Ensin lämmin kiitos uskonveljelleni Jouni Turtiaiselle. Hän vastasi viime perjantaina kotimaa24:ssä pohdiskeluuni uskosta, hyvistä teoista ja britti Pelagiuksesta (Kotimaa 11/20) ja sai yhden viikonlopun aikana blogikirjoitukseensa pitkälti toistasataa keskustelupuheenvuoroa. Se osoittaa, että vanha kysymys on yhä relevantti ja ajankohtainen.
Ei ollut ihan helppoa käydä läpi kekustelun koko ketjua, mutta runsaudenpulan korvasivat monet helmet eri ihmisten puheissa. Vähän kertaan.
Jouni Turtiainen irtisanoutuu ensin pelagiolaisuudesta ja kertoo yhteydestään anglosaksiseen herätyskristillisyyteen. Siis liikkeeseen, jonka korostamaa ihmisen omaa uskon ratkaisua kritisoin. Sitten hän pyöräyttää koko kysymyksen toisinpäin: Pelagiolaisepäily kohdistuukin omaan kirkkoomme ja sen lähetysjärjestöihin. Lainaus:
”Oletteko kuulleet tämän koronavirusepidemian aikana kirkon johdon puheissa kehoitusta kääntyä Jumalan puoleen ja kutsua Jeesuksen seuraamiseen? Ei se mitään, en minäkään. Liekö pelagiolaisuuden pelkoa? Sen sijaan olen kuullut (ja tekin olette kuulleet) kuinka tällaisessa kriisissä on tärkeää, että tuemme toisiamme ja esim. autamme karanteenissa olevia vanhuksia ja muita riskiryhmään kuuluvia. Toki sitä kaikki jo teemme, mutta tämä ei ole uskomme syy, vaan seuraus.”
Sitä tekemistä rohkenen epäillä, mutta itse asia. Mikä on uskon ja tekojen suhde ja järjestys? Onko pelagiolaisuutta, että kirkko nyt kehottaa auttamaan apua tarvitsevia?
Uskosta ja teoista on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Jeesus, Paavali, Jaakob, Augustinus, Luther, Calvin ja niin edelleen. ”Usko ilman tekoja on kuollut”. Ja vielä tutumpi: ”Yksin uskosta, ilman lain tekoja.”
Jouni Turtiainen sanoo, että Raamatusta epäilemättä löytyy tukea Pelagiuksen opille ja olen ihan samaa mieltä. Tässä kohdassa lähestymme asian ydintä. Kirkon peruskysymys on raamattukysymys, Raamatun tulkinta. Raamatusta löytyy tukea melkein mille vain, jos käytämme sitä irrallisina jakeina ja valitettavan paljon sitä juuri näin käytetään. Otetaan Raamatusta irrallisia kohtia, jotka tukevat omia mieltymyksiä.
Pari ajankohtaista esimerkkiä. Kiihkomielisesti ajetaan ”kristillistä avioliittoa” perustellen se luomiskertomuksen Aatamilla ja Eevalla, vaikka avioliittokäytäntö on VT:n ja UT:n historian aikana monet kerrat perusteellisesti muuttunut. Kiihkomielisesti vaaditaan myös sukupuolisen vähemmistön torjumista, vaikka Jeesus ei edes mainitse asiaa, mutta puhuu väkevästi naisten ja lasten ja muiden heikkojen ja syrjittyjen puolesta. Avioliiton pysyvyydestä hän sanoo jotakin, mitä kirkkomme ei noudata. Raamattua tulisi mielestäni lukea ja tulkita ja ymmärtää kokonaisuuksina, ei irtojakeina, joita poimitaan oman kulloisenkin tarpeen mukaan.
On puhuttu uskosta ja hyvistä töistä. Puhuisin mieluummin uskosta ja elämästä. Eikö ole mieletöntä asettaa vastakkain usko ja elämä? Usko vai elämä? Tietenkin molemmat. Tietenkin ne kuuluvat yhteen. Jeesuksen ehkä tärkein tiivistelmä molemmista oli, kun hän opetti meitä rukoilemaan Isä meidän-rukousta. Jeesus opetti rukoilemaan, että Jumalan tahto tapahtuisi myös maan päällä. Kai se tarkoitti, että se tapahtuisi myös meidän elämässämme?
