Riitta Sistonen kertoi edellä yhden uskoon tulon. (harmi, ettei siinä ollut kommetoimiseen mahdollisuutta)
Tuo kohta: ”Jumala antaa voiman tulla Jumalan lapseksi” käsitetään usein silti ratkaisukeskeiseksi, vaikka minusta siinä lukee selvästi että Jumala antaa voiman sen ratkaisun tekoonkin. Pappien julistusta ja kehoitusta kuunnellessaan joku avaa sydämensä Pyhä Hengen kutsulle ja saa voiman tulla ja omistaa Jumalan lapseuden. Ei kukaan silti voi itse ratkaista sitä, että ryhtyy tästä päivästä lähtien uskovaiseksi.
Se vain ei kertakaikkiaan onnistu, koska Jumalan voima ei sitä saa aikaan. Yritin sitä lapsena, ja huomasin miten vähän aikaa se uskovaisuus kesti.
Jeesus sanoi Nikodemukselle että jokaisen on synnyttävä uudesti ylhäältä. Käsitä uudestisyntymisen niin että kun koin Jumalan kutsun ja vastasin siihen myöntävästi, niin Jumala antoi minulle voiman tulla Jumalan lapseksi. Sain uskoa syntini anteeksi ja halun elää Jumalan tahdon mukaan. SEllaista halua ei minulla sitä ennen ollut. Joten jotakin ainakin oli muuttunut.
Nyt käsitän uudestisytymisen syvällisemmin, mutta vain vähän. Ajattelen ,että se on yksi salatun Jumalan yksi salattu työ. Voin johtaa jonkun uskoon , mutta en voi aikaansaada uskoa kenessäkään. Sen saa aikaan Pyhä Henkin. Uskova kokee uskossa olon samoin kuin Jeesus vertaisi sitä tuuleen, joka tulee jostakin ja menee jonnekkin, mutta ihminen ei tiedä mistä ja minne.
Sama selkokielellä:
Jos pidät itseäsi uudestisyntyneenä, niin mikä sinussa on nyt toisenlaista, kuin ennen uudestisyntymääsi ?
”En enää elä minä vaan kristus minussa”?
Kuinka hyvin sen itse kukin sitten T o d e l l a ymmärtää on hyvä jatkokysymys, jota kannattaa silloin tällöin pohtia myöskin.
Tämän pohdiskelun kautta voisimme päästä siihen aiheeseen, joka minua erityisesti kiinnostaa.
Elämän suunta on muuttunut. Nyt se on kohti taivasta. Voimme olla varmoja siitä.
Olin joutunut kasteeni jälkeen tuhlaajalapsen tielle. Kun taas minussa tapahtui kääntyminen Jeesuksen puoleen, koin hengellisen uudistumisen.
Minä, joka en nähnyt nyt näen – syntini – ja tiedän, että Lunastajani elää.
Vastasyntynyt vauva kastetaan mikä muuttuu? Vauva ei osaa vastata.
Mikä sinussa muuttui Sami, kun löysit ortodoksisen uskon?
Entäs Pekka Pesonen? Mikä muuttui kun tulit uskoon?
Roomalaiskirje:
8:16 Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
Entäs ne, jotka ovat vielä kohdussa – tai ne, joiden syntymää ei ole (edes) sallittu?
Saarisalon Sanakirjasta löysin jotain hienoa sanan ”uudestisyntymä” kohdalta.
Se on innostanut tutkimaan Jumalan rakkautta syvemmin myös uudestisyntymän näkökulmasta. Vain uudestisyntynyt voi rakastaa sitä, mitä Jumala rakastaa ja vihata sitä mitä Jumala vihaa.
Jumala kun on pelkkää rakkautta ja uudestisyntymä on kosketus tähän iankaikkiseen rakkauteen ja se jättää pysyvän jäljen.
Löytö! Pelkistetysti, hengellinen maailma ja näkökyky on avautunut uskoon tulleelle, nyt näen.
Aikanaan kuulin nuoruudessa erään helluntaiseurakunnan pastorin puhetta radiosta ja siinä hän kertoi eräästä miehestä joka kertoi hänelle että miten Jumala on häntä siunannut on uusi auto ja hyvä työpaikka , mutta kertoi ettei tämä mies käynyt kuin harvoin. seurakunnan tilaisuuksissa ja sanoi ettei Jumala siunaa niin ettei ihmistä näy seurakunnassa. Jossa on iso ristiriita tietysti jos ajattelee että Jumalan siunaus vie pois seurakuntayhteydestä .
Elämä muuttuu sisäisessä maailmassa ja ajatuksissa tietysti , luulen että useat ajattelee uudestisyntymistä oman kokemuksen kautta kuinka eli irti kaikesta hengellisestä elämästä ja sitten synnintuskissa sai kokea Jumalan armon ja tämä tapaus jää todisteena muutoksesta josta tahdotaan todistaa , kun se käännekohta on niin suuri ja ihminen voi saada kokea sisäistä rauhaa vuosien tai vuosikymmenien jälkeen . Siksi sitä polkua tahdotaan julistaa lähes ainoaksi tieksi . Kuitenkin emme voi määritellä Pyhän Hengen työtä kellon tarkkuudella , hän on täysin suvereeni ja toimii myös ei uskovien ihmisten kautta , eihän kukaan tulisi Herran luo jos PH ei olisi jo toiminut Pelastava usko ja sen määrittely kannattaa jättää Jumalalle , eikä se ole meidän tehtävä antaa lausuntoja toisen uskosta . Herätysliike kontekstissa pietisissä piireissä tämä on myös tarkoittanut usein ajattelua ettei siellä kuivassa luterilaisuudessa (kirkossa) ole uskovia elävästi eikä Pyhä Henki toimi kuten meillä jotka olemme tulleet uskoon kunnolla . Olipa edellinen miten vain eri ihmisten kohdalla , niin uudestisyntymässä on kysymys Jumalan vanhurkauttamisesta , lapseksi ottamisesta , Pyhän Hengen saamista ja uuden elämän alkua , siirtyminen pimeydestä valoon , kuolemasta elämään jne . Tämä asia ei ole niin helppo määritellä jos kastettu ihminen elää vaikka Jumalatonta elämää 5 vuotta ja palaa ja vaikka taas muutaman vuoden on omilla pahoilla teillä että milloin on Pyhä Henki lähtenyt ja millon ei . Se ei ole lopulta meidän tunneasia ja kokemuksin kuvattavissa . Jumala pitää liittonsa ja varma on hänen hyvä tahtonsa kohtaan , kun ihminen kastetaan Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen niin ihmisen täytyy todella hylätä Jumalan . Nyt kun puhutaan uskoontulosta kokemuksellisesti niin se tuo uskoon mielestäni väärän keskipisteen . Tuntee ja kokemukset kuuluvat tietysti uskoon mutta voisi kysyä kummalla usko näkyy enemmän , sillä jonka puheissa on oma uskoontulo kokemukset edelleen mielessä vai sillä joka kertoo Jumalan suuresta armosta elämän aikana . Edellisen kaltaisia ihmisiä on usein kahta sorttia . Se usko mikä lahjana saatu vaikka se on Jumalan puolelta sama , niin me koemme sen lopulta kasvaessa ja muuttuessa erilailla .Jumalan tunteminen tuo kaksi totuutta entistä selvimmin esille . totuuden minusta ja totuuden Jumalasta . Mitäpä muuta uskova voi sanoa katsoessaan taakse kuin ihmetellä Jumalan armoa . Ei ole vain kerran saatu armo suurina tunteina vaan Jumalan huolenpitoa kärsimyksissä, toivottomuuden hetkillä , silloin kun emme ole halukkaita edes kulkemaan Jumalan tahdon tietä jne. ja silti Jumala on aina antanut nöyrtymisen armoa ja saanut huutaa että Jumala armahda minua vaivaista syntistä joka en ole elänyt niin kuin lapsellesi sopii . Siksi tarvitsemme jatkuvasti Jumalan sanan hoitoa ja Kristuksen ruumiin osallisuutta että saamme kokea kuuluvamme Jumalalle ja silloin vahvistuu se perustus että Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen liitettyinä saamme aina syntimme tunnustaen uskoa kerran pääsevämme perille . Tärkeintä meidän elämälle on suunta mitä kohti elämämme menossa
Pekka P ja muut. Lukekaapa Sakari Korpisen 80-vuotisjuhlakirjasta ”Oikeat alttarit ja saarnatuolit” Juuso Mäkisen artikkeli. Se käsittelee oikein mielenkiintoisella tavalla tätä, mistä olemme täällä keskustelleet!
