Pilatus kysyi Jeesukselta: ”Mikä on totuus?” Kuitenkin itse Totuus seisoi hänen edessään. Pilatus ei sitä ymmärtänyt.
Ihminen etsii totuutta. Mutta silti ihminen pakenee totuutta. Ihminen elää itsepetoksessa. Hän yrittää kaikin mahdollisin keinoin torjua tämän perimmäisen todellisen totuuden tiedonjanon itsestään erilaisilla korvikkeilla. Näitä korvikkeita ovat viihde, nautinnot, tiede ja erilaiset ideologiat ja uskonnot. Hän kuvittelee harhaisesti niistä löytäneensä vastauksen, totuuden. Kuitenkaan ne eivät voi tyydyttää ja tarjota lopullista vastausta rehelliselle totuuden etsijälle, joka kysyy elämänsä tarkoitusta ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Ihminen elää syntiinlankeemuksen seurauksena itsepetoksessa ja pakenee totuutta, elää ristiriidassa itsensä kanssa. Toisaalta hän haluaa tietää totuuden, toisaalta hän pakenee sitä. ”Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemasta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi”. Joh. 3:19-20
Jeesus sanoo meille tämänkin päivän ihmisille miksi me emme ymmärrä hänen puhettaan: siksi, ”että te ette kärsi kuulla minun sanaani” Joh. 8:43. ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valehtelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sen tähden että minä sanon totuuden. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko? Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sen tähden te ette kuule, koska te ette ole Jumalasta. Joh. 8:44-47.
”Monille raamatuntutkijoille on ollut tyypillistä huomattava itsevarmuus oman (maailmankuvallisen) tulkintansa ensisijaisuudesta. Tästä on seurannut sanelupolitiikka, joka on haitannut suomalaista raamattukeskustelua vuosikymmenien ajan. Myös tässä nuorten tutkijoiden kokoelmassa sama vyörytys jatkuu. Kun Outi Lehtipuu ja Anni Pesonen kirjoittavat omassa artikkelissaan eksegeettisen arvion katekismuksen yhtymäkohdista Raamattuun, he sanelevat keskustelun ehdot yksioikoisesti.
Tärkein Lehtipuun ja Pesosen teeseistä koskee Raamatun hajanaisuutta. Erityisesti Uuden testamentin sisäinen ristiriitaisuus on heidän mukaansa tosiasia, joka myös kirkon ja dogmaatikkojen tulee aina ensiksi ottaa huomioon. Ilman sitä ei minkäänlaista keskustelua voi syntyä.
’Meidän mielestämme olisi parasta nähdä, että opillinen moninaisuus kristillisissä kirkoissa on seurausta Raamatun itsensä opillisesta moninaisuudesta. Eri kirkkojen ja kristillisten liikkeiden kirjavat ja keskenään ristiriidassa olevat teologiset näkemyksen olisi hyväksyttävä kristinuskon olemukseen kuuluvana väistämättöminä ilmiöinä. On monenlaisia raamatullisia teologioita; yhtä ainoaa oikeaa raamatullista oppia ei sen sijaan ole eikä voikaan olla’ (s.27).
Lehtipuun ja Pesosen mustavalkoinen määritelmä ei juuri jätä tilaa keskustelulle. Miten edetä vaikkapa pohdiskelussa Kristuksen kaksiluonto-opista, jos yhtä oppia ei ole ”eikä voikaan olla” – ei siis edes periaatteessa. Taustalla väikkyy Räisäsen monikymmenvuotinen teesi Raamatun auttamattomasta hajanaisuudesta. Se on tietenkin vain yksi väite ja vieläpä hyvin laaja ja teoreettinen kuvitelma Raamatun tai Uuden testamentin opillisesta kokonaisuudesta, mutta Lehtipuu ja Pesonen tuovat sen nyt keskusteluun suorastaan positiivisella varmuudella. ’Opillinen pluralismi ei ole vain myöhäisemmän kehityksen tai Raamatun väärinymmärtämisen tulos, vaan se on mukana jo Raamatussa itsessään.’ (s.43). Hajanaisuus on ainoa totuus, johon dogmaatikkojenkin pitäisi myöntyä. […]
’Opillinen epäyhtenäisyys on ensinnäkin oiva vastalääke fundamentalismille ja omalle erehtymättömyydelle – tai ainakin se voisi olla sitä. Ei lainkaan haittaa, jos jo kristinuskon pyhä kirja opettaa, etteivät oppi ja opit ole absoluuttisia totuuksia’ (s. 44).” (Timo Eskola, Sudet saarnatuolissa, 2013)
Ai ettei haittaa? Kun totuus yritetään peittää ja salata, se sulkee ihmisiltä Taivaan ja iankaikkisen elämän Jumalan yhteydessä. Miten kukaan voi löytää totuutta, jos sitä muka ei ole olemassakaan? Ihmiset siis pitää näiden teologien mukaan jättää täydelliseen epävarmuuteen ja epäselvyyteen. Ihmiseltä pitää siis riistää mahdollisuus kohdata Jumala ja nähdä totuus itsestään ja maailmasta ja saada syntinsä anteeksi. He haluavat näin estää ihmisen kohtaamasta Jeesuksen Kristuksen Vapahtajan, joka sanoo ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muutoin kuin minun kauttani” Joh. 14:6. He eivät mene itse sisälle Jumalan valtakuntaan, eivätkä salli muidenkaan mennä.
Ihmiset pitää siis näiden teologien mielestä saada ymmärtämään, että Raamattua ei kannata edes lukea, koska sieltä ei voida löytää mitään totuutta! Kaikki on hajanaista, sekavaa ja ristiriitaista. Tässä asiassa myös media, Raamatun sanasta totuutena luopuneiden teologien ja pappien lisäksi on tullut avuksi levittäessään juttuja Raamatun taruista ja valheista (esim. HS). Nämä ihmiset pitävät siis Raamatun sanan mukaisesti ”totuutta vääryyden vallassa”. Room. 1:18
Jumala ei pakota ihmisiä uskomaan totuutta. Lopulta hän jättää ne ihmiset rauhaan, jotka eivät halua häntä kuulla vaan kääntävät selkänsä totuudelle. ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin 2. Tim. 4:3-4.
Jos nämä ihmiset eivät käänny, he jäävät Raamatun mukaan Jumalan vihan alle odottamaan Jumalan tuomion ja vihan päivää. ”Kovuudellasi ja sydämen katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, ’joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan”. Room. 2:5-6
Jeesus rukoili viimeisenä iltana ennen seuraavana päivänä tapahtunutta ristiinnaulitsemistaan: ”Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut. Olethan uskonut hänen valtaansa kaikki ihmiset, jotta hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka olet hänelle antanut. Iankaikkinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan tosi Jumalan, ja Jeesuksen Kristuksen, jonka sinä olet lähettänyt. Minä olen kirkastanut sinut maan päällä täyttämällä sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni. Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut luonasi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun rinnallasi, ennen kuin maailma oli olemassa. Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat noudattaneet sinun sanaasi. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet antanut minulle, on sinulta, sillä minä olen antanut heille ne sanat, jotka sinä annoit minulle. He ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät varmasti, että minä olen lähtenyt sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile vaan niiden, jotka sinä olet antanut minulle, sillä he ovat sinut. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minut on kirkastettu heissä Joh. 17:1-10. […]
”Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään ole maailmasta. En rukoile, että ottaisit heidän pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään ole maailmasta. Pyhitä heidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin minäkin olen lähettänyt heidät maailmaan. Minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että hekin olisivat pyhitetyt totuudessa” Joh. 17:14-19.
Pilatus sanoi Jeesukselle: ”Sinä siis kuitenkin olet kuningas?” Jeesus vastasi: ”Sinä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten olen syntynyt ja tullut maailmaan, että todistaisin totuudesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.” Joh. 18:37
Kuuletko sinä?
Palataanpa alkuun: ”Pilatus kysyi Jeesukselta: ”Mikä on totuus?” Kuitenkin itse Totuus seisoi hänen edessään. Pilatus ei sitä ymmärtänyt.”