Lisäys. Nyt, kun koronavirus on yhtäkkiä pelkistänyt arkielämän kodin, välttämättömän työn ja digitaalisten jumalanpalvelusten sekä kotihartauden puitteisiin, Vähän katekismuksen huoneentaulu nousee mielestäni yllättävän ajankohtaiseksi arkielämän rakenteiden tiivistykseksi. Tai nousisi, jos kirkolliskokous ei olisi tiputtanut sitä pois viimeisimmästä ”Katekismuksesta”.
Hyvistä teoista puhuttaessa syntyy helposti mielikuva partiolaisen ’päivän hyvästä teosta’. Teot eivät kuitenkaan ole jotain, mitä tehdään ikäänkuin elämisen ohessa. Kaikkea elämään liittyvää voi arvioida sen mukaan, onko se hyväksi vai pahaksi. Jos oikein ryhdytään nipottamaan, voimme hengittää oikein tai väärin, seistä tai istua selkäämme tukien tai rappeuttaen, nukkua, liikkua tai syödä joko oikein tai liikaa, liian vähän tai itsellemme haitallisesti. Se lienee kuitenkin oleellisempaa, olemmeko hyviä toisillemme, kohtaammeko toisemme hyväksyen vai torjuen, kuuntelemmeko toisiamme vai emme, pyrimmekö hyötymään vai hyödyttämään. Ymmärrän tämän: ”Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?” niinkin, että hyvin eläneet eivät suorittaneet arjestaan erikseen erottuvia ’hyviä tekoja’ ja siksi eivät osanneet niitä sellaisina huomioidakaan.
Tärkeä ja hyvä huomio, Martti Pentti.
Samaa mieltä, kiitos Martti. Kuvaamassasi usko on mukana elämässä, ei jotakin erillisiä ja irrallisia raamatunlauseita.
”Nimenomaan, ei mitään, minuakin ihmetyttä jatkuva jankutus siitä, että “ei teoista, ei teoista ” , muuten armo jää osattomaksi. Jos ei halua mitään tehdä, niin istuu sitten kädet ristissä ja odottaa Kristuksen toista tulemista, ja sitä armon ylenpalttista kirkkautta, joka tekemättömyydestä on kristitylle luvassa. Mutta ei pidä halveksua niitä jotka tekevät, eikä syyttää omavanhurskaiksi ja omilla teoilla yrittäjiksi. Kun se ei ole mikään yritys. Kuten sanoitkin, yhteinen ilo.” Tarja P. Klo 12:45
Juuri näin pitää olla. Ne jotka jotakin tekevät tehkööt ja jotka jotakin jättävät tekemättä, olkoot tekemättä. Yhteinen ilo. Tehköön jokainen sen, minkä tehdyksi saa ja olkoon hyvällä omalla tunnolla ja samoin olkoon myös jokainen joka tekee paljon ja saa tehtäväksi. Yhteinen ilo.
”Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.
Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut.
Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi; sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.” Room.14:13-18
MARKO, kirjoitat:
”Kysymys on siitä, tulkitaanko Raamattua jostakin sen ulkopuolisesta ideologisesta viitekehyksestä vai Raamatun itsensä sisältä lähtevistä tulkintaperiaatteista käsin.”
Tuosta ajatuksesta voisi ottaa pois yhden sanan, nimittäin ”ideologisesta”. Vaikka me kristittyinä olemme UT:n termiä käyttäen pyhiä, tulkitsemme kaikki Raamatun tekstejä ulkopuolisista lähtökohdista. Eikä ole olemassa mitään yhtä, Raamatun sisältä lähtevää tulkintaperiaatetta.
Sitten sanot, että teen eron Jeesuksen ja Paavalin tekstien välillä ja nostan ylemmäksi Jeesuksen tekstit. Aivan oikein, näin teen. Minusta perin kummallista on, että osa kristityistä nostaa ylemmäksi Paavalin, korostaa ja lähes kumoaa evankeliumien Jeesuksen hänen opetuslapsensa Paavalin puheilla.
Sekin on kummallista, että Paavalin kirjeitä käytetään evankeliumin kaventamiseen, vaikka juuri Paavalin muotoilemana evankeliumi vakuutti Lutherinkin. ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.”
Heikki Palmu: ”Sitten sanot, että teen eron Jeesuksen ja Paavalin tekstien välillä ja nostan ylemmäksi Jeesuksen tekstit. Aivan oikein, näin teen. Minusta perin kummallista on, että osa kristityistä nostaa ylemmäksi Paavalin, korostaa ja lähes kumoaa evankeliumien Jeesuksen hänen opetuslapsensa Paavalin puheilla.”
