Raatteentieltä Ponsselle

Ajelimme Lappiin. Kainuun kuihtuvien kylien, hylättyjen talojen ja pihojen ja torien, joilla seisoo ruostunut traktori ja jonka laidalla on kebappizza, läpi. Nälkämaa on köyhä. Vielä 1980-luvulla, kun olin sekä Puolangalla että Suomussalmella teologiharjoittelijana töissä, elämää oli ja Kostamus kustansi.

Suomussalmen Raatteessa pysähdyimme museolle ja ajoimme tien päähän. Sen puomien takana kapea hiekkapolku kulkee Venäjällä unohduksissa.

Raatteen taisteluissa voimasuhteet olivat 100 neuvostotaistelijaa yhtä suomalaista kohti. Valtaosa Leningradin sotilaspiirin joukoista oli ukrainalaisia. Joukossa oli myös tsetsenejä, jotka sovelsivat kohtalostaan opittua paljon myöhemmin.

Asia kerrallaan. Neuvostodivisioona pätkittiin osiin ja käsiteltiin niissä. Aikanaan kuulemani mukaan toimeen ei olisi tartuttu, ellei olisi huomattu kuormaston edessä olevaa ehkäisyvälinekuljetusta. Oli ajatus, että Suomen naiset ottavat vapauttajat ilolla vastaan.

Mielessä kaikaa vanha sodanaikainen TK-selostus: Tämä on laadun voitto massasta, vapaan miehen voitto orjalaumasta. Saaliina muun muassa 48 panssivaunua ja yli 1000 hevosta.

Asia kerrallaan. Tulkoon vaikka millainen paine. Pätki se osiin ja keskity. Kyllä sen kanssa pärjää. Vahvista yksilöä, heikointakin, laitat massan kuriin.

Matka jatkuu Kuusamon, Suomen suurimman kesämökkikunnan kautta Sodankylään, jonka 1600-luvun lopulla rakennettu puukirkko on harvoja Lapissa pystyyn jääneitä. Katselen sen vieressä usein Körttiksellä eli Heränneiden ylioppilaskodilla vierailleen sodassa päähän ammutun kummallisen sotilaspappi Ilpo Sirkan hautaa. Ja katselen Andreas Alarieston huikeita naivistisia värisommitelmia metsäsaamelaisten elämästä.

Kaikkialla on metsää, metsää loputtomiin. Suomen pinta-alasta sitä on 70 %. Saksalaiset hakkasivat metsänsä jo keskiajalla, mutta jäljellä on vielä 30 % pinta-alasta, mikä tekee suuresta maasta Euroopan johtavan metsätalousmaan. Timmermans, joka neuvoo metsäasioissa, on kotoisin maasta, jonka metsäala on 10 %. Se tietysti antaa parhaimman pohjan ohjeistaa metsämaita tappamaan puunsa pystyyn, mikä tapahtuu, kun metsää ei hakata.

Lahopuuta tarvitaan, mutta ei tiedetä, minkälaista lahoa ja millaisille lajeille. Ja hiilinieluja tarvitaan. Muun muassa Saharaan viety puutalo on edelleen hiilinielu.

Muistan, miten Alariesto 1970-luvulla oli sensaatio. Helsingissä järjestetty näyttely toi esille itetaiteilijan eli kansantaiteilijan, jonka työt huumasivat kuvataiteilijapiirejä ja joka lappalaisasussaan kertoi juttujansa presidentinlinnan vastaanotolla.

Matka jatkuu Tankavaaran kultakylän kautta Inariin, Kaunispään huipulle ja Ivaloon syömään poronkäristystä. Kaikkialla säntäilee poroja ja turisteja. Elämä on villiä ja voimakasta. Maavarat huikeat.

Ivalo on lantalaiselle yllätys. Inarin kunta on taloudellisesti kovassa iskussa ja sen veroprosentti 19. Turismi, porot ja mittaamattoman rikkaat kaivosvarat synnyttävät menevän tunnelman: täällä tapahtuu. Kyselyjen mukaan valtaosa suomalaisista tahtoisi asua maaseudulla. Täällä sitä olisi, virkeää ja elinvoimaista, lentokenttäkin upeampi kuin vaikkapa Kuopiossa. Ja silti jäisi pohjaton määrä erämaata ja suojeltavaa suopursua ja jäkälää koskemattomiin.

Ökymajat tunturien laeilla etäännyttävät elämän arvokkuuden kokemuksesta, mutta tuovat myös työtä ja elintasoa.

Olen jo monta vuotta ollut sitä mieltä, että Suomea kehitetään aivan väärään suuntaan. Suomen rikkaudet ovat Lapissa. Maaperä on samaa kuin Petsamossa. Nikkeliä ja harvinaisia, esimerkiksi avaruusteollisuuden tarvitsemia mineraaleja riittää yllin kyllin. Tänne tarvittaisiin rata jäämerelle, kaivoksia ja jalostusta ja tuon työn perässä ihmisiä lisää.

Ja olen ollut pitkään sitä mieltä, että Lappi on Suomen Afrikka. Maisematkin ovat kuin Namibiassa, antiloopit vain poroja. Vanhassa maantiedon kirjassa musta mies makaa palmun alla ja syö banaania. Alla on kuvateksti: neekerit ovat iloisia ja laiskoja. Muutettavat muuttaen kuvaus sopii suomalaisten suhteeseen Lappiin.

Se on tätä tarinaa tämä. Tulevaisuus ratkaistaan kaupunkikeskuksissa. Myös kirkon tulevaisuus ratkaistaan niissä. Pitää paikkansa. Tulevaisuuden häviöksi ja elämän sivuuttamiseksi, elämisen mahdollisuuksien ohittamiseksi.

Rovaniemelle, joulumaan ostosparatiisin tympeyteen ja äidinisäni eli Taatan, O.J. Ermalan piirtämää Lapin lääninhallitusta katsomaan. Sieltä Kemiin kuihtuvien ja ränsistyvien kylien lävitse.

Tervolassa etsin Erno Paasilinnan haudan hänen tympeää naamaansa ja puukonsuoraa lausettaan muistellen. Hannu Mäkelän esseen opastamana tiedän, että se on kolmen männyn alla hautuumaan takaosassa. Pienellä opastuksella löydän. Kirkkoa ei luovutettu moisen jumalanpilkkaajan peijaisiin ja hänet on siunattu paikallisessa ortodoksisessa kirkossa.

Kemiä ei ole pilattu, vaan sen katukuvassa toinen toistaan tyylikkäämpi vanha rakennus tervehtii saapujaa. Kaupunki on tulvillaan halvalla myytävää liiketilaa. Meri tuulahtaa kylmästi. 13-kerroksisen kaupungintalon ylätasanteella kahvia ja pullaa. Tänne äidinisäni häipyi ja jälleenrakensi Lappia. Täällä on tuntematon ukkilani.

Yö hänen suunnittelemassaan Pohjanrannassa, joka on säilytetty ja kunnostettu asussaan. Seinillä äitini puupiirros. Miellyttävässä huoneessa suihkuineen asuminen, sauna ja kylpylä sekä tasokas english breakfast 90 euroa koko paketti.

Taatan arkkitehtuurin takia olen ollut jonkin verran tekemisissä Pohjanrannan nykyisen omistajan Paavo Väyrysen kanssa. Nautimme pidennetyn aamiaisen. Hän suunnittelee Taatan töistä näyttelyä ja on hankkinut jo piirustuksia ja kuvia. Juttu kiertää suomalaisen rakennussuunnittelun ja rakennusten historian kertomuksissa.

Pysähdys Keminmaalla muumiota katsomaan. Legendan mukaan pappi oli sanonut, että jos valehtelee, hänen ruumiinsa mätänee. Ei mädännyt. Muumiolta on käsi poikki. Saksalaiset turistit kun olivat tanssittaneet sitä. Kuljeskelen autoon lauleskellen: Ei muumiotalossa nukuta yöllä.

Simon, Iijoen, Olhavan kautta Ouluun. Täällä Olhavassa istuin kerran Tuomo Mannermaan kesämökillä ja tiedustelin häneltä, miten oli mahdollista, että Suomen ja Venäjän ortodoksisen kirkon neuvotteluihin ilmestyi 1970-luvulla myös teologisia teemoja, kun ne siihen asti olivat olleet NKP:n rauhanpolitiikan sanelemia. Tuomo kertoi: kerran Kiovassa arkkipiispa Mihail saapui huoneeseeni yöllä ja sanoi, että Liebe Mannermaa, eikö lopeteta pelleily ja tehdä jotakin teologistakin.

Näkemiset nähty. Yksitoikkoinen ajo Piippolan, Suomen keskipisteen ja Pulkkilan kautta Vieremän varalaskupaikalle. Tuohon ne tekisivät varuskunnan, jos strateginen isku osuisi Rissalaan.

Päätös poiketa ihailemaan Ponssen toimitiloja. Korkea torni nousee pienen kylän keskellä ja hallit jatkuvat jatkumistaan.

Einari Vidgrenin eläessä kävin tehtaalla, jossa 60 hitsaria viimeistelivät koneiden työn. Einari kertoi, miten pölkkyä kantaessaan mietti, että tähän kuolee. Hän alkoi kehittää traktorista konetta, joka kaataisi ja nostaisi puun. Ensimmäisellä koekerralla se kulki vain takaperin. Kyläläiset alkoivat sanoa Einarin laitosta kylän kulkukoiran nimellä Ponsse.

Nykyisin yrityksen liikevaihto on 700 miljoonaa ja se työllistää noin 2000 ihmistä ympäri maailmaa.

Innovaatio ei syntynyt rahanhimosta vaan hengissä selviytymisen tarpeesta. Otettiin käsittelyyn elämänongelmien vyöry asia kerrallaan ja ratkaistiin ongelma. Jäätiin henkiin.

Toinen mahdollisuus on puhdas älyllinen uteliaisuus ja löytöretkeläisyys, kuten vaikkapa jonkin aktiivikaiuttimien markkinajohtaja Genelecin syntytarinassa.

Mietin tällaisia yksilöitä, Raatteentien vapaita miehiä ja Einaria. Yksilön vahvistaminen ja hänen hengissä selviämisen tarpeensa voi tuottaa sivutuotteena myös taloudellista menestystä. Mutta sellainen innovaatiostrategia, jonka ainoa tavoitteena on rahansaanti, kahliutuu ja kuoleutuu.

Asia kerrallaan. Innovaatioiden pohjaksi tarve tai löytöretkeily. Yksilön vahvistaminen. Näin yksinkertaisia lääkkeitä pohjoisen kiekka tuo mieleeni maailmassa, joka munii kovakuoria munia, joiden sisältö on löysää.

Kaukana on kavala laadunhallintajärjestelmien ja arviointikyselyiden sekä osaamisen älyllisen kooman maailma. Läsnä elämisen oma kuohu.

Näin on myös meidän hengellisessä elämässämme.

4 kommenttia

  • Heikki Palmu sanoo:

    PETRI, Kerroitpa tosi kiinnostavan kotimaanmatkailu-kertomuksen.Ei tänä kesänä, mutta usein olemme kierrelleet Kristiinan vanhempien syntysioilla, Etelä- ja Pohjois-Karjalassa. Kaunista on, luonto on lähellä ja suljetut kaùpat ja koulut. Kysymyksiä paljon. Vastauksia vähemmän.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pirjo Pyhäjärvi sanoo:

    Hyvå, kun ajelitte Kainuuseen ja Lappiin. Koko Suomi ei ole kehäkolmosen sisäpuolella.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    EI ole mutta miten se pidetään elävänä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Leo Tihinen sanoo:

    Kiitos. Olipa hyvä juttu, jota en ensin meinannut lukea.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit