Uskon käsittämättömän suuri salaisuus

Ystävältäni oli tivattu sitä; “uskoiko hän”. Kummallista, uskosta yritettiin tehdä teko, josta riippuu kaikki. Jos uskot, olet oikea kristitty, jollet, niin, huonompi juttu.

Joudun pohtimaan tuota uskon salaisuutta ja juuri tuon ystäväni näkökulmasta. Sillä hän lupautui saarnaani kuuntelemaan ja tuli myös. Olikin hienoa, kun sain valmistaa sanani, juuri hänen korvilleen sopiviksi.Valmistusprosessin aikana sain sydämelleni sanat: ” älä yritä olla pappi”.

Niinpä jätin pois kaikki viittaukset, siihen ja siihen kohtaan. Samoin kaiken teologian ja pyrin niin yksinkertaiseen sanoitukseen kuin mahdollista. Oivalsin miten vaikeaa on evankeliumin julistaminen yksinkertaisin ja selkein sanoin. Sillä Jumalan tiet ovat suoria, mutta me teemme niihin paljon mutkia.

Jumalan evankeliumi on niin yksikertainen, että sen julistaminen sellaisena, kuin se oikeasti on, lienee meille madotonta. Haluaisimme niin kovasti tehdä jotakin, sen eteen että voisimme hyväksyä Jumalan hyväksyvän meidät. Saarnoihimme, pyrkii tuo ajatus mukaan, että jokin oma osuus olisi kuitenkin. Pikkuhiljaa alan tajuta sitä mitä Erkki Leminen sanoi: “meidän tehtävämme on vastaan hangottelu.”

Jumalan työn vastustaminen on ainoa mihin me kykenemme. Jotkut jopa sitten siihenkin, että lopettaa Jumalan työn vastustamisen ja ottaa evankeliumin sanoman vastaan. Saarnatessamme ristiin naulittua Kristusta ja pelastusta ainoastaan Hänessä, me joudumme kuolemaan aina itsellemme.
Vain silloin evankeliumi voi tulla oikeasti ilosanomaksi kuulijalle, Jos vapahtajamme saa tulla hänelle kaikeksi, kaikessa.

Pohdintani lähti tuosta ystäväni kertomasta ja siitä mitä se usko oikein on, jonka Jumala yksin vaikuttaa ? Sanan ja sakramenttien kautta. Onko se sitä, että kun vastaan hangottelun lopettaa, niin silloin juuri Jumala voi antaa uskon?

56 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Ismo malinen jos laitat kaiken järkeilyn sivuun niin kuinka luet:

    ”Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?”

    Siis mitä tuo tarkoittaa?

    Entä kun liität seuraavan edelliseen:

    15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. 16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät.

    Nyt kun joku ns ”kristitty” opettaja hyväksyy toisuskoisten vainot niin mitä se on, onko huonoa hedelmää? Eikö siis silloin tule jättää KAIKKI hänen opetuksensa pois eikä etsiä sieltä MITÄÄN?

    Älä siis järkeile vaan lue lapsenkaltaisesti, niinkuin lapsi selkeästi sanoo ettei voi rakastaa kun lyö.

    Room. 13:10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

    Näin yksinkertaista on evankeliumi että sen lapsen kaltainen ymmärtää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?” Ari Pasanen toistaa tätä viitatessaan kirkkohistorian kiusallisimpiin yksityiskohtiin. Hän unohtaa, että viinitarhasta, josta orjantappurat on raivattu aikoja sitten pois, voi hyvinkin koota laadukkaita rypäleitä. Menneisyyden erehdyksiin ei pidä takertua, vaikka niistä kannattaa toki ottaa opikseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Martti Pentti hiukan oudosti ajattelet vertauksesta, et ihan lapsenkaltaisesti.

      Siis kun sinulla on edessäsi orjantappurapensas, niin voitko sieltä koota viinirypäleitä?

      Siis kyse on pelkästä orjantappurapensaasta, ei mistään muusta.

      Kun tämän liittää Martti Pentinajatukseen niin silloin kun alkaa ””raivaamaan” tätä pensasta niin mitä jää jäljelle kun koko pensas on raivattu, ei mittän eikä varsinkaan viinirypäleitä, MOT.

      Tässä tuleekin ”viisaan ja ymmärtäväisen” sokeus esille, ei ymmärretä alkeellisintakaan vertausta, eikä se ole ihme Sanoohan Jeesus:

      10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: ”Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?” 11 Hän vastasi ja sanoi: ”Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu. 12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on. 13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä. 14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: ’Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö. 15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'(Matt.13)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Siis kun sinulla on edessäsi orjantappurapensas, niin voitko sieltä koota viinirypäleitä?” Ari Pasanen, sinun edessäsi ei ole mitään orjantappurapensasta, kun esität kritiikkiä luterilaista kristillisyyttä kohtaan. Sinulla on vain kirjallisia tietoja väkivaltaisista tapahtumista melkein 500 vuoden takaa. Niiden perusteella pidät orjantappurapensaana maailman eri puolille levinnyttä viinitarhaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Martti Pentti edelleenkään ei evankeliumin vertaus avaudu sinulle, puhuuko Jeesus orjantappuroista vai mistä? Olet selkeä todiste ”viisaista ja ymmärtäväisistä”.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    En havainnut tuossa mitään ilosanomaa. En sanaakaan Vapahtajasta. Ei mitään pelastuksesta. Kuitenkin sanot, että näin yksinkertainen on evankeliumi. Etkä puhu mitään evankeliumista. Lapsikin ymmärtää, ettei tuossa mitään evankeliumia ollut.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Pekka tuo on osa evankeliumia eli sitä mitä Jeesus julisti, olisiko pitänyt mainita koko evankeliumi, myös se kuinka nainen voiteli Jeesuksen öljyllä?

      6 Kun Jeesus oli Betaniassa pitalisen Simonin asunnossa, 7 tuli hänen luoksensa nainen, mukanaan alabasteripullo täynnä kallisarvoista voidetta, minkä hän vuodatti Jeesuksen päähän hänen ollessaan aterialla. 8 Mutta sen nähdessään hänen opetuslapsensa närkästyivät ja sanoivat: ”Mitä varten tämä haaskaus? 9 Olisihan sen voinut myydä kalliista hinnasta ja antaa rahat köyhille.” 10 Kun Jeesus sen huomasi, sanoi hän heille: ”Miksi pahoitatte tämän naisen mieltä? Sillä hän teki hyvän työn minulle. 11 Köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina. 12 Sillä kun hän valoi tämän voiteen minun ruumiilleni, teki hän sen minun hautaamistani varten. 13 Totisesti minä sanon teille: missä ikinä kaikessa maailmassa tätä evankeliumia saarnataan, siellä sekin, minkä hän teki, on mainittava hänen muistoksensa.”(Matt.26)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Evankeliumi sana tarkoittaa suomeksi hyvää ja iloa tuottavaa sanomaa Mikä kohta noissa selityksissäsi tuottaa meille iloa? Onko se meille ilosanoma, että väität kaikkien muiden olevan eksyksissä. Sinullako vain on ainoa oikea tieto ja usko?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka Jeesuksen Sanat ovat ilosanomaa, iankaikkisen elämän Sanat.

    Miksi niin moni kääntyi pois eivätkä seuranneet Jeesusta, koska eivät kärsineet kuulla Hänen Sanojaan, eivätkö ne olleet evankeliumia, kyllä olivat mutta ihminen on kova sydämeltään eikä ota vastaan Jeesuksen Sanoja helposti.

    Jeesus kysyi myös opetuslapsilta ”tahdotteko tekin mennä pois?”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka Pesonen 28.12.2018 13:41 ””Evankeliumi sana tarkoittaa suomeksi hyvää ja iloa tuottavaa sanomaa Mikä kohta noissa selityksissäsi tuottaa meille iloa? Onko se meille ilosanoma, että väität kaikkien muiden olevan eksyksissä. Sinullako vain on ainoa oikea tieto ja usko?””

    Tää on kyllä hyvin todettu, entä jos ajattelis ton jonkun fariseuksen suuhun ja sanomaan sen suoraan Jeesukselle?

    Kenessä on vika kun Jeesuksen Sanat tuntuvat kovilta eikä niitä voi ottaa vastaan, kuulijassa vai Sanoissa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ihan väkisin käy naurattamaan. Mitkä sanat tuntuu kovilta ? Keksit juttuja omasta päästäsi ja sitten syytät niistä meitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka anteeksi ei ole tarkoitus nauruun tappaa vaan julistaa puhdasta evankeliumia joka on iankaikkisen elämän Tie.

    Mietippä seuraavia Jeesuksen Sanoja vakavasti.

    10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: “Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?” 11 Hän vastasi ja sanoi: “Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu. 12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on. 13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä. 14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: ‘Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö. 15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'(Matt.13)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Anteeksi nyt Ari, kun en jaksa lukea näitä sun selostuksia. Kuvittelet ilmeisesti ettei mun mielestä kristitty tarvitse lakia. Laki on mulle oikein rakas ja terveellinen asia. Se vie minua aina lähemmäksi Kristusta ja Hänen sovitustyötään. ajoten paukuta vain sitä lakia ja käskyjä ym. niin kuin tähänkin asti. Mutta älä yritä laittaa minun ja Kristuksen välille niistä yhtäkään. Hän on minut vapauttanut kaikesta laista. Enkä siksi välitä sinun tuomioistasi mitään. Joten siksi ne minua jopa huvittaa. Jos kerran Kristus on minut vapauttanut, niin miten sinä yrität minut uudelleen vangita lain ja tuomion alaisuuteen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka lakinako pidät Jeesuksen Sanoja?

    Ajatteleppa ihan ite, lakiako puhut lapsillesi kun haluat heitä ohjata?

    Siis onko lakia kun sanot ettei maantiellä saa leikkiä, ettei heikoille jäille saa mennä?

    Etkö sinä ”vajavainen” ihminen halua että lapsesi saisivat hyvän turvallisen elämän, entä kuinka paljon enemmän Jumala sitä haluaa?

    Kuinka Jumala ohjaa lapsiaan, onko Hänellä mitään millä ohjata jos Jeesuksen Sanat otetaan pois ja ihmiset saavat elää miten itse haluavat?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Miten voi ohjata ketään jollei tiedä mihin pitää mennä ? Jotta voi ohjata, on oltava jokin oikea suunta. Sitä voi kutsua myös sanalla :”laki”. Ei voi ohjata ketään ilman lakia. Poliisi voi ohjata liikennettä. Jos joku ei noudata ohjausta, niin hän rikkoo lakia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.