Kuulisin mielelläni perustelujasi, miksi nostat ylemmäksi ”Jeesuksen tekstit”.
Mielelläni minäkin kuulisin nuo samat perustelut kuin Rauno Seppänen?
Miksi nostat ylemmäksi ”Jeesuksen tekstit”? Yritän vastata:
70-luvulla useampi viidesläinen kysyi minulta, ”Onko pastori uskossa?” Sanoin olevani, mutta mitä seurasi? Kysyjä pyrki osoittamaan ETTEN ollut (oikeassa) uskossa, jossa hän, kysyjä oli.
Kysyttiin myös, uskonko neitseestäsyntymiseen? Sanoin, että uskon Jumalaan, joka Raamatussa, Vanhassa ja Uudessa testamentissa lähestyy meitä ihmisiä.
Miksi Jeesus olisi Paavalia tärkeämpi? Paavali on ensimmäinen ja tosi vahva teologi ja hänen monet tekstinsä ovat loistavaa uskon puhetta. Paavali kertoo, kuinka myös naiset todistivat jumalanpalveluksissa, eivätkä suinkaan vaijenneet, vaikka Paavali toisessa kirjeessä kehottaa naisia vaikenemaa. Mutta Paavali on niin lahjakas, innostuva, kärsimätön, että hän välillä päästelee suustaan myös sammakoita, kuten esimerkiksi silloin, kun hän innostuu jakelemaan parturin / kampaajan ohjeita kristityille. Hänessä on monta puolta. Paavali oli äärettömän tärkeä vapauden airut. Vanhauskoiset sanoivat ettei väärinteurastettua lihaa saanut syödä. Paavali lupasi. Hän poisti ympärileikkauksen, vaikka se oli vanhauskoisille pyhä ja luovuttamaton asia.
Uskon, kuten kirkkomme opettaa, että Jeesus oli tosi ihminen ja tosi Jumala. Siksi hän on Paavalin yläpuolella, eikä toisin päin, kuten ”Saulin synodi” ja ”Luther”-säätiö opettavat.
Kiitos vastauksesta. Oppia Kristuksen kahdesta luonnosta (inhimillisestä ja jumalallisesta) Paavali ei tuntenut, ei myöskään kolminaisuusoppia. Molemmat ovat kuitenkin hänen ajattelussaan jo idullaan.
ANTTI, aamulla kirjoitat:
”Minun lahja, jolle koko monikymmenvuotinen saarnatyö perustuu, on aika yksinkertaista eksegeettistä metodia soveltaen selittää usein yksittäisiä Raamatun jakeita ja muutaman jakeen ryppäitä.”
Anteeksi nyt, mutta minusta metodisi ei ole hyvä. Hyvin tiedän, että yksittäisistä jakeista on kirjoitettu metrikaupalla kirjoja, mutta onko se hyvä asia? Otetan siis yksi jae ja rakennetaan sille tuhannen sivun oma teologia.
Habakuk 4:2: ”Vanhurskas on elävä uskosta.” Minun on vaikea ymmärtää, että vasta siitä olisi valo syttynyt kristikuntaan, Entä ne 1500 vuotta sitä ennen Jumalan maan päällä vaeltavan kansan vaellusta?
Kareksen synodista en tiedä, mutta Kares oli vahvasti mukana ”Jeesus on Herra”-tunnustusrintamassa.
Tuota aikaa ei moni enää muista, mutta piispakunta oli vahvasti jakautunut todella konservatiivisiin ja toisella puolella olivat ainakin Martti Simojoki ja Porvoon piispa Forsell.
Kirjoitin opiskeluvuosinani YLEeen kuunnelman, jossa Kares esiintyi nimellä piispa Ahdistus. Kun sitten myöhemmin kirjoitin omalla nimelläni osittain saman stoorin romaanina Näen monet kasvot”, ei Kares ollut enää siinä.
Järjestys meni sekaisin, eli tämä on vastaus Kostin seuraavan. En poärjää IT-asioissa.
Palmu. ”Habakuk 4:2: “Vanhurskas on elävä uskosta.” Minun on vaikea ymmärtää, että vasta siitä olisi valo syttynyt kristikuntaan, ”
Voisihan tätä Room 1:17 jakeestakin siteerata. Kyllä tämän yhden jakeen eläväksi tuleminen Lutherille oli tunnettu ja uskonpuhdistuksen kannalta koko Euroopalle merkittävä asia.
