Viime aikoina vuosittain toistuva asia on ollut keväinen keskustelu Suvivirrestä. Nyt uutisissa on ollut esillä tilanne, jossa espoolaiselle perheenisälle ja lapselle on päätetty myöntää korvauksia Suvivirren olemisesta koulun kevätjuhlassa. Asiasta ei oltu etukäteen informoitu vanhempia. Kyseinen isä on ”kampanjoinut” asian puolesta vuosia. Päätöksen tehnyt Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta antoi myös Espoon kaupungille uhkasakkoukaasin asian tiimoilta.
Mainitun lautakunnan päätös on sikäli erikoinen, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on todennut useasti, että Suvivirsi osana koulun kevätjuhlaa ei tee juhlasta uskonnollista eikä kyse ole siis uskonnon harjoittamisesta. Sama koskee joulujuhlia, jossa perinteinen joululaulu tai -kuvaelma ei tee juhlasta uskonnollista.
Suomi on oikeusvaltio ja erilaisia säännöksiä pitää noudattaa. Myös eri ryhmien oikeuksista pitää huolehtia. Uskonnottomien tai muiden uskontojen edustajien ei tarvitse osallistua julkisten organisaatioiden uskonnollisiin tilaisuuksiin. Asiaa on täsmennetty viime vuosina paljon mm. varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Käytäntöjä on muutettu myös puolustusvoimissa.
Ehkä Espoon kaupunki ja koulutoimi teki virheen, kun virren mukana olemista juhlassa ei tiedotettu ennalta. Toisaalta korvausvaade, esitetty korvaus ja uhkasakko tuntuvat taas aivan kummallisilta tällaisessa asiassa. Lainsäädäntöä ja siihen liittyviä ohjeita pitää edelleen täsmentää, jotta tällaisilta tilanteilta vältytään. Ei tule unohtaa niiden oikeuksia, joille tällainen asia ja perinne on tärkeä. Suvivirsi kuuluu suomalaiseen perinteeseen ja koulujen päätösjuhliin.
Itse Suvivirren tausta on mielenkiintoinen. Se tulee meille Ruotsista ja liittää meidät yhteiseen pitkään historiaamme. Virsitekstin teki Israel Kolmodin 1694, sävelmä on vuodelta 1697. Suomalaisen tekstin luultavasti Erik Cajanus vuonna 1700 ja virsi tuli seuraavana vuonna niin sanottuun Vanhaan virsikirjaan. Tekstiä on muokattu 1867 ja 1937.
Virren tultua suomalaiseen virsikirjaan maassamme olivat juuri olleet suuret nälkävuodet, jolloin arviolta lähes kolmannes suomalaisista kuoli nälän ja sen tuomien tautien seurauksena. Virren sanat kuvastivat toivoa paremmasta kaikkea ollutta kauheutta vasten. Lukuvuoden päätös, ihanan Suomen suven alkaminen, luonnon kauneus ja paremman maailman toivo voivat nykypäivänä olla ajatuksissamme Suvivirren kohdalla.
Toivo Loikkanen
Ateistiyhdistyksen mieskuoro kevätjuhlissa:
https://www.facebook.com/photo/?fbid=1827172701941724&set=a.770809430911395
Eräässä ala-asteen kevätjuhlassa laulettiin John Lennonin ”Imagine”. Mitä muuta tämä on kuin täyttä ateismia, jota tyrkytetään koululaisille.
Suvivirsikorvaukset:
https://www.facebook.com/photo/?fbid=1828902698435391&set=a.770809430911395
Täkäläiset koulutoimenjohtajat ovat kertoneet julkisuudessa, että Suvivirrestä ovat silloin tällöin tehdä ongelman yksittäiset kantasuomalaiset. Sen sijaan maahanmuuttajataustaiset uskonnosta riippumatta (hinduja, buddhalaisia, muslimeja, roomalaiskatolisia) eivät koskaan. Se sopii jopa kouluissa, joiden oppilasenemmistö on maahanmuuttajataustaista.
Tässä on puhtaasti kysymys militanttiateistisesta aktivismista. Vetoaminen puutteelliseen tiedottamiseen (jota varmasti voidaan aina parantaa) on vain julkisuutta varten esitetty syy. Ihmettelen kyllä sitä, minkä laisen kuvan suvaitsevaisuudesta ja erilaisten vakaumusten sekä uskontojen rinnakkainelosta ne lapset saavat, jotka kotoa ohjeistetaan poistumaan salista vaikkapa Suvivirren ajaksi. Sitä paitsi enemmistö joutuu tässä pienen vähemmistön panttivangiksi. Kun yksi ei saa laulaa, 299 muutakaan eivät saa laulaa.
Laajemmalla tasolla on kysymys nimenomaan symbolipolitiikasta. On helpompi vääntää julkisuudessa siitä, lauletaanko päättäjäisissä Suvivirttä vaiko ei kuin pohtia katsomusten rinnakkaiseloa ja siihen mahdollisesti liittyviä yhteiskunnallisia ongelmia.
Espoolainen isä on haastatteluissaan ja somekirjoituksissaan selittänyt avoimesti, että kysymys ei ole vain Suvivirrestä, vaan laajemmasta kamppailusta kaikkea uskonnollisuutta vastaan. Aktivismia siis. Emme voi tietää, missä määrin hänen lapsensa on Suvivirren laulamisen vuoksi kokenut tulleensa syrjityksi. Isänsä aktivismin välikappleeksi hän on joka tapauksessa joutunut.
Jorma, voisitko antaa lähteen, missä tämä espoolainen isä on näin sanonut?
Mika, lehdissä olleissa haastatteluissa. Googlaa sieltä.
Marko, ”Militanttiateistinen aktivismi” on minusta liian voimakas ilmaus, mutta itse asiasta olen samaa mieltä. Kyse on uskonnottomuuden tai ateismin aktivismista, joka pyrkii siihen, että mitään uskonnollisia elementtejä ei saisi olla julkisisissa tiloissa ja toiminnoissa.
Tähän espoolaiseen isään liittyviä uutisia on kyllä aika paljon.
”Emme voi tietää, missä määrin hänen lapsensa on Suvivirren laulamisen vuoksi kokenut tulleensa syrjityksi.” Muistan isän kertoneen, että hänellä itsellään on karuja kokemuksia uskovaisesta opettajasta. Se selittäisi hänen intonsa vastustaa kaikkea uskonnollista. Mielestäniei kuitenkaan ole perusteita sille, että yhteiskunnan tulisi maksaa hänen kamppailunsa kustannuksia.
Löysin erään Lauri Ojalan kirjoituksen Vapaa-ajattelijoiden omasta lehdestä otsikolla Miten kasvoin vihaamaan uskontoa?
Kaipaako joku Beatlesien sanoin pääsyä ”Back in the USSR”..?”
Aikanaan itänaapurissa toimi ”taistelevien jumalattomien liitto”. Ateismia on, kuten tunnettua, monenlaista ja -sävyistä. Minusta kertoo aika paljon, että ns. vapaa-ajattelijat ylläpitävät erityistä sivustoa, jonka kautta saa ilmiantaa kouluja siitä, jos jossakin toimitaan heidän uskonnonvapaustulkinnastaan poiketen.
Joku itsensä uskonnon uhriksi kokenut on kertonut (en muista, kuka), kuinka hänen helluntailainen isänsä piti uskonasioita esillä erittäin aktiivisesti mitä erilaisimmissa ja merkillisimmissä tilanteissa. Pieneen vähemmistöön kuuluminen näyttää tuottavan aktivismia joka sivusta seuratessa tuntuu ”lyövän yli” myös uskonnottomien puolella.
Esim. Neuvostoliitto oli virallisesti täysin ateistinen valtio ja kuitenkin se romahti täysin.
Putinin Venäjä on rakennettu Neuvostoliiton perustuksille. Se tosin esiintyy mielellään kristillisenä maana, mutta käyttää kirkkoa häikäilemättä valtansa pönkittämiseen. Romahdus ei siis valitettavasti olut täydellinen.
Kirkon ja valtion suhdetta ajatelleen nyky-Venäjä on enmmänkin tsaarivallan Venäjän jatkumo.
Miksei Neuvostoliittokin ollut? Monet virka- ja mielivaltaiset käytännöt, joita oli helppo pitää sosialismin ominaisuuksina, taisivat oikeastaan olla vuosisataisen tsarismin luomia.
Samaa mieltä virkavaltaisuuden ja mielivaltaisuuden juurista vuosisataisessa tsarismissa ja niiden periytymisestä neuvostoaikaan. Kirkko oli neuvostovallan kontrollissa, mutta ei valtion käsikassarana, kuten Putinin Venäjällä.
Jorma H. Koska ateismi oli NL:n virallinen linja ja sitä edellytettiin erityisesti puolueen jäseniltä, kirkko ei tietenkään voinut olla neuvostovallan ”käsikassara”. Kommunismin romahdus johti entisiä kommunisteja myös kristityiksi, hyvä esimerkki Juri ”Komissarov” alias Juri Derjabin.
Nyky-Venäjä rakentuu tietenkin edeltävän keisarikunnan, neuvostovallan ja sisällissodan hävinneiden valkoisten ristiriitaiselle ja samalla tietyissä asioissa hämmästyttävän loogiselle jatkumolle.
Marko S. Monen entisen NL:n järjestelmässä eri tason avainpaikoilla olleen tai rivikansalaisen hakeutuminen ortodoksisen kirkon piiriin on varmasti vilpitöntä. Näin ajattelen esimerkiksi Juri Derjabinista, jonka kanssa olin aikoinaan jonkin verran tekemisissä. Mutta sitten on varmasti myös niitä entisiä pomoja, joiden harras ortodoksisuus ei ole aitoa, vaan opportunistista teeskentelyä. Kuinka aito kristitty Putin on?
Entinen sotavankileirin vartija tunsi venäjän kirkon liturgiaa ja pääsisaamuna lauloin vangeille: Kristus nousi kuolleista.
Koko vankijoukko ryhdistäytyi ja vastasi yhteen ääneen: totisesti nousi.
Hän sitä ihmetteli itsekseen, että millaista ateistista valtiotaa vastaan tätä sotaa oikein käydään.
Monikulttuurisessa Suomessa ainoa oikea ja sopiva ratkaisu järjestää uskontokasvatus on pitää kaikille koululaisille yhteinen uskonnonopetus ja poistaa uskonto kokonaan koulun juhlista. Toukokuussa voidaan juhlia koulun loppumista ja kesän alkua sekä joulukuussa vuoden päättymistä, yhteisöllisyyttä ja rakkautta. Silloin ei tarvita yhtään ainoaa uskonnollista laulua kumpaankaan tilaisuuteen ja kaikki voivat osallistua koulun juhliin vapaasti.