Emeritusarkkipiispan uudelleen sytyttämän avioliittokeskustelun jälkeen virinnyt keskustelu on palaamassa normaaliin rauhallisuuteen. Vähän aikaa ilma oli sakeana mielipiteitä ja akateemista teologiaa, avioliiton historiaa Raamatun vanhasta ja uudesta liitosta antiikin kreikan ja rooman samansukupuolisten suhteiden kautta uskoonpuhdistuksen aikaan ja takaisin sekä kirkon käytöntöihin että uudempaan antropologis-kulttuuris-biologiseen ymmärtämiseen. Nopesti katsoen väittelyssä ovat vastakkain toisaalta Raamattuun tai luterilaiseen tunnustukseen ja toisaalta laajempi nykyaikaiseen tieteeseen perustuva käsitys siitä mitä on ja/tai tulisi olla kirkon avioliittokäsitys sekä suhtautuminen samansukupuolisteen parisuhteereen. Samalla asetelma vaikuttaa paljon monitahoisemmalta. Käytännössä osapuolia erottaa käsitys siitä, pitäisikä kirkon avioliittokäsitys säilyttää nykyisellään vai pitäisikö sitä laajentaa. On olemssa myös toinen näkökulma.
Erikoiselta yksityiskohdalta käydyssä väittelyssä tuntuu se, että välillä ratkaisevaksi näytti tulevan se miten antiikin roomalaiset suhtautuivat asioihin. Samoin olen huomaavinani, miten Lutherin osalta todetaan uskonpuhdistajan määritelleen avioliiton luomiseen ja maallisen vallan alle kuuluvaksi asiaksi, minkä jälkeen kuitenkin jatketaan että mutta toisaalta Luther korosti sitä ja tätä ja arvosti avioliiton merkitystä korkealle. Vähän kuin maallista asiaa ei voisi arvostaa tai Jumalan ajallisia lahjoja ei tulisi kiittää ja ylistää.
Itsessäni käynnissä oleva ja edelleen jatkuva keskustelu on vahvistanut sitä ymärrystä, että avioliitto – kristittyjenkään välinen – ei tarvitse teologiaa lainkaan. Tavallinen Jumalan arkiarmo riittää ja on tärkeä. Niinkuin missä tahansa rehellisessä elämässä ja työssä. Myöskään kirkko ei tarvitse ns. omaa avioliittokäsitystä, ainakaan sellaista jolla se riitelee yhteiskunnan lainsäätäjän kanssa, jolle avioliittoasia kuuluu. Sekava ja yhä tiukempaan solmuun menevä kiistely alkaa näyttää sekä valtiovallan että kirkon suunnalla jonkinlaisena valtiokirkko-perinteen hitaan kuolemisen loppukouristukselta. Valtion ja kirkon symbioosi on purkautumassa. Kirkon ei yhteiskunnalliseen valtaan joutuessaan olisi lainkaan pitänyt alkaa hallinnoida avioliittoja eikä suostua sellaisenaan arvokkaan yhteiskunnallisen rakenteen seremoniamestariksi. Hankala väittelytilanne on kuin tuntematon musta aukko, joka imee ja lopulta nielaisee kaiken lähellä olevan tuntemattomaan olemattomuuteen.
Avioliitto on kenelle tahansa riittävän vaativa harjoitus ilman siihen liitettäviä teologisia tai uskonnollisia erityismääritelmiäkin. Se mitä avioliitto tarvitsee saattaa olla jotakin paljon käytännöllisempää. Joku on ilmaissut sen laulamalla ”leipää, lempee ja lämpöö vain me tarvitaan”, mikä voisi viitata keskinäiseen fyysiseen ja henkiseen huolempitoon sekä kaikenlaisen turvan antamiseen kumppanille. Seurakunnat voisivat hyvin tukea asiaa esimerkiksi siunaamalla yhä ahkerammin koteja ja siellä asuvien ihmisten yhteiselämää.
Tällainen mielipide saattaa näyttää halvalta ja helpolta ongelman pakenemiselta, mutta sanon sen silläkin uhalla. Asiaa voi katsoa myös ns. laatikon ulkopuolelta. Voi ymmärtää kyseessä olevan kirkon historiaan liittyvä paljon pitempiaikainen rasite kuin viime vuosikymmenien aikana tapahtunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen äänen nouseminen ja kuuleminen. Tilanne ei ole pienessäkään määrin heidän syynsä, eikä ns. tassa-arvokeskustelulla ole mitään tekemistä asian kanssa.
Sen olen huomannut näiden vuosien, ja käytyjen keskustelujen, aikana että avioliittoa pidetään jotenkin päivänselvänä ja itsestäänselvänä asiana. Ja on suoraan sanottu, ettei ole realistista, että sen merkitys ja tarkoitus joskus kyseenalaistettaisiin.
Se on jo kyseenalaistettu, usealla taholla. Mutta tässä on jälleen sama ilmiö, että valtamedia ei tätä pidä esillä.
Toki voidaan sanoa, että yhteiskuntapolitiikka on eräänlaista tiedettä, ja sitä koskevat analyysit. Toki. Mutta juuri tälle avioliiton instituutiona voi katsoa perustuvan, ei sille mitä uutta saadaan selville ihmisen seksuaalisuudesta 🙂
Koko ajatus (siis viimeksimainittu) on aika absurdi. Huomataan, todetaan tai esitetään, että jokin seksuaalinen käyttäytyminen on aivan luonnollista, niin sen perusteella muutetaan avioliittoa, että tämäkin ihmisryhmä saadaan siihen mukaan…
Oikeastaan, se mikä ihmisen seksuaalikäyttäytymisessä on ns. luonnollista, niin kuten monet uskottomuus ja erotilastotkin osoittavat, luonnollista olisi lyhyet ja satunnaiset tai vähintäänkin usein vaihtuvat seksuaaliset suhteet. Kuin myös monisuhteet.
Ihminen ei ole luonnostaan yksiavioinen, yhden kumppanin kanssa uskollisesti elävä olento, tai laji, jos niin halutaan asia sanoa.
Näin on esitetty, ja väite on toki tietyllä lailla hätkähdyttävä. Koska se sotii opittua moraalikäsitystä vastaan. Mutta oikeastaan moraali ja opittu etiikka on ”luonnotonta” käyttäytymistä. Sellaista missä opitaan kontrolloimaan hillitsemään ja hallitsemaan omia luontaisia viettejä ja haluja.
Tälle avioliittokin perustuu, instituutiona. Tietynlaiselle ”itsensä kieltämiselle”. Vapauden rajoittamiselle. Ja juuri siksi siinä tarvitaan lakeja ja yhteiskuntaa, niin että se ei perustu kahden ihmisen keskinäiselle sopimukselle, eikä ailahteleville tunteille.
Juuri tästä syystähän avioliittoinstituutiota vastaan alettiin kapinoida 60-luvulta lähtien. Kun haluttiin ”vapautta”.
Tästä oikeastaan alkoi, ellei jo ennemmin, avioliiton perustan murentuminen. Sen aseman pettäminen ja hajoaminen, yhteiskunnallisena tukipilarina.
Sen vuoksi on aika nurinkurista esittää, että avioliitto muuttuisi, tai sitä tulisi muuttaa, aina kun ihmisen seksuaalikäyttäytymisestä saadaan lisää tietoa.
ihmisen seksuaalikäyttäytymisen kirjo on valtavan laaja, ja sanoisin, juurikin tieteeseen perustuen, että kaikki se mitä ihminen tekee seksuaalisesti, niin että siihen ei liity pakottamista ja väkivaltaa, on ihmiselle luonnollista.
Avioliitto on tämän luonnollisuuden, siis vapaan itsensä toteuttamisen, rajoittaja. On ainakin ollut. Nyt käsitys siitä on muuttunut siten että siinä ei ole enää juuri muuta sisältöä kuin vapaa tahto ja tunteet.
Tässä aika kattava analyysi aiheesta:
https://www.perustalehti.fi/2021/02/avioliiton-muuttumisen-lyhyt-historia-miten-sukupuolineutraali-aatemaailma-valloitti-avioliiton-ja-syrjaytti-perinteen/?fbclid=IwAR3f2kqQGi8AENNe8MHyhsYYkNRyR_e2WFnXfvS7VRRnnU0in90MbrhxE-8
Täytä fuulaa, sillä snp. avioliitto ei ole syrjäyttänyt mitään ellei syrjäyttämiseksi katsota sitä, että muutama valheellinen kulissiavioliitto heteron kanssa on jäänyt solmimatta. Sillä ihan jo matemaattinen totuuskin on että 1+1=2 ja (1+1) +(1+1) = 4 eikä vähemmän kuin 4.
> Siis tärkein peruste pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä on teologinen.
Arvostan suuresti näitä jukkakivimäkiä, jotka insinööritieteellisen pedanttisesti lähtevät katsomaan asiaa teologisesta vinkkelistä. Se on kuitenkin turhaa. Asia ei ole teologinen eikä siitä sellaista koskaan tule.
Niin pitkään kun kirkon päättävissä elimissä on riittävästi ihmisiä, jotka eivät homosuhteita suvaitse, kirkko ei virallista päätöstä vihkimisesti tule tekemään. Kun kirkon päättävissä elimissä on tarpeeksi ihmisiä, jotka homosuhteet suvaitsevat, kirkko tulee tekemään virallisen päätöksen näiden parien vihkimisestä.
Me voimme leikkiä ja teeskennellä, että tässä rinnalla kulkee jokin suuri pohdinta avioliiton merkityksestä tai hurja teologinen analyysi avioliitosta. Ehkä vähän naiivia. Ei tätä ratkaista Ausburgin tunnustusta tavaamallla vaan tämä on kysymys suvaitsevaisuudesta.
> Ja et näytä kerta kaikkiaan ymmärtävän sitä, että voi pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä, vaikka ei pitäisikään homosuhteita syntinä.
Kyse ei ole ymmärryskyvystäni. Olen realisti. Teoriassa tuollaisia ihmisiä voisi olla olemassa, mutta et sinä heitä tule löytämään. Kenelläkään ei ole tarvetta mustasukkaisesti rajata avioliittoa vain itselleen, jos ei katso toisessa olevan mitään vikaa.
> Mutta samaa sukupuolta olevien avioliiton vastustaminen ei tarkoita eikä edellytä sitä, että pitäisi homosuhteita syntinä! Eikä kumpikaan liity siihen miten homoihin suhtaudutaan ihmisinä.
Sinä et voi ulkopuolelta päättää, mikä on minkäkinlaista suhtautumista ihmisiin. Et voi yhtäältä sanoa, että pidät jonkun parin rakkautta vääränä ja vastustat heidän avioliittoaan ja toisaalta, että katsot heidän olevan yhdenvertaisia ja heille kuuluvan täysi ihmisarvo. Jälkimmäinen on tyhjää lätinää, jos sillä yritetään kuorruttaa ja oikeuttaa suvaitsevaisuutta.
Paska haisee paskalta vaikka sen kuorruttaisi kaviaarilla. Yhdenvertaisuus ja ihmisarvo ovat tyhjiä sanoja, jos ei oikeasta tarkoita sitä.
Jumalan sanaa ei onneksi tarvitse kuorruttaa millään, vaan se näissäkin asioissa aina suora, selvä ja johdonmukainen.
Minun Jumalani ei ole mikään suvaitsematon homofoobikko enkä halua häntä sellaisen ideologian mannekiiniksi.
Hannu Paavolan blogi on asiaan menevä.
Miten rippikoulun asia, voisiko sen suorittaa monivalintatehtävänä ennen kuulutuksien saamista vaikkei kirkossa todettaisi kuin avion katsomiseen tulleet yhteisessä konsensuksessa. Näin tulos voisi olla parempi kuin nykyisen mallin asiassa arvottaa samansukupuolinen asia toiseen kastiin.
Tehtäviä purkamaan nuoret kokoontuisivat kahdesta kolmeen kertaan ennen avioluvan saamista. Konfirmaatioonhan ei ole pakko osallistua.
Autokoulussa asia onnistuu hyvin halukkailta liikenteensäännöissä jottei miksei kristinuskon asioissa.
Rippikoulun tärkeä asia on avioon johtavana katsoa sen mahdollisuutta eteenpäin.
Kirkollisesta vihkimisestä luopuminen koskettaisi rippikoulua, kuin myös papin tehtävien asiaa. Ja tämä edelliseen katsoen myös hautaan siunaamisissa.
Ihminen hautaansiunaamisessa tarvitsee samat Armonlupaukset mitkä kirkkomme antaa kastettavalle lapselle. Tämä on hyvin looginen rakenne koska Jumala Itse katsoo miten elämä on käytetty kaikkine haasteineen.
Onko kirkko hyvä ja oikea arvioimaan edes teologiastaan katsoen onko Ihminen eläessään ensiksikin rakastanut, onko Hän välittänyt, ja onko Hän ollut Armollinen sydämessään vierustovereita kohtaan, ja halunnut antaa anteeksi aina vaikeassa Itsekieltäymyksen asiassa.
Tänne asti kirkkomme ei ole päässyt.
Nyt on hyville päätöksille aika katsoa ajassa haasteita ratkaisuissa eikä kääntää niille selkäänsä, ja tämä omassa kirkossamme.
Ryhdikästä olisi luopua kirkolta vihkioikeudesta jolloin voitaisiin katsoa Lutheria joka lupasi osan Jumalan siunausta parin saavan kihlautuessaan.
Tulisiko loppuosa sitten juridesessa vahvistamisessa on asia minne emme asti voi arvioida kirkossakaan ottaisimme teologiankaan mukaan tarkasteluun.
Mikä on kristitty koti; onko se koti joka on tullut eläväksi kirkon puheilla, vaikko sillä työllä mitä joka päivä tehdään toisiaan arvostaen, kunnioittaen, ja Ihmiset toisiaan rakastaen.
Tähän kysymykseen kirkkomme pitää vastata tässä samansukupuolisessa asiassakin katsoa Heitä yhdenvertaisina.
Me olemme jo yhdenvertaisia Pekka. Yhtä syntisiä ja yhtä armahdettuja, jos emme sitä vain epäuskossa hylkää. Ei pidä sekoittaa ja hajoittaa luomisjärjestystä, johon kumminkin sivistynyt ja menestyvä yhteiskunta nojaa luonnollisesti.
Päätetäänkö demokraattisella äänestyksellä myös joskus se , että lakkautetaan kirkko? Näinhän voi tapahtua, mikäli tämän ajatuksen kannattajat saavat enemmistön kirkossa? Ajatus on tietenkin täysin absurdi, mutta se kuvaa tuota väittämää, että sitten kun äänestys tuo vihkimisille hyväksynnän, niin ne toteutetaan. Onko kirkon olemassaolo kiinni pelkästään sen jäsenten mielipiteistä? Jos näin on, niin koko instituutio on täysin tyhjän päällä. Kirkko ei tällöin voi edustaa mitään pysyvää, eikä todella merkityksellistä. Sen koko sisältö riippuu silloin pelkästään jäsenten mielipiteistä.
> Kirkko ei tällöin voi edustaa mitään pysyvää, eikä todella merkityksellistä.
Pysyvyyden ja merkityksellisyyden edellytys ei ole se, ettei kirkko voisi uuden edessä tehdä ratkaisua tai myöntää erehtyneensä menneisyydessä.
Pysyvyys on muutenkin kirkon monituhatvuotisessa historiassa vähän ylikorostettu käsite. Todennäköisesti tarkoitat sillä korkeintaan oman elämäsi mittaista ajanjaksoa. Ajatus siitä, että nykykirkko ja alkukirkko olisivat samanlaiset on jo suorastaan koominen.
Joskus tuntuu, että homovastaisuus on ainoa pysyvä ja merkityksellinen asia, mitä jotkut tuntuvat kaipaavan. Se on sääli ja antaa kristillisyydestä kovin pinnallisen ja epäinhimillisen kuvan.
Pekka: ” sitten kun äänestys tuo vihkimisille hyväksynnän, niin ne toteutetaan.”
Homoparien vihkiminen avioliittoon on jo tätä päivää. Ei siihen enää mitään äänestyksiä tarvita.
Ellei kirkolliskokous sitä virallisesti hyväksy, siitä tulee joka tapauksessa vakiintunut käytäntö.
” Onko kirkon olemassaolo kiinni pelkästään sen jäsenten mielipiteistä? ”
On.
”Jos näin on, niin koko instituutio on täysin tyhjän päällä. ”
Olen samaa mieltä.
”Kirkko ei tällöin voi edustaa mitään pysyvää, eikä todella merkityksellistä. ”
Niinpä. Ei voi. Eikä edusta.
”Sen koko sisältö riippuu silloin pelkästään jäsenten mielipiteistä.”
Totta tämäkin.
Kummallista. Kerrankin olin Pekan kanssa samaa mieltä jopa monista asioista.
Kiitos erittäin elämänläheisestä ja samalla raikkaasta kirjoituksesta. Tältä pohjalta asiassa tulisi edetä eikä loputtomien teologisten ja muihin tieteisiin liittyvien vääntöjen kautta.
Aika hoopoa on yrittää keskustella kirkon uskosta tai – toiminnan kehittämisestä tämmöisellä foorumilla. Eihän täällä ole juuri ketään, jota nämä asiat oikeasti kiinnostaa. No olkoon sitten ja ollaan tässä suuta pieksemässä. Vai olisikohan jotain mielekkäämpää puuhaa tarjolla?
Tuota samaahan minäkin olen usein peräänkuuluttanut.
Mutta kun täällä on lukuisia heteroiksi julistautuneita kirjoittajia, joita ei kiinnosta mikään muu kuin homoseksi, niin mitä voi tehdä?
Olen monta kertaa ottanut esiin rakkauden kaksoiskäskyn. Jo kohta joku hyökkää kimppuuni, ettei tässä rakkaudesta puhuta tai saa puhua.
No, onneksi on mielekkäämpää puuhaakin tarjolla. Entisessä esittelytekstissäsi mainitsit mm. lapsenlapset. Toivottavasti he ja monet muut tuovat iloa elämääsi.
Pekkka: ”Aika hoopoa on yrittää keskustella kirkon uskosta tai – toiminnan kehittämisestä tämmöisellä foorumilla.”
Tämä on ihan vapaaehtoista.
Pekka: ”ollaan tässä suuta pieksemässä”
En ole kuullut sinun, enkä kenenkään muukaan pieksevän suuta täällä.
Vesa Hirvonen. Pidän kyllä omasta puolestani paljon parjattua kolmisäätyoppia edelleenkin toimivana erittelynä arkitodellisuudestamme. Coronakevät 2020 toi tämän erittäin selvästi esiin, kun elämästä karsittiin pois kaikki turha. Hierarkkisuuskaan ei muuten ole synonyymi mielivallalle tai sorrolle yhteiskunnassa.
Palatakseni asiaan: miehen ja naisen avioliitto on eri asia kuin se, että yhteiskunnassa on kuningas, diktaattori, presidentti tai kierävä päällikkyys. Hallitsijoita ja hallittavia on ollut aina. Lonkalta voisin todeta, että mies ja nainen avioparina on vastaava järjestys.