Usan Presindentinvaalit ihon alle!

Kahtiajako,joka on rantautunut Suomenkin maaperälle, jota vielä media ” lietsoo” omilla mielipiteillään.

Kristillisellä kentälläkin kirjoitukset ovat ” saatanan kelkkaan lähtemistä” puolin ja toisin.

Miten kristitty suhtautuu ja tai pitäisi suhtautua(tarvetta suhtautua voi tietysti kyseenalaistaa) presidenttiehdokkaisiin. Uskon että kristitty voisi suhtautua erittäin pätevillä raamatullisilla perusteilla.

Ja voisi ottaa 3 asiaa, jotka määrittelevät kristityn suhteen Trumpiin ,koska siitähän tässä on lopulta kysymys.

Se että Trump ei ole aloittanut isoja sotia tai tehnyt arabien kanssa rauhansopimuksia tai saanut työttömyyden alemmaksi sitten 60 luvun tai irtautuminen ilmastosopimuksesta tai Iranin ydinsopimuksesta, koronan huonosta hoidosta ,valheista tai edes kahtiajaon syytöksistä vaan kysymys on jostain muusta.

Kristitty (Uskon että tärkein)ajattelee niitä miljoonia syntymättömiä lapsia , joita surmataan USA ssa ja tämähän ei tarkoita että kristitty ei hyväksy missään tilanteessa raskauden keskeytystä.

Toiseksi kristitty näkee hyvänä että Israelin kanssa on tehty yhteistyötä

Kolmanneksi kristitty näkee , että Trumpin käytös ja tavat ei ole mitenkään raamatusta nousevia,joita kristitty ei voi siunailla tai tehdä häntä kristityksi tai ei kristityksi,jätetään Jumalalle tuomiovalta, joka taas ei tarkoita sitä ettei hän voisi ajaa kristillisiä arvoja, kun taas mielyttävä kristityksi itsensä lukeva ei voisi ajaa kristinuskon vastaisia arvoja.(Kristitty ei ole tribalisti )

Kristitty punnitsee lopulta suhdetta raamatun sanaan ja se merkitsee eniten ja on epäreilua syyttää muilla argumenteilla, sillä ensin on mielestäni kristityn ratkaistava se kysymys miten suhtaudun niihin miljooniin lapsen alkuihin ,jotka tapetaan ja sitten tulee muut asiat , jotka voivat olla poliittisia , joihin asiantuntijatkin kompastuvat kun näyttävät värinsä, kun omat kannat pulpahtavat pintaan. Jatkuvasti halutaan esittää argumentteja , joihin ei ole usein kun se vastaus jonka kysyjä haluaa, mutta mikä on Jumalan tahto ihmistä kohtaan,jonka hän on ”punonut” äidin kohdussa ja tehnyt  omaksi kuvakseen, iankaikkisten ihmisten sielujen takia Jeesus meni vapaaehtoisesti rakkaudesta meitä kohtaan kohtaamaan ja ottamaan päällensä meidän pahuutemme, että meillä olisi kerran iankaikkinen elämä.

  1. Kahtiajako jatkuu valittiin kumpi tahansa ja kuten Markku Ruotsila totesi , että Trump ei ole sitä aloittanut eikä pysty sitä lopettamaan.
    Kaikki mitä jenkeissä tapahtuu niin se seuraa viiveellä täällä. Anarkistit ovat reihuneet usassa jo vuosikymmeniä ja sama seuraa täällä ja usassa otetaan vielä helpommin oikeus omiin käsiin , että täällä ei ole vielä menty siihen.Ääripäät kovenee tulevaisuudessa myös Euroopassa .

  2. Markku Ruotsilan ja muidenkin tutkijoiden , jotka ovat perillä usan tilanteesta, niin he kertovat että kahtiajaon syyt eivät ole ennenkaikkea poliittisia, vaan on paljon ns. arvokysymyksiä, jotka jatkavat kansaa jo pitkän kultuurihistorian ajan .
    Median ja sosiaalisen median vaikutuksesta, ne tulevat paremmin näkyviin ja väitän että media on myös lietsonnut kahtiajakoa. Ameriikkalaisista vain 30% luottaa mediaan ja se kenttä on hyvin politisoitunut.Suomessakin ja muuallakin Euroopassa yhä enemmän media kertoo omia mielipiteitään asiasta.Media kun voi päättää itse mitä kertoo ja mitä ei ja missä valossa ja silti se ei ole ” väärin”.

  3. Wernerin linkistä saa hyvän kuvan millaista Usan politiikka on suhteessa uskontoon. Kristinuskon vaikutus pitäisi olla enemmän tekoja kuin sanoja ja tuota mallia ei varmaan Suomeen moni kaipaa .Myös demokraatit kuten republikaanit vetoavat kristinuskoon politiittisessa viestinnässä. Usan kristillisyys pääosin on kaukana Suomalaisesta esim.luterilaisuudesta ja on myös joku sanonut , että Suomessa on maailman luterilaisin helluntailaisuus, jossa tosin on toinenkin laita.