Uushenkisyyttä kesäjuhlassa - uhka vai mahdollisuus?
Suomessa on vuosikausia ollut valtava hengellinen etsintä päällä mutta se ei ole kanavoitunut kristillisyyteen. Näyttää jopa siltä, että kristittyjen parissa olla tästä hengellisyyden buumista lähes tietämättömiä vaikka se tulee vastaan kaikkialla: taiteessa, televisiossa, naistenlehdissä, ystäväpiirissä, verkossa...kaikkialla puhutaan henkisyydestä ja yliluonnollisista kokemuksista. Eikä vain puhuta vaan jo noin 15 prosenttia suomalaisista identifioi itsensä uushenkisyyden johonkin muotoon. Luku saattaa olla jopa tätä suurempi ilmiön moninaisuuden vuoksi - sitä on vaikea määritellä tarkasti. Joka tapauksessa on kyse valtavasta ilmiöstä!
On hämmästyttävää, miten toimettomana kirkko ja ylipäätään kristityt suhtautuvat ilmiöön. Kirkon puolella vastaukset ovat olleet lähinnä akateemisia. Onneksi jotkut rohkeat pioneerit ovat sentään lähteneet liikkeelle. Aktiivikristittyjen reaktio taas on ollut pelko. Uushenkisiä pidetään jopa paholaisen palvojina ja heistä arvellaan tarttuvan pahoja henkiä. Lievimmillään eri tavalla uskovaan suhtaudutaan kummeksuen mutta humaanisti suvaiten eli välinpitämättömästi. Kaikenkaikkiaan kristittyjen reaktio on ollut vähintään keinoton.
Näin ei voi jatkua! Emme voi vain toimettomina ja lamaantuneina katsella kuinka kansa valuu takaisin pakanuuteen.
Siksi olemme Hengen uudistuksessa käynnistäneet uushenkisyyden ja krisinuskon suhdetta luotaavan prosessin. Meillä ei ole vielä juurikaan vastauksia mutta olemme lähteneet liikkeelle. Ensivaiheessa olemme koonneet joitakin kirkon asiantuntijoita sekä uushenkisyyden parista kristityksi kääntyneitä ihmisiä keskustelemaan yhdessä. Tavoitteenamme on ymmärtää, mikä henkisyydessä viehättää ja millä tavoin tällaisille ihmisille voisi välittää evankeliumia. Opitun pohjalta olemme ryhtyneet kokeilemaan. Tarkoituksemme on yrityksen ja erehdyksen metodilla parantaa osumatarkkuutta ja vähitellen löytää uusia tapoja kohdata henkisiä etsijöitä. Yhtenä hypoteesinämme on, että karismaattinen kristillisyys saattaa olla kirkon paras vastaus aikamme etsintään. Uushenkisiä ja karismaatikkoja yhdistää nimittäin kokemuksellisuus. Uushenkinen ihminenhän ei niinkään kysy onko jokin totta vaan toimiiko se. Luultavaa kuitenkin on, että myös karismaattisuuden pitää etsiä uusia uomia; perinteinen kädet pystyssä meuhkaaminen ei välttämättä ole se paras tyylilaji!
Yksi tutkimusmatkamme etappi on KesäSpirit-tapahtumassa (30.7.-1.8. Ideaparkissa) kokeiltava Hengen talo -konsepti. Kyseessä on lähtökohtaisesti kristillinen rukoushuone, johon voi tulla hiljentymään kauppakeskuksen hälinästä. Tyylillisesti ja joiden teemojen osalta tilan toivotaan olevan sellainen, että myös uushenkinen ihminen voisi siellä viihtyä ja kohdata Jumalaa.
Kokeilun pohjalta opettelemme, millä tavalla kristillinen kesäjuhla voisi olla kiinnostava vaihtoehto myös uushenkisille ihmisille. Yhtä lailla opettelemme sitä, miten me kristityt voisimme oppia kohtaamaan näitä ihmisiä ja ilmiöitä vailla pelkoa: "Se joka on teissä on suurempi kuin se joka on maailmassa".
Lue lisää Kotimaan uutisesta.
51 kommenttia
Timo Pöyhönen. Ikävää, että herättelevä vaikka hiukan provokatiivinen ja tapahtumaanne mainostava kirjoituksesi saa aikaan tällaista lapsellista eipäs – juupas -kinastelua. Vaikka kirkkomme kaipaisi sen omista perusteista lähtevää, mutta samalla ennakkoluulotonta ja asiallista pohdintaa uushenkisyyden kohtaamisesta.
Seppo Heinola. Huomaatko ollenkaan sitä, että puhut itsesi pussiin tyypillisesti uushenkisyydelle luonteenomaisella argumentaatiolla? Teosofia on uskonnollinen oppirakennelma, vaikka kuinka muuta väitettäisiin, koska sen keskeiset opit ovat uskonnollisia. Sama kritiikki, jota ateistit kohdistavat kristinuskoon, sopii sellaisenaan myös teosofiaan.
Korostat myös teosofian ylevyyttä ja vertaat sitä kristillisen uskon ja kirkon (omissa silmissäsi) synkimpiin opinkohtiin. Voi muuten kysyä, kuinka rakkaudellinen on se teosofian käsitys, jonka mukaan erilaiset rankat elämän tapahtumat kuten vastoinkäymiset, sairaudet ja vammautumiset, ovat karman lain mukaista seurausta ihmisen edellisissä elämissään tekemistä virheistä ja pahoista teoista. Varmasti jollakin tavalla looginen selitys, mutta armoton. Olen muutamaan kertaan sattunut kuulemaan sivusta teosofien keskusteluja. Niissä on puhuttu hyvinkin varmasti hengistä ja jumalien tahdosta sekä selitetty edellä mainitsemani vastoinkäymiset läksyiksi edellisistä elämistä.
Kristillinen kirkko uskoo ”syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän” Jeesuksen Kristuksen tähden, ei jälleensyntymiseen. Kyllä antiikinkin uskontohistoriasta löytyy jälleensyntymisoppeja, mutta Raamattuun ja Jeesuksen sanoihin ne pitää erikseen pakottaa. Me emme siihen usko emmekä sitä tarvitse, koska meillä on parempi toivo kuin sielujemme itse suorittama sovitustyö elämien ketjussa.
Timolta rohkea pallonheitto seurakuntatyöhön. Evankeliumin vieminen eteenpäin on Timon tähtäimessä varmasti. Siinä olisi jotain, johon kirkon tulisi tarttua kaksin käsin. Helposti näissä keskusteluissa käy vain niin, että uushenkisyys saa yliotteen. Se, että uushenkisyydestä kiinnostuneille vietäisiin uusin keinon evankeliumia hukkuu täällä lumeen.
Seppo Heinola. Filon ja Origenes eivät ole sama asia kuin Jeesus Kristus sekä Pyhän Raamatun profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset tai edes vanhan Kirkon traditio. Origenes oli vahvasti uusplatonistisen filosofian näkemysten ja allegorisen raamatuntulkinnan ohjaama. En ole origenistisen teologian tuntija, mutta voisin ajatella, että monet häneen vetoavat lukevat teksteihin myöhäisempiä ajatuksiaan, joita Origenes itse tuskin hyväksyisi… Sitä paitsi me kristityt teemme perinteisesti eron Kirkon opin ja opetusten sekä teologien yksityisten ja joskus virheellistenkin näkemysten välillä.
Väitteesi siitä, että Galatalaiskirjeen lause ”mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää” puhuisi karmasta on teosofinen ja uushenkinen väärintulkinta. Siinä yksittäinen lause irrotetaan tekstiyhteydestään ja Raamatun kokonaissanomasta. Paavali kun puhuu mainitussa jaksossa kristittynä elämisestä ja varoittaa käyttämästä armoa väärin. Ei armo, syntien sovitus ja anteeksianto anna meille lupaa elää kuin siat pellossa.
Kirjoittaja
Timo Pöyhönen
Pastori. Erikoistunut yhteisön rakentamisen saloihin. Toimii Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtajana.
Jokaisella on oikeus kuulla evankeliumi, vaikka ei sitä tunnustaisikaan. Ilmeisesti kuitenkin on niin, että nämä asetelmat eivät rakenna kumpaakaan puolta. Ongelma on siis siinä, että luonnollisinta olisi palata lakulähteille eli aitoon kristilliseen uskoon eikä tarvitsisi hakea korvikkeita. Jokainen tarvitsee jonkinlaisen maailmanselityksen selkärangaksi elämäänsä.
Ilmoita asiaton kommentti