Pitääkö järjestön olla yhteisö?

Kysymys on polttava ainakin sellaisille järjestöille, joiden toiminta on paikallista ja tapahtumalähtöistä. Siksi se on polttava kysymys esimerkiksi opiskelijajärjestöissä, joissa olen toiminut. Samat pohdinnat ovat varmasti tuttuja niin urheiluseuroille kuin seurakunnille.

Useimmat järjestöt pyrkivät siihen, että niiden yhteisöön olisi mahdollisimman helppo kuulua ja liittyä. On kuitenkin perin inhimillistä, että ihmiset viihtyvät paremmin joidenkin ihmisten kanssa. Syntyy klikkejä ja kuppikuntia.

Tällaisissa tilanteissa yhteisön koolla on yllättävän paljon väliä. Näyttäisi nimittäin olevan, että pienillä yhteisöillä on suurempi vaara kuppikuntaisuuteen kuin isommilla. Kuppikunnasta tulee helposti kaveriporukka. Mitä enemmän näillä porukoilla on vain omaa hauskaa, sitä vaikeampaa järjestön toimintaan on saada uusia.

Joskus tuntuu, ettei ongelmaa huomata ajoissa. Kun vahva kaveriporukka poistuu järjestön toiminnasta, se voi olla yllättäen pulassa. Laajaa jäsenrekrytointia on vaikea hoitaa yllättäen ja nopeasti tyhjältä pöydältä.

Voi olla, että yhteisöissä ongelma on tiedostetaan hyvin. Olin ennen joulua kuuntelemassa erään Helsingin yliopiston osakunnan puheenjohtajan ”linjapuhetta”, jossa hän pohdiskeli jokaisen osakuntalaisen merkitystä uusien jäsenten sitouttamisessa. Hän asetti omaksi tavoitteekseen tutustua jokaisessa tapahtumassa vähintään yhteen uuteen henkilöön ja haastoi muita tekemään samoin.

Puhe oli oikeilla jäljillä. Selkeä käytännön linjaus, kuinka jokainen yhteisön jäsen hoitaa velvollisuutensa jäsenrekrytoinnissa. Tapaus erään toisen järjestön tapahtumasta kuvaa kuitenkin hyvin sitä, kuinka tämä valitettavan usein epäonnistuu käytännössä:

Tapahtumaan oli tullut uusi henkilö, joka ei ollut kenellekään tuttu. Olin lopulta ainut, joka uskaltautui samaan pöytään hänen kanssaan. Erityisen pettynyt olin siihen, ettei seuraamme liittynyt ketään muuta.

Ongelma on kutakuinkin tämä:

Yhtäältä tiedostamme, että yhteisön etu vaatii tutustumaan uusiin. Varsinkin opiskelijayhteisöt elävät vain siitä, että ne saavat tasaisesti uusia jäseniä. Toisaalta oma etu tuntuu olevan viettää helppo sosiaalinen tilanne vanhojen tuttujen kanssa. Uuteen ihmiseen tutustuminen on aina riski. Aika voi tuntua hukkaan heitetyltä, jos henkilökemiat eivät sovikaan yhteen. Lisäksi uuteen tutustumiseen käytetty aika on helppo nähdä olevan pois vanhojen kaverien kanssa vietetystä ajasta.

Tutustumisen kustannukset näyttävät käytännössä painavan vaa’assa niilläkin, jotka usein puhuvat, kuinka hauskaa olisi tutustua uusiin ihmisiin. Ilmeisesti tutustuminen uusiin ei kuitenkaan saa olla vaivalloista?

Ja ainahan siellä nyt joku toinen tutustuu uusiin. Ei, sillä useimmissa järjestöissä ei ole ketään toista. On vain samanlaisia jäseniä kuin sinä ja minä. Joku toinen hoitaa – asenne vain on valitettavan usein lähtökohtana kaikissa laiminlyönneissämme.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole syyllistää ketään. Vähintään yhtä monta kertaa olen itsekin klikkiytynyt kavereitteni kanssa, kuin mennyt juttelemaan uusille.

Jokainen voi kuitenkin yrittää eläytyä uuden henkilön asemaan. Jos sinua ei toivoteta tervetulleeksi, mutta jäät silti, sinulla on varmasti luja halu toimia juuri kyseisessä järjestössä.

Itse olen tehnyt juuri näin. Lopulta sinnikkyys palkittiin. Monista järjestöistä sen sijaan olen hävinnyt paikalta melko pian ja melko vähin äänin. Pitäkööt tunkkinsa.

Kuinka paljon yhdistykset menettävät hiljaisesti paikalta poistuvissa sitkeitä ja mahdollisesti todella sitoutuneita toimijoita?

Olisi hyvä, jos kenenkään ei tarvitsisi yksin ”uhrautua” ja tutustua uuteen. Klikit ja kuppikunnat voisivat yhdessä kantaa tätä vastuuta. Silloin se ei tarkoittaisi kenellekään sitä, ettei voisi viettää samalla aikaa vanhojen kaverien kanssa.

Porukalla tutustuminen myös minimoi yksilön riskejä. Silloin on oikeasti mahdollista, että joku toinen keksii sanottavaa. On mahdollista, että joku toinen tulee sinua paremmin juttuun uuden kanssa.

Ja jos oletkin itse se joku toinen, niin mitä se haittaa? Suurin riski on se, että saat uuden, hyvän ihmissuhteen.

***

Katso myös ensimmäinen aihetta käsittelevä kirjoitus.