Työmotivaatio

Ajattelu ja toiminta ovat yhteydessä toisiinsa. Tapahtumat virittävät keskustelua. Mietitään esimerkiksi, millä tavoin kotouttaminen hoidetaan. Pohditaan myös sitä, millaiselta on näyttänyt äskettäin esitetty eduskunnan verokeskustelu. Kiinnostuneina mietitään eduskunnan koostumustakin, jos  eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.  Pohditaan tarkkaan, mitä kyselyjen tulokset kertovat harjoitettavan politiikan sisällöstä.

Nuorten jääkiekko on ollut hyvin esillä turnauksissa. Pelaajat ovat ”itse, omin käsin, ilman apua” saavuttaneet tuloksen. Pelaamisen työmotivaatio on ollut korkealla. Aikuisten jääkiekkoa on myös seurattu. Jääkiekosta ja muista asioista keskustellaan tähänkin tapaan:

– Ihmetyttää, kun merkittävässä jääkiekkopelissä toisella joukkueella oli kentällä maalivahti ja kuusi kenttäpelaajaa, yksi liikaa. Tuomari ei puuttunut peliin viheltämällä.

– Tuomarin on oltava tarkka tuomarityöskentelyssään ja työmotivaatiossaan. Selkeät pelisäännöt on kehitetty ja ovat ennustettavia. Jotkut ovat vähätelleet syntynyttä tilannetta.

– Sinä olet puhunut monessa yhteydessä työmotivaatiosta, josta asiasta olisi mukava tietää lisää.

– On motivoivaa kuulla, että toimintani kiinnostaa enemmänkin, jopa vapun lähestyessä. Vappu on liputus- ja työn päivä, jota vietetään perinteisesti.

– Aikaisemmin olemme todenneet antiikin aikaan liittyvissä keskusteluissamme, että vuoden alussa  oli tapana luvata asioita ”kaksikasvoiselle jumalalle, jonka  ajateltiin pystyvän näkemään menneitä ja tulevia tapahtumia”, joita ovat muun muassa vapun sään ennustaminen.

– Olisi hyvä, jos työmotivaatiota pidetään yllä ja tehostetaan hyvällä johtamisella ja päätöksenteolla. Työolot ja työpaikan ilmapiiri ovat tärkeitä työmotivaation kannalta.

– Vappu on tulossa, kevennykset lienevät paikallaan, vaikka on kysymys arvostetusta suomalaisen työn päivästä. Sinulla lienee mielessä huumorisävytteinen kysymyssarja, jonka esitit Itä-Puijon asukasyhdistys ry:n yhteislaulutilaisuudessa viime sunnuntaina 24.4.2016.

– Niin, minulla on työmotivaatio korkealla. – Haluan tietää, miten korkealla. – Se on toisessa kerroksessa, sillä teen huoneremonttia. – Työmotivaatiosi on aika korkealla. Minulla on taas instrumentin soittamiseni työmotivaatio korkealla. – Voitko kertoa, miten korkealla?     – Soitan toisella tasolla. Mitenkähän kukin vastaukseni tulkinnee?

Historiasta on vaikutusyhteyksiä nykyaikaan, esimerkiksi vappukokkojen polttaminen. Vappuna käydään usein toreilla kuuntelemassa puheita ja tapaamassa tuttuja. Mielenkiintoista on kuunnella, mitä poliittiset tahot esittävät Suomen hyväksi tekemästään työstä.

Viime vappuna kerrottiin melko voimallisesti sisäpolitiikan alueella tapahtuvista ratkaisuista, miten Suomea tullaan kehittämään: velkaantumiseen puututaan, työttömyyttä vähennetään, sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus menee eteenpäin ja koulutuksesta ei leikata. Päätöksenteon työmotivaatio näytti olevan korkealla. Sisäpolitiikan ja ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksentekoa seurataan tarkoin.

Hyvää suomalaisen työn päivää.

 

Terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

 

Kuopio

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. ”Huovisen mukaan, ennen kuin avioliittolakia mahdollisesti muutettaisiin, olisi selvitettävä ”monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti, mitä avioliitolla historiallisesti ja kulttuurisesti on tarkoitettu ja miten se nykyään ymmärretään.”

    Kiitos K24, että julkaisitte tämän uutisen. Lainauksessa yllä on sanottuna juuri se, mitä täälläkin on pitikin matkaa peräänkuulutettu kun ko. uudesta avioliittolakimallista on keskusteltu.

    Siis mitä avioliitolla historiallisesti ja kulttuurisesti on tarkoitettu ja miten se nykyään ymmärretään?

  2. Piispa Huovinen (ei silloin vielä emeritus) on ollut kirjoittamassa seuraavaa kirjassa ”Rakkauden lahja. Piispojen puheenvuioro perheestä, avioliitosta.ja seksuaalisuudesta” :

    ”Sukupuolisuus toteutuu tarkoituksensa mukaisesti, kun siihen liittyvät rakkaus, sitoutuminen ja uskollisuus. Seksuaalisuuden aidoin ja kaunein, turvallisin ja tyydyttävin toteutumispaikka on avioliitto, jossa puolisot tahtovat sitoutua toisiinsa ja olla toisilleen uskollisia läpi elämän.”
    Näin ehkä monet ajattelevat niin yleisinhimilisesti kuin uskonnollisesti, jos juuri tuossa tekstikatkelmassa sinänsä mitään eksplisiittistä kirstinuskon asiasisältöä sitten varsinaisessa mielessä onkaan. Sukupuolisuus ja seksuaalisuus vaikuttavat tuossa jollakin tapaa ”hämärän” synonyymisesti käyteyiltä.

  3. Avioliiton aatehistoriallinen selvittäminen on tärkeää. Vähintään yhtä tärkeää on tässä yhteydessä selvittää se, miten avioliiton ulkopuoliseen seksuaalisuuteen (esim. homoseksuaalisuuteen) on suhtauduttu. Se on olennainen osa avioliiton historiaa. Avioliiton aatehistoriallinen tausta liittyy vahvasti kristillisyyteen (esim. länsimaissa), jossa homoseksuaalisuus on perinteisesti ymmärretty sairaudeksi/häiriöksi, epärationaalisuudeksi ja Jumalan tahdon vastaiseksi synniksi. Kristilliset kirkot ovat tukeneet lainsäädäntöä jossa homosuhteisiin syyllistyneitä on kivitetty kuoliaiksi ja suljettu vankiloihin ja mielisairaaloihin. Avioliitossa toteutettava miehen ja naisen välinen seksuaalisuus on ollut ainoa hyväksytty seksuaalisuuden muoto. Avioliitolla ei ole kristillisessä maailmassa ollut ainoastaan ” sen yleisyyden ja pitkän historian nojalla suurempi arvostus” (kuin samaa sukupuolta olevien liitolla). Avioliitto on ollut ehdoton normi. Avioliiton historia on siis myös sorron historia, jos sitä tarkastelee seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta. Jos haluamme tarkastella asiaa ”yleisinhimillisestä näkökulmasta”, jota Huovinen itse sanoo edustavansa, niin seksuaalivähemmistöjen sorron historiasta ei tulisi vaieta, kuten mielestäni Huovinen oikeastaan kautta linjan tekee niissä kirjoituksissaan, joissa hän puhuu avioliitosta.

    • ” Avioliiton historia on siis myös sorron historia, jos sitä tarkastelee seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta.” Sari R-L
      Millä lailla vain seksuaalivähemmistöjä on sorrettu? Jos vastauksesksi tarjotaan ”Avioliitossa toteutettava miehen ja naisen välinen seksuaalisuus on ollut ainoa hyväksytty seksuaalisuuden muoto.”, niin se ei kelpaa, sillä myöskin heteroiden välinen esiaviollinen seksuaalinen yhteiselämä on ollut ”kieltolistalla”. Kun lähtökohta kristinuskossa on, että seksuaalisuus on sallittua vain avioliitossa, jonka muodostavat mies ja nainen, niin silloin Sarin logiikan mukaan kaikki muut seksuaalista kanssakäymistä harjoittavat parit/ryhmät (esim. ryhmäseksi) ovat joutuneet sorron kohteiksi, koska heidän seksuaalinen toimintansa on kristinuskon mukaisesti katsottu ei-hyväksytyksi.

      Nyt on syytä keskittyä oleelliseen eli ”ennen kuin avioliittolakia mahdollisesti muutettaisiin, olisi selvitettävä “monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti, mitä avioliitolla historiallisesti ja kulttuurisesti on tarkoitettu ja miten se nykyään ymmärretään.”

  4. Salme Kaikusalo ei muista jostakin syystä nykyaikana yleisvistykseen kuuluvia tietoja siitä, millä tavalla ns. seksuaalivähemmistöjä on sorrettu (palaan kohta termiin ”sekusaalivähemmistöt”, koska se on juuri tietyllä tapaa hyvin hämärä ja epäadekvaatti).
    Viittaan niihin mm. kahdella lainauksella siitä, mitä noissa yllä olevissa kommentiassa on niistä sanottu.
    Sari Roman-Lagerspetz esim. kirjoittaa juuri edellä ja ”josta” Salme Kaikusalo itseasiassa kysyi:
    ”Kristilliset kirkot ovat tukeneet lainsäädäntöä jossa homosuhteisiin syyllistyneitä on kivitetty kuoliaiksi ja suljettu vankiloihin ja mielisairaaloihin.”

    Minä:
    ”Viitanneeko hän [Huovinen] siihen, että esim. tietyissä muissa kuin lännen ja pohjoisen maissa samaa sukupuolta olevien eroottis-seksuaalisesta rakastamisesta teloitetaan, samalla tavalla kuin Natsi-Saksassa aikoinaan. Sekö olisi eräs tekijä joka pitää ottaa huomioon meidän avioliittolainsäädäntöämme pohdittaessa, sillä sehän kuuluu asiaan liittyviin ”ei läntisen-ja-pohjoisen” maailman seksualiteettia koskeviin ”katsomuksiin” ja niiden mukaiseen toimintaan?” (kommenttina piispa emeritus Huovisen lausumaan: ”Olisi tuskin onnellista, jos pohjoisen ja läntisen maailman nykyhetkiset katsomukset loisivat uusia jännitteitä ihmiskunnan keskuuteen. Kulttuureja jakavia ongelmia on muutenkin tarpeeksi.”)

    Samaa sukupuolta eri tavoin seksuaalis-eroottisesti rakastavia on lähes kaikin muin mahdollisin tavoin kohdeltu ja kohdellaan edelleen väkivaltaisesti, epäinhimillisesti ja epäoikeudenmukaisesti, ja niin on toki esim. monia muitakin etnisten tai/ja biologisesti määräytyvien ryhmien edustajia, mutta se ei oikeuta YHDENKÄÄN heidän epäoikeudenmukaista kohteluaan, yhteiskunnallis-sosiaalis-psyykkisiä tai fyysistä väkivaltaa heitä kohtaan ja heidän tappamistaan. Tämän vuoksi piispa emeritus Huovisen yllä siteerattu lausuma: ”Olisi tuskin onnellista, jos pohjoisen ja läntisen maailman nykyhetkiset katsomukset loisivat uusia jännitteitä ihmiskunnan keskuuteen. Kulttuureja jakavia ongelmia on muutenkin tarpeeksi.”, on moneltakin eri kannalta, suuresti arvostetulta krikonmieheltä, kauhistuttavaa luettavaa.

