Suuri Jumalamme – Ihmeellinen voimassaan

Kukan kauneus puhuttelee.  Kukka kertoo rakkaudesta.  Yli kaiken on Jumalan hyvyys ja rakkaus, käsittämättömän suuri. Hänen laupeutensa ja voimansa, hänen armollisuutensa ja suosiollisuutensa luomakuntaansa kohtaan on isompi kuin aavistamme.  Hänelle kuuluu kiitos ja kunnia. Nyt, aina ja iankaikkisesti.

 

SUNNUNTAI 4.6.2023
Pyhän Kolminaisuuden päivä
Salattu Jumala

Kirkkomme kristinoppi vuodelta 1948 sanoo Pyhästä Kolminaisuudesta näin:

43. KOLMIYHTEINEN JUMALA.
Pyhä Henki on Isän Jumalan henki ja Jeesuksen Kristuksen
henki. Jumala on ilmoittanut itsensä meille Isänä, Poikana ja
Pyhänä Henkenä. Sen tähden sanomme Jumalaa kolmiyhteiseksi
Jumalaksi.
Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän
Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne. 2 Kor. 13:13.

Dogmatiikan professorina toiminut Miikka Ruokanen sanoo opin merkityksestä:

Pyhää Kolminaisuutta koskeva oppi on kristinuskon tärkein opillinen rakennelma. Vain kolminaisuusopin pohjalta tulevat ymmärrettäviksi Jumalan ihmiseksi tuleminen Kristuksessa, Kristuksen kuolema ja ylösnousemus, Pyhän Hengen lahja ja ihmisen pelastuminen.

Oppi kolmiyhteisestä Jumalasta on kaiken muun perusta. Koko näkemys kristinuskosta vääristyy, jos tässä perusasiassa mennään harhaan. Kirkon ensimmäiset opilliset lausumat, jotka laadittiin ensimmäisissä koko kirkon yhteisissä ekumeenisissa konsiileissa 300 -luvulla, koskivat juuri Kolminaisuutta.

Juhlapäivän apokryfiteksti pohtii sitä, miten me voimme ymmärtää Jumalan olemuksen suuren salaisuuden.  Meidän luonnollinen pyrkimyksemmehän on halukas tietämään olemassaolomme suuria kysymyksiä. Näiden pohdintojemme keskellä emme kuitenkaan pysty tajuamaan Jumalan aikeita.   Ne käyvät yli meidän ajattelun kykyjen.

Meitä ei kuitenkaan jätetä heitteille. Jumala on varannut meille avun, joka riittää. Jumala antaa kansalleen Pyhän Hengen ohjauksen. Hän suo ihmisille opastuksen, joka riittää meidän elämäämme. Uskomme on Jumalan antaman viisauden varassa.

Kuka olisi tutkinut taivaan maailmoja?
Kuka ymmärtäisi sinun tahtoasi,
ellet olisi antanut viisauttasi

Tähän Viisauden kirjan ajatukseen Luther liittyy kolmannen uskonkappaleen selityksessään

Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.

Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.

Tässä kristikunnassa hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa.

Kysymys Kolmiyhteisestä Jumalasta siis ei ole ainoastaan jonkun ajatusrakennelman pohdiskelua, vaan mitä suurimmassa määrin kyse on siitä, miten me pelastumme.  Me pelastumme koska Jumala itse pelastaa meidät. Hän on meidät luonut ja lunastanut. Hän myös johdattaa meidät tämän pelastuksen osallisuuteen pyhässä kristikunnassa. Me pelastumme, koska Kolmiyhteinen Jumala itse on pelastanut meidät ja hän myös johdattaa meidät koko elämämme läpi aina iankaikkiseen elämään asti.

Apokryfiteksti Viis. 9:13–18

Kuka ihminen tuntisi Jumalan aikeet?
Kuka voisi tietää, mitä Herra tahtoo?
Kuolevaisten järkeily on vaivaista,
pettävää on meidän pohdintamme,
sillä katoavainen ruumis painaa sielun maahan,
maallinen majamme lamaa ajatusten täyttämän mielen.
Hädin tuskin kykenemme luomaan kuvan siitä,
mitä on olemassa maan päällä,
vaivoin me havaitsemme edes sen,
mikä on käsiemme ulottuvilla.
Kuka olisi tutkinut taivaan maailmoja?
Kuka ymmärtäisi sinun tahtoasi,
ellet olisi antanut viisauttasi
ja lähettänyt pyhää henkeäsi korkeuksista?
Mutta näin on tapahtunut:
maan asukkaiden polut on suoristettu,
ihmisille on opetettu, mikä sinua miellyttää.
Viisauden ansiosta he ovat pelastuneet.

  1. Matias

    ”Hepreassa usko on lujempi ja varmempi kuin tieto tai tiedetty. (Tietomme on vajavaista. Usko on LUJA luottamus siihen, mitä toivotaan.) ”

    Varmasti he ovat uskoneet pelastukseen, ja myös luottaneet toivomaansa,
    ( Ensi vuonna Jerusalemissa ) mutta täytyy myös tietää, kuinka se on toteutettavissa parhaiten, yhteisö ja sen yhteinen toiminta ja niin sanotusti yhteen hiileen puhaltaminen ovat olleet pelastumisen edellytyksiä. Ei koskaan enää holokausteja, he eivät mene enää niinkuin lammas, joka teuraaksi viedään, heillä on omat puolustajat ja puolustusvoimat. Evankeliumin mukaan Pyhä henki on juuri puolustaja.

    Mikä todistaa, että Jumala on olemassa, no se, että juutalaisuus elää. Voi täydellä syyllä sanoa, että he ovat voittaneet maailman, rauhanomaisesti ja uhrautuen, mutta aina oikeutta ja oikeamielisyyttä puolustaen, sanoin ja teoin.

    • Tarja

      Kiitos että tuot esille uskon yhteisöllisyyden. Tämä on ollut voimassa koko Vanhan testamentin ajan. Se on myös Uuden testamentin oleellinen ajattelu ja toimintatapa. Mehän tunnustamme ”yhden, yhteisen ja apostolisen kirkon”. Valitettavasti 1800 -luvulla vähitellen valtaan päässyt yksilökeskeisyys on syrjäyttänyt tämän yhteisöllisyyden mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Näin ihmiset ovat joutuneet erilleen toinen toisestaan. Myös yksi ja yhteinen usko on joissakin piireissä hajaantunut eri ihmisten erillisiksi uskoiksi, ja näin ajautuneet irralleen luonnollisesta yhteiselämästä.

      On siis aihetta rohkeasti nostaa esille yhteisen uskon merkitystä ihmisten välisen yhteiselämän vahvistamisena.

  2. Pelastustoivo on kuitenkin kristityillä erilainen.

    Heidän pelkona ei ollut helvetti vaan maailma, joka vieroksui, syytti, panetteli, ja demonisoi, pani kaikki syntinsä heidän kannettavakseen. Ja he antoivat selkänsä lyötäväksi ja partansa revittäväksi. Mutta kuka sitä huomasi, tai siitä välitti, ei kukaan, mutta eivät he suinkaan sovittaneet sillä pahantekijäin tekoja. Ne ovat anteeksiantamattomia ja me olemme siellä pahantekijäin puolella.

    Jos joutuu syyttömästi kärsimään Jumalan nimen tähden, se on kuin laittaisi rahaa Jumalan pankkiin, sieltä on sitten mistä ottaa, ja heillä varsinkin sitä on hyvin paljon. Avoin lähde syntiä vastaan.
    Jos he nyt tekisivätkin syntiä, he vain nostaisivat omia säästöjä, joita onkin kertynyt sunsain mitoin. He ovat ikäänkuin etukäteen sovittaneet omat syntinsä, kaikella kärsimyksellään.

    Maallisesti se voisi tarkoittaa, että koska heiltä on omaisuus viety monta kertaa, se virtaa heille takaisin, kohtalottaren suosiollisella avustuksella, onhan nyt paljon myös rikkaita juutalaisia, joka niemomaan kismittää meitä, jotka neuvomme heitä olemaan köyhiä ja nöyriä, kuten mekin pyrimme olemaan, mutta kadehdimme rikkaita, ja himoitsemme kultaa.

    Me pidämme rikkautta siunauksena silloin kun se osuu omalle kohdalle, mutta paholaisen palvontana silloin, jos juutalainen rikastuu.

    • Tarja

      1) Juutalaisvainoja on valitettavasti ollut kautta aikojen. He joutuivat sijaiskärsijöiksi seemiläisen olemuksensa tähden jo niistä ajoista alkaen, jolloin käytiin puunilaissotia. Foinikian suurin kaupunki oli aikoinaan Karthago ja kreikkalaisten suurin kaupunki oli Syrakusa. Nämä kaupungit kilpailivat läntisen Välimeren suurimman kauppakaupungin asemasta ja sitä kautta kaikkein merkittävimmän kaupungin asemasta.

      Kun latinot sitten voittivat kreikkalaisten siirtokunnan eteläisestä Italiasta ja Sisiliasta, niin sen jälkeen Rooma ja Karthago alkoivat taistella keskenään. Hannibalin vallattua lähes koko Italian ja piirittäessä viimeistä roomalaisten linnaketta Rooman kaupunkia puunilaispelko syntyi äärettömän voimakkaana. (Jotain vastaavaa oli Suomessa Ison vihan aikana, kun suomalainen ryssä-viha syntyi kansan keskuuteen, ja nyt Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen takia on uudelleen tullut monien ajatuksiin.)

      Roomalaiset tuhosivat puunilaiset ja Karthagon kaupungin, mutta eivät päässeet pelon sekaisesta vihastaan seemiläisiä eli foinikialaisia eli puunilaisia kohtaan. Tämä sama sitten eli edelleen puoliksi alitajuisena kansan syvien rivien tuntemuksena sukupolvelta toisella ja matkan varrella alkoi kohdistumaan myös juutalaisiin.

      Erityisen merkittävä tässä kehityksessä oli juutalaissota vuosina 66 – 73 jKr. jolloin Rooman kaupungin ruokahuolto oli vaarassa, kun Egyptin vilja ei enää päässyt Välimeren itärannikon kautta imperiumin pääkaupunkiin. Juutalaiset olivat katkaisseet roomalaisten viljankuljetuksen eikä tuon ajan suunnistustaito riittänyt avomerelle menoa varten.

      Latinalaisen kulttuurin juutalaispelon juuret ovat syvällä historian näköpiirin takana olevan horisontin takana, mutta ne vaikuttivat edelleenkin.

    • Tarja

      2) Moni on joutunut kärsimään Jumalan seuraamisen takia. Marttyyrikuolemaan ovat joutuneet sekä juutalaiset että kristityt. Heitä on ollut kaikkina vuosisatoina. Sadan vuoden ryppäissä laskien eniten heitä on ollut viime vuosisadalla.

      Natsien juutalaisvainot ovat hyvin tunnettuja maassamme. Aivan yhtä tunnettua ei liene että runsas sata vuotta sitten turkkilaiset tappoivat noin 1,2 – 1,5 miljoonaa armeenialaista kristittyä uskonsa tähden. Heille annettiin valinta kääntyäkö islamiin vaiko pää poikki. He pysyivät uskollisina Kristukselle ja kuolivat mieluummin.

      Valtionateismin kautena lukemattomat ortodoksit ovat menettäneet elämänsä. En lähde tässä esittelemään arvioita näin henkensä menettäneitten martyyrien määristä. Lukemat ovat todella suuria.

    • Tarja

      3) Ihmisten kärsimys ei sovita meidän syntejämme. Se on tehty yhdellä kertaa koko maailman syntien sovitukseksi kaikkia aikoja varten. Jeesus Kristus Vapahtajamme on tämän sovintotyön täyttänyt Golgatan ristillä.

      Sen sijaan yhteisessä elämässämme jonkun kärsimys voi merkitä hyvinkin paljon koko yhteisölle. Näistä mainittakoon sotainvalidimme, sankarivainajamme jne. jotka ovat antautuneet todella suuriin uhreihin isänmaamme takia.

      Heidän uhrinsa ei mennyt hukkaan. Toisen maailmansodan sotaan osallistuneista maista vain kolme pääkaupunkia vältti vihollisen valtauksen: Helsinki, Lontoo ja Moskova.

    • Tarja

      4) Sanot: ”Me pidämme rikkautta siunauksena silloin kun se osuu omalle kohdalle, mutta paholaisen palvontana silloin, jos juutalainen rikastuu.”

      Mitään tällaista en ole 79 ikävuoteni aikana kuullut keneltäkään muulta kuin lukenut sinun teksteissäsi.

  3. Matias

    Ei mitään syntejä ole anteeksiannettu ( sovitettu) kristittyjen kohdalla, kyllä te joudutte lain kanssa tekemisiin ihan samalla tavalla kuin muutkin. Jokainen on syntyessään juridinen henkilö, ilman mitään rituaaleja, vasta myöhempi kehitys osoittaa onko ihminen tarpeeksi älykäs vastaamaan omista teoistaan, vai joutuuko hän holhouksen alle.
    Jos ei ole kykenevä vastaamaan teoistaan, hänelle määrätään hohooja asioiden hoitajaksi. Heitä ei myöskään oikeudessa kohdella ihan samalla tavalla kuin normaaleja, vaan katsotaan heidät syyntakeettomiksi. Jos kuitenkin osoittautuu, että he ovat vaaraksi yhteiskunnalle, silloin heidät suljetaan hoitolaitoksiin.

    Pidän todella vääränä oppina nuorisolle sitä, että kaikki heidän syntinsä on sovitettu Jeesuksen Kristuksen kautta ja nimessä, ette joudu vastaamaan mistään. Se ei toimi käytännössä, ja oikeudessa sitä ei kannata esittää puolustuksena, tuomari voi hymähtää, ja katsoa säälivästi harhaan johdettua, uskovaista höpsöä.

    Älkää turmelko nuorisoa vaan, mikäli olette kasvattajan toimessa, niin kertokaa, että vastuunkantaminen on jokaisen normaalin ihmisen suurin velvollisuus ja ihmisyyden näyttö, niin kotona, yhteisössä, kuin valtakunnallisesti ja maailman parantamisen ja luonnon suojelemisen kannalta.

    • Tarja

      1) Puhut yhteiskunnallisesta vastuusta. Tämän vastuun ajatuksellisessa määrittelyssä ninmenomaan kristillinen usko on toiminut maassamme jo yli 800 vuotta. Terve yhteiskuntahan edellyttää selkeitä yhteiselämän sääntöjä.

      Voidaan jopa todeta, että kristillinen usko on auttanut yhteisen elämän kehittymistä mitä erilaisimmin muodoin. Otan vain muutaman esimerkin

      – Aikoinaan Mikkelin keskusvankilassa käydessäni hartautta pitämään noin 50 vuotta sitten vankilan johtaja kertoi, että heidän asiakkaistaan vain 2 % oli koskaan eläessään käynyt rippikoulussa.

      Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä kuitenkin valtaosa kaikista lapsista oli käynyt pyhäkoulun. Tuota suhdetta ajatellen näkyi miten ratkaiseva apu kristillinen usko ja kasvatus on ollut maamme elämän laadun auttamisessa.

      – Aikoinaan Jouko Sihvo teki väitöskirjan. Yksi sen monista tilastollisista havainnoista oli avioerojen tilastollinen vertailu. Hän käytti historiallisesti ottaen oikeaa menetelmää, niin ettei asetettu väärin kahta eri aikojen havaintoihin perustuvaa ainesta vaan kukin aikakausi suhteutettiin omaan aikaansa.

      Yksi tällaisista havainnoista oli että jos mies oli kirkon jäsen, niin noista avioliitoista 16 % oli päättynyt eroon, mutta jos mies ei ollut kuulunut kirkkoon, niin avioerojen määrä oli yli neljäkymmentä prosenttia. Tämä oli selkeä osoitus uskon merkityksestä yhteiskuntamme perusrakenteen perheen kestävyyteen.

      – Edelleen voimme todeta, että koululaitoksemme on kasvanut kirkon kasvatuksen laajentumisesta niin paljon että siitä on tullut koko kansan yhteinen koulutusjärjestelmämme.

      – Terveydenhoito on alkanut kirkon toimintana aluksi keskiaikana luostarilaitosten piirissä ja siitä laajeten seurakuntiin ja vähitellen sitten sen siirtyessä yhteiskuntamme huolehtimaksi terveyspalveluksi.

      – Kirkon toimesta alkanut kehitysvammaisten hoito on myös aikojen kuluessa kasvanut niin paljon, että siitä on tullut koko yhteiskuntamme huolehtima hoitomuoto.

      Tässä vain muutama esimerkki siitä, miten nimenomaan kirkko on ollut yhteiskuntamme monipuolisen kehityksen alkuunpanija ja miten usko vaikuttaa aivan arkiseen yhteiskuntamme elämään.

    • Tarja

      2) Lain yhteiskunnallisen käytön eli ensimmäisen käytön lisäksi on myös lain toinen käyttö. Sen tehtävänä on herättää ihminen väärästä elämästään tajuamaan, että hän tarvitsee armahdusta ja anteeksiantoa.

      Jumalan sana on lakia ja evankeliumia.

      Laki paljastaa ihmiselle että hän on tehnyt väärin eikä hän itse pysty parantamaan itseään. Näin laki patistaa ihmistä hakeutumaan Kristuksen eteen armoa anomaan.

      Tähän ihmisen hätään sitten Jumalan sanan julistama armon evankeliumi tuo vapautuksen sanoman. Kristus on kaiken sovittanut. Hän on kantanut koko maailman kaiken synnin. Mekin saamme uskoa syntimme anteeksi. Pääsemme vapaiksi synnin tuomiosta.

      Kun tämä Jumalan antama anteeksianto saa vapauttaa ihmisen, niin silloin mielen täyttää rauha ja sovinnollinen mieli.

      Toisin kuin yllä annat ymmärtää, niin tämä anteeksianto ei suinkaan johda holtittomaan elämään, vaan päin vastoin. Sellainenkin joka aikaisemmin oli kokenut elämänsä mielettömäksi ja tyhmyyksissään mennyt tekemään typeriä
      tekoja, löytää elämäänsä mielekkyyden ja syyn elää. Näin hän vapautuu pahan kierteestä. Monen rikollisen elämä on uudistunut ja entisistä yhteiskuntaan nurinniskoin asennoituneet ovat saaneet kasvaa ihan tavallisiksi yhteiskuntamme jäseniksi, kun elämä on saatu mielekkääksi ja kapinallisuutta ruokkinut toivottomuus väistynyt ja tilalle tullut toivoa täynnä oleva elämänasenne.

    • Tarja

      3) Luonnon suojelusta uskon näkökulmasta saanen kertoa, että maamme ensimmäisen luonnonsuojeluun omistautuneen yhdistyksen perusti Sakari Topelius nimenomaan kristillisen uskonsa innoittamana.

      Vanhoilla körteillä oli tapana sanoa, että isännän hevonen ensimmäisenä huomasi muutoksen, kun isätä tuli herätykseen. Suhtautuminen kotieläimiin muuttui.

      Esimerkki siitä miten kristillinen lähetys on vaikuttanut luononsuojeluun otettakoon esimerkiksi NEPAL. Maassa on jyrkkiä rinteitä. Luonto on hyvin herkkä. Nimenomaan suomalainen lähetystyöntekijä sai valtioon uuden lainsäädännön, jonka mukaan kukaan ei saa hakata ainoataan puuta ilman että sen sijaan istuttaa kaksi puuta.

      Meillä Kamerunin luterilaisen kirkon perussääntöön on kirjattu se, että luonnonsuojelu kuuluu kirkon tehtäviin. Olen saanut terveisiä maasta, missä mitä erilaisimmissa yhteyksissä on istutettu puu jonkin juhlan yhteydessä. Ohjelma siis myös toimii aivan käytännön tasolle saakka.

    • Topelius oli juutalaisesta esoteriasta kiinnostunut ja innostunut mystikko. Tuohon aikaan piti virallisesti olla myös dogmikristitty.

    • Seppo

      Topeliuksen esivanhempien joukossa toki oli juutalaisia. Tämä ei ole mikään salaisuus, vaan sen tietävät kaikki vähääkään Topeliusta tutkineet.

      Olen pitänyt luennon Topeliuksessa luentosarjassani Gudsbilden och det religiösa i den finlandssvenska litteraturen. Koska tiesin kuulijakuntani valveutuneeksi, niin otin mukaani koko käsiini saamani tuotantonsa ja eräänkin kysymyksen vastaukseksi avasin asiaa käsittelevän Topeliuksen tekstin kohdan vuodelta 1839 ja luin siitä otteen suoraan hänen tekstiään.

      Topeliuksen tuotannossa näkyy, että hän oli todella sisäistänyt kristillisen uskon. Kuvitelmasi muka taustalla vaikuttaneesta dogmivapaudesta ei tee oikeutta hänen vakaumukselleen.

      Kuvitelmasi isoteriasta ja mystiikasta kuvaavat mielestäni enemmän sinun omia mieltymyksiäsi kuin Topeliuksen teosten henkistä ilmapiiriä. Hänen runolliset ilmaisunsa eräissä yhteyksissä on helpompi selittää avoimen kielenkäytön ilmauksiksi kuin kuvaamiesi ilmiöiden tuotteeksi.

      Topeliuksen sukua asuu edelleen Sipoossa. Miellyttävää väkeä.

      Kun tulin Kamerunista Suomeen, niin luin meidän tytöille suomalaista kirjallisuutta. Eniten he ihastuivat Topeliuksen tuotantoon.

    • Topelius on muuten aivan liian unohtunut hahmo ja etenkin hänen occultisminsa on erittäin vähän tunnettua. Hänen sukulaisensa juutalainen Maria Zebulon näyttäisi Genin mukaan olevan Topeliuksen isoisoisän Christopher Mickelsson Toppeliuksen (1703-1760) äiti. Tämä selittänee osin Toppeliuksen vietymyksen mm. ruusuristiin,mikä näkyy Tähtien turvateissa.

      Mystikko Topelius kirjoitti hämmästyttävää scifiäkin :
      Jari Koponen: Topelius ja tulevaisuus & Zachris Topelius: Simeon Levis resa i Finland. Helsinki University Press, 1998, nidottu, ISBN 951-570-402-2, 112 s.

      http://www.aikakone.org/arvostelut/k98topelius.htm

      Vuodelta 1884 Koponen löytää vielä erään mielenkiintoisen tekstin Topeliuksen scifiuralta: ”Taflor från Helsingfors” -lehtikirjoituksen. Siinä kuvaillaan vuoden 1984 Helsinkiä seuraavasti): ”Sähkökäyttöiset laivat seilailevat pitkin rantoja, sähköraitiotiet risteilevät kaduilla ja puistoissa.– Säätyjen palatsissa Ullanlinnanmäellä liehuu suuri sinivalkoinen lippu.” (Koposen suomennos)

      Mielenkiintoine ranskalaine lausunto:
      Beaucoup des ouvrages de Topelius recourent à des allégories ésotériques en rapport avec les anciens mystères et peut-être avec les Rose-croix et l’alchimie. D’autres, en un style beaucoup plus réaliste, ont pour sujet principal l’industrialisation triomphante de la société finnoise.
      Konekäännös: ”Monet Topeliuksen teoksista käyttävät esoteerisia allegorioita muinaisten mysteerien ja ehkä ruusuristiläisten ja alkemian yhteydessä. Toisten, paljon realistisempaan tyyliin, pääaiheena on suomalaisen yhteiskunnan voittoisa teollistuminen.”

    • Seppo

      Huomaan sinun tavassasi suurennella muutamien erityislaatuisten ilmausten ja kielikuvien todistusvoimaa. Mielestäni tällä tavoin nostat esiin vanhastaan kansanperinteessä olevan aineksen sillä tavoin värittäen, että se muka tukisi sinun kaipuutasi tulkita sitä isoteerisesti. Omalta puoleltani olen sellaisella kannalla, ettei kaikkea nykyajan ajattelutavasta poikkeavaa kannata leimata kyseisen henkilön tuotannossa pääasiallisen intention lisäksi esiintyviä aatevirtauksia joksikin toiseksi nykyhetken aatevirtauksen varhaisemmaksi asteeksi.

    • Matias,jos minä suurentelen Sinä pienentelet…Minän tunne hyvin esoteerista symboliikkaa, etenkin ruusuritiläistä ja vapamuurarilista, (siksi Wsoy hyväksyi kerran minut asiantuntijaksi koskien heidän erästä suurta aihetta käsittelevää tietokirjaansa) mutta myös ja eritoten kabbalistista. Tunnetko Sinä?
      Asenne,jota Matias näyt edustavan suhteessa kansallisten suurmiestemme aatehistoriallisia taustoja, valitsi Suomessa aivan viimevuosiin asti, kunnes totuus murtautui täsäkinasiasa vapauteen mm. akateemisten tutkijoiden Nina Kokkinen ja Tiina Mahlamäkijulkaisuissa ”Totuuden etsijät” ja ”Uudenestisjät”- Tiina Mahlamäki esittelee itseään:
      ”Viimeisen vuosikymmenen ajan olen tehnyt tutkimusta länsimaisen esoterian tutkimuskentällä. Olen selvittänyt, miten ruotsalaista tiedemiestä ja henkiennäkijää Emanuel Swedenborgia (1688–1771) käsiteltiin suomalaisissa sanomalehdissä ja miten hänen ajatuksensa ovat vaikuttaneet 1800-luvun kansalliskirjallisuuteen, erityisesti J. L. Runebergin ja Aleksis Kiven tuotantoon.

      Viime vuodet olen perehtynyt antroposofi ja kirjailija Kersti Bergrothin (1886–1975) elämään. Työ sai päätöksensä, kun syksyllä 2017 julkaistiin teos Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa. Kirjailija Kersti Bergrothin elämäkerta (Partuuna). Juuri nyt olen mukana toimittamassa yhdessä Nina Kokkisen kanssa teosta Moderni suomalainen esoteerisuus sekä Aila Viholaisen ja Jaana Kourin kanssa artikkelikokoelmaa Uskonto ja kuvittelu.

  4. Matias

    ” Moni on joutunut kärsimään Jumalan seuraamisen takia. ”

    Jos muutama kristitty, tai muslimit ovat pitäneet marttyyrikuolemaa suurinpana asteena minkä uskovainen voi saavuttaa, ja sen vuoksi etsineet kuolemaa, syöksymällä sitä kohti, saadaseen tuon nimen, koska sitähän ei saa, jos ei kuole.
    Sitä ei voi verrata juutalaisvainoihin.

    Ei juutalaisilla ole ollut mitään kärsimysihannetta, minun tietääkseni, tai esikuvaa kuten kristityillä Jeesus. ( meidän kuuluu kärsiä koska kristus on kärsinyt ) Jeesus on vain yksi juutalainen, ja kaikki juutalaiset ovat kärsineet paljon pidempiä aikoja kuin Jeesuksen muutama tunti ristillä, joka tietysti rangaistuksena on hirvittävä, mutta tuhansia muitakin juutalaisia on ristiinnaulittu. Olivatko he syyllisiä johonkin?

    Sodan jälkeen Flavius Josefus löysi ristiinnaulittujen joukosta kolme ystäväänsä ja Titus antoi luvan ottaa heidät alas ja viedä saamaan lääkärinhoitoa. Vain yksi jäi henkiin. Koko kristillinen tarina voi olla vain muunnos tästä tapauksesta, joka löytyy myös kirjasta: Jerusalem, kaupungin elämäkerta. Josefus oli aikalainen ja tuntee todella paremmin asiat ja koko ympäristön kuin evankeliumin kirjoittajat.

    • Tämä on todella merkittävÄ kertomus JosEfukselta, josTA EKSEGEETIT SANGEN MIELELLÄÄN VAIKENEVAT.

    • Tarja

      4) Ei ole kenenkään etujen mukaista hakeutua marttyyrikuolemaan. Sellaisesta ei ole hyötyä kenellekkään. Sellaisen kuvitteleminen on täysin asiaton herja.

      Sen sijaan on tilanteita, missä joidenkin on uskallettava tunnustaa uskonsa vaikka tietää sen johtvan vaikeuksiin. Sellainen on uskon sankaruutta.

      5) Josefus kirjoitti teoksensa vasta puolen vuosisataa Jeesuksen kuoleman jälkeen. Näin ollen hänen teoksensa ovat vasta seuraavan sukupolven tuotetta.

      Muuten. Monia vuosisatoja Josefuksen teokset olivat kristikunnan keskuudessa Raamatun jälkeen eniten luettuja teoksia, joten hänen tuotantonsa on tunnettu erittäin laajalsti. Syynä tähän oli se, että Josefus kertoi selkeällä kielellä juutalaisten historiasta ja oman aikansa tapahtumista.

    • Seppo

      Kummallisia salaliittoteorioita sinulla esiintyy kun menet väittämään että teologit muka olisivat vaienneet Josefuksesta.

      Tämä on täysin tyhmä höläytys. Asenteellinen vääristymä ja irvikuva teologian todellisesta olemuksesta.

    • Matias,en ole sanonut teologien absolut vaienneen Josefuksesta, van ’mielellään’ olevan hiljaa ko kolmesta ristiinnaulitusta. Sangen vähäisiä ovatkin asiaa koskevat teologiset artikkelit suhteessa moneen muuhun aiheeseen. Risteja oli juuri kolme! Ja ysi selvisi hengissä lääkärien toimesta. Eikös kuulosta tutulta? Mikäs olikaan Luukkaan ammatti?

    • Mat: ”Ei ole kenenkään etujen mukaista hakeutua marttyyrikuolemaan. Sellaisesta ei ole hyötyä kenellekkään. Sellaisen kuvitteleminen on täysin asiaton herja.”

      Muistaakseni Eusebius antoi myös tarkoitetun po.motiivin alkukirkon marttyyreille.

    • Seppo

      Roomalaisten rangaistusmenetelmänä ristiinnaulitseminen oli niin yleinen, ettei kuvaamallasi kolmen henkilön tapauksella voida samaistaa tapauksia.

      Eihän sitä ettei bussimme Somerolle ajanut ojaan, kun Kamerunista Suomeen muuttaessamme tulimme bussilla Hesasta kotikulmilleni, voi mitenkään kuvitella vain kuvitelluksi muunnelmaksi koulukaverini Baddingin laululle ”Bussi Somerolle ei voi ajaa ojaan”.

    • Seppo

      Sanot Eusebioksen antaneen motiivin marttyyreille.
      Koska Eusebioksen kertomana aikana oli niin monta vainoa ja hän myös kertoi siistä, niin voisitko kertoa, mitä tekstiä sinä tarkoitat? Sen jälkeen voimme keskustella aiheesta ilman että puhumme toinen toisemme ohi.

      Sen sijaan lauseen: ”Marttyyrien veri on kirkon siemen”, on lausunut Tertullianus (Quintus Septimius Florens Tertullianus, n. 160–220) vuonna 197 kirjoittamassaan teoksessa Apologeticum pro Christianisk apologeettinen teos, joka on tarkoitettu kristinuskon puolustukseksi. Siinä Tertullianus vaatii teoksessa kristinuskolle laillista asemaa Rooman valtakunnassa ja kristityille samanlaista kohtelua kuin minkä valtakunnan muidenkin uskontojen kannattajat saivat.

      Teos on suomennettu:

      Tertullianus: Apologeticum: Kristinuskon puolustus. (Apologeticum/Apologeticus pro Christianis, 197.) Suomentanut Juha Pihkala. Helsinki: Kirjapaja, 2010. ISBN 978-952-247-073-7.

    • Matias,yhdistäviä tekijöitä on muutakin kuin yleensä ristinnaulitseminen . Ristien lukumäärä juurikin ko kolme, juuri yhden selviäminen hengissä ja lääkärin mainitseminen. Luukas oli lääkäri.

    • En nyt muista tarkasti, varmaankin Eusebiuksen kirkkohistoriasta,idea oli,että helvetinpelko ylitti heille kuolemanpelon.

    • Seppo

      1) Pelkkä lukumäärä kolme ei todista mitään.

      2) Henkiinjäämisen ja kuolleista heräämisen välinen ero muuttaa kertomusten luonteen täysin esi sarjoissa liikkuviksi. Kertomuksen lääkärin ja Luukkaan lääkäriuran samaisuus ei myöskään todista mitään tilanteessa, missä kertomukset sijoittuvat aivan eri tilanteisiin ja ovat sekä kertomusrakenteeltaan että sanomaltaan aivan eri tasolla.

      3) Ota myös huomioon, että Josefus,[ kreikaksi . Ιώσηπος, Iōsēpos), ‏יוסף בן מתתיהו‎, Joosef Matteuksenpoika, eli noin vuosina 37 – 100. Hän siis kuului Vapahtajaamme nähden ikään kuin lapsenlapsen ikäryhmään.

      4) Sanavalintasi ”— että helvetinpelko ylitti heille kuolemanpelon”, kuvaa mielestäni sinun tapaasi, mutta ei Eusebioksen tyyliä.

      Mielestäni Eusebioksen tapaa kuvata kristityn toivoa ja asennetta vainojen edessä kuvaa paremmin Lukiuksen vastaus kuulusteluissa:

      ” Lukius tunnusti olevansa KIITOLLINEN siitä; hän sanoi pääsevänsä vapaaksi sellaisista pahoista herroista ja menevänsä hyvån isän ja kuninkaan, Jumalan, tykö.”

      IV 17: 13

  5. Raamattua lukiessani olen väistämättä joutunut kyseenalaistamaan kristillisen opetuksen Jumalasta rakkautena. Oppi ei kestä Vt:n Jumalan toimeenpanemien julmien aktioiden edessä. Ajatellaan vaikkapa sitä, että Uurian murhauttanut Daavid sai murhan anteeksi kuitenkin niin, että Jumala rankaisi kuitenkin Batseban ja Daavidin lasta tappamalla hänet ja näin näpäyttäen myös Daavidia. Mihin jäi tuon murhatun lapsen ihmisoikeus?

    • Seppo

      Maailmassa olevan mielettömyyden sysääminen Jumalan niskaan ei ole loogisesti oikea, vaan sellainen unohtaa syntiinlangenneen ihmiskunnan monien ongemien olevan ihmisen omien töppäilyjen tulosta. Vanha testamentti kertoo kaunistelematta ja avoimesti näistä mielettömyyksistä joihin ihmiset ovat langenneet.

    • Batseban lapsen tappoi Raamatun mukaan Jumala, ei Matias ihminen. Kysyn siis uudelleen, mihin unohtui tämän Jumalan murhaaman lapsen ihmisoikeus?

    • Seppo

      Syntien anteeksianto ei aina johda siihen, että teon ajallinen rangaistus jäisi saamatta. Vanhan testamentin yhteisöllisessä ajattelussa kokonaiset suvut olivat yhteisvastuullisia sukunsa jäsenen tekemisistä.

      Kyllä tuo suvun merkitys jälkikasvulle on mitä suurinta todellisuutta meidänkin aikanamme. Ajatellaanpa vaikkapa sitä, miten oppineitten jälkikasvu yleensä on oppineempaa kuin oppimattomien.

    • Seppo

      Jumalan toiminta tässä maailmassa on aina yhteydessä siihen tilanteeseen, missä hän toimii.

      Jumalan toimintapiiriin ei kuulu vain se, mikä on ihmisen oman toimintapiirin ulkopuolella, eikä myöskään vain se, mikä on osa ihmisten toimintapiiriä, vaan kaikkien toimintapiirien kaikki ulottuvuudet täysin siirtä riippumatta, ovatko ne meidän mahdollisuuksien, ymmärryksemme, tajuntamme tai muun vaikutuspiirimme sisä tai ulkopuolella tai siinä rajamailla.

    • Miksi Matias jälleen kerran vääristelit viestiäni!!!??? EN viitannut YKSIN lukumäärään kolme!!!
      Henkiin herämine ja kuoleista heräämine ja ’ylösnousemus’ eivät asiallisesti eroa toistaan. Jeesuksen ylösnousemuksessa kun on kyse aikalaisten tulkinnasta koskien häne lihalisestateloituksen jälken eläväää ruumiistaan.

      Emme muuten varmuudella tiedä Uuden testamentin tapahtumien ajoituksia emmekä varsinkaan niistä tehtyjen narraatioiden tarkkoja syntyajankohtia.

      Luukkaan merkitys on asiassa suuri ajatellen mahdollisuutta että Luukas oli yksi Josefuksen oma ns. Alter Ego

      https://www.josephus.org/LUKECH.html
      https://www.quora.com/Did-Luke-use-Josephus-as-a-source

    • Matias, Batseban lapsen tappo ei kulunut mitenkään mihinkään ihmisen ’toimintapiiriin’ vaan Raamatun mukaan hänet tappoi Jumala! Yrität haudata tämän raamatullisen totuuden läpinäkyvään sanahelinään ja diipadaapaan. Sorry vaan.

    • Seppo

      1) Jeesuksen kuolinhetkeen on olemassa kolmekin eri vuotta, joista voidaan vakavasti keskustella. Erään ranskalaisen tutkijan perusteluihin pitäytyen pidän todennäköisimpänä kuolinpäivänä 7. päivänä huhtikuuta vuonna 30.

      2) Kuvitelma Josefuksesta ja Luukkaasta muka samana henkilönä on yhtä lailla eriskummallista, kuin kuvitella, että Aleksis Kivi olisi sama kirjailija kuin Juhani Aho. Heidän tyylissään ja kirjoitustavassaan ei ole pätkänkään vertaa samankaltaisuutta.

  6. Matias Roto tuot otsikossa ””Suuri Jumalamme – Ihmeellinen voimassaan”” oikean Jumalan kuvaa, mutta kuinka ihmeessä koko oppisi todistaa aivan muuta?

    Siis eikö Jumala voi vaikuttaa täällä maan päällä niin että Häenen sanansa on totta?

    Ketä kirjoituksesi kirkastaa kun niitä vertaa oman ”ryhmäsi” jäseniin eli onko ryhmäsi hedelmä sitä mitä Jeesus sanoo Hänen seurajiensa hedelmänä olevan, keskinäisen rakkauden?

    • Ari

      Vain opillisiin eksytyksiisi perustuvissa kuvitelmissä syntynyt mielikuvasi voi luoda sellaiseen väitteen kuin sanot, että minun oppini muka todistaa aivan muuta kuin otsikkoni.

      Eilen tapasin aikoinaan samaan aikaan ylioppilaakti tulleita kaveisetani. Perukka on pitänyt yhteyttä keskimäärin kahdesti vuodessa. Keskinäinen kunnoitus ja toinen toisestaan välittäminen on luonut yhteyden joka on kestänyt vuosikymmeniä.

      Onko sinun oppisi ”rakkaudesta” yhdistänyt teidän ylioppilasryhmänne säännöllisiin kokoontumisiin?

      Eräs pikkuserkkuni kuoli tässä äskettäin. Hautajaiset ovat vasta ensi viikolla. Hän oli sen talon isäntä, missä aikoinaan sotien välissä pidettiin Someron seurakunnan nykyaikaisen diakoniatyön perustava kokous.

      Olemme pitäneet sukumme puitteissa yhteyttä toinen toiseemme. Olen sukuseuran puheenjohtaja.

      Miten paljon sinun oppisi ”rakkaudesta” on toteutunut teidän sukunne parissa? Montako sukupolvea taaksepäin olevien jälkeläiset laskette sukulaisiksenne?

      Toissayönä luin digiversiona Suvi-Somero -julkaisun. Se on 100 sivua paikkakuntamme kesätapahtumista ja kulttuuristamme puhuvaa tekstiä. Eilen kiitin vastaavaa toimittajaa. Olen vuoden somerolainen 2012.

      Miten paljon sinnun oppisi ”rakkaudesta” saa heijastua oman asuinkuntasi yhteiselämään?

    • Matias Roto siis olet esimerkkillinen ”kristitty”, entäpä ne muut jotka nyt vaikka tappavat toisiaan ukrainassa? Eivätkö he(kin) ole oppisi mukaan ”kristittyjä ja saman armon ja pelastuksen omaavia kuin sinäkin?

      43 Te olette kuulleet sanotuksi: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi’.
      44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
      45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
      46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
      47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
      48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.”(Matt.5)

    • Ari

      Jälleen kerran tuot esille oman keppihevosesi. Kuvittelet että, koska sinä ratsastat keppihevosella, niin sinä voit viittata piut paut niiltä mielestäsi ala-arvoisilta, jotka ratsastavat ihan oikeilla hevosilla.

      Kun näet maailmassamme ongelmia, niin et pääse pakoon vastuutasi niistä vain moittimalla toisia ihmisiä, vaan tekemällä jotain noiden ongelmia kohdanneiden hyväksi.

      Meillä täällä Somerolla on vastaanottokeskuksessa noin 290 ukrainalaista. Ukrainalaisista 55 hakenut Somerolle kotikuntaa.

      Paljonko sinun kotiseudullasi on otettu heitä? Miten moni heistä on hakemut kotikuntaa siellä?

    • Niinpä niin, mihinkäs sitä Jeesusta tarvitaan kun kerran teidän poppoo auttaa, viettekö vielä perille taivaaseen?

    • ”Niinpä niin, mihinkäs sitä Jeesusta tarvitaan kun kerran teidän poppoo auttaa”

      Härskiä puhetta Ari. Väität lukemasi perusteella, että Matiaksen poppoo ei Jeesusta tarvitse!

      Poppooseen ei Matias vetoa. Meitä eikä heitä, eikä ketään muita auta kukaan muu kuin Herra Jeesus.

      Mieti nyt vähän Ari mitä täällä heittelet suuntaan jos toiseen!

    • Ari

      Etkö huomaa, että juuri tuo ”poppoon auttaminen” on aidosti sitä, mitä sinä peräänkuulutat puhuessasi ”rakkaudesta”.

      Vinoilusi tästä YHTEISESTÄ auttamisesta kertoo, että todellinen kristillinen RAKKAUS on sinulle täysin tuntematon käsite.

      Etkö tajua, että apua annetaan nimenomaan autettavaa ajatellen.

    • Ari

      Kyselet porukan osuudesta taivaaseen menoon.

      Tässä sinulle vastaus:

      Pyhä kirkko on Kristuksen ruumis. Jos haluat päästä taivaaseen, niin liity kirkkoon.

      Sillä ehtoollispöytäkin julistaa puoliympyrän muodollaan, että meidän puolemme täydestä ympyrästä olemme me täällä maan päällä elävät kirkon jäsenet, ja täyden ympyrän toinen puoli on taivaassa. Siellä perille päässeet kirkon jäsenet, enkelit ja koko taivaan joukko nauttii pyhää ateriaa yhdessä meidän kanssamme.

      Tästä vielä kilvoittelevan kirkon ja jo perille päässeen kirkon yhteydestä kertoo Jeesus itse Herran pyhän ehtoollisen asetussanoissa.

      Matteuksen evankeliumi:

      26:29 Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.”

      Joten liity sinäkin pelastuksesta osallisten porukkaan. Jeesuksen omien porukan ulkopuolella ei ole pelastusta. Kuten vanhan kirkon uskon isät ovat todenneet: ”Extra ecclesiam nulla salus”, ”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.”

  7. Matias Roto toteat minulle ””Vinoilusi tästä YHTEISESTÄ auttamisesta kertoo, että todellinen kristillinen RAKKAUS on sinulle täysin tuntematon käsite.””

    Mielenkiintoinen ajatelma, siis en ole vastaan kenenkään hädänalaisen auttamista vaan päinvastoin, se mitä et itse huomaa on kun tuot esille kirkon oppiasi niin kuinka siellä ”keskinäinen rakkaus” toteutuu eli et huomaa ettrei juuri näiden autettavien kirkossa sitä keskinäistä rakkautta esiinny?

    Opetat että sota(kin) on joku ihmisen hairahdus ja vaikka he ovat saman kirkon jäseniä niin silti ovat oppisi mukaan pelastuksessa (kirkon) sisällä?

    Sinulle rakkaus voi pitää sisällään kaiken sen pahan mitä ihmiset kirkkosi jäseninä ovat tehneet, tämä karekasti sanottuna, siis sinulle ei ole eroa vaikka kuinka joku ”poppoo” olisi eronnut ”kirkosta” niin silti he ovat kaikki samaa kirkkoa (lue esim ortodoksit, roomalaiskatolilaiset tai luterilaiset) siis vaikka on selkeästi erottu toisista niin sinulle nämä ovat kuitenkin samaa” kirkkoa” vaikka kuinka olisi niiden jäsenet sotineet keskenään, tätäkö on se r”rakkaus” jota opetat?

    • Ari

      Eri kirkkokuntien olemassaolo on pelkästään historiallisten olosuhteiden aikaansaamaa organisaatioiden eroa.

      Sen sijaan kaikkia Kristuksen kirkkoja yhdistää yhteinen kaste, jonka varassa ollaan päästy sisälle Jumalan valtakuntaan.

      Kaikilla historiallisilla kirkoilla on myös Herran pyhä ehtoollinen, jossa Kristus itse antaa oman ruumiinsa leivässä ja verensä viinissä.

      Kaikilla kirkoilla on myös julkinen jumalanpalvelus. Siinä taivas ja maa yhdistyvät, Jumala tulee kansansa luo, ylösnoussut Jeesus on edelleenkin läsnä kuten hän oli jo opetuslastensa kanssa ensimmäisinä sunnuntaina, ”viikon ensimmäisenä päivänä”, Vaikka ulkonaiset liturgiset menot vaihtelevatkin, niin yhä edelleen perinteisten kirkkojen liturgia on niin lähellä toinen toistaan, että Kamerunissa Coletten kanssa katolisessa messussa käydessämme saatoin sanoa hänelle, että tässä kohdassa meidän suomalaisessa luterilaisessa messussamme seuraa HALLELUJA. Ja huomaapa tämä tuolla keskellä Afrikkaa toimitetussa katolisessa kirkossa seurasi HALLELUJA. Näin siitäkin huolimatta, että historiallisesti luterilainen ja katolinen kirkko ovat kulkeneet historiallisesti eri teitä jo pian puoli vuosituhatta.

      Tämä yhteisen liturgian yhteys on jopa niin syvällä, että kerran pitäessäsi kokonaisen vuoden aikana esitelmäsarjan Isä meidän rukouksesta saatoin todeta, että Jeesuksen opettama rukous sen JOKAISESSA OSASSA liikkuu KESKELLÄ juutalaisen liturgian perinteen VALTAVÄYLÄÄ. Nykyjuutalaisilla sama rukous on edelleen käytössä kahtena eri versiona Kolmetoista -rukous ja Kahdeksantoista -rukous. Näin siis noin parin vuosituhannen ulkonaisesta erosta huolimatta meidän liturginen perinteemme esimerkiksi sen keskeisissä rukouksissaan elävät yhä edelleen YHTEISESSÄ rukousperinteessä.

      Samaten kirkon olemukseen kuuluva virkarakenne on perinteisillä kirkoilla samaa juurta kuin aikoinaan Jeesuksen toimiessa juutalaisena rabbina ja korkeimman oppilaitoksen opettajana.

      Synagogapalvelija —-> diakoni

      Rabbi —-> pappi

      Synagogan esimies —-> piispa

      sekä vuoden 70 jKr. Jerusalemin hävityksen jälkeen perustettu ja 500 -luvulla lakkautettu juutalaisen
      ylirabbin eli patriarkan eli paavin virka —> patriarkka eli paavi, joka kylläkin on jäänyt syrjään myös protestanttisissa kirkoissa, mutta joka on edelleen valtaosassa maailman Jeesuksen uskovien kirkkokunnissa käytössä oleva virka.

    • Ari,
      Kyselysi jatkuvat, ”niin kuinka siellä ”keskinäinen rakkaus” toteutuu”

      Sinä olet yksin ilman seurakunnan yhteyttä. Syytät ja epäilet kaikkien muiden rakkautta. Et näe kuinka yksin olet oman oppisi kanssa – tyhjät tynnyrit kumisevat eniten.

    • Kari

      Kiitos kommentistasi

      On todellakin säälittävää, että Ari on jäänyt kaikista yksinjäämisistä syvimmän yksinäisyyden valtaan eli hengelliseen yksinäisyyteen. Vielä en ole löytänyt tietä hänen auttamisekseen omasta hengellisestä kuilustaan takaisin ihmisten ilmoille.

    • Matias Roto siis sinulla on parempaa tietoa ja Jeesus valehtelee kun sanoo:

      Joh. 13:35
      Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.”

      Samaan valehtelijoitten kerhoon kuuluu siis Paavalikin:

      Room. 13:10
      Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

      Siis etkö huomaa että koetat saada minut omaan valheeseesi mukaan, en tule, olen löytänyt Totuuden ja seuraan Häntä.

    • Ari

      Miksi syytät toisia ihmisiä samalla kun ajattelet itseäsi rakkaudelliseksi. Etkö näe ristiriitaa.

      Missä sinun rakkautesi näkyy?

      Miksi syytät uskoa siitä, mikä on seurausta ihmisen synnillisistä pyrkimyksistä laajentaa omaa vaikutusvaltaansa toisten kustannuksella, kuten sodissa hyökkääjät tekevät.

      Ei näistä pidä syyttää Jumalaa eikä uskoa häneen vaan syy on langenneen ihmiskunnan syntisyydessä. ( Muistatko koskaan kuulleesi sanaa PERISYNTI?)

      Sitten on toinen asia panna pahalle vastarintaa. Puolustussota siis on sallittua.

    • Ari

      Suosittelen sinua lopettamaan valehtelu -sanan käytön sellaisissa yhteyksissä, missä toinen on eri mieltä kuin sinä. Valehtelun määritelmäksi EI RIITÄ se, että on sinun kanssasi eri mieltä.

    • ”Joh. 13:35 Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.”

      Kuka muu on tai ketkä muut ovat sinun lisäksesi opetuslapsia, joiden kanssa sinä koet keskinäistä rakkautta?

    • Kari Paukkunen olisitko valmis luopumaan kaikesta ja lähtemään seuraamaan Jeesusta vaikka kukaan muu ei sitä tee eikä HYVÄKSY?

    • Ari

      Huomaa, että me sinun kanssasi keskustelevat olemme alkaneet Jeesuksen seuraamisen jo aikoja sitten. Kohdistat tämän osan kysymystäsi meihin, jotka jo aikoja sitten olemme saaneet Jumalan lapseuden.

      Mutta aivan oleellinen sekä filosofinen että teologinen kysymys on sinun lauseesi yhdessä osassa. Minusta nimittäin tuntuu että olet epäsuorasti antanut siihen vastauksia, joista voi keskustella enemmänkin. Mutta noiden epäsuorien vihjeiden tilaan kysyn sinulta ihan suoraan.

      Mitä sinä sisällytät tuohon puheeseesi ”valmis luopumaan kaikesta”?

    • Ari

      Väistit kysymykseni. Huomioiden keskustelun kulun, voisin kysymyksestäsi päätellä, että olet luopunut yhteydestä kaikkiin ihmisiin ja perustanut itse itsesi kanssa yhteisön luopumalla kaikista muista ihmissuhteista.

      Toisin sanoen en ymmärrä kysymystäsi. Vastaa minun kysymykseeni ensin. Mikä on se oikeiden opetuslasten joukko johon kuulut? Kaikkien muiden yhteisöt olen blogilla tuominnut vääriksi.

    • Ari

      Käytät ilmausta joka voidaan arvioida useammastakin näkökulmasta: ”—vaikka kukaan muu ei sitä tee eikä HYVÄKSY?”

      Tässä voidaan kysyä, mitä tässä oikein tehdään. Eihän kukaan hyväksy rikollisuutta. Eikä kukaan oikein pidä mieleltään sairastuneen eriskummallisista teoista, vaikka niitä voidaankin ymmärtää henkilön terveystilanteen valossa.

      Olet asettanut tuon lauseesi Jeesuksen seuraamiseen.

      Miksi kuvittelet etteivät maamme lukemattomattomat Jeesusta seuraavat muka hyväksyisi Jeesuksen seuraan tulemista? Meillähän on ilo jokaisesta joka kääntyy Jumalan puoleen. Miksi siis menet kertomaan sitä mitä sanot.

      Sen sijaan on aivan luonnollista, että jos menet halveksimaan toisten uskovien uskoa, kuten näissä blogikeskusteluissa olet tehnyt kymmeniä jollet jopa satoja kertoja, muutamat näistä loukkauksista jopa sitä tasoa, että minun on pitänyt poistaa kommenttisi sopimattoman kielenkäytön takia, niin tuollaisen huonon käytöksen takia hyvin helposti tulee torjutuksi niiden ihmisten parissa, joihin tämä tökeryys kohdistuu.

      Ei siis pidä sekottaa toisiinsa

      oman huonon käytöksensä aiheuttamaa torjuntaa

      ja Jeesus -uskon aiheuttamaa vainoa.

    • Matias Roto ei minun ”hyväksyntä” ole teoista kiinni vaan siitä etten kuulu teidän kirkkoonne, olet jo niin monta kertaa sanonut etten pelastu jos en palaa teidän kirkkoonne.

      Siis ei kyse ole minusta ja minun tekemisistä vaan siitä mitä Raamattu sanoo, ei Raamatun sana siitä miksikään muutu teimpä minä mitä tahansa, siis kun kerran Raamatussa selkeästi sanotaan että Jeesuksen opetuslapset tunnistetaan keskinäisestä rakkaudesta niin se on juuri niin , ei minun tekemiset sitä miksikään muuta.

      Samoin Paavalin sanat ettei rakkaus tee lähimmäiselle mitään pahaa, niin vaikka kuinka minä tekisin pahaa lähimmäiselle niin ei tuo Raamatun sana muutu, mutta kun näette jonkun porukan tekevän pahaa lähimmäiselle niin älkää etsikö sieltä rakkautta ette voi sitä löytää, siis vaikka näkisitte minun tekevän pahaa lähimmäiselle niin älkää etsikö minulta mitään vaan kavahtakaa minua.

      Ei ihmine voi tehdä Raamatun sanaa tyhjäksi eikä muuttaa sitä, siis ottakaa Raamatun sana niinkuin se on kirjooitettu.

    • ”Raamatussa selkeästi sanotaan että Jeesuksen opetuslapset tunnistetaan keskinäisestä rakkaudesta niin se on juuri niin , ei minun tekemiset sitä miksikään muuta.”

      Mikä on se opetuslasten joukko, jossa olet ja joka tunnistetaan keskinäisestä rakkaudesta? Et ole sitä paljastanut. Onko se vain sinun mielikuvituksessasi?

    • Ari

      1) Uskontunnustuksessa tunnustamme pyhän, yhteisen/katolisen kirkon, pyhien yhteyden jne.

      Verrataanpa valtiota ja kuntia. Kukaan ei voi kuulua Suomen kansallisuuteen olematta jonkun kunnan jäsen. Jos ei ole kunnan jäsen missään kunnassa, niin ei ole myöskään Suomen kansan jäsen.

      Samalla tavalla kukaan ei voi kuulua Kristuksen ruumiiseen eli olla hänen jäsenensä eli siis kirkon jäsen olematta konkreettisesti jonkun seurakunnan jäsen. Yksittäisen seurakunnan jäsenyys ja koko maailmanlaajuisen kirkon jäsenyys ovat siis sisäkkäisiä asioita, eivät vaihtoehtoisia.

      Huomaa, että itsessään jo sana ”seurakunta” edellyttää, että pidetään seuraa toinen toisensa kanssa. Ollaan siis YHTEISÖ eli siis pidetään toinen toisensa seuraa. Kuulutaan samaan porukkaan. Ollaan samaa joukkoa. Jälkiosa kunta puolestaan on lainasana yhteisöä tarkoittavasta sanasta. Näin tämä osa sanaa kertoo että eletään ja toimitaan YHDESSÄ yhdessä ainoassa yhteisössä.

      Suomen sana ”seurakunta” on tullut käännöksenä ruotsin sanasta ”församling” eli sellaisesta yhteisöstä, joka kokoontuu yhteen ja pitää yhtä toinen toisensa kanssa.

      Ruotsin ”församling” puolestaan on käännös Uuden testamentin sanasta ”ekklesia”, ”yhteen kokoontuva joukko” ja selventäen ilmaistuna ”kyriake ekklesia”, Herran kansa eli sellainen yhteen kokoontuva joukko, jotka kokoontuvat yhteen meidän Herramme nimeen. Tuon ”kyriake ekklesia” sanan alkuosa on supistunut lyhyemmäksi ruotsin sanaksi ”kyrka” ja suomen sanaksi ”kirkko”.

      Efesolaiskirjeessä sanotaan, että kirkko on Kristuksen ruumis.

      Efesolaiskirje:

      1:22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,

      1:23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.

      Huomaapa, että Kristuksen sovintotyö annetaan nimenomaan kirkon eli seurakunnan osaksi, yksilö pääsee tästä osalliseksi vain siten että on tämän seurakunnan jäsen.

      Efesolaiskirje:

      5:25 Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen [ siis seurakunnan eli kirkon] edestä,

      5:27 saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

      Huomaa, että Jumalan kirkkauden osallisuus on nimenomaan sitä että Kristus asettaa eteensä KIRKASTETUN seurakunnan. Yksittäinen ihminen pääsee tästä osalliseksi siksi että kuuluu tähän seurakuntaan eli kirkkoon, missä Kristus meitä kirkastaa.

      Niinpä jos et ole jonkun seurakunnan jäsen et ole myöskään Kristuksen kirkon jäsen etkä siis myöskään Kristuksen jäsen.

    • Ari

      2) Kirjoitat:”Ei ihmine voi tehdä Raamatun sanaa tyhjäksi eikä muuttaa sitä, siis ottakaa Raamatun sana niinkuin se on kirjooitettu.”

      Valitettavasti minun täytyy kerta toisensa jälkeen huomauttaa sinua lukemattomista tulkinnoistasi, joissa sinä väännät Raamatun sanan tekstin varsinaisen sanoman vastaiseksi. Sinua mukaansa vietelleet harhakuvat ovat saaneet sinut lukemaan tekstin toisensa perään toisin kuin siinä sanotaan.

      Otan yhden esimerkin

      Tiit 3:5 sanoo, että kasteen vesi antaa uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistuksen. Tätä ei vaikuta meidän ihmisten oma teko tai pyrkimys, vaan Jumala itse tekee sen kasteen välityksellä.

      Jotta prepositiot paremmin tulisivat esiin, niin panenpa tähän ruotsin kielisen käännöksen 1917 vuodelta

      Tit. 3:4-6

      4 Men när Guds, vår Frälsares, godhet och kärlek till människorna uppenbarades, 5 då frälste han oss, icke på grund av rättfärdighetsgärningar som vi hade gjort, utan efter sin barmhärtighet, genom ett bad till ny födelse och förnyelse i helig ande, 6 som han rikligen utgöt över oss genom Jesus Kristus, vår Frälsare,

      Huomaapa tästä seuraavaa.

      1) Pelastus tuli Jumalan, siis meidän Vapahtajamme, hyvyyden ja rakkauden esiin tulemisella

      2) Pelastuksen teki YKSIPUOLISESTI JA YKSINOMAAN JUMALA, ei siis kukaan muu.

      3) Tähän Jumalan pelastukseen ei ihmisen omat vanhurskaat teot ole vaikuttaneet pätkänkään vertaa. Niillä ei siis ole ansaittu Jumalan ojentamaa pelastusta.

      4) Vain Jumalan oma armo on kaiken tämän pelastuksen perusta.

      5) Tämän pelastuksen Jumala antoi KASTEEN PESUN VÄLITYKSELLÄ

      GENOM = KAUTTA, VÄLITYKSELLÄ

      6) Tämän kasteen pesun TULOKSENA sitten puolestaan on uudestisyntyminen ja Pyhän Hengen uudistus.

      TILL = ILMAISEE

      MIHIN

      TUO KASTEEN PESU JOHTAA KASTETUN, eli siis uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistukseen.

      Tässä siis selkeääkin selkeämmin todetaan ETTEI kaste ole JO UUDESTISYNYNEEN PESU,

      vaan sellainen pesu joka VIE KASTETTAVAN uudestisyntymiseen ja Pyhän Hengen uudistukseen.

      Tässä vain yksi niistä lukuisista kohdista, missä sinun oppisi kasteen ja parannuksen välisestä suhteesta paljastuu merkittäväksi harhaksi.

      Valitettavasti tulkintasi ovat kerta toisensa jälkeen menneet yhtä pahasti täysin kääntäen lukuisan määrän raamatunkohtia niiden sanoman päälaelleen.

  8. Matias Roto kirjoitat aivan ”kirvesvartta”, siis yrität todistella että kaste on oikea kun minä taasen sanon selkeästi että Jeesuksen opetuslapset tunnistaa keskinäisestä rakkaudesta JEESUKSEN sanan mukaan ja vieläpä Paavali sanoo ettei rakkaus tee lähimmäiselle mitään pahaa.

    Kumpiko on oikeassa, siis onko sellaisen porukan kaste oikea joka ei elä keskinäisessä rakkaudessa ja tekee pahaa lähimmäselle?

    Huomaa vielä ettei minun teot muuta noita Raamatun sanoja eli kyllä ne ovat ihan yhtä hyvin sinulle kuin minulle muuttumattomia.

    • Ari

      Missö tuo sinun mainostamasi rakkaus tulee näkyviin sinun omassa toiminnassasi.

      Esimerkkejä

      1) Miten olet kiittänyt sotiemme sotainvalideja, sotiemme veteraaneja, lottia, sotaleskiä ja sotaorpoja siitä, mitä he ovat tehneet maamme hyväksi henkilökohtaisesti uhrattuaan elämänsä kukoistavimman kauden isänmaamme puolustamisessa.

      Oletko miten paljon tuonut kiitosta heille, joiden ansiosta meillä on kansainvälisten tutkimusten mukaan MAAILMAN ONNELLISIN MAA.

      2) Miten olet kiittänyt maamme maataloustuottajia, jotka ovat valmistaneet MAAILMAN PUHTAINTA RUOKAA ja joiden keskimääräinen tuntipalkka on Luken tutkimusten mukaan ollut noin kuusi euroa tunnissa.

      6 £ / h .

      Näin he ovat käytännössä osoittaneet rakkauttaan maatamme kohtaan kun ovat tuollaisella palkalla valmistaneet meille ruokaa. Ota huomioon että yhden leivän hinnasta vain noin 4 % on tuottajan saaman palkan osuus, mutta esimerkiksi valtion verojen osuus on 14€.

      3) Miten paljon olet kiittänyt Jumalaa yhteiskunnastamme, jossa meillä on yksi maailman parhaimmista koululaitoksista, erittäin korkeatasoinen terveydenhoita ja esimerkiksi eläkejärjestelmämme.

      4) Jne

      Miksi annat teksteissäsi sen mielikuvan, että nämä arkiseen elämäämme vaikuttavat oleelliset elämän alueet eivät näytä mitenkään koskettavan sinun tapaasi kuvata ”täydellistä rakkautta”?

    • Ari

      Tuo puheesi muka raamatullisuudestasi tuo mieleeni erään pienen ryhmän, jota sivusta seurasin.

      He näyttivät olevan hyvin innokkaita oman erityisoppinsa esillä pitämisessä. Aluksi heitä oli vain kourallinen. He tekivät kovasti työtä oman erikoisoppinsa puolesta. Mutta miten olikaan käynyt kymmenen vuoden perästä. Kun porukka oli päässyt tusinan verran kannattajia suuruiseksi, niin se oli jo tuohon mennessä jakaantunut puoleen tusinaan toisiaan vastaan tappeleviin porukoihin, kun kaikki vähääkään kynnelle kykenevät miehet olivat lähes tulkoon jokaikinen halunnut olla porukan alfauros. Tulos oli hajaannus ja useamman ihmisen henkinen sairastuminen.

      Kerron tämän niin pelkistäen, että tapaus on vain ja ainoastaan varoittava esimerkki siitä, mihin voi johtaa vinoon vievä oppi, kun ei olla valmiita kohtaamaan toisia Kristukseen uskovia täysivaltaisina Kristuksen armon varassa elävinä, vaan milloin milläkin verukkeella niitä tökitään tai purraan kuin heinäkuiset paarmat heinäpellolla työskentelevää hevosta.

    • Matias

      Samanlaiset jakaantumisen kuviot toistuvat yhä uudelleen, kun jakaantumaan on alettu. Uusia ryhmiä on syntynyt ja yhä syntyy tukuttain ennen Herramme toista tuloa.

      Ari ei sen sijaan voi jakautua muuten kuin omien ajatustensa kanssa. Ryhmää, johon hän kuuluu ei oletettavasti ole.

  9. Matias Roto toteat:””Kerron tämän niin pelkistäen, että tapaus on vain ja ainoastaan varoittava esimerkki siitä, mihin voi johtaa vinoon vievä oppi, kun ei olla valmiita kohtaamaan toisia Kristukseen uskovia täysivaltaisina Kristuksen armon varassa elävinä, vaan milloin milläkin verukkeella niitä tökitään tai purraan kuin heinäkuiset paarmat heinäpellolla””

    Onko Jeesuksen sanat verrattavissa paarman puremiin, koeta nyt käyttää ”viisauttasi” ja ymmärtää mitä kirjoitan, siis kun joku porukka elää tehden pahaa lähimmäisilleen niin se on selkeä osoitus siitä ettei sieltä voi löytää rakkautta, onko tämän varoituksen sanominen väärin?

    Mitä on se paha, eikö sen voi ymmärtää Jumalan sanan kautta eli Jeesuksen sanan kuulemisen kautta?

    • Ari

      Kritiikkisi osoite on väärä.

      Sen sijaan että kritisoisit armon evankeliumia, sinun pitäisi ottaa todesta se, että Jumalan sana on myös lakia eikä vain evankeliumia.

      Hyökkäys toista valtiota vastaan on Jumalan lain vastaista. Sen sijaan maansa puolustaminen hyökkääjää vastaan on oikeutettua.

      Siis kehotus sinulle: Ota todesta opetus PERISYNNISTÄ!

    • Ari

      Tiedätkö miksi Vietnamin sodan aikana USA:n sotilasviranomaiset värväsivät sotilaiksi sellaisia, jotka järjestivät kaduilla pasifistisia mielenosoituksia.

      Siksi, että

      he halusivat ensisijaisesti värvätä sellaisia, joilla jo ennestään oli kokemusta tappelemisesta,

      eli siis noiden mielenosoituksen aikana pasifismin puolesta rähinöintiä ja nujakointia ja muita väkivaltaisia temppuja rauhanaatteensa puolesta.

    • Ari

      Otetaanpa muutama esimerkki aivan käytännön tasolla.

      – Aikoinaan luokkatoverini esittivät minulle Hymypoika palkinnon saantia. Opettajainkokous suostui tähän ja sain sen tuona vuotena.

      Oletko sinä ollut hyvä kaveri luokkatovereillesi, niin että palaute on näin myönteinen?

      – Aikoinaan ostimme Colettelle kiinteistön miljoonakaupungissa. Siellä ihana anoppini sai asua elämänsä viimeiset vuodet lankoni perheen keralla.

      Oletko sinä huolehtinut anopillesi viihtuisän kodin saamisesta eläkevuosiensa iloksi?

      – Aikoinaan kustansi käännöstyön ja siihen liittyvän oppineitten seminaarin gbayan kieliselle tunnustuskirjojen saamiseksi gbayan kielelle.

      Oletko sinä kustantanut millekään afrikkalaiselle kielelle heidän hengellisiä tarpeitaan varten kokonaisen kirjan käännöstyötä?

      – Tänään katsoimme yhdessä vaimoni kanssa toinen toistemme lähellä Jalkapallon naisten Mestarien liigan finaaliottelun FC Barcelona – VFL Wolfsburg.

      Muista että jalkapallo on ollut Kamerunin erityisosaamisen maa. Esimerkiksi Ranskan voitettua miesten jalkapallon MM tänä vuonna jopa kolme sen joukkueen pelaajaa olivat alkuperältään Kamerunilaisia.

      Oletko sinä käyttänyt vaimosi kanssa yhteisiä hetkiä lähekkäin ollen ja toinen toisensa seurassa yhteistä aikaa jotakin tehden, esim. jalkapallomatsia seuraten? Tms. ?

      – Minulla on tapana sanoa kymmeniä kertoja päivässä vaimolleni: Rakastan sinua” tai muuta vastaavaa.

      Monestiko sanot: Rakastan sinua” tai muuta vastaavaa vaimollesi yhden päivän aikana?

      1.Timoteuksen kirje:

      5:8 Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.

    • 1 ”Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
      2 Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
      3 Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,
      4 että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
      5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
      6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
      7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
      8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.(Matt.6)

    • 47 Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän.”

      Mitä sinä olet saanut anteeksi?

      Minä olen saanut todella paljon, olen kohdellut lähimmäisiäni todella huonosti ja lastani vielä huonommin.

    • Ari

      Jottet väärinkäyttäisi tuota Jeesuksen rukouksen opetusta niin panen viittauksen blogiini, jossa käsittelen juutalaisten rukouselämää.

      https://www.kotimaa.fi/blogit/saannollisesta-rukoilemisesta/

      Sen lisäksi saanen kertoa että aikoinaan pidin esitelmäsarjan Isä meidän rukouksesta ja sen lisäksi myös useita kerran tai muutaman kerran opetuksia Vapahtajamme opettamasta rukouksesta.

      Valmisteluja varten tutkin tuota rukousta yli kuudellakymmenellä kielellä, samaten käytin yli kuuttakymmentä hyvää selitysteosta noiden esitelmien valmisteluun.

    • Matias Roto oikein toteat ettei minun elämässä ole mitään kehumista niinkuin sinun, mutta siitä olen onnellinen että tiedän Jumalan antaneen minun suuret synnit anteeksi.

      Vaikka syntini ovat varmasti paljon suuremmat kuin sinun niin minua lohduttaa Jeesuksen sanat:

      47 Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän.”

    • Ari

      Olen saanut anteeksi KAIKEN, koska Jumalan anteeksianto on kokonaisvaltainen.

      Tämä anteeksianto on ojennettu minulle jo 23.4.1944, koska pyhä kaste on nimenomaan

      SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEKSI.

      Nikean tunnustus vetää tämän anteeksiannon yhteenvetona seuraavasti

      Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, — [ ja hänen teoistaan luetellaan mm seuraavaa:]

      —– Uskomme yhden, pyhän, yleisen ja apostolisen kirkon. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,—

    • Julistiko Jeesus fariseuksen synnit anteeksi vai syntisen naisen joka nöyrtyi?

      Mitä syntejä olit tehnyt ennenkuin syntisi annettiin anteeksi?

    • Ari

      Ei ole mielekästä verrata eri ihmisten syntejä toisiinsa, koska Jumalan sanan mukaan koko ihmiskunta on synnin alla [ PERISYNTI]. Siksi myös Jumalan anteeksianto on varattu jokaista varten. Koko maailmaa varten. Ja tämä anteeksianto ojennetaan kirkon toimittaman kasteen välityksellä meille jokaiselle.

      Roomalaiskirje:

      3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

      3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

      Koska Jumalan vanhurskaus on yksistään armosta, niin siksi koko ihmiskunta elää yksistään armosta annetun lahjan varassa.

      Huomaa myös tuo suomen kielen KOKONAISOBJEKTI sanassa

      ”vanhurskaudeN.

      Jumalan antama vanhurskaus on KOKO vanhurskaus. Meillä itsellämme ei ole siihen mitään lisättävää tai täydennettävää. Kaikki on jo kokonaan valmista ja kokonaan täydellistä.

    • Matias Roto tuot seuraavan jakeen:””3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla””

      Siis jos olet saanut kasteessa jo syntisi anteeksi niin kuinka sitten kun olet sen jälkeen tehnyt syntiä ja olet Jumalan kirkkautta vailla?

      Tuota jaetta et voi sovittaa vauvakasteeseesi millään, no tosin vääristämällä sitä.

    • Ari

      Kasteen armo riittää koko elämän ajaksi. Koska Jumalan armo on meidän vanhurskautemme KOKONAISOBJEKTINA, niin sitä ei saa muuttaa OSAOBJEKTIKSI edes ajan suhteen, niin kuin sinä yrität vängätä.

      Juuti tuon kasteen antaman kokonaisvaltaisen anteeksiannon takia meillä myös on ruumiin ylösnousemus ja iankaikkinen elämä, kuten Nikean uskontunnustuskin runsaan Raamatun opetuksen selkeästi kiteyttää.

      Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta. Uskomme yhden, pyhän, yleisen ja apostolisen kirkon. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.

      Yhtä lailla mieletön on sinun tapasi yrittää tehdä tuota kasteen antamaa syntien anteeksiannon takia ojennettua vanhurskauttamista OSAOBJEKTIKSI rajaamalla pienet vauvat sen ulkopuolelle. Miksi sinä kuvittelet toruvasi Jumalaa hänen suuren armonsa ja lahjansa kokonaisvaltaisesta suuruudesta. Pietarin helluntaisaarnassahan sanotaan selkeästi ”KASTE — LAPSILLENNE”.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25