Taivaan kansalaisena maailmassa

”Taivaan kansalaisena maailmassa.”

”Vanhat kristityt sanoivat: ”Käsi aurassa, sydän Taivaassa.” Monen meistä käsi ei ole aurassa, mutta jokaisen käsi on mukana jossakin työssä tai tekemisessä. Kuinka kohdalleen osuukin tuo ensi sunnuntaille annettu aihe juuri tällaisena aikana, mitä elämme?
Maailma on täynnä epävarmuutta, on ollut ja edelleen on koronaa. Karmeata on Ukrainan sota jossa ihmisiä tapetaan kuin kärpäsiä.
Yhtä kamalaa tai vielä pahempaa on oman maamme kristikunnassamme. Kaikkivaltias Luoja Jumala on pantu pois viralta ja kansaa lappaa helvettiin pilvin pimein koska Raamattu Jumalan sanana on hylätty. Tämän seurauksena olemme saaneet Jumalan ankarimman rangaistuksen: Jumala on ottanut pois sanansa. (Luther)
Tilalla on ns. yleisuskonnollisuus. Äitikirkostamme on tullut uskontohuoltolaitos ilman elävää uskoa. Tällainen pelkkä uskonnollisuus on elävän uskon pahin vihollinen. Se on farisealaisuutta josta Jeesus varoittaa: ”Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta. Apostoli Paavali sanoo Korintolaiskirjeessään: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.”1. Kor. 15:19
Taivaan kansalaisen toivo on Kristuksessa ja vieläpä iankaikkinen elämä. Kristus on kukistanut synnin ja kuoleman ja sielun vihollisen vallan.
Rakkaat veljet ja sisaret Kristuksessa Jeesuksessa: Vaikka ympäröivä maailma on levoton ja epävarma, vaikka pahan valta kasvaa ympärillä, niin meillä on lunastus, syntien anteeksiantaminen ja vanhurskaus, lahjoitettuna.
Jeesuksen omilla on ”käsi aurassa ja sydän Taivaassa.” Olemme hyvässä turvassa kun olemme Pyhässä kasteessamme Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen liitetyt. Siksi myös meidän ”kätemme” ovat lähetyskäskyn toteuttamisessa. ”Maailmassa” eletään niin kuin runoilija Hanna Rauta on sanonut tästä aikoinaan selvästi:
”Kas, kuinka kiireissään on maa,/sen joukot puuhaa, touhuaa /niin yksilöt kuin yhteisöt./ On kiire kaikkialla,/ja toimi tarmokas on tällä maailmalla,/nyt päivät yöt.”
Runoilijan sanoma on tämä: ”Rahaa, rahaa, huutavat maailman lapset.” Taivaan kansalainen muistaa: ”Taivaassa ei rahaa tarvita ja helvetissä ne palavat.” Siksi muistamme, Herramme ja Vapahtajamme on sanonut: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Mt 10:8 Jeesuksen lähetyskäsky on edelleen voimassa. Tätä toteuttaessamme saamme iloita ja kunnioittaa Kristus Kuningastamme kuten Korinttolaiset aikoinaan: ”niin että kaikessa rikastuisitte kaikella vilpittömyydellä, joka meidän kauttamme saa aikaan kiitosta Jumalalle.” 2 Kor.9:11
Rukoilemme:
Kaikkivaltias pyhä Jumala, joka hallitset uskovaistesi sydämet. Vaikuta, että rakastaisimme käskyjäsi ja uskoisimme lupauksesi. Anna armosi, että vaikka elämme tässä häilyväisessä maailmassa, kuitenkin sydämissämme ajattelisimme Taivaallisia. Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Amen.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Kirjoittaja

Jukka Teininen
Jukka Teininen
Saarnaaja (eläk.) Hengellinen työ Forssan Ev.lut. Srk Kirkkokuoro 1966 - 1978 Lähetyssihteeri 1975-1998 Forssan ev.lut. Srk oto Lähetystyön kannatusrenkaan ja Forssan Kristillisen Työväenyhdistyksen perustamiset 1996 Kirkon saarnalupa 1978-1995 .Piispa Kortekankaan peruutus 02.08.1995 Seppo Suokunnaksen ”tarpeettomuuslausunnon”avulla.(haamukirjoittaja) SLEY:n saarnalupa 1987 Seppo Suokunnaksen tekemä ”hyllytyspäätös” 08.05.1996 Taloudellinen tappio kirjoista 2.500 mk SRK-mestarin sijainen 1.8.1978-31.03.1985 Forssa ev.lut. Suomen Kristillisen Työväen liitto  oto saarnaaja 1979- Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys piirisihteeri 1990-eläkkeelle 1.2.1995 - Concordia r.y yhdyshenkilö 1995- Luther-säätiön perustamisasiakirja säädekirja 27.10.1999 Perustajajäsen. Luther säätiö , toimintavaltuutettu 2001-? Kirkkovaltuuston jäsen 1979-1982 Seurakuntaneuvoston jäsen 1983-1986 , 1995-1998