Sota-aikana viihdytysjoukoilla oli paljon kysyntää. Epävakaissa olosuhteissa oli hyvä, jos ja kun sotilaat saivat siellä jossakin silloin tällöin kuulla hauskoja juttuja ja tuttuja lauluja tunnettujen taiteilijoitten esittäminä.
Sotien jälkeen yleistyi ns. rillumarei-kulttuuri. Kyseessä oli viihteen muoto, joka mukaili 1940-50-luvuilla ohjelmallisissa iltamissa esitettyä kuplettiperinnettä. Kansa tykkäsi, mutta kriitikot syyttivät tekijöitä Helismaa-Kärki-Pakarinen kansan musiikkimaun tärvelemisestä. Vaikka joitakin rillumarei-elokuviakin tehtiin, niin yleisesti ottaen voisi sanoa, että TV:n myötä kupletilta taittui kärki. Siksi nykyäänkin ihmiset ihmeissään kysyvät toisiltaan, mikä mahtaa olla kupletin juoni…
Tähän hätään TV-viihteeksi kutsutaan erilaisia nolaus- ja pudotuspeliohjelmia. Tärkeää on, että yleisö saa päättää, kuka on seuraaja putoaja. Tipahtelijoina ohjelmissa ovat joko tavikset, jotka saavat sen kaipaamansa 15 minuutin julkisuutensa, tai kestojulkkikset, jotka pudottuaan yhdestä ohjelmasta ovat jo hetken kuluttua mukana jossakin toisessa ohjelmaformaatissa.
Koska ihmiset eivät tätä nykyä viihdy tylsässä kirkossa, vaan pistävät hatun päähänsä ja lähtevät viihdyttävämpiin ympäristöihin, niin jotkut kirkon ihmiset ovat arvelleet, että kirkon suurin ongelma on viihteen puuttuminen. Saisikohan poisjuosseet houkutelluiksi takaisin käyttämällä samoja maallisia konsteja tyyliin Yhteisvastuukeräys pyhittää kaikki keinot? Tähän tietysti joku Pihtiputaan mummo oitis murahtaa, että kun Henki loppuu, niin konstit alkavat…
Ei ole vaikea arvata, mikä ohjelma on kannustanut turkulaisia pappeja lanseeraamaan Tanssii pappien kanssa-tapahtuman! Koko koreuden kruunaa kuningasajatus, että papit tanssaavat salonkikelpoisesti virkapuvuissaan. Siitä vaan liperit liehumaan! Näemmekö myös taivutuksissa saumoistaan repeileviä kaftaaneja? Hikisen virkapuvun pesettäminen firman piikkiin tuskin tulee kysymykseen, sillä epäselväksi jää, mistä kirkon virallisesta toimituksesta tässä on kyse.
Turkusessa taidetaan ihan tosissaan haluta saada tanssi osaksi seurakunnallista toimintaa. Edellinen yritys on viime vuoden maaliskuulta, jolloin Dance+pray-messu sai liturginkin ketkuttelemaan itseään musiikin tahdissa ehtoollista asettaessaan. Silloin tosin päällä oli alba, joka väljyytensä vuoksi on helpompi tanssiasu. Tosin kupeet täytyy muistaa vyöttää.
Mitä taas rukoukseen tulee, niin Lempäälän seurakunnan nuorisotyöväenliike on hoksannut, että RUKOUS on hirmu lähellä sanaa PUTOUS. Siitä saa hauskan jutun, kun parodioi jo valmista parodiaa. Mie romahan, jos kyseessä on enemmän kuin pelkkä kertakäyttövitsi! Kuka rukoilee parhaiten, kuka ansaitsee koskemattomuuden, kenelle tulee näytön paikka, kuka putoaa?
Ei kannettu vesi kaivossa pysy! Emme tule koskaan näkemään Suomen evankelis-humoristista kirkkoa, koska se on sula mahdottomuus. Sillä mikä huumori sopii yhdelle seurakunnalle, ei välttämättä sovi toiselle. Tanssii pappien kanssa-tapahtumaan on tarjolla vain 100 pääsylippua. Asia ei olisi tarvinnut valtakunnallista rummutusta, paikallinen meuhkaaminen olisi riittänyt vallan hyvin. Lempäälän Rukous-Putous-oivallus olisi ihan hyvin voinut jäädä paikalliseksi kuriositeetiksi eikä kasvaa koko Suomen Siionin mittoihin.
Huumorin yksi tehtävä on kiinteyttää jotakin pientä porukkaa tai yhteisöä, sellaista, johon jäsenet voivat kunnolla tuntea kuuluvansa. Ei se onnistu yli neljän miljoonan ihmisen kanssa…
* * * * * * * * * *
Näistä rikollisista uutimista innostus tähän bloggaukseen:
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/mtv-lempaalan-seurakunta-parodioi-putousta/
Viihde on muutakin kuin huumoria,on väkivaltaviihdettä, tietokilpailuviihdetä jne. Erilaisissa seurakunnallisissa tilaisuuksissa läpi elämäni (70v) juosseeana ja teatterialan ammattilaisena olen kyllä huomannut että varsin suuri osa seurakunnan tapahtumisista on juuri ja nimen omaan erilaista seurakuntaviihdettä. Etupäässä vanhuksista kostuvat porukat tulevat viihtymään keskenään kotiaan suurempiin tiloihin, joissa saa toisten keittämää kahvia ja pullaa ja saa kuulla musiikkia ja aina samat hengelliset fraasit. Tuttua ja turvallista viihdettä.
Jos on elämää kuoleman jälkeen? Jos on omatunto, jota synti rasittaa? Jos on toive pelastua? Niin varmasti ne vanhat fraasit auttavat paremmin, vai mitä ihmiset ajattelevat? Kun kuolema tulee lähelle, niin vanhalla fraasilla on käyttöä: Jumala rakastaa ja haluaa pelastaa! Varmaan sen fraasin haluaisi kuulla papin suusta mieluummin kuin: Saiskos pluvan!
Mun vanha äitini kävi seurakunnan tilaisuuksissa toisten samojen mammojen ja nuorempana äitien kanssa 60 vuotta kerran pari viikossa ja ei tuntenut kunnolla edes kristinuskon perussisältöä.Jeesuksen tiesi mutta Paavali oli jo ihan ufo. Ei hän sinne mennyt helvetiltä välttymistään tavoittelemaan vaan viihtymään toisten samankorttelilaisten ynnä kutimen ynnä kaffeen ja pullan kanssa.
Ja eiköhän se perussanoma perille menisi vaikkapa kerran vuodessakin kuultuna, sitä monikaan joka päivä tai viikko muilta kuulla tarvinne. Ja jos tarvitsee niin heikkopa on usko. Itsetykönään voi mantraansa fraseerata tietysti niin paljon kuin lystää.
Olisikohan niissä ”pappistempauksissa” kyse vähän siitä, että kilpailu julkisuudesta sen ns. median palstoilla on kovaa, ja jotkut kirkon edustajat katsovat tarvitsevansa nimenomaan sitä mediajulkisuutta?
Katsovat etteivät enään perinteisin keinoin tavoita ihmisten enemmistön huomiota. Katsovat ehkä mahdollisesti tarvitsevansa ”katseenvangitsijoita” kuin konsanaan kauppamaailman mainoskampanjoissa tyyliin: pappien kuperkeikkakisa kauppakeskuksessa. Tule ja osallistu arvosteluun. Kaikkien kesken arvotaan kahvipaketti.
Me papit hävitään aina viihteen ammattilaisille. Yritykset aiheuttavat myötähäpeää.
Tanssi tanssina ja evankeliumi evankeliumina.
Kun rippikoululeirillä on hyvä henki, se näkyy iloisena hyvänä (yhdessä)olona iltaohjelmissa. On yhteislaulua, hulvattomia sketsejä, leikkejä, spontaaniutta, luovuutta. Kyse on ainutlaatuisista hetkistä, jotka ovat yhteisiä vain sille tietylle ryhmälle, ei kenellekään muille. Noita legendaarisia aikoja kelpaa myöhemmin eri yhteyksissä muistella, mutta monistamista ne eivät kestä eivätkä suuren yleisön tietoisuuteen nostamista.
Parasta viihdettä on se, että kirkon väki vitsailee työnsä naurettavaksi ihan itse.
Lämmin kiitos, Hannu.
Toivon, ettei yksikään seurakunta keksi vaikkapa ”vain ääni ratkaisee”-visailua tai puhekilpailua. Tosin kun kampelan ajatuksentynkiä myelliinitupesta irti, alkaa kuva muodostua.
Lopulta ääni ratkaisee. Enkä kirjoita nyt syksyn vaaleista. Sillä on merkitystä, Milla äänellä kirkko puhuu.
Jos se tappelee eriseurat ja lahkot -meiningillä ja paikkaa kömmähdykset tv-viihdettä matkimalla, tuhon tiellä ollaan.
Olisiko syytä kokeilla totuutta. Kysyä ihmiseltä, mitä tahdot, että minä Sinulle tekisin? Vaikka nyt aluksi sokealta, viittomakieliseltä, kuolemansairaalta, yksinäiseltä. Ehkä joku saattaa kaivata myös uskonsa vahvistusta.
WWJD? Mitä Jeesus tekisi. Voisipa hän sanoa: ”mä tahdon sut mun tiimiin”.
Siis. Ei mitään kampeloita. Piti sanoman, että kampean eli tiristän ajatuksia irti aivosopukoista. Nämä iPäti-laitteet muuntelevat totuutta ihan isse, jos ei ole tarkkana.
Tarvitaanko kirkollisia viihdytysjoukkoja . ” Ruttopuiston rovasti ”.
Ihmiskunnassa on entistä enemmän kiinnitettävä huomiota ihmisten vaikutusmahdollisuuksiin . Kun ihminen on omassa pontevuudessaan ryhtynyt taistelemaan olemisensa ja elämisensä puolesta , ” auta itseäsi ” .
Tämän kautta ihmiselle on tarjoutunut osallistuminen itse päätöksentekoon.
Silloin kun ihminen pystyy ilmaisemaan omia toiveitaan ja pyrkimyksiään vapaasti , se on edellytys sille , että myös heikommassa asemassa olevat kansalaiset saavat mahdollisuuden ajatustensa julkituomiseen ja oikeat välineet , oman kohtalonsa muovaamiseksi.
” TARINAA JA TOTTA ” . Miksi Kerimäen kirkko rakennettiin niin suureksi .
Mielikuvitukselliset tarinat on jätetty pois historian kirjoista.
Kerimäen kirkko on ollut hyvin suuri , aikalaistenkin katsella , niinpä kansa kutsui sitä Abrahamin kirkoksi.
Kerimäkeläiset kävivät tsaarinvallan aikana ahkerasti kauppaa Pietarissa , keisarikunnan mahtavassa pääkaupungissa . Siellä rakennettiin Pietarilaisten ylpeyttä , mahtavaa Iisakin kirkkoa samoihin aikoihin ,kun savon kulmille kohosi mahtava puukirkko . Patriarkka Abraham oli Iisakin isä , siis poikaansa merkittävämpi, niin Kerimäen kirkko omistettiin Abrahamille , joten sitä pidettiin pääkaupunkiseudun kirkkoja arvokkaampana.
Kulttuurivaikuttajia kirkossa. Prof, Martti Talvela , suunnitteli ja koortinoi , Savonlinnan oopperajuhla konsetit pidettäväksi Kerimäen suuressa puukirkossa.
Kirkossa järjestettiin mm, juhlamessu , Joseph Haydinin oratorio .
Savonlinnan oopperajuhlaorkesteri , akateeminen laulu ja Jyväskylän studiokuoro , joht Paavo Berglund . Niin lapsena nähtiin maailman huippuesiintyjät Kerimäen kirkkoympyröissä. ( esiintyjien järjestämät vapaat , katutanssit olivat samalla taukojumppaa ).
” Juhlia tarvittiin ja tarvitaan ”.
Enpä tiedä, mie kun oon tulkinnut sodan olleen koko ajan. Taitaa ollakin propagandaa. Sodan aikaanhan oli tanssikielto kuulemma. Tämä on kaikkinensa niin vieraaksi mennyt, että ei osaa ottaa enää edes kantaa puolesta tai vastaan. Eikä tähän osaa mitään edes tilalle kaivata.
Kyllä se vaan pitää ruohonjuuritasolla se paikkansa etsiä ja toisille se oma paikkansa mahdollistaa, jos joku vielä tältä kirkolta jotain odottaa ja palkatut yrittää palkkansa ansaita tavalla tai toisella.
Kyllähän tuossa nyt ainakin, jotkut ihmiset kohtaa. Henkilökohtaisesti jos tanssia kaipaisin, niin menisin kesällä järven rannalla olevan tanssilavan parkkiin ja ruuvaisin ikkunan auki. Siinä tulee nuoruus mieleen.
Arvoisa Ruttopuiston Humoristi,
Lämpimästi kiitän viihdyttävästä tekstistänne, ja otan sen tällä kertaa melko vakavasti, tulkitsen humoristiseen sävyyn kirjoittaman tekstinne kuvastavan todellista mielipidettänne johdonmukaisella ja koherentilla tavalla.
