pitää ensin ratkaista, onko avioliiton kaltainen parisuhde samaa sukupuolta olevien kesken ylipäätään asia jolle kristillisessä opissa ja luterilaisessa tunnustuksessa pitäytyvä pappi voi pyytää Jumalan siunausta. Toimituksen liturgisia muotoja on syytä pohtia vasta sen jälkeen, jos vastaus tähän kysymykseen on myönteinen.

Virkaratkaisussaan kirkkomme ei päätynyt perustamaan perinteisen patristisen pappisviran viran rinnalle matristista kaitsentavirkaa, vaan ratkaisuksi tuli yksi yhteinen sukupuolesta riippumaton virka. Miehisestä paimenvirasta täysin erillinen, kirkollisissa palvelussuhteissa yhtäläisen kelpoisuuden tuottava matrivirka olisi voinut olla osalle kirkon perinteisellä virkakannalla olevista hyväksyttävä ratkaisu, ei toki kaikille. Valtaosalla kirkon perinteisellä virkakäsityksellä olevista ei kuitenkaan ole kyse siitä, että kirkolliset toimitukset koettaisiin pätemättömiksi naispuolisen henkilön toimittamina, vaan siitä, että perinteinen paimenvirka koetaan olemukseltaan miehen viraksi. Väärässä järjestyksessä toimitettuun jumalanpalvelukseen ei tahdota osallistua.

Vastaavalla tavalla uuden rinnakkaisen avioliittoteologian hyväksyminen tulee kyseeseen vain niiden perinteisessä avioliittoteologiassa pitäytyvien osalta, jotka kokevat samaa sukupuolta olevien välisen avioliiton kirkollisen hyväksynnän ylipäätään mahdolliseksi. Sikäli kun se ei ole mahdollista, ei sellaisessa toimituksessa tahdota olla mitenkään osallisena.

Tässä yhteydessä on syytä nostaa rinnakkaistarkasteluun kaksi perinteiseen avioliittokäsitykseen liittyvää, kirkon jäsenten keskuudessa mielipiteitä jakavaa kysymystä: Suhtautuminen ns. avoliittoon ja suhtautuminen aiemmasta avioliitostaan eronneiden uudelleen vihkimiseen.

Miehen ja naisen välinen avoliitto täyttää olemukseltaan perinteisen avioliiton muodot, mutta siinä puuttuu liiton julkinen vahvistaminen. Asiantila korjaantuu julkisella vahvistamisella. Aiemmasta avioliitostaan eronneiden vihkimistä uuteen avioliittoon voidaan puolestaan perustella anteeksiannolla ja armolla. Näin varsinkin silloin, jos todellista mahdollisuutta paluusta aiempaan liittoon ei enää ole. Kaksi miestä taikka kaksi naista ei kuitenkaan muutu mieheksi ja naiseksi vihkitoimituksella. Niinpä heidän keskinäistä avioliittoaan ei voida yhteensovittaa perinteiseen avioliittokäsitykseen. Jos heidät aiotaan vihkiä, tarvitaan kokonaan uusi avioliittokäsitys.

Uuteen avioliittokäsitykseen siirtymistä on perusteltu mm. uudella tiedolla ihmisen sukupuolisesta ja seksuaalisesta monimuotoisuudesta. Aikamme käsityksen mukaan sukupuolinen suuntautumien ei ole ihmisen oma päätös, eikä ihminen voi itse omin voimin omaa sukupuolista suuntautumistaan muuttaa. Eettiseksi kysymykseksi nousee, opettaako kirkkomme selibaatin ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi heille kirkkomme jäsenille, joille parisuhde vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa ei ole todellinen vaihtoehto. Jääkö siis toiseksi vaihtoehdoksi kadottava synti? Mikä on asiassa totuus ja mikä kadottava valhe?

 

95 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Pekka Veli. Kirkossa on aina pyritty yksimielisyyteen. 2000 vuoden ajan. Se ei ole tarkoittanut 100 % yksimielisyyttä joka ikisen Raamatun tekstin tulkinnasta eikä sitä, että erilaisten kirkollisten tapojen pitäisi olla tismalleen samanlaisia. Tässä avioliittoasiassa on kysymys muutaman vuosikymmenen pituisesta kovasta muutospaineesta. Kovasti yksinkertaistettuna kyse on siitä, että yhä suurempi osa kirkon papistoa lähtee siitä perusoletuksesta, että Raamattu olisi toivottoman epäyhtenäinen eikä edes linjaisi avioliittoasiaa selkeästi. Vanha luterilaisuus lähtee kokonaan toisista lähtökohdista ja se sattuu olemaan paalutettuna myös meidän kirkkomme tunnustuskirjoissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Nieminen sanoo:

    Tässä keskustelussa on osittain jumiuduttu samaan vanhaan jankkaamiseen siitä, kuinka avioliitto on aina ollut sitä ja tätä ja kuinka kirkon tunnustuskirjoissa on paalutettu sitä sun tätä. Jokainen keskusteluun osallistuva tietää, että tämä on älyllisesti epärehellistä.

    Nykyisen kaltainen ymmärrys homoseksuaalisuudesta on alle sata vuotta vanha, suurimmalta osin alle 30 vuotta vanha. Tunnetun historian ajalta ensimmäiset samaa sukupuolta olevien avioliitot solmittiin Alankomaissa aika tarkkaan 20 vuotta sitten.

    Kirkot eivät elä omassa kuplassaan vaan ovat sidoksissa ympäröiviin yhteiskuntiin. On täysin epärealistinen ajatus, että kirkolla olisi ollut vuosisatojen ajan ympäröivät yhteiskunnan avioliittokäsityksestä eroava ajatus avioliitosta.

    Kirkko ei ole vuosisatojen ajan ollut sitä mieltä, että kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä ei voisi mennä naimisiin. Kirkossa, kuten ei missään yhteiskunnassakaan, ole ymmärretty tällaisen liiton mahdollisuutta kuin muutaman muutaman viimeisimmän vuosikymmenen ajan.

    Ajatus siitä, että kirkko olisi vuosisatojen ajan tietoisesti rajannut avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi on kauniin naiivi. Tosiasiallisesti kirkot elivät tuhansia vuosia auvoisen tietämättöminä samaa sukupuolta olevien parisuhteista. Ja sama koskee Raamatun kirjoittajia. Ei ole mahdollista kirjoittaa asiasta, joka tulee tapahtumaan tuhansia vuosia oman kuoleman jälkeen.

    Ajattelen, että usko on elävää. Se haastaa meidät pohtimaan Jumalan tahtoa jokaisena aikana jokaista uutta ilmiötä vasten. Se voidaan tehdä perustaen tuhansia vuosia sitten eläneiden ihmisten tietämättömyyteen tai sitten sen eteen voidaan nähdä vähän enemmän vaivaa. Kivimäen kirjoitus on ansiokas avaus tällä saralla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Mikko, ”Tosiasiallisesti kirkot elivät tuhansia vuosia auvoisen tietämättöminä samaa sukupuolta olevien parisuhteista.”

      Mihin tietosi perustuu?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Mihin tietosi perustuu?

      Siihen mitä edellisessä kommentissani kirjoitin. Ihmiskunnan ikään nähden ymmärryksemme homoseksuaalisuudesta on todella nuori. Koko termiä käytettiin ensimmäisen kerran 1800-luvun loppupuolella. Vielä reilu 50-vuotta sitten käsityksemme homoseksuaalisuudesta oli se, että se on jotain niin vaarallista, että ihmiset pitää sulkea vankilaan sen tähden.

      Tosiasiallisesti nykyisen kaltainen ymmärrys homoseksuaalisuudesta on tuskin 30 vuotta vanha. Ensimmäiset samaa sukupuolta olevien väliset avioliitot solmittiin Alankomaissa 20 vuotta sitten.

      On äärettömän naiivia ajatella, että kirkolla olisi voinut olla satojen tai tuhansien vuosien ajan samaa sukupuolta olevat parit sisältävä avioliittokäsitys kun edes yhteiskunnalla ei sellaista ollut eikä yhteiskunnassa ollut edes varsinaisesti minkäänlaista käsitystä homoseksuaalisuudesta yleisemminkään.

      Meidän on ihan turha saivarrella avioliiton historialla. Olemme radikaalisti uudessa tilanteessa, joka ei ole ollut tuttu kirkolle aikaisemmin eikä se ollut sitä Raamatun kirjoittajillekaan.