Nyt minä en ole teologi, mutta saarnaamies ja Raamatun opettaja. Minulle ei siten myöskään ole mitään omaa oppia. Samaistun ihan tavalliseen kristinoppiin. Silti yhdestä jakeesta voi mainiostai pitää kokonaisen opetuksen tai saarnan, samon kuin kahdestakin, tai kahdestakymmenestä.Minun on ehkä tyhmä puha edes mistään eksegeettisestä metodista, kun on kyse siitä, että selitän minua puhutellutta ja minulle eläväksi tullutta Sanaa muillekin.
Eikö tuolloin 70-luvulla ollut joku ”piispa Kareksenkin synodi.” Sen opetuksesta en tosin tiedä.
ANTTI, vielä tämä. Kirjoitat näinkin:
”Jos pastori Palmulle ei koskaan ole Jumalan sana näin auennut, voin vakuuttaa sinulle, että olet jäänyt paljosta paitsi.”
Mitä haluat tällä sanoa? Tarkoitatko, että sinulla on Pyhä Henki ja voit vakuuttaa minulle, että varman maistuis sullekin? Asetut minun yläpuolelleni, vaikka UT:n mukaan siunaus on Pyhän Hengen ja uskovien tapa toimia, kirous Jumalan vastustajan tapa.
Jos muistan oikein, olen joskus näilläkin palstoilla kertonut, kuinka ensimmäisessä papinpaikassani Oulussa sain kokea Pyhän Hengen työtä. Jokaviikkoinen nuorten ja opiskelijoiden ehtoolliskirkko Oulun tuomiokirkossa kasvoi Oulun vuosinani parinkymmenen ehtoolliselle osallistuneen joukosta viikottaiseen puoleentoista sataan ihmiseen, nuoreen.
Mistä nousee meidän uskovaisten tarve lokeroida ja painaa alemmaksi toinen toisiamme?
En varmasti asetu ylä-tai alapuolellesi. Tarkoitan juuri sitä mitä sanon. Jäät paljosta paitsi jos et voi kkokea sitä riemua, mikä Raamatun jakeiden aukeamisessa on.
Minä voin askarrella yhden jakeen parissa vuositolkullla. Eihän se merkitse sitä etteikö samalla voisi myyärtää Raamattua laajemmeinkin, kokonaisia lukuja tms. Kuitenkin, kun Pyhä Henki avaa minulle jonkun erityisen Raamatun jakeen tai kohdan, silloin kaikkein selkeimmin ymmärrä, että se on Jumalan sanaa, johon Jumalan Henki yhtyy ja on mielistynyt.
Jos jollakin on kriittinen tai peräti ynseä asenne yksittäistä Raamatun jaetta kohtaan, siitä tuskin saa paljoakaan irti, saatikka että Pyhä Henki mielistyisi tällaiseen mielenlaatuun. Nyt en näin sanoessani tarkoita ketään erityisesti.
ANTTI ja toiset, Hyvät Ystävät
toimittuani kohta neljäkymmentä vuotta kirkon työnohjajana, olen siinä työssä saanut oppia todella paljon. Kuten sen, miten todella vaikeata on kuulla ja ymmärtää se, mitä toinen sanoo. Mitä hän sanoo ja mitä hän sillä tarkoittaa. Eli vielä: Ymmärtää toista hänen itsensä tarkoittamalla tavalla.
Meidän keskustelumme on aika usein sitä, että kun toinen puhuu, minä mietin, mitä hänelle vastaan. Tai, vieläpä, miten kumoan hänen sanomansa eli miten osoitan, että hän on väärässä ja minä oikeassa.
Sen tähden tosi-ystävän kanssa on niin mukavaa, niin miellyttävää puhua. Tiedän, ettei hän tulkitse minua väärin. Että hän koettaa ymmärtää, mitä tarkoitan.
Martti Lindquist-vainaja sanoi, ettei koskaan pidä sanoa: ”Minä ymmärrän”: Niin vaikeata se on toista ymmärtää.
Toinen vainaja Heikki Räisänen sanoi Suomen Kuvalehden haastattelussa vähän ennen kuolemaansa kun häneltä kysyttiin, mitä tapahtuu, kun hän kuolee:”Se on siinä, tietoisuus sammuu”. Hän ei ollut varma pelastuksesta eikä voinut antaa voitollista todistusta uskosta vaikka hän oli tutkinut Raamattua vuosikymmeniä ja oli kansainvälisestikin tunnettu eksegeetikko. Aika vaikeaa on joilekin sis myös Raamattua ymmärtää.