Sydämen syke ja rakkauden voima tuo toivoa rajun maailman keskelle

Isä ja tytöt kotona autotallin edustalla.   Kesäinen kuva elämän sykkeestä suven suloisen auringon paisteessa.

Aika kuluu, mutta rakkauden merkitys säilyy koko elämän ajan.  Tämä tuli esille myös piispa Mari Leppäsen saarnassa Someron kirkossa keskiviikkona 18.5.2022, kun  hän kertoi nuoruutensa kokemuksesta hoitaessaan erään perheen pieniä  lapsia.  Hoidettava lapsi nukahti hänen syliinsä. Sydämet alkoivat sykkiä samaa tahtia.  Tuon elämys oli niin merkittävä, että me kuulijatkin saimme kokea osallisuutta tuon elämyksen merkityksestä.

Omalle kohdalleni tuo sattui vielä siitäkin syystä, että vain parisen tuntia ennen  messua olin lukenut Anastasija Goldagin ukrainankielisen kirjan Tutti jde do školy, jossa äiti rohkaisee kouluun menevää lastaan painamalla tämän rintaansa vastaan, niin että sydämen jyskytys kuului. Rohkaistuneena lapsi lausui:

”Тук - т у к. Тук - т у к. Тук - т у к”. 

"Kuulen: 'Tuk - t u k. Tuk - t u k. Tuk - t u k'.

Oi äiti, tunnen sen! Sydämesi sykkii!"

Messussa lauloi myös somerolainen lauluntekijä Kari Luoto, sen alussa ja lopussa.  Tähän yhteyteen sopii hänen laulunsa kasvojen näkemisestä ja katsomisesta.   Psalmimme sanat sopivat laulun  sanomaan kuin piste iin päälle:

Sydämeni muistaa sinun sanasi:
”Etsikää minun kasvojani.”
  Herra, minä tahdon etsiä sinua,
  älä kätke minulta kasvojasi!

Eri ihmisillä elämän kokemukset vaihtelevat. On muistoja jotka antavat voimaa ja rohkaisua, tai toisaalla  muistoja, joista mieli painuu maahan.   On mielekästä vaalia mielessään niitä, joilla on merkitystä elämän voimaa antavina. Rakkauden ja rohkaisun sanoilla on suuri merkitys, valtava, mittaamaton.  Oikea rakkauden osoitus on laajempi kuin avara meri, näemme sen vaikutuksista vain rannan läheisyyden, mutta sen heijastamat aallot ulottuvat aina vastarannalle asti.

Valtavan ulapan sanomaa mietin Afrikan kainalossa Kribillä Kamerunin mittamattoman aavoilla rantahietikoilla, joiden rantaan löi aallokko, joka oli  saanut alkunsa jo Atlanttin toiselta reunalta, Etelä-Amerikan  rannikoilta saakka.

Yli kaiken maallisen rakkauden ulottuu Jumalan iankaikkisten  käsivarsien hellä ja  suojaava turva. Koko rakkauden syvin olemus aukeaa siinä, että Jumala on rakkaus.

Herra on minun valoni ja apuni,
ketä minä pelkäisin?
  Herra on minun elämäni turva,
  ketä siis säikkyisin?

Tästä Jumalan rakkauden antamasta tuesta ja turvasta aukeaa sitten tulevaisuus ja toivo, joka rohkaisee rakastamaan silloinkin, kun maailmassa riehuvat mitä erilaisimmat vaivat ja ahdistukset.

Maailmamme ongelmista tämän hetken karmeimpia lienee Ukrainan tilanne, missä naapurimaasta tuleva joukkio raivoaa kaiken altansa hävittäen ja ihmisten elämästä mitään piittaamatta.  Koska tästä kuitenkin on ollut  uutisointia melkoisen paljon, niin en käy tähän syvemmin.

Otan esille vain muutaman kohdan:

  •  Rukoilkaamme Ukrainan puolesta! Rukous on voimallisempi kuin mikään mahti maailmassa, koska rukous on Kaikkivaltiaan apuun turvautuminen.
  • Pitäkäämme hyvää huolta keskuuteemme saapuvista ukrainalaisista pakolaisista, jotka ovat joutuneet jättämään kaiken taakseen julmaa väkivaltaa käyttävää maansa hävittäjää pakoon lähtiessään.  Jokainen ystävällinen ele, jokainen avun toimi, jokainen heistä välittämisen osoitus on tarpeen, jotta he mahdollisimman nopeasti pääsevät uuden elämän alkuun maassamme.
  • Älkäämme myöskään leimatko maassamme jo vanhastaan asuvaa venäläistä vähemmistöämme.  Eiväthän he ole mukana naapurimaamme osoittamassa raakuudessa. Osan esivanhemmat ovat olleet meidän keskuudessamme jo pian parisataa vuotta. Myös Venäjän vallankumouksen jälkeen noin  sata vuotta sitten moni pakeni tänne meidän keskuuteemme. He ovat asettuneet rakentavaksi voimaksi maamme kehitystä eteenpäin vieden.

Tällaisen ahdistuksen edessä saamme turvata psalmimme sanaan

Kun vainoojat käyvät minua kohti iskeäkseen hampaansa minuun,
he itse kaatuvat, vihamieheni ja vastustajani suistuvat maahan.
  Vaikka sotajoukko saartaisi minut,
  sydämeni ei pelkäisi,

Toinen merkittävä ongelma koko maailman ilmakehää ajatellen on Siperiassa roihuvat metsäpalot, jotka ovat niin suuria, että ne näkyvät jopa lähiavaruuteen asti.  Metsälehti kertoo, että  Siperiassa on havaittu ainakin 4 000 metsäpaloa 270 000 hehtaarin alueella.

Kolmantena ilmiönä kerrottakoon Intian ja Bangladeshin tulvat, joita uutisoidaan hyvinkin suuriksi.  Vain muutama vuosi sitten siellä olleet järkyttävän suuret tulvat jäivät meidän tiedotusvälineissä huomiotta, kun samaan aikaan meitä lähempänä olleet huomattavasti pienemmät tulvat täyttivät "tulvakiintiön" uutisoinnin käytössä olleesta ajasta.

Luetteloa voisi jatkaa.  Ongelmia on ollut kautta koko maailmanhistorian. Niitä tulee esiintymään myös vastedes.  Osa on ennakoitavissa. Osaan emme osaa varautua etukäteen, koska jotain täysin uutta voi ilmentyä meidän aavistamattamme.  Onhan tietomme rajallista eivätkä resurssimme ole rajattomia.

Kaiken keskellä saamme kuitenkin rohkeasti panna turvamme Jumalan turvalliseen huolenpitoon. Hänen rakkautensa sydämenlyöntejä saamme kuunnella ja opetella kuulemaan hänen sanansa, kun hän sanoo: "Rakastan sinua, rakas lapseni!"

Älä vihastu, älä torju palvelijaasi,
sinä olet aina ollut minun apuni.
  Älä nytkään jätä minua, älä hylkää,
  sinä Jumalani, sinä auttajani!

Tähän saamme Taivaan Isälle vastata sydämemme syvyydestä asti:

"Minäkin rakastan sinua, Isä"

”Я теж дуже люблю тєбє,  Тату."

 

 

SUNNUNTAI 29.5.2022

6. sunnuntai pääsiäisestä, 

latinaksi  Exaudi = kuule, Herra

Pyhän Hengen odotus

Pyhäpäivän psalmi on Ps. 27:1–3, 7–9

 

 

Tässä Exaudin Psalmi:

Herra on minun valoni ja apuni,
ketä minä pelkäisin?
  Herra on minun elämäni turva,
  ketä siis säikkyisin?
Kun vainoojat käyvät minua kohti iskeäkseen hampaansa minuun,
he itse kaatuvat, vihamieheni ja vastustajani suistuvat maahan.
  Vaikka sotajoukko saartaisi minut,
  sydämeni ei pelkäisi,
vaikka minua vastaan nousisi sota,
ei minulla olisi mitään hätää.
  Herra, kuule, kun huudan sinua!
  Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni.
Sydämeni muistaa sinun sanasi:
”Etsikää minun kasvojani.”
  Herra, minä tahdon etsiä sinua,
  älä kätke minulta kasvojasi!
Älä vihastu, älä torju palvelijaasi,
sinä olet aina ollut minun apuni.
  Älä nytkään jätä minua, älä hylkää,
  sinä Jumalani, sinä auttajani!

                                                                                  Ps. 27:1–3, 7–9

 

70 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto:””Olen kastettu Jumalan lapseksi jo 23.4.1944. Tämä kaste myös antoi Pyhän Hengen lahjan, kuten Pyhä Pietari sanoo helluntaisaarnassaan.:

    ” …… kaste ——- niin te saatte Pyhän Hengen lahjan —- lapsillenne —”

    Huomaa, että tämä on Jumalan sanan tekstiä. Jumalan sana on totuus. Jos tappelet tätä lupausta vastaan, niin kapinoit Jumalaa vastaan.””

    Kerrataampa vielä tuo kohtayhä uudestaan, siis minun ei tarvitse siihen mitään lisätä eikä muuttaa vaan uskon sen niinkuin se on kirjoitettu, niinkuin jokainen lapsikin joka osaa lukea sen ymmärtää.

    Eli kohtahan on sana tarkasti seuraava:

    38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. 39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”

    Siis mikä on tuossa se ”LUPAUS”, selkeääkin selkeämmin KUN TEKEE PARANNUKSEN JA OTTAA KASTEEN, NIIN SAA…. eikö olekkin selkeää!

    Kenelle tuo LUPAUS kuuluu, ensinnäkin Jumalan tulee kutsua eli Jumala on toimija joka päättää milloin voi edes tehdä parannusta, toiseksi se on kaikille maailman ihmisille, erittäin selkeää!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Miten kummassa voisin pitää lauseen ajatuksen muunteluasi ”selkeänä”.

      Olen aikoinaan tehnyt raamattututkimuksen parannuksen käsitteestä ja voitko mitenkään saada sitä mieleesi:

      Parannus on aina yhteydessä kasteeseen, aina.

      Sellaiselle, joka ei ole aikaisemmin saanut kastetta, parannus ojennetaan Jumalan lahjana kasteen välityksellä. Kaste siis on parannuksen lahjaksi ojentamisen väline.

      Sellaiselle, joka jo on kastettu, mutta joka on luopunut pois kasteen antamasta uskosta, parannus on palaamista kasteen armoon.

      Ja huomaapa tämä: Kaste on y k s i .

      Älä yritä markkinoida minulle sellaista käsitystä, missä kääntymys irroitetaan kasteesta.

      Sellainen on yhtä hassua kuin väittää, että vauvan pitää ensiksi parkua ja vasta sitten äiti voi sen synnyttää.

      Tai toinen esimerkki kun isä tai äiti sanoo lapselleen: ”Lusikka käteen ja syö!” Eihän tuo lusikan käteen ottaminen ratkaise ravituksi tulemista vaan syöminen. Afrikkalaisella aterialla on perinteisesti syöty käsin ja ruoka on silti erittäin maittavaa. Vaimoni ruoka suorastaan ihanaa herkkua.

      Näin myös Pietarin helluntaisaarnan ajatus on se, että pitää suostua parannukseen kasteen välityksellä, joka antaa parannuksen eli syntien anteeksisaamisen ja Pyhän Hengen lahjan.

      Tämä on täysin linjassa sen kanssa, mitä sanotaan Matteuksen lähetyskäskyssä, että opetuslapseksi tehdään kastaMALLA Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto mitenkö voisit, no ensiksikin opettele lukemaan!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Opin lukemaan jo ennen kuin synnyitkään.

      Oma vikasi on siinä, että annat omavanhurskauden perkeleelle sijaa tekstejä lukiessasi. Kuvittelet että vauvan pitää itse ryömiä äidistään ulos.

      Huomaapa miten seuraavassa raamatunkohdassa

      oma osuus suljetaan

      kokonaan

      täysin

      ulos

      pelastuksen tapahtumasta

      ja sen sijaan pannaan

      vain

      kasteen lahjaksi antama

      uudestisyntymä ja Pyhän Hengen uudistus

      eli siis tasan tarkkaan sama mitä sanotaan jo Matteuksen evankeliumissakin

      Tiituksen kirje:

      3:5 pelasti H Ä N ( Jumala ) meidät,

      e i

      vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta,

      v a a n

      laupeutensa mukaan

      uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen KAUTTA,

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto:””Älä yritä markkinoida minulle sellaista käsitystä, missä kääntymys irroitetaan kasteesta.

    Sellainen on yhtä hassua kuin väittää, että vauvan pitää ensiksi parkua ja vasta sitten äiti voi sen synnyttää.””

    En minä mitään yritä markkinoida vaan tuon esille pelkkää Jumalan sanaa, siis niin kuin se on kirjoitettu.

    Edelleenkin kehoitan sinua luetuttamaan tämän kohdan lapsillasi ja kysymään mitä se heille kertoo, ehkäpä et ole vielä opettanut heitä uskomaan valheitasi ja näin kuulisit totuuden.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto mietippä nyt jos todella antaisit lapsesi lukea ko kohdan ja he sanoisivat sen mitä olen esile tuonut niin miksi opettaisit heitä uskomaan toisin kuin Raamatussa on kirjoitettu?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Sinun tulkintasi on 1520 -luvulla syntynyt kuvitelma, kun vuosina 1524-25

      noin

      100 000 – 200 000

      ihmisen kuolemaan

      johtaneen kapinan johtoon pyrkinyt Hubmeier vuosina 1525-27 kirjoittamissaan teoksissa keksi sellaisen opin missä parannus irrotettiin kasteen antamasta armosta.

      Ensimmäinen tuon muutamaa vuotta myöhemmin opiksi kehitetyn tavan mukainen uudelleen kastaminen tapahtui tammikuussa 1525. Koskaan ennen ei ketään ole uudelleen kastettu sillä perusteella että lapsen kaste muka ei olisi Jumalan edessä pätevä.

      Vaikka kuinka hakisit historian dokumentteja, niin et voisi sellaista löytää yksinkertaisesti siitä syystä, että koko edustamasi oppi keksittiin vasta tuolloin 1520 -luvulla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      MAtias Roto ei ole minun tulkintaa vaan se mitä siinä lukee, ei sitä tarvitse tulkita.

      Siis noi sun ”vertaukset” ovat outoja, entäpä kun äiti sanoo lapselle riisu vaatteet ja mene suihkuun niin puhdistut, voiko siis joku toinen suihkuttaa lapset vaatteet päällä ja näin ne tulevat riisutuiksi ja puhtaiksi?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Tapasi lukea on peräisin tuosta 1520 -luvun tavasta ymmärtää parannus käsite kasteesta irrallisena ikään kuin kyseessä olisi ihmisen oma toiminta.

      Raamattu kuitenkin puhuu Jumalan valinnasta. Jeesus itse valitsee, emme me.

      Johanneksen evankeliumi:

      15:16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi —-

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto irrottelet Raamatun lauseita ja niillä yrität todistella väännöksiäsi, kyse on tietystä Raamatun kohdasta ja siitä mitä siinä lukee selkeästi ”TEHKÄÄ PARANNUS ja OTTAKOON KUKIN TEISTÄ KASTEEN….”

