Trumpilainen messiaismi

Syyskuussa 2019 Yhdysvaltojen presidentti Donal Trump totesi olevansa ”valittu”, the chosen one. Mistä oli kysymys?

Apulaisprofessori Kimberly Stratton, kanadalaisen Carlton Universityn apulaisprofessori, julkaisi joulukuussa 2020 kiintoisan artikkelin (löytyy verkosta nimellä From biblical times to Trump, false messiahs have doomed societies).

Poliittinen johtaja vai pelastava messias?

Artikkelissaan Stratton mm. tarkasteli Donald Trumpin roolia Yhdysvaltojen valkoihoisten evankelikaalien messiashahmona.

Nyt, sen jälkeen kun presidentti Trump usutti osan kannattajistaan hyökkäämään 6.1.2021 Yhdysvaltojen senaattiin ja edustajainhuoneeseen estääkseen reiluissa vaaleissa kokemansa vaalitappion, Strattonin artikkeli on hyvin mielenkiintoinen ja ajankohtainen.

Yhdysvalloissa, maassa, jonka kouluissa ei ole uskonnonopetusta, ihmisillä ei ole tutkimukseen perustuvia tietoja kristinuskosta tai muista uskonnoista.

Siellä täysin moraaliton, narsistinen Trump on esitetty kristinuskon sankarina. Kyse on kuitenkin ollut vain politiikasta ja äänestäjien kalastelusta, ei uskonnosta.

Politiikan ja vallan seireenilaulu on vetänyt puoleensa saarnamiestukijoita. Apulaisprofessori Stratton viittaa Jerry Falwell junioriin, joka on kuulunut Donald Trumpin uskonnollisiin lakeijoihin.

Paheellisen messiaan puolustus

Ongelmanahan on ollut miten tehdä monenlaisiin seksi-, vero- ja muihin skandaaleihin sotkeutuneesta ja vastustajiaan huonotapaisen lapsen tavoin nimittelevästä presidentistä kristillinen messiashahmo.

Itsekin skandaalinkäryinen Falwell on, näin Stratton toteaa, turvautunut raamatunselityksiin tukeakseen Trumpin messiasroolia. Falwellin mukaan Trump on kuin kuningas David, joka oli huorintekijä ja himoitsemansa Batsheban aviomiehen murhauttaja, ja silti jumalansa valitsema ykkössuosikki hallitsijaksi.

Näin Vanhan testamentin kertomuksella evankelikaalien saarnamies on kuin selittänyt pois Trumpin – noin kristittyjen näkökulmasta ikävät – luonteenpiirteet ja toimintatavat.

Salaliittojen salattu tieto

Kimbely Strattonin joulukuisessa artikkelissa oli myös tärkeä  viittaus QAnon-salaliittoteorioihin, jotka niin ikään levittivät messiasmyyttiä.

QAnon levitti sanomaa Yhdysvaltojen salaisten johtajien pimeästä salaliitosta ja esimerkiksi lasten laajamittaisesta hyväksikäytöstä. Se julisti, että oli kuitenkin tulossa Suuri Herääminen, jossa ”totuus” paljastuu.

Tämän salaliittosivuston mukaan, näin Stratton kertoo, kyse oli myös maailmanlopun näkökulmista, suuresta lopusta eli Showsta.

Loppiaisena me kaikki näimme, mikä tämä suuri ”show” oli. Presidentinvaalin tosiasiallisen häiviönsä kieltävä Trump, jonka faktantarkastajat toteavat presidenttikautensa aikana valehdelleen noin 20.000 kertaa, lähetti loppuratkaisunaan äärikannattajansa amerikkalaisen demokratian kimppuun, estämään Joe Bidenin presidenttinimityksen viimeistä vahvistusta.

Kuten Kimberly Stratton totesi jo joulukuun 2020 artikkelissaan, messiasliikkeet päätyvät lopulta tuhoamaan sen, mitä ne esittävät asettuvansa pelastamaan. Mytologia ei voitakaan tosiasioita.

Loppiaisena 2021 Capitol Hillillä Donald Trump tuhosi oman poliittisen perintönsä, mikä se sitten olikin,  ja onnistui presidenttikaudellaan vakavasti vahingoittamaan amerikkalaista demokratiaa.

Väärä kuningas

Donald Trump on ollut neljän vuoden ajan ”väärä kuningas”, jota suuri joukko, miljoonia uskonnollisesti motivoituneita, outoihin salaliittoihin uskoneita amerikkalaisia on kannattanut ja äänestänyt.

Näitä ihmisiä, jotka korona-aikamme maailmassa saavat myös kiittää messias-Trumpia taudin valtavasta leviämisestä Yhdysvalloissa, ovat ohjailleet manipulaatio ja uskonnollinen mytologia.

Kannatuksen käyttövoimana ovat olleet tietämättömyys, ”edistyksellisten” piirien suvaitsemattomuus perinteisiä arvoja kohtaan sekä taloudellinen ja sosiaalinen marginalisaatio.

Uskonto mobilisaatiotekijänä

Ihmisiä, varsinkin, jos heillä ei ole kunnollista koulutusta, voidaan helposti manipuloida monin tavoin. Poliittisen kannatuksen saamiseksi Donald Trump apulaisineen manipuloi USA:n kristittyjä. Nämä kannattivat ja kannattavat häntä, vaikka mies edustaa jokseenkin kaikkea, mikä on epäkristillistä.

Monet trumpismin suomalaiset kommentoijat eivät ole ymmärtäneet Donald Trumpin uskonnollisen ja fanaattisen kannattajakunnan merkitystä. Näin on lähinnä kai siksi, että tämä ilmiö, joka oli totta Yhdysvallossa, ei ainakaan vielä nyt voisi löytää kannatusta meillä Suomessa.

Asia on kuitenkin hyvin tärkeä – myös meillä Suomessa. Koulujemme uskonnonopetusta ei  kannata arvostella eikä  sitä kannata yrittää poistaa.

Koulujemme uskonnonopetus tarjoaa kasvavalle nuorisolle tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa. Se toimii oivana rokotuksena kaikkia, myös poliittisia ja väkivaltaisia messiasrooleja tavoittelevia vallantavoittelijoita vastaan.

Luukkanen Tarja-Liisa
Luukkanen Tarja-Liisa
Teologian ja historian tohtori, dosentti sekä oppi- ja aatehistorian tohtori, joka kirjoittaa uskonnon, politiikan ja yhteiskunnan globaaleista ja suomalaisista ilmiöistä.