Teesi n:ro 3

Ole aina jäsenen puolella

Ihmiset kuuluvat kirkkoon ja seurakuntaan eri syistä. Joku vanhasta muistista, toinen harkinnan seurauksena. Kolmas sanoo, ettei usko niin kuin kirkko opettaa, neljäs haluaa uskoa pilkunpaikatkin kirkon opista. Viides ehkä tulkitsee kaiken uusiksi.

Oli jäsenyyden syy mikä tahansa, älä aliarvioi tai yliarvioi ketään. Jokainen jäsen on yhtä arvokas. Puolusta jäsenyyttä, oli se minkälaista tahansa. Sillä – tätä älä unohda – jäsenet maksavat palkkasi. Jäsenet ovat antaneet sinulle tehtäväksi edistää tiettyjä uskonnon harjoituksen piiriin kuuluvia asioita. Et saa palkkaasi sen vuoksi, että sinulla on yksityinen johdatus tai missio. Saati, että tiedät asiat paremmin.

Siispä rakasta jokaisen jäsenen jokaista mielipidettä ja näkökantaa. Puolusta ja rohkaise jäseniä maailmankatsomuksellisessa keskustelussa sekä uskon kasvussa ja toivon vahvistamisessa. Se on palvelijan osa.

*

Kotimaa julkaisee viikoittain yhden teesin reformaation juhlavuoden innostamana (5.11.2017 saakka). – Teesien kirjoittaja/kokoaja on Olli Seppälä. – Keskustelu sallittua, jopa toivottavaa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Helena. Kysymys ei ole siitä miten paljon joku tietää jostain asiasta. Kysymys on siitä onko Jumalan kansan opettajan tehtävään sopiva sellainen joka juridiselta tunnustukseltaan on Jumalan kansan ulkopuolinen.

    Vertaan tätä taloon ja lainhuudatukseen. Ei riitä että joku sanoo omistavansa kiintöistön tarvitaan myös lainhuuto ennen kuin omistus on todellista. Yhtä lailla tyhjää tuulen tavoittelua kuvitella että joku joka ei ole Jumalan kansaan konkreettisesti kuuluva voi esiintyä jäsenen oikeuksin.

    Edellä olen puhunut asian juridisesta puolesta.
    Periaatteelliselta puolelta voidaan todeta, että evankeliumi on valkeus ja evankeliumin yhteisön ulkopuolella on pimeys.
    Pimeys ja valkeus eivät voi olla samaan aikaan todellisuutta yhdessä paikassa. .

    • Roto: ”Kysymys on siitä onko Jumalan kansan opettajan tehtävään sopiva sellainen joka juridiselta tunnustukseltaan on Jumalan kansan ulkopuolinen.”

      Jos Jumalan kansan ulkopuolisuudella tarkoitetaan tässä kirkkoon kuulumattomuutta, niin tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että pitää maksaa kirkon jäsenmaksu, ennen kuin voi kuulua siihen Jumalan kansaan ja saarnata kirkossa. Kalliiksi käy oikean uskovan, Jumalan kansaan kuuluvan elämä maan päällä jos oikean sorttisesta yhteisöön kuulumisesta ja uskomisesta pitää maksaa vuodessa satoja euroja.

  2. Matias Roto :”Yhtä lailla tyhjää tuulen tavoittelua kuvitella että joku joka ei ole Jumalan kansaan konkreettisesti kuuluva voi esiintyä jäsenen oikeuksin.”

    Kiitos mielestäni hyvästä vastauksesta. Käsitykseni mukaan ”Jumalan kansaan” kuuluva ei voi täällä ”maallisen regimentin” puolella tavoitella muuta kuin ihmiskunnan pelastusta, ja ainakaan kokemukseni mukaan vain yhteen puolueeseen sitoutuneet eivät siihen pysty.

    • Hmmm… Suomessa saa kuulua vain yhteen puolueeseen kerrallaan. Siis kristitty ei saa Suomessa kuulua poliittiseen puolueeseen? Suomen suurin rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta taitaa opettaa niin.

  3. Tuomiorovasti Puotiaisen mukaan kirkkojärjestyksen 6. pykälää on pyritty noudattamaan lähinnä päiväjumalanpalveluksissa, joissa vietetään ehtoollista.

    Uskomaton kanta, että lakia ei aina tarvitse noudattaa. Taitaa Poutiasta vähän pelottaa, että mitä jos joutuukin vastaamaan asiasta.

    Jutun mukaan Tuomasmessu kuuluu tuomiorovasti Poutiaisen kaitsentaan, mutta hän on haluton kommentoimaan siellä tehtyjä valintoja.

    Toinen uskomaton kanta. En minäkään ota kantaa Tuomasmessuun, mutta Poutiaisen toki pitäisi jos se kuuluu hänen kaitsentaansa. Mies on hiippakunnan toiseksi korkeimmassa virassa, mutta mitään vastuuta hän ei ota mistään.

    • Vastuuta emme voi paeta, loputtomiin. Kirkot täyttyvät siellä, missä oikein lakia ja Evankeliumia jaetaan. Muualta ne tyhjenevät konsteista huolimatta.

    • Asetu pieniäänisemmän rinnalle ja auta hänen ääntänsä kuulumaan paremmin, vaikka hänen kantansa olisikin vastakkainen sinun kannallesi.

    • Niin, mutta jos pitää olla kaikkien eri tavoin ajattelevien jäsenien puolella, niin miten se onnistuu ilman että hajoaa kappaleiksi? Ihminenhän ei ole kameleontti. 🙂

    • Miten valitset mieluisat jäsenet, jos kaikki yhdessä maksavat palkkasi. Ajatko osan pois kirkosta väärien näkemysten takia? – Eri asia, jos rakennat samoinajattelevien yhdistystä.

    • En huomannut, että mukana oli palkanmaksu. Hmm.
      Yleensähän sitä sanotaan, että ”sen lauluja laulat, jonka leipää syöt”.
      Tässä tapauksessa täytyy varmaan opetella hyvin monenlaisia lauluja, että leipä riittää.

    • Sanoiko Jeesus: ”Jos joku ei ole meidän puolellamme, me olemme häntä vastaan”? Ei. Hän sanoi: ”Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä.”

  4. Me ihmiset olemme kuin akanat tuulessa tai ruoho joka hetken vihertää ja illalla on jo pois. (Ps.90) Eikö meidän tulisi tuntea toisemme Totuuden mukaan, eikä riidoissa toisiamme tuomiten? Jos Kirkossa on riitaa ja jäsenet ovat eksyksissä, niin eikä kuitenkin Paimen osaa opastaa meitä takaisin yhteen? Ihmiset ovat jäseniä monessa ruumiissa, mutta Kristuksessa ei voi olla montaa mieltä, vaan jäsenten yksimielisyys on heidän tunnuksensa. Kaikki jotka Herrassa elävät, ovat Jumalan lapsia.

    ”Niin minä painoin mieleeni kaiken tämän ja pyrin saamaan kaikkea tätä selville, kuinka näet vanhurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei rakkauskaan eikä viha ole ihmisen tiedettävissä; kaikkea voi hänellä olla edessä.
    Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvän käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin.
    Se on onnettomuus kaikessa, mitä tapahtuu auringon alla, että kaikilla on sama kohtalo, ja myös se, että ihmislasten sydän on täynnä pahaa ja että mielettömyys on heillä sydämessä heidän elinaikansa; ja senjälkeen-vainajien tykö!” Saarn.9:1-3

2017 Teesiblogi
2017 Teesiblogi
TEESIBLOGI. Reformaation merkkivuoden kunniaksi teesi per viikko. Myös Kotimaan takasivulla julkaistut teesit on kohdistettu kirkolle ja sen uskollisille pojille ja tyttärille. Saa kommentoida.