      Minä uskon tuon juuri noin, ensin tulee tehdä parannus ja sen jälkeen ottaa kaste, mot.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Jo Johannes Kastajan kaste oli sellainen kaste joka vaikutti parannuksen. Tämä on sanottu esimerkiksi seuraavissa raamatunkohdissa.

      Huomaa myös näistä kohdista, että juuri kaste antaa varsinaisen parannuksen eli siis

      s y n t i e n

      a n t e e k s i s a a m i s e n .

      Markuksen evankeliumi:

      1:4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.

      Luukkaan evankeliumi:

      3:3 Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi,

      Apostolien teot:

      13:24 sittenkuin Johannes ennen hänen tuloansa oli saarnannut parannuksen kastetta kaikelle Israelin kansalle.

      19:4 Niin Paavali sanoi: ”Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto yrität syöttää osa totuuksilla agendaasi, et ota kaikkea sitä mitä on kirjoitettu eli jätä tahallasi(ko) pois selkeät kohdat jotka todistavat väitteesi vääriksi.

      tuot Mark.1:4 mutta seuraava jae jo todistaisi aivan muuta kuin mitä haluat eli

      4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi. 5 Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

      Eli Johannes kastoi kun ihmiset tunnustivat syntinsä!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Nuo kuvitelmasi sanoista ”ensin” ja ”sitten” aihettavat koko sotkun. Erottamalla parannuksen ja kasteen toisistaan saat yhtä nolon vastakkainasettelun kuin jos sanoisit että ihmisen oikean puolen on ensiksi käytävä talon portaikkoa pitkin kokonaan taloon sisälle ja vasta sitten voi samaisen ihmisen vasen puoli astua portaille sisään tullakseen.

      Juuri tämän luokan tulos seuraa tavastasi erottaa parannus kasteesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto kuinka voit itse yhdistää ”tehkää parannus JA ottakoon kukin teistä kasteen”?

    Minä en voi löytää mistään kohden Raamattua todistetta väitteellesi, ymmärrän kyllä kuinka sokeasti haluat todistella vauvakastettasi, romahtaisihan koko oppisi.

    Et ottanut kantaa esittämääni vertaukseen eli kun äiti sanoo lapsille riisukaa vaatteet ja ottakaa suihku niin puhdistutte, niin voiko joku toinen suihkuttaa lapsia ja näin he tulevat riisutuiksi ja puhtaiksi?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Ajatteleppas ilmausta pullan leipominen tai kirjeen kirjoittaminen. Genetiivi ilmaisee teon tuloksen.

      Näin ollen ilmaus parannuksen kaste kertoo, että kasteen tuloksena on parannus. Ks. edellä kohtia

      ja uudestisyntymisen peso kertoo että kasteen pesu antaa uudestisyntymän.

      Joten kyllä nämä Raamatun ajatukset ovat aivan selviä, jos vain haluat olla uskollinen Raamatun sanalle etkä yritä sekottaa hommaan omia tekojasi.

      Miksi haluat välttämättä yrittää uida Maarianhaminasta Tukholmaan vaikka käytössäsi olisi autolautta.

      Pane siis turvasi Jumalan tekoon äläkä luota omiin tekoihisi.

      Roomalaiskirje:

      4:5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto tehkää parannus on selkeää tekemistä eikö olekkin?

      JA tarkoittaa sen jälkeen tapahtuvaa

      ottakoon kukin teistä kasteen tarkoittaa että ihminen itse menee kasteelle omasta tahdostaan vai oletko sinä ottanut kasteen kun et itse sitä edes muista tai oikeastaan et edes tiedä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Väärä oppisi on sanoinkuvaamaton Jumalan työn halventaminen, kun kiellät Jumalan teon siinä kasteessa missä minut jo 23.4.1944 on otettu Jumalan lapseksi.

      On vain kovapäisyyttäsi kinata tätä vastaan. Muutat Raamatun kertoman Jumalan tekemän pelastustyön opetuksen sellaiseksi opetukseksi, missä Jumalan oma teko lapsen ottamisesta hänen yhteyteensä vaihdetaan ihmisen omaksi ajallisen elämänsä ruokkoamiseksi ja sitten mennään väittämään että tämä muka olisi niin mahtava tapahtuma, että tämä kelpaa esitellä pääsylipuksi taivaan kotiin. Ikään kuin ihminen omalla saavutuksillaan muuttaisi itsensä Jumalan lapseksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Kyse on siitä mitä JUMALA sanoo Pyhän Hengen kautta Pietarin suulla, ei sitä voi ihminen muuttaa ja alkaa kastamaan vauvoja, se on täysin turhaa eikä Jumala ole siinä mukana.

    Jeesus kysyi fariseuksilta mistä Johanneksen kaste oli, nämä eivät osanneet vastata, MIKSI?

    Osaatko sinä vastata onko vauvakaste Jumalasta vaiko ihmisistä, minä osaan ja vastaus on ihmisistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Pietarin sanat ” — kaste —- lapsille —” osoittaa, että kaikki mitä puhut on tyhjää höpinää.

      Alkukielen sana ”teknon”, ”synnytyksen tulos”, ”vastasyntynyt”, ”vauva”, ”lapsi”. ”penikka”, ”poikanen” jne on johdettu verbistä ”tikto”, ”synnyttää”.