      Mielestäni sanoin tuon saman asian hieman eri sanoin jo edellisessä kommentissa, joten en nyt halua sitä tämän enempää toista uudestaan. Pyytäisin, että luet edellisen kommenttini. Halusin vain asettaa tämän historialliseen viitekehykseen. Tästä eteenpäin keskustelua olisi mielekkäämpää jatkaa Jukka Kivimäen blogissa esiin nostettujen asioiden parissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      Pointtini on siis se, että Raamatun kaikki kirjat ovat tuhansia vuosia vanhat. Luterilaiset tunnustuskirjat ovat pääasiassa 1500-luvulta. Meidän kaikki lähdemateriaali on satoja tai tuhansia vuosia vanhempaa kuin meidän käsityksemme homoseksuaalisuudesta.

      On mielestäni lapsellista pyytää esimerkkiä samaa sukupuolta olevien avioliitosta Raamatusta. Se on vähemmän mielekästä kuin koittaa selittää moniytimisen mikroprosessorin toimintaa laskutikun avulla. Laskutikku on sentään vain 150 vuotta vanha.

      Vastaus siihen, mitä Jumala ajattelee homoavioliitosta ei löydy Raamatun jakeesta eikä kirkon historiasta. Vastaus kysymykseen löytyy sydämistä. Kyllä Jumala meille sen kertoo, vaikka Raamatun kirjoittajat tai Ausburgin tunnustajat eivät asiaa tunteneet.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Mikko Niemisen argumentit ovat aika huonoja. Jokainen tietää, että maailma kehittyy eri aloilla. Raamattua siitä on turha syyttää, ei se ota kantaa autoteollisuuden kehitykseen. Raamattu ei ole jokin lakimanuaali. Raamatun kuvaus homoseksuaalisuudesta liittyy seksuaaliseen aktiin, joka on kielletty ja sallittu naisen ja miehen välillä avioliitossa. Homoseksuaalisuus on siis irvikuva ihmisestä Jumalan kuvana. Mikon uskonnollinen lukutaito on huono. Mikko luet Raamattua homosilmälasit päässä ja yrität selittää kirkolle kuinka se on väärässä torjuessaan homoseksuaaliaalien vihkimisen. Mutta aina joskus on hauska lukea näitä perustelu yrityksiäsi, ja purkauksia joskus jopa ne näyttävät sotavasaroilta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Mikon uskonnollinen lukutaito on huono. Mikko luet Raamattua homosilmälasit päässä…

      Näkisin kommenteillasi mahdollisesti jotain arvoa, jos edes yrittäisit perustella niitä jotenkin. Edellisen kaltaisesta keskustelutyylistä ja -taidosta minulle tulee lähinnä mieleen vanhan kansan sanonta siitä, ettei tarvitse olla häävit leuat, joilla toisen haukkuu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Juuri näin Mikko. Kuten sanoin Raamatun painopiste on homoseksuaalisesta aktissa. Se on luonnotonta himoa, syntiä ja ihmiskuvaa vastaan. Sen sijaan Raamattu kuvaa kauniisti avioliiton ihanuutta normatiivisena naisen ja miehen välisenä. Antiikin homoseksuaalisuus, oli tietysti erityyppistä, siksi Raamattu lähestyy sitä siten mikä on luonnotonta ihmisen seksuaalisuudelle.

    Väität myös sellaista, että kirkon historiassa on musta aukko homoseksuaalisuudessa. Jo pelkästään Raamatussa löytyy homoja jotka ovat katuneet ja luopuneet homoudesta. Tunnet huonosti kristinuskon.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      Raamattuhan ei ylipäätään puhu ihmisten välisestä romanttisesta rakkaudesta juurikaan mitään. Esimerkiksi alkukielisessä Uudessa Testamentissa ei käytetä sanaa ”eros” yhtään ainoaa kertaa.

      Raamatun avioliittokäsitys on hyvin kaukana tämän päivän konservitiivisimmasta luterilaisesta avioliittonäkemyksestä. Meidän käyttämämme vihkikaava suorastaan tursuaa romanttisen rakkauden ylistystä.

      Raamatussahan avioliitto on lähinnä penetraatioliitto. Se kenen naisen emättimeen mies ensimmäisen kerran siittimen työntään olkoon vaimo kyseiselle miehelle. Raamatussa avioliiton ihanuus näkyy siinä, että vapaa mies käy siittämässä itselleen naisen alamaisekseen.

      Jos ja kun Raamattu on Jumalan sanaa, ei voi välttyä ajatukselta, ettei Jumala olisi imenyt aika tavalla mielipiteisiinsä aikakauden kulttuuria.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Raamatussa on paljon kuvauksia aviopuolisoiden rakkaudesta, hellyydestä huolenpidosta jne… en tiedä mikä on Mikon konservatiivinen luterilainen avioliitto, joten en osaa ottaa siihen kantaa, onko kysymyksessä jokin leimakirves, asennevamma? Kuten tämä penetraatioliitto. Tai Jumalan samaistuminen homoliittojen syntiin. Hassuja nämä Mikon ajatukset.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Hassuja nämä Mikon ajatukset.

      Ehkä näin on. Toisaalta voidaan ottaa esimerkki kirjoitusajankohdan avioliittokäsityksestä 5. Mooseksen kirjan 22 luvusta.

      Siellä todetaan, että jos mies saa kihlaamattoman neitsyen kiinni ja raiskaa hänet, maksamalla tytön isälle 50 sikäläistä rahaa mies on saanut vaimon itselleen.

      Ei. En tarkoita että kenelläkään olisi tuollaista avioliittokäsitystä tänä päivänä. Pointtini on se, että Raamatusta ja sen kirjoitusajankohdan yhteiskunnasta kumpuaa hyvin erilainen avioliittokäsitys kuin se, millaiseen avioliittoon kirkossa tänä päivänä vihitään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Raamatusta ja sen kirjoitusajankohdan yhteiskunnasta”.

      Ihan mielenkiinnosta… Näetkö mitään muutosta ajankuvassa, yhteiskunnassa ja sen muodoissa, sekä vallitsevassa avioliittokäsityksessä ja sen kuvauksessa Raamatun _sisällä_. Tai eroja avioliitossa ja siinä annetuissa ohjeissa (miehelle ja vaimolle ja näiden asemaan liittyen) vanhan ja uuden testamentin puolella?

      Sitä vain että ”Raamatun kirjoitusajankohdan yhteiskunta” esim Israelin kansan erämaavaelluksella oli aika erilainen kuin Jeesuksen aikaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Mikko Nieminen. Tunnustuksellisen, konservatiivisen luterilaisuuden käsityksen mukaan Jumalan kanta miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuoliseen seksiin käy selvästi ja riittävästi ilmi nimenomaan Raamatusta. Se kun varsinaiselta olemukseltaan on juuri Jumalan sanaa (toki myös 100 %:sti ja aidosti myös ihmisten puhumaa, kokoamaa ja kirjoittamaa sanaa). Tässä seksikysymyksessä kaikki vanhat kirkkokunnat ovat sitä paitsi olennaisesti samoilla linjoilla, joten syytä linjaukseen ei tarvitse etsiä esimerkiksi Raamatun ja kirkon tradition välisestä suhteesta tai fundamentalismista.

    Sitten on valitettavasti niin, että näiden syvästi inhimillistä elämää koskevien asioiden käsittely on monella eri tapaa (ollut) Suomessa moralisoivaa, syyllistävää ja tekopyhää. Pyhityskristilisyyden ja fundamentalismin vanavedessä.

    Niiden, jotka odottavat tunnustuksellisen luterilaisuuden ja muun konservatiivisen kristillisyyden vajoamista lähimpään lettoon, kannattaa muuten tutustua vaikkapa pohjoisamerikkalaisten tunnustuksellisten luterilaisten kustantamojen teologisiin julkaisusarjoihin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    ”Vain kestävillä teologisilla perusteilla saadaan ratkaisu johon kirkossa voidaan sitoutua”

    Teologiaa on tietyiltä osin ensin pakko muuttaa, muuten ei kestäviä perustuksia teologiasta saada.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Pekka Veli. Ymmärrän näkemystäsi. Noin voidaan ajatella, jos oppi ymmärretään ajan mukana muuttuvaksi, vähämerkitykselliseksi tai kulttuurista riippuvaiseksi uskonKOKEMUKSEN sanoitukseksi. Mutta tuo lähestymistapa EI vastaa (tunnustuksellista) luterilaista käsitystä. Oppi kun on sen mukaan kristittyjen sanoittamaa jumalallisen (ikuisen)totuuden mahdollisimman täsmällistä kuvaamista. Vaikka se voidaan sanoittaa eri tavoin eikä esimerkiksi afrikkalainen kristitty sanoittaisi jotakin uskonkäsitystä käyttäen esim. meikäläistä ammattisanastoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Tästä päästänkin yhteen keskustelun perusfundamentiin: mistä kristinuskossa ja kristillisessä uskossa on kyse? Onko kyse itse kunkin oman uskonnollisen kokemuksen sanoittamisesta, vaiko syvästä luottamuksesta siihen että on olemassa oman vaikutuspiirin ulkopuolinen totuus, jota omalla henkilökohtaisella kokemuksella on mahdollista vain vajaavaisesti tavoittaa. Jälkimmäisessä tapauksessa totuus siis pysyy samana, sanoitettiin sitä miten tahansa, eikä omalla sanoittamisella voida meistä itsestäme riippumatonta totuutta mitenkään muuttaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > vaiko syvästä luottamuksesta siihen että on olemassa oman vaikutuspiirin ulkopuolinen totuus, jota omalla henkilökohtaisella kokemuksella on mahdollista vain vajaavaisesti tavoittaa.

      Tämä on mielestäni erittäin oleellinen pointti. Tästä seuraa jatkokysymys, kuinka isolla todennäköisyydellä olemme juuri tällä hetkellä ymmärtäneet totuuden homoseksuaalisuudesta täsmälleen oikein.

      Tästä puolestaa seuraa jatkokysymys siitä, että jos nyt muutamme (konservatiivista tunnustuksellista luterilaista) oppia homoseksuaalisuuden sallivaksi, muutammeko sitä lähemmäksi Jumalan tahtoa vaiko kauemmaksi Jumalan tahdosta.

      Väitän, että meillä on huomattavan paljon opillisia eroja jos vaikka verrataan alkuseurakunnan aikoihin. Millä perusteella voimme sanoa, että juuri me ja juuri nyt olemme saavuttaneet opin täydellisen ymmärryksen. Vai onko pohjimmiltaan kyse vain halusta pitäytyä juuri siihen opin versioon, joka on meille opetettu juuri tänä aikana?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Luterilaiset pitävät kirkon oppia täysin absoluuttisen oikeana. Tämä on luterilainen itseymmärys. No muu kristikunta, esim katoliset näkevät luterilaiset katolisen kirkon postikonttorina. On myös paljon muita näkemyksiä. No homoliitot, niissä kristikunnassa on määräenemmistön konsensus. Ne ovat Jumalan kuvaa vastaan, luonnottomia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > No homoliitot, niissä kristikunnassa on määräenemmistön konsensus.

      Määräenemmistö on hieman harhaanjohtava käsite.

      Otetaan esimerkiksi Katolinen kirkko. Siellä oikeat vastaukset seksin harjoittamiseen sanelee joukko noin 80-vuotiaita naimattomia miehiä. Jos sen sijaan kysyttäisiin katolilaisten mielipidettä homoliittoihin, uskallan väittää että joutuisit pettymään määräenemmistön ajatuksiin.

      Toki jos tämän laskee siten, että Paavin ja poikien ajatukset ovat kaikkien katolilaisten ajatuksia niin toki olet oikeassa. Ajattelen kuitenkin, että Jumala on galluppien yläpuolella ja määräenemmistö voi ymmärtää hänen tahtonsa väärin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Nythän on todettu ettei Jumalanpalveluskeskusajatus istu aikaansa.

    Eikö näin parin konsensuksen vahvistaminen voisi istua hyvään ulostuloon.

    Samansukupuolisen parin konsensuksen vahvistaminen menisi näin samoilla toimitusten kirjan liitteillä kuin aiemmin. Nyt tulisi hiukka enemmän haastetta katsoa minkä puolesta rukoillaan.

    Pappimme ovat koulun käyneitä, ja yhteisen pyynnön rukouksessa siunaukseen asti He hyvin osaavat sanoittaa.

    En huomaa tässä vaikeutta. Yhdessä, kanssa, tai puolesta ovat hyvät vaihtoehdot.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Edelläkuvatulla mallilla kaikki papit vahvistaisivat kaikki kelpoiset konsensukset harkintansa mukaan.

      Toki hääväki saisi osansa kaffille tuumata mitähän pappi sanoi, mutta itse pääasia tuli hoidetuksi, ja eikö se ollutkin tärkeintä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Mikko Nieminen, entä jos kirkon oppia ei voida muuttaa tiettyyn suuntaan ilman että siitä samalla luovutaan eli se menetetään? Itse asiassa reformaation idea on palata Raamattuun ja sitoutua siihen eikä irtautua siitä yhä kauemmaksi tai jähmettyä vaikkapa nykyhetken käsityksiin. Sami Paajanen on mielestäni edellä kiteyttänyt hyvin vaikka aika ärhäkästi sen, mitä Raamattu linjaa.

    Luterilaiset tunnustuskirjat muuten mieltävät olevansa Raamatun oikeaa selitystä, vaikka ne eivät ole mikään ”Sudenpentujen käsikirja” josta löytyy oikeat vastaukset mihin tahansa kysymykseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      Minä pidän Raamatun homoseksuaalisuutta koskevia kohtia kiistanalaisina.

      Uudesta testamentista löytyy muutamasta kohdasta tämä kuuluisa ”syntilista”, johon usein viitataan. Nykyisessä käännöksessä puhutaan miesten kanssa makaavista miehistä. Pitää kuitenkin muistaa, että tämä tulee muinaiskreikan yhdyssanasta, jonka merkitys ei ole säilynyt meidän aikoihin asti. Luther käänsi nuo kohdat lapsen kanssa makaamiseksi ja myös Agricolan ensimmäisessä suomalaisessa käännöksessä puhutaan pilttien kanssa makaamisesta. Itselläni ei ole tiedossa, missä vaiheessa ja mistä syystä pedofiliasta on tullut homoseksuaalisuutta.

      Jos sitten taas mennään Paavalin kirjeeseen Rooman seurakunnalle, siihen sisältyy tietty anakronistinen ongelma. Tuon ajan yhteiskunnassa ei tunnettu vapaiden miesten välisiä parisuhteita, naisista nyt puhumattakaan. On hyvin teennäistä ja historiaa vääristelevää sanoa, että Paavali kirjoittaa siinä homopareista.

      Ymmärrän sen houkutuksen tulkita tuhansia vuosia vanhoja tekstejä ihmiskunnan historian viimeisen 50 vuoden viitekehyksessä ja naiivisti ajatella, että asiat olisivat jotenkin yhteismitallistettavia. Itse ajattelen, että Raamattua on välttämätöntä lukea tuhansia vuosia vanhan yhteiskunnan kontekstissa. Muuten meidän on mahdoton ymmärtää, mitä Raamatun kirjoittaja on tekstillä halunnut tarkoittaa.

      Minä en näe ongelmana sitä, että tunnustuskirjat mieltäisivät olevansa oikeaa Raamatun selitystä. Ne vain ovat ajalta, jolloin yhteiskunta oli aivan toisenlainen. Luther itse antoi henkilökohtaisesti käskyn teloittaa neljä noitaa. Silloin konservatiivista kristillisyyttä ei uhannut gender-ideologia. Silloisten konservatiivien ongelmana olivat noidat ja velhot.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”Itse asiassa reformaation idea on palata Raamattuun ja sitoutua siihen eikä irtautua siitä yhä kauemmaksi tai jähmettyä vaikkapa nykyhetken käsityksiin.” Marko Sjöblom.

    Tämä on tärkeä huomio, kun nykyisin perään kuulutetaan Kristinuskon uudistamista nykypäivään sopivaksi, Kirkkoa arvostellaan, ettei se uudistu tarpeeksi nopeasti.