Luther määrittelee Isossa katekismuksessa kasteen Jumalan tekona, jossa ihminen otetaan kristikuntaan, ja jatkaa: ”Kristillinen elämä on siis oikeastaan vain päivittäistä kastamista, joka kerran on pantu alulle, mutta johon alituisesti käydään.” Luther puhuu tässä yhteydessä vanhasta ja uudesta ihmisestä. Olennaista on se elämmekö uudesti syntyneinä, jatkuvasti parannusta tekevinä, vai palaammeko vanhan ihmisemme elämään. Edelleen kasteesta: ”Hedelmää tuottavan uskon ilmaantuessa ei ole kysymys vain häilyvästä vertauskuvasta, vaan mukana on siinä myöskin vaikutus; mikäli taas uskoa ei ole, sikäli on ainoastaan hyödytön merkki.”
Gallup Ecclesiastica -tilastoista (v. 2004 – 2024) näkyy, että suomalaisten uskossa kristillisiin opetuksiin on ollut nousuja ja laskuja, mutta yksi mittari on pysynyt varsin muuttumattomana: niiden osuus, jotka pitävät itseään uudestisyntyneinä kristittyinä on pysynyt varsin vakaana 6 – 8 prosentissa. Tilastot puhuvat siis varsin karua kieltä kansamme kristillisyydestä. Onhan uudestisyntymä vedestä ja hengestä apostolisen kristinuskon yksi selkeä kulmakivi. ”Usko ei ole joka miehen” (Paavali), mutta voidaan myös miettiä sitä, kuinka hyvin kirkkomme ovat onnistuneet keskeisen sanoma välittämisessä. Jääkö kaste usein vain ”hyödyttömäksi merkiksi”?
Hyviä huomioita, Jarno H. Mutta epäilenpä, että määritelmä ”uudestisyntynyt kristitty” (Born Again Christian) sopii erityisesti anglosaksisten vapaakristillisten ja osan uuspietistejä itseymmärrykseen. Lestadiolaiset ja evankeliset sekä mihinkään liikkeeseen itseään lukemattomat kirkkokristityt ja konservatiiviset körtit tai tuomasmessulaiset jäävät sivuun. Joka tapauksessa yhdyn kysymykseesi: jääkö kaste usein vain
”hyödyttömäksi merkiksi”?
”Epäilenpä, että määritelmä ”uudestisyntynyt kristitty” (Born Again Christian) sopii erityisesti anglosaksisten vapaakristillisten ja osan uuspietistejä itseymmärrykseen.” Tähän aiemmin viittasinkin. Joissakin piireissä ’uudestisyntynyt’ on piirre, joka korottaa kristityn tavallisia seurakuntalaisia ’jalommaksi’.
Voidaan toivoa, että tilanne on parempi, kuten esität Marko. Jotain oleellista kuitenkin puuttuu kristityn identiteetistä, jos ei pidä itseään uudestisyntyneenä. Edelliseen kommenttiini jäi muuten ikävä kirjoitusvirhe: p.o. ”vedestä ja Hengestä”, kysehän on Pyhän Hengen lahjasta.
Ei siis ole itsensä korottamista ottaa lahja vastaan, pikemminkin sitä on lahjan torjuminen.
Vielä täydentäisin, että lahjan vastaanottaminen on siis jatkuvaa, ja mitä enemmän kompuroimme, sitä enemmän sitä tarvitsemme.
Jarmo H. Tilanne on kuitenkin se, että useimmat kansankirkon jäsenet eivät yksinkertaisesti tiedä, mitä uudestisyntyminen (tai vanhurskauttaminen) on. Koska lapsikaste on heille kaunis seremonia, jossa lapsi saa nimen. 😛Kuinka silloin voisi pitää itseään uudestisyntyneenä, kun koko termi on uskonnollista abrakadabraa, sitä ei käytetä arkielämässä ja ylipäänsä uskonto on sivuasia elämässä? Ja kun termiä käyttävät eniten vapaakirkolliset, koko asetelma on isossa kuvassa nurinkurinen.
Martti P. On juurikin niin kuin toteat. Valitettavasti anglosaksisen kristillisyyden yksi perusongelma on juuri siinä, että se tekee kastetuista kristityistä ”kahden kerroksen väkeä”. Toiset ovat uudestisyntyneitä / Herran opetuslapsia / Hengellä täytettyjä / pyhittyneitä jne. Ja toiset ovat vain kastettuja.
Tosin myös väärin ymmärrettynä pietismi VOI johtaa siihen, että kastetut jaetaan pelkkiin kirkon jäseniin ja uskovaisiin, jotka sitten yrittävät tehdä muista uskovaisia. (Tarkoitan tällä sitä, että itse havainto epäuskoisten ja uskovaisten olemassaolosta kirkossa on aivan oikea, mutta jakoa voidaan ylikorostaa väärin).
Marko,
Sinulle lapsikaste on tässä nyt, ikäänkuin hehheh-juttu, mutta toimii, niinkuin Luther on tulkinnut ”Olen kastettu olen pelastettu”. Tämä uudestisyntyminen on Jumalan työ jo tähän maailman syntyneen ja ”senkaltaisuudesta” poistuneen takaisinpaluusta, joka tapahtuu isän vedossa, vt. Joh. 6:44 ”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä”.
Olet kiitettävästi maininnut siitä evlut opetuksen mahdollisuudesta päästä taivaaseen, vaikkei ole lapsena kastettu, et ole edes ”uudelleenkastajia” paheksunut.
Osma Tiililän ehdotus kahdesta luterilaisuuden osastosta sai 50-luvulla kannatusta johtavien pappienkin taholta, mutta mikä loppui, kun esim. Martti Simojoesta tuli arkkipiispa.
Seurasin jo 50-60 lukujen vaihteessa Tiililän ulostuloja. Kun hän erosi evlut kirkosta, hän suuntasi lausunnon helluntalaisille, että buldogi ei ystävysty kissan kanssa. Tämä oli julkinen vastaus mm. helluntalaisten toiveisiin.
Myös ystäväni, kuten Valtter Luoto, kävi muutamalla Tiililän luennolla ja piti niitä taivaaseen johdattelevana. Valtteri ei kuitenkaan koskaa kuullut Tiililän saarnaa, https://www.youtube.com/watch?v=7cln-iNRJ3A
Tässä 19 minuutista eteenpäin, on epäraamatullisia ja kirkkoisiin, kuten Origene, viittaavia harhaisia mainintoja. Tämä kaikki todistaa sen mitä Paavali kirjeessään Roomalaisille kirjoittaa: Room. 1:22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet”
”Sinulle lapsikaste on tässä nyt, ikäänkuin hehheh-juttu, mutta toimii,”
Reijo M. tuo tässä hyvin esille, kuinka evl kirkko on ”hukassa” lapsikasteen kanssa. Marko S. ymmärtää tottakai kasteen oikein, mutta tässä kommentissaan joutuu toteamaan evl kansan kulkevan sumussa. Kansasta suurin osa on ”kujalla” hengellisten asioiden (erityisesti kasteen) kanssa.
Koska kastetta ei enää ymmärretä, niin kuin siitä aikaisemmin oikein opetettiin, niin ”nimiäisten” suosio nousee raketin lailla. Nimiäisten nimittämä lapsi voi kuitenkin myöhemmin saada etsikkoajan ja tulla hengelliseen herätykseen sekä pyytää tulevansa kastetuksi. Evl kirkon uskon käsityksen mukaisesti hän saa kasteessa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan. Helluntaiseurakunnan kasteella hän tunnustautuu Kristuksen seuraajaksi.
Efesolaiskirje: 4:5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste