Vain Jumala voi tuhota luomakunnan.
Laitan alkuun Pekka Särkiön blogin, 16.7, kaksi viimeistä virkettä. Poistan sen, jos Särkiö niin haluaa.
“Mehiläinen osoittaa, kuinka herkästi elämän jatkumiselle välttämätön lisääntyminen voi häiriintyä ihmisen ajattelemattoman toiminnan seurauksena. Tätä on hyvä muistaa, kun näet taivaalla sateenkaaren.”
Sateenkaarta edeltävät tapahtumat eivät olleet ihmisen “ajattelemattomuutta”, vaan täydellistä turmeltuneisuutta, koko ajan, vt. alkutekstin 1. Moos. 6:5, “… kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat.” Halujen turmeltuneisuutta, perverssiyttä, joka tuli mm. ruumiillisen hahmon ottaneista pimeyden henkiolennoista, “jumalan pojista”. Tällaiseen yhteyteen oli ihmisellä ‘oikeus’ niin silloin kuin on tänäänkin.
Luonnonsuojelu ja mehiläisten hoidon tukeminen ei ollut ratkaisu silloiselle turmeltuneisuudelle, eikä se ole sitä tänäänkään. Ainoastaan Nooa ja hänen huonekuntansa vaelsi Jumalan yhteydessä. Tämä yhteys on vastaus jokaisen ihmisen ja ympäristön terveyteen, sillä “Ilman minua, te ette voi mitään tehdä”.
Vedenpaisumuksen jälkeen Nooan pojan-pojanpoika Nimrod asettautui suurimmaksi valtiaaksi ja asettui Sinearin maahan, käytti kivikovaksi tiileksi polttamistekniikaa ja sitoi ne yhteen maapihkalla. Niinkuin Nooan aikalaisilla, niin oli Nimrodillakin ainoastaan tarkoitus tyydyttää omia omia halujaan. Tarkoitus oli nousta niin korkalle, ettei vedet hukuta eikä vaikuta rakennelmiin. Nimrodilla oli sama halu kuin Luciferilla, joka nyt täysin sponsoroi Baabelin rakentamista. Tiedämme Raamatusta, että Baabelin torni ei toteutunut, ei noussut taivaisiin, ohi Jumalan.
Sitten Nimrodin, on julkeus, suuri valhe hallinnut, tekeytyen ‘valkeuden enkeliksi’, jonka kaavun sisällä elää luonnotomuudet koskien Jumalan asettamia käskyjä. Ollaan menetetty kyky hävetä.
85 kommenttia
Parivaljakko, Hentilä-Heinola:
Minulla ei ole mitään mielenkiintoa homoutta ja siihen kuuluvia akteja kohtaan. Olletikkin, että se olisi sairasta, freudilaisuudesta heijastettavissa. Uskallan näin sanoa, koska läheinen ystäväni ’tutki’ tai paremminkin tutkaili minua lähes parinkymmenen vuoden ajan. Hän edusti maansa ja yliopistonsa huippua, mitä psykologiaan tulee. Tämä ystäväni antoi julkisen lausunnon minusta, joka muunmuassa sisälsi tyhjän komeron, jossa ei ollut luurankoja eikä etenkään voimissaan olevaa alter egoa, joka eläisi synnissä. Puutteita, vikoja minussa kyllä todettiin olevan. Kun puhun ’julkisesta lausunnosta’ en tarkoita, että se olisi kiinnostanut muuta, kuin tuolloin kokoontuvaa ryhmää ihmisiä, jotka olivat ystäväni kanssa tekemisissä.
Miksi tästä kerron? Siksi, että tulkkasin mainitsemani ystävän luentoja, kielille, joilla hän ei viestittänyt sujuvasti. Toinen syy on teidän sivistymätön tai paremminkin pahuuden kyllästämä parjaus, johon en halua jatkaa niihin sopivilla hävyttömyyksillä.
Tietysti olisin voinut poistaa nämä kummatkin alhaiset oletuksenne. Teillä kummallakin on nimeä ja ilmaisullista karriääriä vuosikymmeniä takananne! Jo se kokemus pitäisi saada pahatkin ajatuksenne parempaan muotoon.
Kiitos Reijo blogiini viittaamisesta. Ihmisen ”ajattelemattoman toiminnan” sijasta voisi tekstissäni lukea myös ”synnin”.
Martti P.,
Tässä viimeisessä ei ole mitään ala-arvoista. On oikeaakin. Hyvä näin!
Martti Pentti,
Kerron lähinnä niistä kenellä tätä p…..suutta esiintyy, ei mielessä vaan teoissa. Osaan tietysti kuvitella heidän kuvittelunsa sekä tekonsa. Se mikä tässä on iljettävää, niin se on ryyditetty ’rakkaudella’.
Viimeinen sanasi viestissäsi, on minua kohtaan tarkoitettu loukkaavaksi. Jos ja/tai kun toteat sen olevan perätön tiedota siitä minulle, vaikka yksityisviestinä.
Ilmoita asiaton kommentti