    Termi ”seksuaalivähemmistöt” on varsinaista todellisuutta vastaamaton sekä nykytieteen tutkimustulosten valossa, että ns. maalaisjärjellä ja jokapäiväisella arkielämäkokemuksella asia tuntien. Jokaisen ihmisen seksualiteetti on yhtä yksilöllinen kuin sormenjäljet. Sen mukaisesti ajatellen viimekädessä jokainen ihmisyksilö muodostaan oman ”pienen” seksualiteettivähemmistönsä. Siksi ihmisoikeuksien toteutuminen siinä miten ihmiset saavat laillisesti, lainsäädännön mukaisesti, muodostaa parisuhteita joko vastakkaisen tai samaan sukupuoleen yhdenvertaisesti suhteessa kaikkiin muihin yhteisönsä jäseniin, koskee meidän kaikkien, aivan jokaisen OIKEUKSIA ja VELVOLLISUUKSIA elää sekä yksilöinä että yhdessä yhteisönä vapaina, yhdevertaisina ja tasa-arvoisina.

    Sen miksi kukin määrittelee itsensä terminologialla hetero-bi-homo, ei kerro vielä totuutta asiasta. Seksuaalisuus on edelleen suurimmalle osalle ihmisistä ja myös kulttuurilisesti ja psykososiaalisesti osittain tai jopa erittäin ”torjuttua” (psykodynaamisessa merkityksessä repressoitua) ja siksi tuntematonta ja tiedostamatonta, kulttuurimme lähes äärettömästä [mutta lähemmällä tarkatelulla vain näennäisestä ja vääristyneestä] seksuaalisesta vapaudesta huolimatta.
    Sen sijaa sitä, mihin kunkin biologisesti määräytyvä seksuaalinen halu – joka on seksualiteetin keskeinen ominaisuus- kohdistuu, voidaan tutkia tieteellisesti monilla muilla tavoilla adekvaatimmin kuin kysymällä: ”oletko homo, hetero vai bi”. Ihmiset eivät monistakaan syistä ja niiden edellyttämällä tavalla, eikä vähiten erilaisen sosiaalisen syrjinnän pelon takia, sijoita itseään noihin kategorioihin vastauksissaan. Sen sijaan, noiden tiettyjen muiden tapojen mukaan tutkien noin 4-5 % rakastaa seksuaalis-eroottisesti vain ja ainoastaan oman sukupuolensa edustajia, noin 40-46 % eri tavoin varioiden sekä omaa että vastakkaista ja
    noin 50 % pelkästään vastakkaista sukupuolta edustavia. Tuossa ei oikein ole sijaa käsitteelle ”seksuaalivähemmistöt”.

    LIsäksi ja taas: seksualiteettiaan ei kukaan valitse, vaan se määräytyy biologisesti, yhtä vääjäämättömästi kun protonit, neutronit ja muut kiertävät atomin kuorella. Siksikään ei ole vaihtoehtoa sille, että -nyt tässä yhteydessä asiasta puhuttaessa- kirstinuskon näkökulmasta seksualiteetti, eli miten ihmiset RAAKASTAVAT joko molempia tai vain yhtä sukupuolta seksuaalis-eroottisesti, on Luotu asia.

    Kristinuskon näkökulmasta etenkin raamattuhermeneuttisesti voisi asian liittyen puhua paljonkin. Siihen hieman liittyen on nyt pelkästään pakko sanoa kommenttina Salme Kaikusalolle, että erilaisissa toiminnallisissa ”perversioissa” jotka ovat aina vain ja ainoastaan seksuaalista väkivaltaa (kuten raiskaaminen, pedofilia ja esim. myös erilainen toisten seksuaalis-emotionaalinen hyväksikäyttö ja itsensä vastaava vahingoittaminen, ymv.), ei ole kyse seksuaalisesta RAKASTAMISESTA, vaan ne ovat pahaa toimintaa (ihmisen pahuutta, kristillisesti syntiä), eikä niillä ole mitään tekemistä ja yhteyttä Hyvän kanssa. Tähän kuuluu myös tietty Salme Kaikusalon mainitsemien ”kaikkein muiden seksuaalista kanssakäymistä harjoittavien parien/ryhmien” varsinaisesti vain seksuaalisen ulkokuoren omaava, tuhoava ja paha aktiviteetti. Sen taas, mikä on rakkautta ja hyvää, ihminen tietää ja tuntee luonnostaan, jos ei ole turruttanut omaa hyvää ihmisyyttään eri syistä tunnottomaksi ja toimimattomaksi.

