Vanhoillislestadiolaisuuden varmaan tärkein opinkohta on ripittäytyminen, jota olen vastikään kuullut nimitettävän termillä Tahrateologia. Sen mukaan uskovainen pysyy uskovaisena ja taivaskelpoisena puhdistautumalla synneistä, matkan vioista ja virheistä, kiusauksista, epäilyksistä ja tottelemattomuuksista pyytämällä ja uskomalla syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Lyhyesti: ripittäytymällä. Eräs edesmennyt puhuja kirkasti asiaa seuraavilla sanoilla aikoinaan:
”Vahvistakaa kuulkaa, veljet ja sisaret, veren merkkejä tunnon päällä. Peskää pyykkiä vielä, nyt on pyykinpesun aika. Vahvistakaa veren merkkejä sen tähden, että tämä maailma ja aivan erikoisesti synti pyrkii noita veren merkkejä haalistamaan. On tärkeä, että me noita veren merkkejä vahvistamme tuntomme päällä.”
Saman asian, hieman eri sanoin voimme lukea uusimmasta Siionin keväästä:
Siionin kevät SYYSKUU 9/2013 sivut 3, 8 ja 25
—-”Onko sinulle käynyt niin, että et ole aina jaksanut olla kuuuliainen vanhemmillesi ja totella heitä? On onnellista, kun isä ja äiti saarnaavat tottelemattomuudet ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun haluamme turvautua ja uskoa Jumalan johdatukseen, säilymme uskomassa ja pääsemme taivaaseen.” —-T.M.
—-”Tärkein ja paras lahja on Jeesus. Hänen nimessään ja veressään saamme uskoa synnit anteeksi.
Kun uskomme, pääsemme kerran taivaaseen.”
—-”-Minä en käsitä, miten jotkut pelaa sotapelejä, minä sanoin.
-Kuka sellaisia pelaa? isä kysyi.
-Petteri. Ja monet muutkin, minä kerroin ja katselin maton hapsuja.
-Niihin jää helposti koukkuun, isä pohti.
-Vähän kuin tupakanpolttoon.
-Minä en enää aio pelata sitä peliä, se oli ihan tyhmä.
Me istuttiin siinä, ja isä siunasi kaikki synnit anteeksi. Tuli parempi olo. Onneksi Petterin kanssa saattoi tehdä muutakin, minä mietin.”—-
Tätä tahrateologiaa kutsutaan liikkeen sisällä evankeliumiksi. Kun syntejä saarnataan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, saarnataan evankeliumia. Jos puhujalta/papilta puuttuvat saarnassaan nämä sanat, hänen puheestaan ei kuule evankeliumia, vaikka kuinka hän saarnaisi Kristuksesta syntisen ainoana syynä pelastukseen.
Kun jotain yksittäistä syntiä, yleistä syntisyyttä, epäilyksiä, kiusauksia, väsymystä tai uskon huonoutta pyydetään joltakin anteeksi, eli ripittäydytään, anteeksipyytäjä/ripittäytyjä pyytää kohdallensa evankeliumia.
Jos vl-uskovainen lakkaa pyytämästä syntejään, vikojaan, virheitään yms. anteeksi, hänen kohtansa katsotaan pahimmilllaan epäuskoksi; hän ei halua enää uskoa omalle kohdalleen evankeliumia.
Liikkeen opetuksen mukaan evankeliumia ei voi saarnata eikä kuulla puhtaana ja oikeana missään muualla kuin vl-liikkeessä. Jotkut ovat kuulema omineet evankeliumin itselleen kun saarnaavat samoilla sanoilla syntejä anteeksi, mutta heiltä puuttuu saarnastaan Pyhän Hengen/Jumalan voima ja näin ollen heidän synninpäästöjulistuksensa on mitätön.
Usko Kristukseen ei siis ole keskeisin vl-liikkeen opetus, usko Kristukseen ei liikkeen mukaan vapauta ihmistä hänen synneistään, vaan hommaan tarvitaan äänellinen synninpäästö vl-ihmiseltä: Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi. Vaikka Raamattu ei tällaista esimerkkiä anna, liike mainostaa opetuksensa ja käsitystensä perustuvan Jumalan sanaan, Raamattuun. Yhtään ainutta esimerkkiä ei Raamattu anna vl-tapaisesta synninpäästötilanteesta, jossa veli/sisar pyytää veljeltä/sisarelta: saanko uskoa kaikki syntini/epäilykseni/napinamieleni/tms. anteeksi? ja veli/sisar antaa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi.
Hommaa voisi verrata riippuvuuteen. Kun olet juonut kahvia, sulla on vähän aikaa hyvä olo ja kohta elimistö alkaa huutamaan taas tarpeellista kahviannostaan. Jos et ota, päätä särkee, olo on levoton ja jotain tosi oleellista tuntuu puuttuvan elämästä. Kahviriippuvuudessa elimistössä oleva kofeiinimäärä sanelee olotilan ja toiminnan. Kahvia kitaan ja olo paranee.
Vl-liikkeessä olotilan ja toiminnan sanelee yhteisön määritelmä uskovaisuuden tunnusmerkeistä. Jos olet uskovainen, se näkyy tietyllä tavalla elämässäsi. Jos tunnusmerkkeihin tulee säröjä, matkavaatteeseen tahroja, ne on korjattavissa tahrateologian avulla. Sinulla on lupa uskoa syntisi, vikasi ja virheesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sen jälkeen olosi on noin puolesta vuorokaudesta kokonaiseen hyvä ja onnellinen ja sitten riippuvaisuussuhteesi mantraan Jeesuksen nimessä ja veressä synnit on anteeksi nostaa päätään.
Itselleni on ollut niin vapauttavaa päästä irti tuosta tahrateologiasta. On ollut ihmeellistä käsittää, että synnit ovat kaikenaikaa anteeksi Jumalan lahjoittaman uskon kautta Kristukseen.
Toisaalta. Ihminenhän voi keksiä ihan mitä tahansa mantroja ja temppuja syyllisyyden häivyttämiseksi. En saisi syödä pullaa kun vyötärönseutu on muutenkin jo liian paksu, mutta vapaudun syyllisyydestä, kun käyn kymmenen kilsan lenkillä.
Sanoin ruman sanan, mutta vapautan itseni syyllisyydestä pesemällä suuni saippualla.
En välittänyt ystävästäni, läheisestäni hänen elinaikanaan, mutta voin vapauttaa syyllisyyteni, rauhoittaa omatuntoni pitämällä hänen hautajaisissaan oikein kauniin puheen ja hankkimalla oikein kauniin seppeleen hänen arkulleen.
Yhteisöt voivat myös keksiä ihan mitä tahansa juttuja jäsentensä syyllisyyden lisäämiseksi ja niistä vapauttamiseksi. Olet syyllinen ja syntinen kun ajattelet ja toimit tietyllä tavalla, mutta pääset irti syyllisyydestäsi, syntisyydestäsi tietyllä tavalla. Tämä on vain vallasta johtuvaa mielenhallintaa. Kun porukan mielet saadaan hyppysiin, niitä voidaan helposti ohjata syyllisyyden ja niistä vapautumisen avulla.
>>>Sen sijaan vl-opetuksen mukaan usko sanan varsinaisessa merkityksessä syntyy vain Pyhän Hengen voimalla julistetusta evankeliumista. Kukaan ei jaksa uskoa sanan todellisessa merkityksessä, jollei ihminen, jonka sydämessä Kristus Henkensä kautta asuu, julista hänelle evankeliumia Kristuksesta. >>>>
(Joona K.)
Tutustu, hyvä Joona,, Lars Levi Laestadiuksen ja Lutherin opetuksiin Pyhän Hengen voimasta. Eihän se ole ihmisestä, vaan siitä sanasta, joka sanotaan. Sen mukaan kirkon papillakin on oikea synninpäästö. Ei kannata mennä mukaan uskomaan näitä myöhempiä opillisia uutuuksia, se voi olla sielulle vaarallista.
>>>Käsittääkseni se, ettei evankeliumin pätevyys ole ”sanamuodossa vaan Hengen voimassa”, on vanhoillislestadiolaisuudessa hyvin vanha opetus. Samoin se, että koko saarna on evankeliumia.>>>>
(Joona Korteniemi)
Hyvin vanha oppi ei ole kuin 113 vuotta vanha!!!!
Mark 6:12
Niin opetuslapset lähtivät matkaan ja julistivat… he karkottivat monta pahaa henkeä… ja paransivat heidät..
Näin siis uudestisyntymättömät opetuslapset!
Oliko Pyhä Henki siis heissä vai siinä evankeliumissa, jota he julistivat.
”Ja taas mennään…” totesi Pentti Alin. Mietin kyllä, kannattaako tähän junaan enää hypätä. Samoista asioista on puhuttu aikaisemminkin uupumukseen asti.
Oma kantani on kuitenkin, että vl-liikkeen nykytilannetta ei voi ymmärtää ilman lestadiolaisuuden historian (edes vähäistä) tuntemusta. Tätä keskusteluahan käytiinkin Vuokon blogissa ”Kiitos Rauhan tervehdys ja Veikko Jurvakainen!”, mutta sitten koko blogi yllättäen hävisi. Mikä moiseen selitys, Vuokko?
Jatkoimme Jorma Ojalan kanssa samaa aihetta Teemu Kakkurin blogissa. Keskustelu jäi kuitenkin kaksinpuheluksi. Olisi ollut hyvä kuulla myös vl-puolen mielipiteitä, esim. Joona Korteniemen. Mutta turhaan niitä odottelimme.
Toinen ketju, johon odotin Joonan osallistuvan, oli Hannu Kiurun blogi ”Piispallisen synninpäästön mitätöinti – jumalanpilkkaako?”. Siinä yritimme kuvata SRK-lestadiolaisuuden nykyistä opillista tilaa. Tätä voi sitten verrata alkuheräyksen ja Laestadiuksen omiin teologisiin käsityksiin (esim. linkistä Teemun blogiin).
Oma käsitykseni on, että SRK-oppi on aivan oma luomuksensa, jonka syntysanat lausuttiin 1911 Lähetystoimen Päätoimiston (myöh. SRK) vuosikokouksessa Kokkolassa. Kokous totesi mustaa valkoisella, että muista uskontokunnista ei löydy uudestisyntyneitä. Tämä on siis SRK-vanhoillisuuden virallinen kanta edelleen.
Provosoivana loppuheittona SRK:n suuntaan: Keksikää liikkeelle kuvaavampi nimi. ”Vanhoillislestadiolaisuus” viittaa Lars Levi Laestadiukseen, jonka opetusten kanssa nykyisellä SRK-vanhoillisuudella on varsin vähän tekemistä.
Vuokko lainasi vahan saarnaajan saarnasta:
”Vahvistakaa kuulkaa, veljet ja sisaret, veren merkkejä tunnon päällä. Peskää pyykkiä vielä, nyt on pyykinpesun aika. Vahvistakaa veren merkkejä sen tähden, että tämä maailma ja aivan erikoisesti synti pyrkii noita veren merkkejä haalistamaan. On tärkeä, että me noita veren merkkejä vahvistamme tuntomme päällä.”
Tuommoinen saarna on minulle hyvinkin tuttu, sillä jo lapsena kuulin näistä veren merkeistä joka on johdettu tuosta vanhantestamentin kertomuksesta, miten Jumala neuvoi Israelin kansaa tekemään, että Jumalan rangaistus ei kohdistuisi Israelin kansaan:
2 Moos. 12:23 ”sillä Herra kulkee kaikkialla surmaamassa egyptiläisiä, mutta kun hän näkee veren ovenpielissä ja kamanassa, hän kulkee sen oven ohi eikä anna tuhoojan tulla koteihinne teitä surmaamaan.”
