Ensin lämmin kiitos uskonveljelleni Jouni Turtiaiselle. Hän vastasi viime perjantaina kotimaa24:ssä pohdiskeluuni uskosta, hyvistä teoista ja britti Pelagiuksesta (Kotimaa 11/20) ja sai yhden viikonlopun aikana blogikirjoitukseensa pitkälti toistasataa keskustelupuheenvuoroa. Se osoittaa, että vanha kysymys on yhä relevantti ja ajankohtainen.

Ei ollut ihan helppoa käydä läpi kekustelun koko ketjua, mutta runsaudenpulan korvasivat monet helmet eri ihmisten puheissa. Vähän kertaan.

Jouni Turtiainen irtisanoutuu ensin pelagiolaisuudesta ja kertoo yhteydestään anglosaksiseen herätyskristillisyyteen. Siis liikkeeseen, jonka korostamaa ihmisen omaa uskon ratkaisua kritisoin. Sitten hän pyöräyttää koko kysymyksen toisinpäin: Pelagiolaisepäily kohdistuukin omaan kirkkoomme ja sen lähetysjärjestöihin. Lainaus:

”Oletteko kuulleet tämän koronavirusepidemian aikana kirkon johdon puheissa kehoitusta kääntyä Jumalan puoleen ja kutsua Jeesuksen seuraamiseen? Ei se mitään, en minäkään. Liekö pelagiolaisuuden pelkoa? Sen sijaan olen kuullut (ja tekin olette kuulleet) kuinka tällaisessa kriisissä on tärkeää, että tuemme toisiamme ja esim. autamme karanteenissa olevia vanhuksia ja muita riskiryhmään kuuluvia. Toki sitä kaikki jo teemme, mutta tämä ei ole uskomme syy, vaan seuraus.”

Sitä tekemistä rohkenen epäillä, mutta itse asia. Mikä on uskon ja tekojen suhde ja järjestys? Onko pelagiolaisuutta, että kirkko nyt kehottaa auttamaan apua tarvitsevia?

Uskosta ja teoista on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Jeesus, Paavali, Jaakob, Augustinus, Luther, Calvin ja niin edelleen. ”Usko ilman tekoja on kuollut”. Ja vielä tutumpi: ”Yksin uskosta, ilman lain tekoja.”

Jouni Turtiainen sanoo, että Raamatusta epäilemättä löytyy tukea Pelagiuksen opille ja olen ihan samaa mieltä. Tässä kohdassa lähestymme asian ydintä. Kirkon peruskysymys on raamattukysymys, Raamatun tulkinta. Raamatusta löytyy tukea melkein mille vain, jos käytämme sitä irrallisina jakeina ja valitettavan paljon sitä juuri näin käytetään. Otetaan Raamatusta irrallisia kohtia, jotka tukevat omia mieltymyksiä.

Pari ajankohtaista esimerkkiä. Kiihkomielisesti ajetaan ”kristillistä avioliittoa” perustellen se luomiskertomuksen Aatamilla ja Eevalla, vaikka avioliittokäytäntö on VT:n ja UT:n historian aikana monet kerrat perusteellisesti muuttunut. Kiihkomielisesti vaaditaan myös sukupuolisen vähemmistön torjumista, vaikka Jeesus ei edes mainitse asiaa, mutta puhuu väkevästi naisten ja lasten ja muiden heikkojen ja syrjittyjen puolesta. Avioliiton pysyvyydestä hän sanoo jotakin, mitä kirkkomme ei noudata. Raamattua tulisi mielestäni lukea ja tulkita ja ymmärtää kokonaisuuksina, ei irtojakeina, joita poimitaan oman kulloisenkin tarpeen mukaan.

On puhuttu uskosta ja hyvistä töistä. Puhuisin mieluummin uskosta ja elämästä. Eikö ole mieletöntä asettaa vastakkain usko ja elämä? Usko vai elämä? Tietenkin molemmat. Tietenkin ne kuuluvat yhteen. Jeesuksen ehkä tärkein tiivistelmä molemmista oli, kun hän opetti meitä rukoilemaan Isä meidän-rukousta. Jeesus opetti rukoilemaan, että Jumalan tahto tapahtuisi myös maan päällä. Kai se tarkoitti, että se tapahtuisi myös meidän elämässämme?