      1 Moos.3:16 molemmat sanat ovat yhdessä, τέξῃ τέκνα, texe tekna, synnyttää lapsia eli siis Pietarin manitseman kasteen iäksi riittää, että lapsi on tulossa äidistä ulos, koska kyseessä on äidistä ulos tuleva vauva.

      Joten miksi ajat sellaista kasteoppia, missä ihminen korottaa itsensä jollakin tavalla ratkaisevaan osaan sellaisessa yhteydessä, missä Jumala itse on ainoa tekijä, hän yksin eikä kukaan muu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Raamattu on Pyhän Hengen vaikuttamaa tekstiä. Joten älä hyvä ihminen halveksi sen sanaa omilla mielikuvituksellisilla jutuillasi, joissa teet tyhjäksi Jumalan työn panemalla oman osuutesi ratkaisevaan kohtaan. Toimit kuin sellainen joka panee oman kaulakorunsa monen tuuman rautaisen laivaketjun palasen paikalle. Varo moista itsesi korottamista Jumalaa vastaan kapinoiden.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto ajatteleppa jos koulun uskonnon tunnilla kysyttäisiin mikä on Pietarin sanoissa se lupaus, niin jos joku pieni lapsi sanoisi että kun tekee parannuksen ja ottaa kasteen Jeesuksen nimeen niin saa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan, mitä sanoisit tälle pienelle lapselle?

    Nyt lopetan ja julistan sinulle sitä mitä Jeesus käski julistaa Hänen nimissään: tee parannus syntiesi anteeksi saamiseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Toistat samaa ajatusta tuomatta mitään lisää. Jatkat pelkkää jankutusta. Ajattelinkin jo ruveta poistamaan puheenvuorojasi, koska et etene asiassa vaan levy on juuttunut uralleen.

      Tappelet aivan turhaan Pietarin lapsi -sanaa vastaan.

      Olen tehnyt niin paljon työtä tuhanten lasten kanssa, että tiedän tasan tarkkaan, mitä lapset ottavat tuosta tekstistä. H

      He ottavat siitä sanan

      l a p s i

      Näin he näyttävät sen perustavan opin todeksi, että meidän on tultava lasten kaltaisiksi. Kaikista maailman ihmisistä panemme lapsen kaikkein tärkeimmälle paikalle, myös kasteen toimittamisessa.

      Alkukirkon kasteoppaissa nimittäin sanotaan, että kastettaessa on ensiksi kastettava lapset ja vasta sen jälkeen aikuiset.

      Joten kieltäessäsi Raamatun lapsi -sanan kasteen yhteydestä tappelet myös alkukirkon historiallisesti todistettua kastekäytäntöä vastaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Pasanen, ”jos koulun uskonnon tunnilla kysyttäisiin mikä on Pietarin sanoissa se lupaus, niin jos joku pieni lapsi sanoisi että kun tekee parannuksen ja ottaa kasteen Jeesuksen nimeen niin saa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan, mitä sanoisit tälle pienelle lapselle?”

      Tämä lupaus on annettu. Tämä koskee tietysti myös pientä lasta, kun hänet kastetaan. Hän on kasteessa tehnyt parannuksen, ennen kuin edes oli tuntenut oman sydämensä taipumusta pahuuteen. Jos lapsi on saanut hengellistä opetusta, niin hän voi vastata, että minut on jo kastettu, eli minä olen tehnyt parannuksen.

      Kasteen jälkeen ihminen on edelleen syntinen ihminen, jonka sydämestä lähtevät pahat ajatukset jne. Apostoli Paavali, Herran opettama todistaa näin myös itsestään.

      Ari, ongelmasi on se, että kadotit kasteessa saamasi lahjan elämän eri vaiheissa. Se, että uskosi kuoli ei johtunut saamastasi kasteesta, vaan siitä, että Pyhä Henki ei saanut jalansijaa elämässäsi. Rikkaruohot, elämän murheet jne. tukahduttivat hyvään maahan kylvetyn siemenen.

      Ari, sielunvihollinen on se varas, joka riisti sinulta uskon. Sinä halusit hyvittää sen, minkä kadotit, koska tuhlaajapoikana innostuit siitä, mitä on tarjolla Isän kodissa. Se oli ja on upea löytö. ”Minun puolestani on uhri annettu.”

      Tuhlaajapoika palasi kotiin. Isä otti vastaan. Mitä poika sanoi Isälleen? ”Olen rikkonut sinua vastaan”. Isä järjesti juhlat, eikä käskenyt poikaa tekemään mitään, koska poika oli Isän kodissa syntynyt, Isän poika.

      Parannuksesi olisi ollut paluuta kasteen armoon Isän lapsena. Kasteessa meidän päällemme on vuodatettu koko Kristuksen hankkima uusi elämä Jumalan valtakunnassa. Tätä on vaikea uskoa. Jeesus teroittaa tätä, ettemme lankeaisi farisealaisuuteen, uskomaan omaan työhömme saadaksemme pelastuksen. Parannus tarkoittaa kaikesta omasta luopumista. Usko ottaa vastaan täytetyn työn, eli luopuu omasta työstä, ja uskoo sekä luottaa vain siihen, minkä kirkkauden Herra Jeesus Kristus yksin on tehnyt.

      Varo asettamasta mitään omaa työtäsi täyttämään jo täytettyä työtä.Kehotan sinua siis tekemään parannuksen ja uskomaan evankeliumin.

      Ihminen ei voi pelastaa itseään. Pelastus tulee yksin Jumalalta, armosta. Kiitos olkoon yksin Jumalalle. Häntä me kiitämme ja ylistämme Kristuksen voitosta. Käärmeen pää on rikki poljettu. Me saamme elää iankaikkisesti.

      Parannus on tehty oikein vasta sitten, kun on luovuttu kaikista omista mahdollisuuksista pelastaa itseä. Omaan parannuksen tekemiseen liittyy se sielunvihollisen ansa, että oma tekeminen lisää jotain Jeesuksen täydelliseen työhön.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Kari Paukkunen väität siis että vauvat saavat Pyhän Hengen osallisuuden jo kasteessa?

      Vieläpä väität että silloin voi myös ”tuhlaajapoikana” mennä ja palata?

      Kuinka sovitat tuon viritelmäsi seuraavaan Raamatun sanaan, kumpaa uskoisin, lihalle olisi kyllä todella mieluista uskoa sinun kirjoitelmasi, Pyhä Henki kuitenkin kirkastaa Raamatun sanan joten uskon Pyhää Henkeä.

      1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, 2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta. 3 Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii. 4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet 5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, 6 ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.(Hebr.6)

      Muista että teet näitä väännelmiäsi tietämättömänä ja jos/kun Jumala kutsuu niin tee parannus ja ota kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen niin saat synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kari

      Kiitos hyvästä puheenvuorostasi

      Tuot hyvin esille meidän toivomme perustan pyhän kasteen antamana lahjana

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Jälleen kerran rääkkäät Pyhää Raamattua vääntämällä Heprealaiskirjeen sanomaa.

      Etkö todellakaan tajua että siinäkin puhutaan kasteesta uskon alkuna.

      Kun tämä on todettu niin sitten aletaan puhumaan siitä, miten tämä kasteessa saatu pelastuksen perusta on rakennettu eli siis kerrotaan Vapahtajamme suuresta sovintotyöstä, johon siis tuo uskon alku eli kaste meidät yhdistää.

      Miksi toimit kuin sellainen joka vatsaansa pullistelemalla kuvittelee olevansa suurempi kuin on. Yrität kieroilla Pietarin helluntaisaarnan vastaista epäraamatullista ajatusta, jolla kiellät apostolin lupauksen, että kaste antaa Pyhän Hengen lahjan.

      ” — kaste —- N I I N te saatte Pyhän Hengen lahjan — lapsillenne —”

      Tällä Jumalan sanaa vastustamisellasi toimit kuin käärme paratiisissa yrittäessäsi houkutella keskustelukavereitasi epäilemään Jumalan sanaa.

      Edelleen miksi hölmöilet väittäessäsi Karia tietämättömäksi. Ainoa jonka tällaisella mielettömällä väitteelläsi osoitat typeräksi, olet sinä itse.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Pasanen, muistuttelet minua seuraavasti( 27.05.2022 05:40): ”Muista että teet näitä väännelmiäsi tietämättömänä ja jos/kun Jumala kutsuu niin tee parannus ja ota kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen niin saat synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan.”

      Puolustajani Pyhä Henki muistuttaa edelleen minua kaikesta siitä, mitä Herrani ja Vapahtajani Jeesus Kristus on puolestani tehnyt. Se on suurta armoa ja rakkautta. ”Siinä on rakkaus, ei siinä, että me rakastimme Häntä, vaan siinä, että Hän ensin rakasti meitä, ja antoi henkensä meidän syntiemme edestä.”

      Uskovan kodin lapsena paadutin sydämeni nuoruudessa. Myöhemmin Jeesus antoi armosta etsikkoajan (vuonna 1981), ja sain palata siihen uskoon, johon olin lapsena kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

      Minulla on Pyhän Hengen lahja. Saan edelleen uskoa iankaikkisen elämän omalle kohdalleni. Herran Jeesuksen varassa uskallan elää sekä kuolla.

      Pasanen, on erikoista, että sinä kehotat kastettuja kasteelle. Olen tavannut ihmisiä, joita on kastettu useammin kuin kaksi kertaa. Silti epäilys oikeasta uskoontulosta ja Pyhästä Hengestä on heille hiipinyt mieleen. Raamatun Jumala asettaa uskon ihmisen kokemusten ja tekojen edelle.

      Pasanen, sinulla ei ole oikeutta kiistää kastettani, joka on Jeesuksen opetuksen mukaisesti annettu minulle. Sitä ei voi kukaan minulta riistää. Se on tapahtunut kerran ja kertakaikkisesti, iankaikkisesti.

      Pasanen, sinä olet aikaisemmin näillä blogeilla kommentoinut, että kaste pitäisi antaa vasta kaksikymmentä vuotta täyttäneille eikä sitä nuoremmille. Voisit vähän pohtia, mistä oppisi ammennat?

      Jumala on minua kutsunut ja omakseen ottanut. Minä en tule koskaan ottamaan toista kastetta. Ehtoolliselle haluan osallistua Kristuksen kehotuksen mukaisesti uudelleen ja uudelleen kunnes tämä vaellus päättyy, ja sapatin lepo koittaa. Turvani ja kaikkeni on Jeesuksessa Kristuksessa. Hän yksin on minun autuuteni perusta. Elän jokapäiväisessä parannuksessa. Tunnustan lihani kelvottomuuden ja kiitän Herraani syntien sovituksesta.

      Jumala ei odota minulta mitään muuta kuin sitä, että kiittäisin Häntä siitä, että Hän on kaiken valmistanut ja täyttänyt minun edestäni, eikä vain minun, vaan koko maailman syntien edestä. Tämä lahja voidaan ottaa vastaan uskosta, ei omista teoista. Kiitos olkoon Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle, niin kuin alusta on ollut, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen, aamen!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kari

      Kiitos sinulle ihanasta todistuksen sanasta!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Matias!

      Kiitos palautteesta!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Kari Paukkunen toteat:””Pasanen, sinä olet aikaisemmin näillä blogeilla kommentoinut, että kaste pitäisi antaa vasta kaksikymmentä vuotta täyttäneille eikä sitä nuoremmille. Voisit vähän pohtia, mistä oppisi ammennat?””

    Vastaan Raamatusta, siis kun israelilaiset kastettiin kaislameren ylityksessä Moosekseen, niin silloin siitä meni kaikki eli vauvasta vaariin. Entäpä kun Jumala sanoi ettei se sukupolvi pääse luvattuun maahan epäuskon takia niin ketä se koski, kaikkiako kastettuja eli niitä jotka ylittivät kaislameren vai eikö sittenkään kaikkia? Joku syy täytyi olla koska se ei koskenutkaan kaikkia, mikä, lueppa Raamatusta, tosin jos ehdit ennenkuin Matias Roto poistaa tämän ”kaste ikärasismiin”vedoten?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      ”Saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä.” Kaikki, vanhukset sekä rintoja imeväiset, kaikki, juuri niin.

      Oletko myös lukenut sen ymmärryksellä, minkä kopioit? Siinä lukee selvästi, että eivät päässeet perille epäuskon takia. Kaste ei ollut este, vaan epäusko!

      Joku syy siis oli, epäusko. Epäusko kadottaa, ei usko.

      PS. Voisit myös kohteliaisuudesta lukea kokonaan minun aikaisemman viestin sinulle!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Enpä poistakaan sellaisia tekstejäsi, joissa kerrot jotain asiaa etkä vain soita samaa levyä väsyksiin asti.

      Koko asetelmasi on virheellisistä lähtökohdista lähtevä jo perusteitaan myöten.

      Paavalin opettajan Gamalielin isän Simeonin isän kuuluisan rabbi Hillelin ajatuksissa oli paljon järkeä. Hillel nimittäin jo paljon ennen Jeesuksen syntymää opetti nimenomaan Kaislameren esimerkkiin vedoten, että kaikkien on saatava kaste. Hän tarkoiti todellakin kaikkia ihmisiä ilman pienintäkään ikärajoitetta, yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta, sukupuoleen katsomatta jne. siis absoluuttisesti kaikkien on saatava kaste koko kansassa.

      Tämä siis oli juutalainen opetus jo ennen Vapahtajamme syntymää. Tähän Hillelin opetukseen liittyi apostoli Paavali, joka selkeästi julistaa, että

      k a i k k i

      saivat kasteen, joten tämän mukaisesti myös

      k a i k k i

      ihmiset maailmassa on saatettava Jumalan kansan yhteyteen pyhän kasteen välityksellä.

      1.Korinttolaiskirje:

      10:2 ja saivat K A I K K I

      K A S T E E N Moosekseen pilvessä ja meressä.

      Joten koeta Ari hyvä ymmärtää edes sen verran, että Jeesuksen ajan juutalainen yhteisö oli perhekeskeinen, jossa lapset olivat oleellinen osa koko yhteiskuntaa ja jokaisen juhlan yhteydessä huolehdittiin siitä, että koko perhe saa opetusta jokaikisestä pyhästä juhlasta ja jokaisesta hengellisestä menosta.

      Tuolloisessa yhteisössä sinulle syötetty epäraamatullinen vääristely pyhästä perinteestä ja Raamatun sanasta olisi ollut täysin mieletöntä. Sellaisen esittäjää olisi kohdeltu ymmärrystä vailla olevana. Niin vierasta se olisi ollut tuon ajan yhteiskunnassa.

      Esimerkkinä pyhän kansan lapsia arvostavasta aseenteesta otan tähän profeetta Jesajan kirjan yhden jakeen.

      Jesaja:

      8:18 Katso, minä ja lapset, jotka Herra on minulle antanut, M E olemme Herran Sebaotin merkkeinä ja ihmeinä Israelissa, hänen, joka asuu Siionin vuorella.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Herramme ja Vapahtajamme nostaa lapsen korokkeelle: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni…joka ei ota, niin kuin lapsi. se ei…”

      Lapselta pitäisi kieltää Jeesuksen opettama kaste? Siinä jos missä toteutuu evankeliumin teksti: ”Jeesus siunasi lapsia”. Johannes kastoi, Jeesus ei kastanut, vaan asetti uuden liiton kasteen.