Olen miettinyt kirkollisen huumorin yhteydessä sitä, onko olemassa arvoneutraalia huumoria? ”Kirkolliset viihdytysjoukot” kuulostavat siltä, että ”viihdytys” olisi keskeinen asia tuossa toiminnassa.
Huumori on myös tehokas väline viestimään erilaisia asioita. Kumpikaan esimerkkijulisteesi ”Tanssii pappien kanssa” ja ”Rukous” ei minusta ole puhtaasti ”viihdyttävä”. Ne pistävät vahvasti kansaa pohtimaan, millaista ”pappeus” tai ”rukous” on.
Millainen on se kirkko, joka näitä tekee, joka näitä ihailee, tai se kirkko joka näitä tuomitsee?
Ollaan saman vanhan kysymyksen ääressä: onko kirkon tai seurakunnan työntekijän tehtävä ”julistaa” vai ”herättää ihmisiä ajattelemaan”. Tietysti molempia. Nämä kaksi julistetta ovat minusta hyviä esimerkkejä jälkimmäisestä.
Ruttopuiston humoristi vastaa Tuomaalle: Jokin juju leikinlaskullakin täytyy olla, asiaa edes siteeksi. Kirkollisessa mielessä humoristi on henkilö, joka puhuu / kirjoittaa hauskoja, mutta ei kuitenkaan unohda ristiä(än)(kään)!
Olen jo ehtinyt blogata noista Yhteisvastuun kuolemankuvistakin. Ne jos mitkä pysäyttävät!
https://www.kotimaa.fi/katso-ihmista/
Meissä väärälekablogisteissa on se(llainenkin) vika, että lukija ei voi koskaan olla ihan varma, onko tuo nyt tosissaan eli ei. Parhaimmillaan ruttobloggaus on silloin, kun teksti toimii katalysaattorina syvällisille kommenttiketjuille!
Mikä tuo toiminta on, että kommenttisi odottaa hyväksyntää? Onko täällä jokin uusi systeemi. Siitä kannattas tiedottaa. Hyvä, että en lopettanut kommentoitia palaamatta, kun silmäsin kirjautumatta ja oletin viestini poistetun. Ei tuo mun viesti nyt niin paha ollut. Samanlaista sanaleikkiä kuin blogistilla vähän toisesta kulmasta.
Hyvä, Eija, että olit sitkeä! Tässä on varmasti jonkinlainen bugi, kun välillä näyttää yhdeksää ja välillä kymmentä kommenttia. Uudistuksen alkuvaiheissa minäkin näin tuon Odottaa hyväksyntää-merkinnän usein, mutta nyt en enää pitkiin aikoihin.
Sensuuri ei tässä välissä ole toiminut, joten jos sinulla on kommentti tallennettuna, niin kokeile ihmeessä vielä, josko lykästäisi.
Se taitaa alkaa tämä alusta sensuroimaan, mutta säilyttää viestin. Laitan alle lainattuna viestin, jonka kirjoitin. 🙂 Tuo voi väärinkäsityksiä aiheuttaa.
”Enpä tiedä, mie kun oon tulkinnut sodan olleen koko ajan. Taitaa ollakin propagandaa. Sodan aikaanhan oli tanssikielto kuulemma. Tämä on kaikkinensa niin vieraaksi mennyt, että ei osaa ottaa enää edes kantaa puolesta tai vastaan. Eikä tähän osaa mitään edes tilalle kaivata.
Kyllä se vaan pitää ruohonjuuritasolla se paikkansa etsiä ja toisille se oma paikkansa mahdollistaa, jos joku vielä tältä kirkolta jotain odottaa ja palkatut yrittää palkkansa ansaita tavalla tai toisella.
Kyllähän tuossa nyt ainakin, jotkut ihmiset kohtaa. Henkilökohtaisesti jos tanssia kaipaisin, niin menisin kesällä järven rannalla olevan tanssilavan parkkiin ja ruuvaisin ikkunan auki. Siinä tulee nuoruus mieleen.”
Ai, onko täällä sellainen ”Odottaa hyväksyntää”-merkintäkin?
Minulle tulee välillä ilmoitus ”Kirjoitat liian nopeasti, otahan rauhallisemmin” tai jotain sinne päin. Kuitenkin kommentti menee läpi kun lähettää uudelleen.
Ps. minä en kyllä kirjoita nopeasti ja otan koko ajan rauhallisesti 🙂
Voihan olla, että joku innostuu näistä TV-ohjelmien muunnelmista. Tai sitten ei.