Juuri näin. Totuus on Jeesus Kristus. Hänet me löydämme Raamatusta.
Druideilla oli Roomaan eli tuolloista ’maailmaa’ vastan kohdistunut sotahuuto:
”T o t u u s m a a i l m a a vastaan”
– Oletko sinä juutalaisten kuningas?
– Sinäpä sen sanot. Minun kuninkuuteni ei ole t ä s t ä maailmasta.
– R o o m a on kaikki m a a i l m a! Oletko sitä vastaan?
– Sitä varten olen minä m a a i l m a a n tullut, että minä todistaisin t o t u u d e n
puolesta.
Pilatuksen äiti oli isänsä kautta Herodeksen pojantytär, ja äitinsä kautta Julius Caesarin kolmas tyttärentyttären tytär.. Äiti oli nimittäin isänsä mukana Skotlannissa tuomassa sinne Pax Romanaa. Roomalaiset upseerit kävivät siellä kelttiläis-naisten luona, ja kelttiläismiehet roomalaisnaisten luona, ja äiti tuli raskaaksi. Eli Pilatus voisi siis olla puoliksi myös keltti… Mutta äitinsä kautta joka tapauksessa Daavidin huonetta ja sukua…
10 Ekr. keisari Augustus oli ollut kiireinen lähettäessään edustajiaan kaikkialle Rooman valtakuntaan vahvistamaan hänen viimeistä suurta ideaansa Rooman Rauhaa: Pax Romana. Saadessaan asialle ensin menestystä Englannissa saapui vanhan kronikan mukaan samnialaisia lähettiläitä skottilaisten kuninkaan Metallanuksen luo mukanaan jalokiviä taivuttaaksen myös skotit mukaan rauhaan ja riisumaan sotilaansa aseista.
Metallanus, joka piti päämaja Fortingalessa, mietti aikansa adoptoidako Pax Romana vai ei. Roomalaiset miehittäjät asuivat paikallisten naisten luona, joista eräs tuli raskaaksi ja synnytti Pontius Pilatuksen. Eikä tässä kaikki. Archie McKerracher kertoo kirjassaan Perthshire Historiassa ja Legendoissa ,että Pontius Pilate palasia Fortingaleen kuolemaan. Hän sijoittaa Metllanuksen pojan Mansuteuksen Roomaan samaan aikaan kun Pilatus Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen eli siellä. Tästä seurasi, ehdottaa McKerracher, että miehet tapasivat ja Pilatus sai ajatuksen palata kotiin Scotlantiin. Näin voidaan selittää Fortingalen vanha roomalainen hautakivi etukirjaimineen PP.
Ponius ohtuu pontoksesta , vrt. Helles Pontos(?). ”Pilatus” voi johtua ”keihäästä” joka oli annettu jonkin taistelun voittajalle.. Hänen isänsä, Marcus Pontius, voitti keihään tai nuolen, Rooman sankarina, taisteltuaan germaaneja (tai kelttejä vastaan) nuori Pilatus päätti siis palata Roomaan. Siellä hän tapasi Claudian, Julian keisari Augustuksen tyttären sisaren.. Julia oli keisari perheen mustalammas.. Hän oli niin häpeällinen että naituaan Tiberiuksen kolmanneksi miehekseen, hänen oma isänsä rankaisi häntä irstaasta elämästään. Suetonius, kertoo Julian katkeroittanen isänsä elämän.
”Sinä päivänä te ymmärrätte että minä olen Isässäni ja te olette minussa ja minä teissä.”
Tämän tietoisuuden totuuden kohtaamien Vapahtajassa saa aina aikaan. Jossain toisessa kohdassa on että : ” ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä”. Tuon asian käsittämien ja sisällisesti ”tunteminen” on jokaisen kristityn perustuntomerkki.
Sama asian sanoi eräs seppä aikanaan Paavo Ruotsalaiselle : ”yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki.”
”Sama asian sanoi eräs seppä aikanaan Paavo Ruotsalaiselle : ’yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki.’” Hän viittasi luultavasti Jeesuksen sanoihin: ”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.” Mitä kenelläkin mahtaa olla se ’kaikki, mitä on’, joka on esteenä Jeesuksen seuraamiselle?
