Toinen näkökulma: avioliitto ei tarvitse teologiaa
Emeritusarkkipiispan uudelleen sytyttämän avioliittokeskustelun jälkeen virinnyt keskustelu on palaamassa normaaliin rauhallisuuteen. Vähän aikaa ilma oli sakeana mielipiteitä ja akateemista teologiaa, avioliiton historiaa Raamatun vanhasta ja uudesta liitosta antiikin kreikan ja rooman samansukupuolisten suhteiden kautta uskoonpuhdistuksen aikaan ja takaisin sekä kirkon käytöntöihin että uudempaan antropologis-kulttuuris-biologiseen ymmärtämiseen. Nopesti katsoen väittelyssä ovat vastakkain toisaalta Raamattuun tai luterilaiseen tunnustukseen ja toisaalta laajempi nykyaikaiseen tieteeseen perustuva käsitys siitä mitä on ja/tai tulisi olla kirkon avioliittokäsitys sekä suhtautuminen samansukupuolisteen parisuhteereen. Samalla asetelma vaikuttaa paljon monitahoisemmalta. Käytännössä osapuolia erottaa käsitys siitä, pitäisikä kirkon avioliittokäsitys säilyttää nykyisellään vai pitäisikö sitä laajentaa. On olemssa myös toinen näkökulma.
Erikoiselta yksityiskohdalta käydyssä väittelyssä tuntuu se, että välillä ratkaisevaksi näytti tulevan se miten antiikin roomalaiset suhtautuivat asioihin. Samoin olen huomaavinani, miten Lutherin osalta todetaan uskonpuhdistajan määritelleen avioliiton luomiseen ja maallisen vallan alle kuuluvaksi asiaksi, minkä jälkeen kuitenkin jatketaan että mutta toisaalta Luther korosti sitä ja tätä ja arvosti avioliiton merkitystä korkealle. Vähän kuin maallista asiaa ei voisi arvostaa tai Jumalan ajallisia lahjoja ei tulisi kiittää ja ylistää.
Itsessäni käynnissä oleva ja edelleen jatkuva keskustelu on vahvistanut sitä ymärrystä, että avioliitto – kristittyjenkään välinen – ei tarvitse teologiaa lainkaan. Tavallinen Jumalan arkiarmo riittää ja on tärkeä. Niinkuin missä tahansa rehellisessä elämässä ja työssä. Myöskään kirkko ei tarvitse ns. omaa avioliittokäsitystä, ainakaan sellaista jolla se riitelee yhteiskunnan lainsäätäjän kanssa, jolle avioliittoasia kuuluu. Sekava ja yhä tiukempaan solmuun menevä kiistely alkaa näyttää sekä valtiovallan että kirkon suunnalla jonkinlaisena valtiokirkko-perinteen hitaan kuolemisen loppukouristukselta. Valtion ja kirkon symbioosi on purkautumassa. Kirkon ei yhteiskunnalliseen valtaan joutuessaan olisi lainkaan pitänyt alkaa hallinnoida avioliittoja eikä suostua sellaisenaan arvokkaan yhteiskunnallisen rakenteen seremoniamestariksi. Hankala väittelytilanne on kuin tuntematon musta aukko, joka imee ja lopulta nielaisee kaiken lähellä olevan tuntemattomaan olemattomuuteen.
Avioliitto on kenelle tahansa riittävän vaativa harjoitus ilman siihen liitettäviä teologisia tai uskonnollisia erityismääritelmiäkin. Se mitä avioliitto tarvitsee saattaa olla jotakin paljon käytännöllisempää. Joku on ilmaissut sen laulamalla ”leipää, lempee ja lämpöö vain me tarvitaan”, mikä voisi viitata keskinäiseen fyysiseen ja henkiseen huolempitoon sekä kaikenlaisen turvan antamiseen kumppanille. Seurakunnat voisivat hyvin tukea asiaa esimerkiksi siunaamalla yhä ahkerammin koteja ja siellä asuvien ihmisten yhteiselämää.
Tällainen mielipide saattaa näyttää halvalta ja helpolta ongelman pakenemiselta, mutta sanon sen silläkin uhalla. Asiaa voi katsoa myös ns. laatikon ulkopuolelta. Voi ymmärtää kyseessä olevan kirkon historiaan liittyvä paljon pitempiaikainen rasite kuin viime vuosikymmenien aikana tapahtunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen äänen nouseminen ja kuuleminen. Tilanne ei ole pienessäkään määrin heidän syynsä, eikä ns. tassa-arvokeskustelulla ole mitään tekemistä asian kanssa.
52 kommenttia
”Avioliitto on kenelle tahansa riittävän vaativa harjoitus ilman siihen liitettäviä teologisia tai uskonnollisia erityismääritelmiäkin. Se mitä avioliitto tarvitsee saattaa olla jotakin paljon käytännöllisempää. Joku on ilmaissut sen laulamalla ”leipää, lempee ja lämpöö vain me tarvitaan”, mikä voisi viitata keskinäiseen fyysiseen ja henkiseen huolempitoon sekä kaikenlaisen turvan antamiseen kumppanille.”
-Minusta keskustelua hankaloittaa enimmäkseen se, että avioliitto nähdään eri puolilla täysin eri tavoin. Kuten sinä tuossa esitit, että avioliitto on yhtä kuin kahden ihmisen välinen suhde, rakkaus ja huolenpito, johon kaikilla tulee olla oikeus. (Tästä ei kukaan liene eri mieltä.)
Toisella puolen taas on näkemys, että avioliitolla on syvempi tarkoitus, sekä yhteiskunnallisesti että teologisesti.
On selvää, että avioliitossa on eri ulottuvuudet. Mies ja vaimo perustaa kodin, jos lapsia siunaantuu niin kasvatus, koulutus ja elämän edellytykset sitten omaan itsenäisyyteen saakka uudelle polvelle. Samalla kuitenkin se on kasvatuspaikka myös iankaikkisuutta varten, johon tehtävään kirkko on asetettu johdattamaan ja tukemaan. Se on kokonaisuus, jossa yhteiskunnan perustana on luonnollinen miehen ja naisen liitto.
Avioliitto ei todellakaan tarvitse mitään teologiaa. Me kaikki ihmiset synnymme tänne ihmisarvoltamme samanarvoisina lähimmäisen rakkaus mentaliteetti olemuksessamme. Meillä kaikilla on oma päätösvalta elämämme ratkaisuihin. Tässä ei tarvita mitään teologiaa, Raamattua.
Jos Korkein, Jumala, on olemassa niin hänen merkityksensä tulee esiin poislähdössmme täältä planeetalta. Silloin hän todennäköisesti antaa positiivisen arvon samaarvoisen ihmisarvostuksen elämänkatsomuksen omaaville ihmisille.
Totean vielä, että lähimmäisen rakkaus mentaliteetti on ollut jo ensimmäisestä oliosta alkaen planeetallamme.
Kirkolla on ollut tosi hankala homma jo alusta asti. Joten ei ihme, jos se on haalinut helpompia tehtäviä. Sillä ei ole vaikeampaa tehtävää, kuin evankeliumin julistaminen. Tuosta alkuperäisestä toimenkuvasta kun seuraa aina yllättäviä hankaluuksia. ” Kaikki jotka tahtovat elää jumalisesti joutuvat vainon kohteeksi.” Joten kirkolla on ollut ja on paljon syytä etsiä mukavampia puuhia.
Hannu Paavola, otan esiin vielä kaksi luterilaisiin tunnustuskirjoihin ja mm. Lutherin Genesiskommentaariin vahvasti sisältyvää näkökulmaa.
Vaikka miehen ja naisen välinen avioliitto on ”maallinen” järjestys, se on samalla Jumalan asettama luomisjärjestys. Maailma ei ole kristillisen uskomme mukaan Jumalasta riippumaton. Varsinkaan sillä tavalla, että me kristityt voisimme alkaa määritellä sen piiriin kuuluvia asioita Jumalan luomisjärjestyksen vastaisesti. Tämänhän mm. Miikka Ruokanen ja Juhani Forsberg toivat esiin ja syyllistymättä polemiikkaan. Nyt olemme käsittääkseni siinä tilanteessa, että joudumme tosiasiallisesti tunnustamaan uskoa: kristittyinä me uskomme ja opetamme useilla eri perusteilla toisin kuin yhteiskuntamme lainsäätäjien valtavirta. Tai ainakin meidän pitäisi uskoa ja opettaa näin. Itse näen syvästi traagisena sen, että jopa papiston piirissä halutaan laajentaa tai muuttaa tämä. Itse asiassa ongelma on paljon laajempi, kutwn Ilkka Kurjenmäki (ja Erkki Koskenniemi) ovat hyvin eritelleet.
Käsittääkseni Lutherin lausumat avioliitosta ”maallisena” järjestyksenä on tulkittava kannanottona kolmeen asiaan. Ensinnäkin Luther ei pidä avioliittoa sakramenttina, vaikka tuollainen linjaus saisi tukea katolisen kirkon traditiosta ja Raamatun Vulgata-käännöksestä. (Sivuutan sakramenttiteologian yksityiskohdat tässä).
Toiseksi Luther tiedostaa sen, että avioliiton solmimisessa on aina ollut mitä erilaisimpia paikallisia tapoja. Jumalan järjestys voi siis tietyissä, luomiseen palautuvissa rajoissa, toteutua monin eri tavoin. Avioliitto on oikea, solmitaan se sitten maistraatissa, kirkossa tai morsiamen muuttaessa sulhasen kanssa samaan telttaan.
Kolmanneksi Luther ottaa kantaa ”maallisen” ja ”hengellisen” väärään vastakkainasetteluun: ei tarvitse ryhtyä munkiksi tai nunnaksi ollakseen Jumalan palvelija.
On hullua, jos avioliitto ei yhä olisi myös syvästi teologinen, jumalallinen asia.
Voi siitä tehdä teologiaa. Mistä ei voisi?
Minusta on menty pahasti hakoteille, kun avioliiton teologialla on ryhdytty perustelemaan ainoan oikean avioliiton oikeellisuutta. Keskustelussa on sen avulla sivuutettu pääasia, eli se mitä voimme suoraan ja selvin sanoin Raamatusta lukea. Tämän seurauksena saamme pian nähdä sen, että hyväksymiselle alkaa löytyä teologisia perusteluita.
”Nopesti katsoen väittelyssä ovat vastakkain toisaalta Raamattuun tai luterilaiseen tunnustukseen ja toisaalta laajempi nykyaikaiseen tieteeseen perustuva käsitys siitä mitä on ja/tai tulisi olla kirkon avioliittokäsitys sekä suhtautuminen samansukupuolisteen parisuhteereen.”
-yksi ongelma keskustelun kannalta on, mielestäni, myös tuo, että kuin itsestäänselvyytenä niputetaan yhteen avioliittokäsitys sekä ”suhtautuminen samansukupuolisten parisuhteeseen”. Tai suhtautuminen homoihin.
Toiseksi, vähän pisti silmään tuo ”tieteeseen perustuva” tässä yhteydessä. Siis nykyaikaiseen tieteeseen perustuva käsitys siitä minkä tulisi olla kirkon avioliittokäsitys? Perustuuko avioliitto tai avioliittokäsitys, oli se minkälainen tahansa, kirkossa tai yhteiskunnassa, ylipäätään ”tieteeseen”?
Hyvä blogi. Miksi muutens kirkko sekaantui muutamia vuosisatoja sitten tähän naimisiinmenoon? Ja vain kolmisensataa vuotta sitten otti sen todella omaksi toimituksekseen. Ennen sitähän avioliiton solmiminen oli aivan maallinen sopimus ja ne avioliitothan olivat ihan päteviä, laillisia jne ilman kirkkoakin. Ihmettelen miksi kirkko roikkuu tässä vihkimisoikeudessaan, kun siitä ei näytä olevan muuta kuin harmia.
”Seurakunnat voisivat hyvin tukea asiaa esimerkiksi siunaamalla yhä ahkerammin koteja ja siellä asuvien ihmisten yhteiselämää.” Juuri niin olisi ok.
Kirjoittaja
Hannu Paavola
Olen eläkeläisrovasti ja kirkon uskollinen poika. Uutena harrastuksena oman mielipiteen ilmaisemisen opetteleminen selkokielellä.
Jokaiselle yhteiskunnalliselle instituutiolle ei tarvitse olla erityisiä teologisia perusteita. Jokaiselle kirkolliselle toimitukselle pitää olla. Siinä lienemme samaa mieltä, ettei kirkon tehtävänä ole toimia yhteiskunnallisena seremoniamestarina.
Mitenkä tilanne muuttuisi, jos avioliittojen siunaamisen sijaa ryhdyttäisiin siunaamaa ihmisten koteja. Siis aivan heidän keskinäisistä perhesuhteistaan riippumatta.
Ilmoita asiaton kommentti