Tämä: ”Vahvistakaa veren merkkejä sen tähden, että tämä maailma ja aivan erikoisesti synti pyrkii noita veren merkkejä haalistamaan. ”
Tämä on aina ollut suora kehotus tekemään rippiä ja pyytämään evankeliumia (saanko uskoa syntini anteeksi) ja niin pyytäjälle on saarnattu; usko syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tämä on ajateltu tuoksi verenmerkiksi.
Uskovan vaatteitten pesu on suoraan sovellettu raamatun kirjoituksista, niitä tarkemmin tutkimatta. Nämä raamatun paikat ovat:
Ilm. 7:13 ”Yksi vanhimmista kysyi minulta: ”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?”
14 Minä vastasin: ”Herra, sinä sen tiedät.” Hän sanoi minulle: — Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.”
5 Moos. 8:4 ”Noina neljänäkymmenenä vuotena eivät vaatteet kuluneet päältänne eivätkä jalkanne turvonneet.”
Kun näitä raamatun kohtia tarkastelee, niin äkkiseltään saa sen käsityksen, että täytyihän israelilaisten pestä vaatteensa koska matka kesti 40 – vuotta. Kun vielä Ilmestyskirja tämän vahvistaa, niin asian täytyy olla näin. Tämän takia saarnataan: ”Peskää pyykkiä vielä, nyt on pyykinpesun aika.”
Eivät kaikki kuulijat tutki kirjoituksia ja kun eivät tutki, tämä opetus menee täydestä. Joten uskovat haluavat vahvistaa veren merkkejä ja pestä vanhuskauden pukua, jos ei muuten, niin varmuuden vuoksi. Joten tämä varmistetaan pyytämällä lupaa uskoa syntinsä anteeksi.
Tämmöinen usko saa tarkkailemaan itseään ja niin uskova menettää vapautensa josta Paavali kirjoittaa:
Gal. 5:13 ”Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.
16 Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja.”
Ihminen, oli sitten miten harras uskova tahansa, hän joutuu aina Jumalan pyhyyden edessä tunnustamaan syntisyytensä. Mutta uskovina voimme täysin luottaa, että se vanhuskauden puku joka on uskon kautta, meidän päällemme tuettu taivaasta se on tahraton, eikä ihminen voi sitä liata. Kun uskomme puku säilyy omanamme, olemme saaneet tämän lahjaksi, se = lahjavanhuskauden
Ripistä kirjoittaa Juhani Uljas kirjassaan Peltoon kätketty aarre näin:
—”Uskovaisen kilvoitus on sotaa sielunvihollista, maailmaa ja omaa lihaa vastaan. Tässä sodassa koetaan tappioita ja saadaan haavoja. Synti tarttuu ja haavoittaa tunnon. Jumala on antanu meille avuksi ripin, jossa saamme vapautua tuntoamme rasittavasta kuormasta ja lääkitä haavojamme. ”Pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu.” (Hebr. 12:1) Rippi on uskossa pysymisen, ei uskoon tulemisen asia, kuten alkuperäinen luterilainen ripin kaava opettaa. (sivu 87)
—-”Ripin vaikutus on synninpäästön sanassa, jonka joko yksityinen henkilö tai koolla oleva seurakunta yhteisesti julistaa. Kummassakin tapauksessa on kyse samasta Pyhän Hengen eläväksi ja voimalliseksi tekemästä päästön sanasta.—(Matt. 16:19)” (sivu 90)
—Jos taas synninpäästön sana, jonka rippi-isä Pyhän Hengen valtuuksin julistaa, saa olla keskeisin ja tärkein osa ripissämme, koemme vapautuksen tuntoamme painaneista synneistä. Rippi on tällöin meille se Jumalan lahja ja armoetu, joksi hän on sen tarkoittanut.—(sivu 91)
—”Rippi on siis Jumalan meille antama lahja, joka auttaa meitä uskon kilvoituksessa. Me menemme ripittäytymään yhtä uskovaisina kuin palaammekin. Rippiin kuuluva päästön sana vain on vapauttanut meidät tuntoamme painavista taakoista. Rippi suorituksena ei puhdista tuntoamme, vaan usko päästön sanaan. Jumala ei puhdista sydäntämme ripillä, vaan uskolla. (Ap.t. 15:9)(sivu 92)
Pertiltä kysymys:
”Tätä keskusteluahan käytiinkin Vuokon blogissa ”Kiitos Rauhan tervehdys ja Veikko Jurvakainen!”, mutta sitten koko blogi yllättäen hävisi. Mikä moiseen selitys, Vuokko?”
Veikko itse pyysi poistamaan kirjoituksen.
Tämän käydyn keskustelun ja lainaamieni tekstien pohjalta rakkaat sisaret ja varsinkin veljet, olen tullut seuraavanlaisiin aatoksiin.
Sekä armoneuvot, että tahrateologia ovat taitavasti piilotettuja asioita vl-liikkeen opetukseen. Ensinnäkin niistä sanotaan, etteivät ne ole autuuttavia asioita, vaan uskon hedelmiä. Siis uskosta vuotavia asioita, tapoja, toimintaa ja kieltäymyksiä. Vl-kielellä: elämänvanhurskautta.
Puhutaan vapaaehtoisuudesta, emme halua ja haluamme -asioista, uskon hedelmistä ja armoedusta ja kuitenkin seuraavassa lauseessa sanotaan, että ne kaikki ovat meille tarkoitettu siksi, että pysyisimme uskomassa. Eli kuitenkin ne on sidottu autuuteen ja näin tehty uskonvanhurskaus mitättömäksi ja Kristus on turhaan tehnyt kaiken ja kuollut puolestamme.
Uskovaiselle ei kuulu laki, mutta armoneuvot kuuluvat ja joka on elävässä uskossa hän ripittäytyy ja on armonkerjäläinen ja mitä kaikkee. Yhtäkaikki armoneuvot ja armoetu taitavine selityksineen mitätöi Kristuksen kuoleman.
Jos et ajattele, toimi ja tee niin ja näin ja kieltäydy tästä ja tosta asiasta, et pääse taivaaseen. Niih. Eli suorittamiseen se lopulta kuitenkin jää vl-uskossa. Sanokaa ja kiemurrelkaa kuinka paljon tahdotte, olen nyt noita lehdykäisiä ja kirjoja sen verran lukenut ja laittanut lainauksiakin tänne. Mitä mieltä muutes ootte niistä?
Vuokko,
Koko luterilaisuuteen ja kristinuskoon, ei ainoastaan vanhoillislestadiolaisuuteen, sisältyy tällainen jännä paradoksi:
Toisaalta meiltä ei vaadita mitään muuta kuin että uskolla kiinnitymme Kristuksen pääsiäissalaisuuteen.
Toisaalta jos haluamme säilyttää tämän lahjaksi saamamme aarteen, meidän on ahkerasti käytettävä armoetuja eli rippiä, ehtoollista ja evankeliumin kuulemista. Meidän on myös taisteltava syntiä vastaan, tehtävä hyvää, kannettava ristiä ja ristiinnaulittava lihamme. Tällaiseen Kristuksen seuraamiseen tuo pääsiäissalaisuus kutsuu.
Luther kirjoittaa Isoon Katekismukseen kuuluvassa tekstissään ”Lyhyt kehotus ripittäytyä” näinkin tömäkästi:
”Ihmiset ovat ikävä kyllä oppineet asian liiankin hyvin, niin että he tekevät mitä tahtovat ja soveltavat vapauttansa siten, ettei heidän muka enää ikinä tule eikä tarvitse ripittäytyä. Se näet opitaan äkkiä, mikä tuntuu mukavalta. Evankeliumistakin omaksutaan ylen nopeasti kaikki, mikä meitä lempeästi hyväilee.
Olen kuitenkin jo sanonut, ettei noita sikoja pitäisi päästää evankeliumin lähellekään eikä siitä saisi antaa heille yhtään murua. Heidän pitäisi pysyä paavin alaisina, hänen ajettavinaan ja piinattavinaan, niin että saisivat ripittäytyä, paastota ja tehdä kaikkea muuta sellaista enemmän kuin koskaan.
Sillä jos joku ei tahdo uskoa evankeliumia, ei elää sen mukaan eikä tehdä, mitä kristityn tulee, älköön hän myöskään pääskö nauttimaan mitään hyötyä evankeliumista. Mitä siitä on sanottava, että sinä kyllä tahdot evankeliumista hyötyä, mutta et antaisi sen vaatia itseltäsi mitään?
Tuollaisia ihmisiä älköön mikään julistamamme evankeliumi koskeko, älkööt he meidän luvallamme nauttiko hiukkaakaan meidän vapauttamme. Heidän herrakseen me päästämme jälleen paavin tai jonkun hänen kaltaisensa panemaan heidät kuriin niin kuin kunnon tyrannin kuuluu tehdä. Roskaväki, joka ei tahdo olla kuuliainen evankeliumille, tarvitsee juuri sellaisen kurittajan, Jumalan lähettämän Perkeleen ja pyövelin.
Toisille taas, niille jotka mielellään oppivat kuulemastaan, meidän tulee saarnata yhä uudestaan. Heitä on rohkaistava, innostettava ja houkuteltava, etteivät he päästäisi käsistään näin kallista ja lohdullista aarretta, jonka evankeliumi on tarjonnut omaksemme.”
Tämä paradoksi tulee esille myös vaikkapa näiden kahden Paavali ohjeen jännitteessä:
”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.”
”Siksi, rakkaat ystävät, niin kuin olette aina totelleet minua, kun olen ollut luonanne, totelkaa vielä enemmän nyt, kun olen poissa: tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne.”
Ajattelisin, että tätä paradoksia ei saa laukaista kumpaankaan suuntaan.
Jos luovumme siitä, että usko Kristukseen riittää eikä mitään muuta tarvita, joudumme omavanhurskauteen.
Jos luovumme siitä, että aarteen säilyttämisen kannalta on välttämätöntä kilvoitella ja kerjätä armoa, ajaudumme hengelliseen välinpitämättömyyteen, lihan vapauteen ja pintapuoliseen uskoon.
Nuo Paavali-sitaati ovat siis Gal. 5:1 ja Fil. 2:12.
Joonalta:
”Jos luovumme siitä, että aarteen säilyttämisen kannalta on välttämätöntä kilvoitella ja kerjätä armoa, ajaudumme hengelliseen välinpitämättömyyteen, lihan vapauteen ja pintapuoliseen uskoon.”
Joko Kristus on tehnyt kaiken tai minun on tehtävä kaikki, ei ole vaihtoehtoja, siispä: Kristus on tehnyt kaiken, enkä minä voi tehdä pelastukseni eteen yhtään mitään.
Kun puhutaan pelastuksesta, uskosta, uskossa pysymisestä, niin minusta se on Jumalan työ alusta loppuun asti. Yksin armosta. Jos tähän ajatteluun tulee pisarakin vaatimusta, uskosta menee ilo ja tilalle tulee suorittamisuskoa.
Ja miksi ihmeessä armoa pitää kerjätä? Sitähän suorastaan tyrkytetään kaikille ilmaiseksi rahatta ja hinnatta, ilman minkäänmoista lain vaatimusta. Siksi onkin käsittämätöntä, että vl-liikkeessä opetetaan kerjäämään armoa, kysymään: SAANKO minäkin vielä uskoa?