Martti, ”Hän viittasi luultavasti Jeesuksen sanoihin…
Martti, kuvittelin, että tietosi Paavosta olisi täsmällisempää????
Ismo Valkoniemi, ”Nuoren Paavo Ruotsalaisen ja seppä Jaakko Högmanin kohtaaminen 1700-luvun loppupuolella on jättänyt paljon pohditun ja tutkitun repliikin elämään ”Yksi sinulta puuttuu ja sen kanssa kaikki: Kristuksen sisällinen tunto”.
Martti, olin liian hätäinen, puhut samasta asiasta. Anteeksi aiheeton kyseenalaistaminen.
’Meidän mielestämme olisi parasta nähdä, että opillinen moninaisuus kristillisissä kirkoissa on seurausta Raamatun itsensä opillisesta moninaisuudesta. Eri kirkkojen ja kristillisten liikkeiden kirjavat ja keskenään ristiriidassa olevat teologiset näkemykset olisi hyväksyttävä kristinuskon olemukseen kuuluvana väistämättöminä ilmiöinä. On monenlaisia raamatullisia teologioita; yhtä ainoaa oikeaa raamatullista oppia ei sen sijaan ole eikä voikaan olla’
Mielestäni tässä Lehtipuun ja Pesosen kirjoituksen kohdassa todetaan vain se tosiasia, että eri kirkkojen erilaiset näkemykset johtuvat siitä, että nuo näkemykset ovat johdettavissa Raamatun teksteistä. Raamattuunhan eri kirkot kuitenkin pääasiassa nojaavat ja sieltä oppinsa ja teologiansa ammentavat. Kaikkien opit ovat niiden omasta mielestä raamatullisia, mutta silti ne ovat erilaisia.
Eikö se juuri kerro siitä, että Raamatun tekstit voidaan ymmärtää eri tavoin ja eri kohtia lukemalla ja soveltamalla voidaan päästä erilaisiin näkemyksiin?
Näin tässä kohdassa ei mielestäni siis väitetä mitään vaan todetaan tosiasia, jonka kanssa on vain elettävä. Vaikka kuinka yrittäisimme Raamattuun pohjata oppimme ja näkemyksemme, päädymme silti erilaisiin tuloksiin.
Jos ei mitään yhdistävää oppia ole, niin miksi sitten eri puolella maailmaa olevat kristityt voivat kokea saumatonta yhteyttä uskonsa keskeisessä kohdassa. Eli uskonsa perustassa. Täällä kotisuomessa Ortodoksit, Vapaakirkolliset, Helluntailaiset, Adventistit, Anglikaanit, Luterilaiset ja Katolliset löytävät helposti yhteisen sävelen yhteisestä uskosta? Sen sijaan Mormonit ja Jehovan todistajat , tai Karhunkansa ei.
Totta kai yhteys on Jeesuksessa, juuri siinä uskon perustassa. Ei kai missään sanota, ettei MITÄÄN yhdistävää oppia olisi? Kristittyjä olemme kaikki mainitut, mutta opeissa on silti moninaisuutta, joka johtuu ainakin osin siitä, että tulkitsemme/ymmärrämme Raamatun sanoja eri tavoin.
Kaikista em. Pesosen mainitsemista liikkeistä löytyy heitä, jotka pitävät niin lujasti kiinni omista painotuksista, että yhteistä Kristusta on todella vaikea löytää? Oma opillinen korostus on liikkeen sisällä niin merkitsevä, että toisen liikkeen jäsen ymmärretään Kristuksen seuraajaksi vain joko suurella varauksella tai ei lainkaan?
Blogeilla on esiintynyt kommentteja, jotka, uskallan varovasti sanoa, osoittavat ajatukseni todeksi?
Ei kai silti voi olla niin, että yksi huono romaani pilaa koko kirjaston? Vai onko?
”On monenlaisia raamatullisia teologioita; yhtä ainoaa oikeaa raamatullista oppia ei sen sijaan ole eikä voikaan olla’ (s.27).”
Olen vetänyt keskusteluja, joihin osallistui eri kristillisten yhteisöjen jäseniä ja hämmästyin heidän yksimielisyyttään uskon opin keskeisessä kohdassa.
Nyt kuitenkin blogi nostaa esiin tuon väitteen, ettei mitään yhteistä raamatullista oppia ole, eikä voi olla.
Vetämissäni keskusteluissa tietysti näin senkin, että monissa muissa opillisissa kysymyksissä ei mitään yksimielisyyttä ole. Kyse on nyt vain siitä, että on silti olemassa tietty keskeinen kristillinen oppi, josta kaikki pitävät kiinni.
Pekka,
Tarkennan vielä, että kun sanotaan ”yhtä ainoaa oikeaa raamatullista oppia ei sen sijaan ole”, niin se ei tarkoita ”ettei mitään yhteistä raamatullista oppia ole”. Huomaatko eron?
Erimielisyyksiä tulee usein siitäkin, että ei kuulla/lueta oikein, mitä toinen sanoo/kirjoittaa, vaan
tulkitaan se oman ajatuksen mukaan ja usein virheellisesti.
Mutta osaammeko ottaa erilaiset tulkinnat rikkautena vai johtavatko ne vain erimielisyyksiin?
Mihin sitten perustuu tuo yhteinen oppi, jollei Raamattuun?
Kysymys kun on vain siitä perustuuko kristillinen oppimme Raamattuun, vai onko se kuitenkin vain kristittyjen yhdessä sopima ja kehittämä? Jos se on piispojen aikaansaannos. niin silloin piispat voi sitä aivan hyvin ryhtyä muutamaan. Jos sillä taas on Jumalallinen alkuperä niin muutokset voivat johtaa siihen, että kirkko lakkaa olemasta kristillinen.
Eikö kristillinen oppimme perustu Jeesukseen ja tietenkin siihen, mitä Raamatussa Hänestä kerrotaan? Mihin muuhun se voisikaan perustua?
Tosiasia vain on se, että me ymmärrämme niitä Raamatussa kerrottuja asioita eri tavoin eikä se kai ole kiellettyä? Emme pysty millään vääntämään kaikkien ihmisten ymmärrystä samaan muottiin eikä se kai ole tarkoituskaan. Jos piispa tai eksegeetti ymmärtää asioita eri tavalla kuin maallikko tai seurakuntapappi tai eri yhteisössä kasvaneiden maallikoiden näkemykset ovat erilaisia, niin minkäs teet? Näkemys voi tietysti ajan myötä muuttua tai ymmärrys kasvaa, mutta erilaisuus silti jatkuu vaikka kalliopohja Jeesus Kristus on sama. Keskustella voimme toistemme kanssa erilaisista ymmärryksistä ilman toistemme ”käännyttämisyrityksiä”.
Pekka Veli, asia on mielestäni juuri näin kuin sanot. On olemassa oppi, johon kristilliset kirkot ovat aina tunnustautuneet. Ne on kiteytetty Apostolisissa uskontunnustuksissa. Jos niistä pitää kiinni on kirkko kristillinen kirkko ja yksilötasolla ihminen on kristitty. Ns. Kehällisissä asioissa voi olla eri mieltä.
Tuossa Eskolan ”Sudet saarnatuolissa” hän tuo esiin, kuinka uskontunnustuksen kohdat yksi toisensa jälkeen hylätään. On kyse kristinuskon riisumisesta uskontunnustuksista (mm. Jeesuksen jumaluus, Kolminaisuusoppi) ja uuden uskonnottoman uskon uusista tunnustuksista.
Luin tuon ”susikirjan” melkein loppuun asti ja ainakin silloin (8 v sitten) Eskolan asenne on ollut varsin arvosteleva kaikkia mainitsemiaan henkilöitä kohtaan. Tulee jotenkin ”tympeä” olo, kun lukee noin kärjekästä ja arvostelevaa ja jopa toisten sanomisia selkeästi vääristävää tekstiä. Asiat voisi mielestäni sanoa fiksumminkin ja arvostaa myös toisenlaisia näkemyksiä. Pitääkö konservatiivisesti uskovan ihmisen jostain syystä arvostella noin radikaalisti toisten aitoa pohdintaa? Arvostan ja ymmärrän sinänsä Eskolaa ja uskon itse ainakin osittain hyvin samalla tavalla, mutta tuota ”vimmaa” en jaksa ymmärtää. Siinä tietenkin näkyy myös Helsingin Yliopiston ja Suomen Teologisen Instituutin välistä ”köydenvetoa”. Ymmärtäisin, että noiden laitosten opetusmenetelmät ovat ihan eri pohjalla.
Mitä rikkautta on se että kieltää Jeesuksen jumaluuden, neitseestä syntymisen ja Kolminaisuusopin? Monet teologit kieltävät myös Jumalan? Jumalasta ei tiedetä mitään ja Jumalasta ei voi puhua. Kuitenkin tällainenkin ihminen kirjoittaa satoja sivuja Jumalasta/jumalasta, vaikka sanoo ettei Jumalasta voi tietää mitään, joten emme voi puhuakaan hänestä.
Termit ”rikkaus” ja ”moninaisuus” kuuluvat vain tähän ajettavaan agendaan, jotta saataisiin ihmisten suosio tyyliin ”ei nyt olla niin jyrkkiä eihän?”
Yleensä nuo äärimmäiset sanat, esimerkiksi ”hylätä” ja ”kieltää” osoittautuvat liiotteluksi. En haluaisi käyttää niitä, ellei puhuja/kirjoittaja itse nimenomaan sano itsestään niin.
Se on totta, että Jeesuksesta on kirjoitettu jos jonkinnäköistä ”humanistista huuhaata”, joka keskittyy nimenomaan ja ainoastaan Hänen inhimilliseen puoleensa. Tiedä sitten, miten ”tarkoituksellisia” nuo kirjoitukset ovat. Kun puhutaan raamattutieteestä, pitää aina muistaa se tieteellinen asenne, joka ei voi ottaa mitään jumalallista huomioon.
Jos joku ei pysty henkilökohtaisesti uskomaan neitseestä syntymistä tai muutakaan ”outoa”, ehkä Henki ei ole silloin vielä ”koskettanut” häntä… Ilmeisesti tällaisiakin pappeja ja teologeja on.
Tieteellisesti ottaen se taas on selviö, ettei siihen uskota, koska tiede perustuu todennettaviin asioihin eikä uskoon.
Sinänsä mielenkiintoista on, jos ihminen, joka ei usko ”mihinkään”, ryhtyy teologiksi… Mitkä lienee hänen vaikuttimensa?
En ihan itsekään ymmärrä niitä, jotka sanovat, ettei ”Jumalasta voi tietää mitään. Toki omia mielipiteitään voi silti kirjoittaa…
Nuo ”agendat” ja ”suosion saamiset” lienevät usein myös kuviteltuja.
Eskola ei ole vääristellyt kenenkään sanomisia. Tuo väite on täysin perätön. Sanomiset on luettavissa näiden ko. ihmisten teoksista. Tuskin itsekään niitä kiistäisivät.
Olkoon tympeää tai ei, kritiikki pitää sallia. Kyse ei ole taaskaan Eskolasta ja hänen tyylistään, vaan itse asiasta.
Vimmaa kuulukin olla oikean asian puolesta. On kyse kristinuskon sanoman, evankeliumin säilymisestä jälkipolville.
Kyllä ainakin Räisänen kertoo hieman huvittuneena Eskolan ja hänen ”taisteluistaan” eikä ole hänen väitteistään lainkaan samaa mieltä. Mutta sellaista se on, kun ruvetaan näkemyksistä väittelemään.
Totta kai kritiikki pitää sallia, mutta mielellään fiksumpi sellainen. Jos jo otsikoi pamflettinsa ”Sudet saarnatuolissa”, niin sen voisi tulkita enemmänkin ”suosion ja huomion kalastelemiseksi” konservatiivien puolelta. Olisi hyvä, jos Eskola ja muutkin keskittyisivät enemmän esittelemään omia tutkimuksiaan kuin arvostelemaan muita. Hänelläkin varmaan olisi paljonkin ihan hyvää sanottavaa.