    On hyvä muistaa juuri tuo Markon pointti, myöskään Luther ei pyrkinyt uudistamaan Kirkkoa, vaan palauttamaan sen Raamatun ydinasioiden oikeaan tulkintaan. Lutherilaisen Kirkon tärkein opetus on juuri Raamatussa pysyminen. Raamatun tulee muuttaa meitä, eikä meidän Raamattua. Tämä on syytä pitää kirkkaana mielessä kaiken aikaa.

    Homoseksuaalisen suhteen siunaaminen Kirkon mandaatilla on itseasiassa absurdia, koska Raamattu ei tunnusta kuin miehen ja naisen suhteen avioliittona. Sekulaarit liitot voivat olla miten tahansa, niihin en ota kantaa, Amerikassa esim. voi mennä itsensä kanssa avioon. Jne. En tiedä miten tuohon tulisi suhtautua Suomen evl.Kirkossa, jos joku vaatisi pappia siunaamaan moista liittoa…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Kiitoksia tähänastisesta keskustelusta. Joitakin huomioita siihen.

    Luomiskertomuksen mukaan Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi , siis kaksi eri sukupuolta sekä kehotti heitä olemaan keskenään hedelmällisiä. Toki nykyään tiedämme ihmisen sukupuolisesta ja seksuaalisesta moninaisuudesta jotakin sellaista, josta oletamme ettei Raamatun kirjoitusajankohdan ihmiset asiaa vielä tunteneet, mutta luomiskertomuksen tekstin sisältö ei siitä muuksi muutu.

    Raamatun kaanon on aikanaan ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vahvistettu. Vaikka kirjoitusten sisällön ymmärrys on sen jälkeen aikojen saatossa vaihdellut, mitään ei kuitenkaan ole enää jälkikäteen kaanonista poistettu eikä lisätty. Näin ei myöskään pidä toimia meidän ajassamme.

    Toki Raamatun luomiskertomuksen kuvauksessa pitäytyminen aiheuttaa toiseutta niiden keskuudessa, joihin kuvaus ei sellaisenaan sovi, mutta sen sijaa, että pyrkisimme harmonisoimaan luomiskertomuksen tulkinnan vallitsevaan todellisuuteen, meidän tulisi hyväksyä maailman epätäydellisyys. Jumala ei luonut meille epätäydellistä maailmaa, mutta maailma on sittemmin synnin turmelema.

    Riippumatta siitä, katsommeko sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuuden ajassamme hyväksi taikka epätoivottavaksi asiaksi, se on kuitenkin osa aikamme epätäydellistä maailmaa, ei siis osa täydellistä maailmaa. Näin siksi, koska täydellistä maailmaa ei ajassamme ole. Tähän maailman epätäydellisyyteen meidän kaikkien on sopeuduttava.

    Kirkon perinteistä avioliittokäsitystä ei voida laajentaa siten että myös samaa sukupuolta olevat parit tulisivat siitä osalliseksi, ilman että samalla perinteinen avioliittokäsitys kirkon virallisena opetuksena lakkaisi kokonaan olemasta. Sikäli jos kestävät teologiset perusteet löydetään, voisi kirkolla sen sijaan olla kokonaan toinen rinnakkainen avioliittokäsitys, jonka suhteen myös samaa sukupuolta olevat parit voisivat kokea osallisuutta. Miehen ja naisen muodostamat parit voisivat halutessaan kokea osallisuutta myös kirkossa edelleenkin opetettavasta perinteisestä avioliittokäsityksestä, jonka mukaisesti avioliitto on mahdollinen vain miehen ja naisen välillä.

    Kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen järjestelmässä kihlaparin ollessa mies ja nainen opetettaisiin vihkipuheessa ihan perinteisellä tavalla, mutta kihlaparin ollessa samaa sukupuolta jotakin aivan muuta. Toki tämän aivan muunkin tulisi olla Raamatun opetuksen mukaista, siis sellaista, jossa esimerkiksi luomiskertomuksen sisältöä ei ole muuksi muutettu.

    Huomioksi vielä, että perinteisen avioliittokäsityksen säilyttäminen muuttumattomana on täysin eri asia, kuin sellainen järjestely, jossa kirkon virallinen avioliitto-opetus muutetaan laajennetun käsityksen mukaiseksi, mutta jokainen saa toki omassa päässään ajatella edelleen perinteisen käsityksen mukaisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jukka Kivimäki

    Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.