    • Keskityin kommentissani Suomen oloihin, silä tätä uutta lakia ollaan muotoilemassa Suomessa. Täällä ei ketään kivitetä, suljeta vankilaan tms.

      Edelleen: Nyt on syytä keskittyä oleelliseen eli “ennen kuin avioliittolakia mahdollisesti muutettaisiin, olisi selvitettävä “monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti, mitä avioliitolla historiallisesti ja kulttuurisesti on tarkoitettu ja miten se nykyään ymmärretään.” Kysymys on avioliitosta.

    • Hienon hieno kirjoitus, asiantunteva, johdonmukainen, tosi, kattava ja vaikuttava, Meroselta. Kiitos!

    • ”erilaisissa toiminnallisissa “perversioissa” jotka ovat aina vain ja ainoastaan seksuaalista väkivaltaa (kuten raiskaaminen, pedofilia ja esim. myös erilainen toisten seksuaalis-emotionaalinen hyväksikäyttö ja itsensä vastaava vahingoittaminen, ymv.), ei ole kyse seksuaalisesta RAKASTAMISESTA, vaan ne ovat pahaa toimintaa (ihmisen pahuutta, kristillisesti syntiä), eikä niillä ole mitään tekemistä ja yhteyttä Hyvän kanssa. Tähän kuuluu myös tietty Salme Kaikusalon mainitsemien “kaikkein muiden seksuaalista kanssakäymistä harjoittavien parien/ryhmien” varsinaisesti vain seksuaalisen ulkokuoren omaava, tuhoava ja paha aktiviteetti.”

      Käsite ”seksuaalivähemmistöt” kaipaisi todellakin tarkempaa määrittämistä. Usein kun sanaa käytetään keskusteluissa, sillä tunnutaan tarkoittavan vain tai ensisijaisesti homoseksuaaleja.
      Itse en oikein jaksa ymmärtää miksi homojen ympärillä hössötetään niin kovasti, ja jotkut muut seksuaaliset vähemmistöt, joissa myös RAKASTETAAN, eikä raiskata, jätetään huomiotta.

      Ei suinkaan ole niin, että kaikki muut vähemmistöt, paitsi homot ja biseksuaalit ovat pahoja ja tekevät tahallaan pahaa.

      Ainakin kolmen vähemmistöryhmän asia pitäisi käsitellä. Ja päättää sekä se, että miten näihin ryhmiin ja heidän toiveisiinsa suhtaudutaan ja se, katsotaanko heidän kuuluvan samaan joukkoon kun puhutaan ”seksuaalivähemmistöjen” oikeuksista, puolustamisesta ja asemasta yhteiskunnassa.

      Yksi ryhmä ovat polyamoristit. Heistä ei pääse eroon niin helpolla, että ”heitä on niin vähän” tai ”itsepä ovat elämäntapansa valinneet.”
      Vaikka olenkin änkyräkonservatiivi, niin en oikeastaan usko että polyjen tapauksessa on kyse selkeästä päätöksestä tai valinnasta. He eivät vetoa syntymässä tapahtuneeseen ”arpaonneen” tai ”kohtaloon” vaan monet vetoavat siihen, että ihminen on luonnostaan moniavioinen.
      Tai vähintään puhuvat ennemmin ominaisuudesta kuin valinnasta.

      Jos rakastaminen on tässä se kriteeri, jonka pohjalta jaellaan ”oikeuksia”, niin asia on otettava esiin.

      Toinen ryhmä ovat rakastuneet sisarusparit. Asia on pöydällä jo mm. Saksassa.

      http://m.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288743181825.html

      Kolmas on objektiseksuaalit.
      Nämä on helppo ohittaa ”vitsinä”, jota ei tarvitse ottaa vakavasti. Vihjataan että tuollaisilla täytyy olla vikaa päässä.
      Itse henk.koht. en ajattele että objektiseksuaaleilla on vikaa päässä tai että he ovat outoja tai vaarallisia.

      En jaa heidän käsitystään siitä, että esineillä tai rakennuksilla voisi olla tunteet tai ”henki”, mutta ajatus on sinänsä harmiton. Jopa kaunis. Eikä tällaisesta suhteesta ole mitään haittaa. Kahdesta ensimainitusta varmasti enemmän.
      Myös homosuhteella on enemmän vaikutusta osapuoliin ja ympäristöön. Koska homo”seksi” ei ole kovin terveellistä, ja homosuhteiden perusteella on päädytty ajattelemaan, että lapselle isä tai äitisuhde ei ole tärkeä.

      Kyllä meistä varmasti jokainen osaa erottaa mikä ero on seksuaalisella RAKASTAMISELLA ja väkivallalla, alistamisella, hyväksikäytöllä ja tietoisella vahingoittamisella.

      Seksuaalisia vähemmistöjä, joista ei puhuta, on paljon. Asetelmassa on muitakin kuin rakastavat homot ja pahat pedofiilit.

      Ja Salme on oikeassa siinä, että on puhuttava avioliiton olemuksesta, sisällöstä, tarkoituksesta. Siitä mikä sen funktio tarkkaan ottaen on. Onko se olemassa rakastavaisia varten, jotta nämä saavat suhteelleen tukea, oikeuksia ja huomiota vai onko sillä laajempi merkitys yhteiskunnan kannalta.
      Onko sen merkityksestä jäljellä mitään sellaista, että se pitäisi instituutiona säilyttää. Että sitä edelleen tulisi varjella läpi sukupolvien.

    • Seppo H: ”Hienon hieno kirjoitus, asiantunteva, johdonmukainen, tosi, kattava ja vaikuttava, Meroselta. Kiitos!”

      Seppo Heinolan ylistyspuhetta arvioin siten, että mielestäni Merosen kirjoitus ei ollut mitään noista. Ei asiantunteva, ei johdonmukainen, ei kattava eikä erityisen vaikuttavakaan.

      Johdonmukaisesti ajatellen, jos olemme huolissamme homojen syrjityksi tulemisesta ja tunteista, meidän tulisi asettua kaikkien seksuaalisten vähemmistöjen asemaan, jotka eivät tahallaan ketään vahingoita, vaan haluavat vain rakastaa.

      Toinen vaihtoehto on, että otamme järjen käteen. Emme mieti niinkään miltä kenestäkin tuntuu ja saattaako joku loukkaantua vaan, ajattelemme asiaa siltä kannalta mikä funktio luodulla instituutiolla itsessään on. Ei sitä, mitä se antaa sen osapuolille, ja tuntevatko nämä sen kautta itsensä tärkeiksi.

    • Lopputoteamuksena, että itse olen johdonmukaisesti julma. Kaikkia mainittuja vähemmistöjä kohtaan.

      Kenenkään ei pidä saada mitä haluaa vain siksi, että haluaa. Ihmisten oikeus on elää kenen kanssa haluaa ja tuntea mitä tuntee. Mutta yhteiskuntajärjestyksen ei tarvitse eikä pidä taipua ihmisten tunteiden mukaan.

  5. Kiitos paljon myönteisestä kommentista ja kiitoksesta kommentti-kirjoituksestani Seppo Heinolalle!
    Sari Weckrothin kanssa voi olla täysin samaa mieltä kun hän sanoo: ”[…] ajattelemme asiaa siltä kannalta mikä funktio luodulla instituutiolla itsessään on.” Ja meistä tunne-elämän omaavista tuntuu aina jos joltakin ja hyvin erilaisia tunteita on jos jostakin syystä. Elävä ihminen elää tunteidensa kautta. Esim. rasismin, sosiaalis-psyykkisen ja fyysisen väkivallan, sekä epäoikeudenmukaisen ja rasistisen kohtelun takia me ihmiset tunnemme erilaisia kärsimyksen tuottamia tunteita. Tuollaisista tunteista huolimattakin tai nimenomaan niiden takiakin asia on se, että ihmisten mahdollisuudet toteuttaa yhdevertaisesti elämisen eri sisältöjä, eli yksinkertaisesti; elää, pitää ”taata”, todella monenmoisista syistä johtuen, tässä meidän maasammekin lakien avulla.

    Se ettei Suomessa tällä hetkellä mm. teloiteta, suljeta mielisairaaloihin ja vankiloihin siksi että eri tavoin varioiden rakastaa samaa sukupuolta seksuaalis-eroottisesti, ei kata sitä, etteivät samat ja samojen lakien määrittelemät elämisen oikeudet ja velvollisuudet edelleenkään koske heitä kuin kaikkia muita, ja näitä lakeja on tiettyjä muitakin kuin puhuttu avioliittolaki. Mm. siinä että parisuhde- ja perhe-elämän oikeuksien ja velvollisuuksien määrittelemiseksi ja niiden toteutumisen takaamiseksi parisuhteiden osapuolten sukupuolen ja seksualiteetin takia pitää olla kaksi eri lakia, kyse on samasta kuin esim. Etelä-Afrikan apardheidissa: rakenteellisesta yhteiskunnallisesta syrjimisestä ja rasismista.

    Jusu Vihervaara kirjoittaa tuolla aiemmin:
    ”Ei ole mitään lainsäädännöllistä tai yhteiskunnallista syytä sille, miksi parisuhteita varten tarvitaan kaksi samansisältöistä mutta eri nimistä lakia. Se on kunkin parin oma asia, kuinka samanlaiseksi tai erilaiseksi oman parisuhteensa kokee johonkuhun toiseen pariin verrattuna. Lainsäätäjän ei siihen tarvitse ottaa kantaa eikä se ole lainsäädännöllisesti tai yhteiskunnallisesti edes mielenkiintoinen kysymys.”
    Jos taas ”joku ulkopuolinen” määrittelee tässäkin meidän maassamme toiset [samaan ihmislajiin kuuluvat ja sen samat ominaisuudet tai/ja niiden biologis-geneettisen potentiaalisuuden jakavat] ihmiset erilaisiksi kuin toiset, ja heille pitää olla eri elämisen ja toiminnan oikeudet ja niitä määräävät lait kuin muille tämän määrittelyn tuotteena, kyse on samasta kuin ”aparheid-Etelä-Afrikassa” oli siinä, että mustaihoisille oli omat eri kulkuneuvot, sairaalat, asuinalueet, kaikki yhteiskunnalliset instituutiot jne., kuin heitä totalitaarisesti hallitseville valkoihoisille.

    Parisuhteissa ja avioliitoissa on kyse seksuaalisuudesta ja perhe-elämästä, ja niihin liittyen ja niistä riippumatta, monen monesta toiminnasta ja muusta asiasta, todellakin! Mutta seksuaalisuuteen ja Salme Kaikusalon kommenttiin asiassa liittyen: “Sukupuolisuus toteutuu tarkoituksensa mukaisesti, kun siihen liittyvät rakkaus, sitoutuminen ja uskollisuus. Seksuaalisuuden aidoin ja kaunein, turvallisin ja tyydyttävin toteutumispaikka on avioliitto, jossa puolisot tahtovat sitoutua toisiinsa ja olla toisilleen uskollisia läpi elämän.” kirjoittaa piispa Huovinen yhdessä tiettyjen muiden piispojen kanssa. Seksuaalisuus yleensäkin liitetään parisuhteisiin ja avioliittoon, ja se miten seksualiteetteihin ja sukupuoleen sekä niihin liittyvään sukupuolisuuteen ”suhtaudutaan katsomukselisesti, näkemyksellisesti” ynnä muin tavoin, vaikuttaa siihen miten näitä koskevia lakeja säädellään. Se taas vaikuttaa ihmisten kaikkeen elämään.

    Avioliiton historian tutkiminen saattaa olla hyödyllistä, mutta esikuvien etsimien nykyaikaamme sieltä tuntuu kummalta. Avioliiton historia pitäisi tutkia myös sitten kokonaan, eli kaikki ne historialliset lähteet joita siitä tai siihen rinnastettavista instituutioista on. Kuka sitä sitten tutkisi, ja millä vaikuttimilla? Käsitys ja kuva historiasta muodostuu aina sen kunkin tutkijan ajattelusta ja ymmärryksestä käsin ja ”siinä”, eikä historiaa voi tavoittaa koskaan sellaisena kuin se on ollut.

    Eri aivoliittolainsäädännöissä naiset eivät ole omanneet samoja oikeuksia ja velvollisuuksia kuin miehet -esim. myöskään tässä meidän maamme kulttuurissa- kuin vasta 1900-luvun puolella (ja täällä lännessä). Antiikin kreikkalaisille seksuaalis-eroottinen rakkaus toteutui heidän käsityksensä mukaan parhaiten ja ihanteellisimmin kahden miehen välisenä, miehen ja naisen avioliiton ulkopuolella. Heillä miehen ja naisen avioliitto oli ainakin pääsääntöisesti lisääntymistä ja taloutta varten. Sosiaaliturvaa ei ollut, ja lapset takasivat vanhempiensa toimeentulon ja elämän heidän vanhuudessaan. Sama pätee kaikkiin nykyaikaa edeltäneisiin historian vaiheisiin ja kulttuureihin, myös meidän kaikilla esivanhemmillamme. Sitten taas esim. Rooman monituhatvuotisessa kulttuurissa ei tehty sukupuolieroa lisääntymisbiologian perusteella, parisuhde- ja seksuaalielämässä, vaan tietynlaisen aktiivisuuden ja passiivisuuden perusteella.

    Mitään monolittista ja yhtä aviolittokäsitystä läpi koko historian, jonka varaan ja jonka pohjalta me voisimme omaamme muovata ja joka sitä määräisi, ei ole. Mutta yksi yhdistävä tekijä meidän nykyistä kulttuuriamme edeltävien aikojen avioliitto- tai niihin rinnastettavissa instituutioissa kuitenkin on; ne ovat eräs ydinosa sukupuoleen ”perustuvaa” naisten sortamisen historiaa. Eri kulttuurien ja aikakausien ihmiset luovat omat käsityksensä seksuaalisuudesta, sukupuolesta sekä parisuhde ja perhe-elämästä, ja niin teemme mekin. Se pitää tehdä etenkin oppien historian vääryyksistä ja epäoikeudenmukaisuuksista.

    • Roto: ”Onko puheenvuorosi ilmausta happamia sanoi kettu pihlajanmarjoja -tyylisestä kateudesta?”

      No ilman muuta on. Kun katson peiliin, näen vieläkin kateudesta vihertävät, katkeruuden runtelemat kasvoni, vaikka jo eilen tämän luin.

      Noin kantaaottavia, mielenkiintoisia ja sisällöltään asiapitoisia blogeja meistä vain harva pystyy kirjoittamaan – jos kukaan.

  6. Arvoisat lukijat

    Arvostan suuresti, kun olette huomanneet kirjoittamani artikkelin. Kommentoinnit vievät asioita eteenpäin.

    Olin tänään 27.4.2016 Kansallisen veteraanipäivän tilaisuudessa, joka pidettiin Kuopion musiikkikeskuksella. Juhlan ohjelmassa oli muun muassa ekumeeninen hartaus ja seppelpartioiden lähettäminen muistomerkeille. Tilaisuudessa esiintyi Ilmavoimien soittokunta, Kuopion Sotaveteraanien Mieskuoro, Haapaniemen koulun 3. ja 6. musiikkiluokka, jotka esittivät erittäin puhuttelevan
    ”Veteraanin iltahuuto”-musiikkikappaleen.

    Kansallista veteraanipäivää.

    Terveisin

    YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

    Suomen tietokirjailija

    http://www.veikkovilmi.fi

    Kuopio

Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.