      Näin on Kristuksen kirkko toiminut alusta asti kuten Matias opettaa. Kristuksen kirkkoa vastaan on aina hyökätty. Jeesus varoitti lopun ajan vääristä profeetoista. Lopun ajalla on alettu opettaa ns. uskovien kasteesta. Seurakunnan alussa näin ei ollut.

      Toivon Ari, että luet tarkasti Matiaksen edellä olevan tekstin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Kari Paukkunen ketkä pääsivät kaislameren ylittäneistä perille luvattuun maahan?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Viet keskustelun pois kastekysymyksestä.. Muista että K O K O kansa sai kasteen. Näin meidänkin on annettava kaste KOKO kansalle.

      Kysymys kasteessa saadun uskon kestävyydestä on sitten toinen asia. Kari on sinulle jo edellä näyttänyt, että kansa tuomittiin epäuskonsa takia. Kaislameresssä heille tarjottiin uuden vapauden elämä, mutta oman lankeemuksensa takia he saivat tuomion.

      Mutta kuvitelmaasi muka komkreettisen kansan ulkopuolella olevasta pelastuksesta voimme sanoa, että kaikki, K A I K K I kansan porukasta pois jääneet kuolivat nälkään jo paljon ennen kuin kansan enemmistö, nälkään ja janoon. Porukan ulkopuolinen on tuomittu jo ennen muita.

      Joten

      Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta., extra ecclesiam nulla salus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto eikö kannata jättää pelastus ainoastaan Jumalan käsiin eikä tuomita ketään kadotukseen?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Kysymykseesi Ari: Kaksi pääsi perille.

      26:65 Sillä Herra oli heille sanonut, että heidän oli kuoltava erämaassa. Eikä heistä jäänyt ketään, paitsi Kaaleb, Jefunnen poika, ja Joosua, Nuunin poika. 32:12 paitsi Kaaleb, kenissiläisen Jefunnen poika, ja Joosua, Nuunin poika; sillä nämä ovat uskollisesti seuranneet Herraa.

      Matias nosti esille 1.Kor. 10 luvusta alun. Kaikki saivat kasteen:

      1.Korinttolaiskirje: 10:1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi 10:2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä 10:3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa 10:4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus. 10:5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa. 10:6 Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.

      Siis koko kansa sai kasteen. Imeväiset sekä vanhukset.

      Saman Kor. kohdan mukaan tämä on esikuvallista. Raamattu kehottaa pysymään uskossa.

      Epäusko ei ole kasteen vika, kuten olen aikaisemmin todennut. Älä muuta puheenaihetta, kuten Matias toivoo. Nämä Raamatun kohdat eivät tee tyhjäksi kastetta, vaan kehottavat pysymään uskossa.

      Kaste on tarkoitettu kaikille vauvasta vaariin. Ole ystävällinen ja lue edellä olevaa keskustelua. Siinä on esitetty kaikki oleellinen.

      Voit tietysti tuoda esille jonkun uuden näkökulman, kuten blogisti Matias Roto totesi. Hän on ollut varsin pitkämielinen keskustelija kanssasi. Monien muiden kommentoijien ”turnauskestävyys” kanssasi on hiipunut jo aikoja sitten. Ehkä olet huomannut?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Asia on todellakin Jumalan käsissä, mutta Raamattu sanoo, että kirkko on Kristuksen ruumis eikä kukaan pelastu ilman Kristusta.

      Joten älä petä itseäsi turhilla kuvitelmillasi vaan anna Hyvän Paimenen kantaa sinut takaisin yhteiseen laumaan. Lauman ulkopuolinen lammas olisi ollut tuhoon tuomittu ellei Paimen olisi tuonut sitä takaisin YHTEISEEN laumaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto toteat:””Asia on todellakin Jumalan käsissä, mutta Raamattu sanoo, että kirkko on Kristuksen ruumis eikä kukaan pelastu ilman Kristusta.””

    Missä toi kirkko on mainittu?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Suomennos ”seurakunta” on sama kuin alkukielen kirkko -sana ”ekklesia”,

      Efesolaiskirje:

      1:22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,

      1:23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.

      Niin kuin Kristus on yksi, niin myös kirkko on yksi ainoa ruumis. Joka eo ole jäsen Kristuksen ruumiiissa ei myöskään ole Kristuksesa.

      Ja jotta näkisit, että Jumala tekee pelastustyönsä kirkon välityksellä panen tähän toisiakin kirkko -sanaa ilmaisevat Efesolaiskirjeen kohdat, jotka jo Agricolasta lähtien on suomennettu sanalla ”seurakunta”, mutta jotka kaikki tarkoittavat Jumalan kansaa eli siis kirkkoa.

      Efesolaiskirje:

      1:22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,

      3:10 että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon

      3:21 hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.

      5:23 sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja.

      5:24 Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.

      5:25 Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,

      5:27 saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

      5:29 Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa,

      5:32 Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Matias Roto

    Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit