Kristittyjen tulisi tukea Attenboroughia ja suojella luontoa

Kotimaassa oli uutinen Sir David Attenboroughin viimeisimmästä luontodokumentista, jonka on myös hätähuuto luonnon puolesta. Hyvä että oli, mutta siinä olisi minusta pitänyt myös ottaa kantaa siihen, mieten supertärkeä luonnon ja ilmakehän pelastaminen on.
Se on mitä suurimmassa määrin myös eettinen ja moraalinen ja sitäkautta myös hengellinen asia.
Ahneudessaan, typeryydessän ja ajattelemattomuudessaan, ihmiskunta ja me hyväosaiset ja tuhlailevat kuluttajat etunenässä, olemme tuhoamassa elinympäristöämme peruuttamattomasti ja olemme myös lopettamassa tuhansien lajien olemassaolon, tai voimme sanoa että Jumalan luomistyötä, jo parin sukupolven aikana.
Lisäksi ilmaston muutos ja ympäristön tuhoutuminen ahdistaa ja satuttaa eniten köyhiä veljiämme ja siskojamme. Ympäristön puolesta taisteleminen on myös mitä suurimmassa määrin rakkautta luomistyötä ja kanssaihmisiä kohtaan.
Kaiken tämän tietäen on käsittämätöntä, että jopa valistuneessa Suomessa on harhautuneita ihmisiä, jotka tukevat vallanpitäjiä (mm. Trump), joille ympäristön säilyttäminen ei ole mikään arvo.

 

  1. Yhdyn yo blogiin täysin. On täysin käsittämätöntä että monet etenkin fundamentalistikristityt samaistuvat luonnosta vähät välittävään ja sitä raa-asti riistävään ja tuhoavaan bisnesporukkaan ja puhuvat halveksivasti ’viherpipertäjistä’.
    Kuitenkin Jumala käski ’varjella’ luontoa! Varsin valikoiva raamatunlukua sanoisin on tämän kohdan lakaiseminen maton alle.

  2. ” Kristittyjen tulisi tukea Attenboroughia ja suojella luontoa ”

    Minä luulen, että he pitävät luonnonsuojelua maallistumisena, ja ikäänkuin ateismina, joka ei kuulu uskon ja hengellisyyden piiriin.

    Hengellisten ei tarvitse tehdä mitään, heille kaikki tulee lahjana. He voivat olla uskon vanhurskautettuina ikäänkuin vapaamatkustajia. Jeesus on tehnyt kaiken heidän puolestaan ja leipäkin tulee taivaasta.

  3. Luonnon ja eläinten kuoleminen on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä. Aluksi siitä puhui ”vihervasemmisto”, josta tuli lyomäase heitä vastaan. Aluksi kaikkia heidän parannusehdotuksiaan vastustettiin. Kun jostakin asiasta tehdään politiikkaa, siitä tulee kiistakapula. Nyt luonnonsuojelu on kaikkien (jopa porvarien) huulilla, mutta on jo liian myöhäistä. Koska luonnonsuojelu tulee kalliiksi ja estää bisneksen tekemisen. Ihmiset joutuisivat luopumaan liian paljosta. Kuten lentämisestä. Covid on antanut esimakua uudesta ”normaalista”.

    Ehkä onkin tarkoitus, että tämä syntinen maailma lakkaa. Loppuu ihmisten ja eläinten kärsimys.

  4. Seppo, kumpi on pahempi, buddhalainen suurliikemies vai Kristitty suurliikemies?

    Vai olisko yhdistävä tekijä suurliikemies? Eli suurliikemiehistä olen samaa mieltä, ja että rahanhimo on sokaissut monia Kristittyjä, mutta se ei kaiketi ole Kristinuskon syytä? Raamatussa varoitetaan rahanhimosta ja siellä sitä pidetään kaiken pahan alkujuurena. Eli rahassa ei ole mitään pahaa itsessään, vaan siinä, että me sitä himoitaan.

    Charlotan kanssa samaa mieltä, näyttää siltä, että ajaudumme vääjäämättömästi nykyisen maailman mukana johonkin suureen mullistukseen. Tämän sukukunnan aika näyttää olevan päättymässä.

    • Malinen, ei se tee kristityn ahnen suurliiekmiehen aikaansaamaa luonnontuhoa yhtään pienemmäksi jos buddahalainekin samaa tekee. Olennaista tässä on se ,että kritimuskonsa ei estä häntä niin tekemästä eli eihän se ihme ole jos juoppo juo, se on ihme jos raitis ryyppää, jos hoksaat vertauksen…, ja se, että monet monet etenkin fundamentalistikristityt avoimesti halveksivat luonnosuojelijoita ja ovat bisnemiesten puolella.

  5. Ymmärrän, ja onhan se tietenkin tekopyhää väittää, etteivät kristityt olisi yhtä suuria syyllisiä, maailman raateluun kuin kaikki muutkin.

    On myös totta, ettei Kristinuskon ytimessä ole maailman pelastaminen, vaan ihmisen pelastaminen maailmasta. Väärin ymmärrettynä tämän voi nähdä luonnon suojelemista vastaan. Itse en asettaisi vastakkain luonnon ja ihmisen pelastamista.

    Ihminen on ainoa, joka on luotu Jumalan kuvaksi ja Luomakunta on, että oppisimme Jumalan teoista tuntemaan Jumalan. Jumala on nähtävillä teoissaan ja ymmärrettävissä varsinkin Sanan kautta.

    • ” Luomakunta on, että oppisimme Jumalan teoista tuntemaan Jumalan.”
      Jaa etteikö Kaikkivaltiaalla Jumalla olisi ollut yksinkertaisempaa keinoa tehdä itsensä tunnetuksi kuin luoda ihmisen ihmeteltäväksi miljardeja tähtiä ja ja biljoonia biljoonia planeetoja miljardeine lajeineen, ja vain jotta i h mi n e n oppisi Hänet tuntemaan. Melkoisen yliampuvaa sanoisin.
      Genesiksessä ihminen muuten synnytettiin tai tehtiin jumalien (elohimien) verenkuvan (demutoo) kaltaisuudessa.

    • ”Suojellaan vaan luontoa, mutta se ei ole kirkon tärkein tehtävä.

      S eontällä hetkellä i h m i s e n tärkein tehtävä,sillä ilman puhdasta maata, vettä ja ilmaa ja muita lajeja ei pian ole sen paremmin ihmistä kuin kirkkoakaan…aika onkäymäsä todella vähiin. 2000 vuota on surutta tuhlattu ja pilattu luontoa ja sen eliöitä kristittyjenkin toimesta.

Jalkanen Veli-Jussi
Jalkanen Veli-Jussihttp://eyk.fi,salli.com,sahalankartano.fi
Olen monialatuottaja, vuorovaikutuskouluttaja sekä keksijä, asenteiltani varmaan maailmanparantaja ja kehittäjä ja harrastuksiltani, seikkailija, sekä hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöasiantuntija. Haluan yrittää ymmärtää kaikkeudessa olevia vuorovaikutussuhteita sekä edistää elämää ja rakkautta. vessi@salli.com