”Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valheveljiä urkkimaan, millaista on se vapaus, jonka me olemme Kristukselta Jeesukselta saaneet. Heidän tarkoituksenaan oli saattaa meidän lain orjuuteen. Mutta me emme hetkeksikään antaneet heille periksi, jotta evankeliumin totuus säilyisi puhtaana. (Gal. 2:4s)

 Paavali ilmaisee syyn siihen, että hän meni Jerusalemiin, keskusteli apostolien kanssa evankeliumistaan ja kieltäytyi ympärileikkauttamasta Titusta. Ei se tapahtunut sitä varten, että hän apostolien avulla tulisi varmemmaksi evankeliumistaan, sillä sitä hän ei vähääkään epäillyt. Hän tahtoi varjella evankeliumin totuutta, jotta se säilyisi galatalaisille ja kaikille pakankristillisille seurakunnille. Huomaat siis, että Paavalin matkan tarkoitus ei ollut mikään leikin asia eikä lainkaan merkityksetön.

Puhumalla evankeliumin totuudesta hän antaa ymmärtää, että on olemassa kahdenlaista evankeliumin käyttöä, totuuden mukaista ja totuuden vastaista, on olemassa totuudellista ja valheellista evankeliumia. On kuin hän sanoisi: Valeapostolitkin julistavat uskoa ja evankeliumia, mutta heidän evankeliuminsa on väärää, siksi minä olen tyrmeydelläni ja peräänantamattomuudellani saanut aikaan sen, että evankeliumin totuus säilyy teitä varten. – Samoin kerskuvat nykyään paavi ja lahkolaiset opettavansa evankeliumia ja uskoa Kristukseen. Ja niinhän he opettavatkin, mutta samoin tuloksin kuin muinoin valeapostolit, joita Paavali nimittää seurakuntien hämmentäjiksi, Kristuksen evankeliumin turmelijoiksi jne. Itse hän sitä vastoin sanoo opettavansa evankeliumin totuutta eli puhdasta ja todellista evankeliumia. Kaikki muu on siis valhetta evankeliumin verhon alla. Kaikki harhaoppiset vetävät verhokseen Jumalan, Kristuksen ja kirkon nimen. Eivät he sano opettavansa harhaoppeja vaan kaikkein varminta totuutta ja puhtainta evankeliumia.

Evankeliumin totuus on tämä: meidän vanhurskautemme tulee yksin uskosta, ilman lain tekoja. Evankeliumin valheellista väärennöstä on tällainen opetus: meidät tosin vanhurskautetaan uskosta, mutta ei ilman lain tekoja. Valeapostolin julistavat evankeliumia liittämällä siihen tämän ehdon. Samaa ovat opettaneet oman aikamme sofistit: on uskottava Kristukseen, usko on pelastuksen perustus; mutta usko ei vanhurskauta, ellei rakkaus anna sille muotoa. Tämä ei ole evankeliumin totuutta, vaan evankeliumiksi naamioitua teeskentelyä. Tosi evankeliumi on tätä: Teot ja rakkaus eivät ole uskon kaunistus eivätkä täydellistymä, vaan usko sinänsä on Jumalan lahja ja vaikutus ihmisen sydämessä. Usko tekee vanhurskaaksi, koska se ottaa omakseen itsensä Kristuksen, Vapahtajan. Ihmisen järki pitää kohteenaan lakia: tämän olen tehnyt ja tuon jättänyt tekemättä. Mutta kun usko on varsinaisessa tehtävässään, sen kohteena ei ole kerrassaan mitään muuta kuin Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka on annettu alttiiksi maailman syntien vuoksi. Se ei kiinnitä katsettaan rakkauteen eikä kysele: Mitä olen tehnyt? Mitä olen rikkonut? Mitä olen ansainnut? Siihen evankeliumin totuus vastaa: hän lunasti sinut vapaaksi synnistä, Perkeleestä ja iankaikkisesta kuolemasta. Usko siis tunnustaa todeksi, että sillä on tuossa henkilössä, Jeesuksessa Kristuksessa, syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä. Ihmisellä, jolta uskon kohde katoaa, ei ole oikeaa uskoakaan, vaan tyhjä kuori ja mielipide. Hän kääntää katseensa lupauksesta lakiin, joka kauhistaa häntä ja ajaa hänet epätoivoon.

Näin ollen kaikki, mitä sofistit ovat opettaneet uskosta, joka vanhurskauttaa vasta saatuaan rakkaudelta muodon, on pelkkää puhetta ja mielikuvituksen tuotetta. Vain se usko vanhurskauttaa, joka omistaa Kristuksen, Jumalan Pojan, ja jonka kaunistuksena hän on, ei sellainen, jonka sisältönä on rakkaus. Jos näet uskon on oltava varma ja luja, se ei saa tarttua mihinkään muuhun kuin Kristukseen eikä se voi omantunnon kamppailussa ja kauhuissa turvautua mihinkään muuhun kuin tuohon ainutlaatuiseen helmeen. Se siis, joka uskolla omistaa Kristuksen, voi kerskailla olevansa vanhurskas, kauhistakoon häntä laki ja painakoon syntien kuorma kuinka paljon tahansa. Kuinka niin? Millä perusteella? Siksi, että hän uskolla omistaa helmen ja jalokiven, Kristuksen, Tätä eivät vastustajat käsitä, ja sen tähden he viskaavat pois aidon jalokiven, Kristuksen, ja panevat hänen tilalleen rakkauden, jota he sanovat jalokiveksi. Mutta kun he eivät edes tiedä, mitä usko on, ei heillä voi uskoa ollakaan ja vielä vähemmän he kykenevät opettamaan sitä muille. Se, mitä heillä on, on kuvitelmaa, mielipidettä ja luonnollista järkeä, ei uskoa.” (Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys)