”Suurimpana haasteena nähtiin seurakuntien johdon sitoutuminen uusiin toimintamalleihin.”
Kirkolliskokous käsitteli toukokuun alussa kirkon keskusrahaston tilinpäätöstä vuodelta 2022 talousvaliokunnan mietinnön pohjalta. Yleisvire oli kriittinen ja säästöjä vaativa.
Mutta Milleniaalien kirkko -hanketta pidettiin tärkeänä ja muutoin kriittinen valiokunta kannatti sitä. Millenium-hankkeiden tavoitteena on edistää kirkon ihmislähtöisyyttä, monimuotoisuutta ja merkityksellisyyttä alle 40-vuotiaiden keskuudessa. Hankkeen tavoitteita viedään eteenpäin kahdella toimintaohjelmalla, jotka ovat nimeltään Polku ja Milleniaalit.
Suurimpana haasteena tai mahdollisuutena molempien ohjelmien etenemiselle nähtiin seurakuntien johdon sitoutuminen ja tuki uudenlaisiin toimintamalleihin siirtymiselle.
Kirkossa kyllä seurataan oman toiminnan kehitystä ja ympäristön muutoksia kohtalaisen ajantasaisesti. Varsin hyvin myös nähdään, mitä pitäisi tehdä. Suuri haaste on toteuttaa ja tehdä se, mitä pidetään tärkeänä.
Polku lienee valittu toisen ohjelman nimeksi ajatuksella, että polku vie eteenpäin, kohti jotain uutta. ”Kirkon piirissä” polku ymmärretään usein toisin päin, kun yritetään pysyä sillä polulla, jota pitkin on tähänkin asti tultu. Ollaan polkuriippuvaisia.
Kun puhutaan nuorten kasvattamisesta, tarkoitetaan perinteisesti sitä, että nuoret tulisi saada ajattelemaan ja toimimaan samalla tavalla kuin pari edellistä sukupolvea.
Millenium-hankkeen idea on päinvastainen. Ymmärrän sen tarkoituksena olevan oppia nuorilta, mitä hengellisyys voisi tarkoittaa nyt ja mitä se /voisi olla/0n tulevaisuudessa.
Hengellisyyden harjoittaminen vanhasta poikkeavalla tavalla ei tarkoita uskosta luopumista, vaikka niin pelätään tapahtuvan. Uskonnon harjoittamisen muodot voivat muuttua, vaikka ydin pysyisi entisellään.
Miksi kirkon uudistamisen suurin haaste on saada seurakuntien johto sitoutumaan siihen?
Siihen kuten kaikkiin ilmiöihin on monia syitä. Ainakin sukupolvien välinen kuilu on yksi. Päättäjät ovat vanhempaa väkeä, jotka saattavat toivoa, että kunpa mikään ei muuttuisi. Nuorilla on vähemmän kokemusta päätöksen teon prosesseista, joten heidän äänensä ei käytännössä näy päätöksenteossa.
Miten kirkossa uskotaan, sen päätti aikoinaan Rooman keisareista alkaen hallitsija. Kuningas päätti 1500-luvulla, että Ruotsi-Suomessa siirrytään protestanttiseen uskoon. Viime aikoina olemme nähneet, miten Venäjällä valtiovalta ja kirkko hallitsevat yhdessä myös hengellistä elämää, ainakin ylätasolla.
Sitä kai vielä kaivataan Suomessakin, kun uuteen, eduskunnan vahvistamaan kirkkolakiin halusi kirkolliskokouksen enemmistö tunnustuspykälän eli valtiollinen johto päättää suomalaisten uskon tavasta.
Markku: ” Ymmärrän sen tarkoituksena olevan oppia nuorilta, mitä hengellisyys voisi tarkoittaa nyt ja mitä se /voisi olla/0n tulevaisuudessa.”
Melko järisyttävä ajatus on kysyä nuorilta mitä hengellinen elämä heidän mielestään tarkoittaa. Onko kyse nyt siitä, että nuoret voivat oman mielensä mukaan määritellä mitä hengellinen elämä on ja miten sitä kirkossa toteutetaan?
Toimintatapoja voi paljonkin muutella, muuta entä itse hengellinen elämä. Miten se voisi olla toisenlaista kuin se, jonka tapahtuu Jumalan armon ja rauhan vaikutuksesta?
Käsitän hengellinen elämän olevan pelkistettynä sitä, että sen avulla toteutan ja hoidan omaa Jumalasuhdettani, Raamatun sanan, rukouksen ja palvelun kautta. Onko nyt kyse siitä, että nuoret saisivat määritellä sen toisin?
Pekka: Hengellisen elämän muodot ovat vaihdelleet eri aikoina. Uskoa on eletty todeksi eri tavoin. Tämän ajan ilmiö on, että muodot moninaistuvat. Esimerkiksi hengellinen musiikki on eri aikoina erilaista. On ollut erakkoja, luostareita, hiljentymistä jne. Uskon kohde on sama, mutta sitä eletään todeksi eri tavoin. Digitaalisuus ja netti on tuonut omat muotonsa. Luonto koetaan teologisesti ja hengellisesti eri tavoin kuin vaikkapa muutama kymmenen vuotta, saati satoja vuosia sitten.
Kaikki hengellisyys ei ole kristillistä.
Eikä kaikki kristilliseksi väitetty hengellisyyss ole tervettä Kristuksen mielen mukaista kritillisyyttä.
Valitettavasti yhä enemmän puhutaan (yleisessä merkityksessä) hengellisyydestä ”kirkon ideana”.
Huono määrittely voi viedä pahastikin harhaan.
Nuorilla (aikuisilla) voi tietysti olla hyviäkin ajatuksia, ja vuoropuhelu lienee tarpeen.
Mentäköön kuitenkin Pää edellä – ei häntä.
Kristinuskon syvin idea on siinä että Kristus kuolemallaan sovitti synnin ja ylösnousemuksellaan toi vanhurskauden meille. Nyt jos nämä kaksi termiä sovitus ja vanhurskaus eivät yhdessä ole luomassa hengellistä elämää, niin emme voi puhua kristillisestä toiminnasta. Kaikki kirkot ja seurakunnan perustuvat näiden sanojen varaan. Myös koko Kristillinen hengellinen elämä. Tässä on vedenjakaja. Jos näitä ei tunnusteta keskeisinä lähtökohtina hengelliselle elämälle, niin silloin ei enää ole kyse kristillisestä kirkosta. Se varsinainen ongelma tässä tulee pian vastaan, että kumpaakaan keskeistä asiaa kukaan ei oikein kunnolla kykene käsittämään. Sovitus ja syntisen vanhurskauttaminen on liian käsittämättömiä asioita ihmisen järjelle. Uskolla sen sijaan ne voi hyvinkin helposti vastaanottaa. Nimittäin sillä uskolla jonka saa jokainen sitä haluava ilmaiseksi ja lahjaksi. Kirkossamme puhutaan tosi paljon synnistä ja sovituksesta, mutta hyvin vähän vanhurskaudesta. Vaikka kyse on saman asian kahdesta eri puolesta. Synnistä ja sovituksesta puhuminen jumittaa seurakunnan jäsenet oman mahdottomuutensa ”ihailuun”.
Vanhurskauttaminen luo vahvan pohjan koko hengelliselle elämälle. Jollei nuori kirkkokansa pääse käsittämään sitä mitä sana vanhurskauttaminen käytännön kristillisyydessä merkitsee, niin ei ole ihme jos kirkon opetuksen tasoon on tiettyä tyytymättömyyttä. Ilman vanhurskauttamista koko kristillinen elämä on pelkkää kivireen vetämistä. Uskon ytimen kokonaisuuden käsittäminen vapauttaa turhasta rehkimisestä, ja tuottaa valtavan ilon ja jopa riemun.
On ehkä vähän hassuakin puhua nuorista, kun muutostarve seurakuntien toimintakulttuurissa koskee ainakin kaikkia alle 50-vuotiaita.
Muutos edellyttää todellakin johdon sitoutumista, sillä muuttaminen on vaikeaa. Ensimmäinen askel olisi ymmärtää muutoksen välttämättömyys ja sitten nähdä nykytilalle parempi vaihtoehto. Näihin kahteen homma useimmiten kaatuu, kun ei ole joko näkyä tulevasta tai sitten halua tehdä vaikeita ratkaisuja.
Nostat, Markku, tärkeän asian esille. Milleniaalien kirkko artikkelikokoelma sai paljon positiivista vastakaikua. Mutta Milleniaalien kirkko -hanke sai yllättäen myös hyvin torjuvaa vastaanottoa, jopa seurakuntien johdolta ja kirkolliskokouksessakin taisi olla vahva sitä kyseenalaistava puheenvuoro tai oliko useampia. Kuuleminen on juuri tärkeää ja tärkeää, mitä kirjoitit tässä: ”Polku lienee valittu toisen ohjelman nimeksi ajatuksella, että polku vie eteenpäin, kohti jotain uutta. ”Kirkon piirissä” polku ymmärretään usein toisin päin, kun yritetään pysyä sillä polulla, jota pitkin on tähänkin asti tultu. Ollaan polkuriippuvaisia.
Kun puhutaan nuorten kasvattamisesta, tarkoitetaan perinteisesti sitä, että nuoret tulisi saada ajattelemaan ja toimimaan samalla tavalla kuin pari edellistä sukupolvea.
Millenium-hankkeen idea on päinvastainen. Ymmärrän sen tarkoituksena olevan oppia nuorilta, mitä hengellisyys voisi tarkoittaa nyt ja mitä se /voisi olla/0n tulevaisuudessa.”
Vähän vaikea uskoa siihen että koko kirkko kykenisi muuttumaan ja sen jälkeen se alkaisi toimia täysin eri tavalla, kuin tähän asti. Epäilyäni vahvistaa vielä se, että jo nyt olisi mahdollista toimia toisin, mutta jostain syystä niin ei tehdä.
On mahdollista saada nuoret ja nuoret aikuiset mukaan, kunhan vain koko kirkossa otetaan sen mukainen tavoite.
Meillä lakkautettiin nuorisopapin virka, koska diakoniaa täällä pidetään tärkeämpänä toimintamuotona. Nuoria meillä on vähän mutta vanhuksia paljon. Kirkko elää niin vahvassa kuplassaan, ettei mikään ratkaiseva muutosyritys tule onnistumaan. Sen sijaan kirkko on jo nyt aivan mainio toimintaympäristö, myös nuoren sukupolven kannalta.
Rippikoulutyö on yksi mainio mahdollisuus, jota tässä tavoitteessa olisi mahdollista hyödyntää tehokkaasti.
Nyt monissa seurakunnissa rippikoulun lähtöajatus on siinä, että pidetään ripari, johon koko seurakunta panostaa paljon.
Jopa aivan liikaakin. Se mikä olisi riparilla tärkeintä, eli nuorten henkilökohtainen kohtaaminen jää marginaaliin. Eikä edes odoteta että riparilaiset tulisivat mukaan leirin jälkeen. Tehdään siis vain työ, mutta ei pyritä työn tulokseen, jonka tulisi olla nuorissa. Jos nuoret saisivat riparilla kokea, että he ovat tärkeitä ja heihin panostetaan riparin jälkeen yhtä paljon , kuin riparin aikana, niin tottakai he suhtautuisivat aivan toisin. Ripari fiilis on jotakin joka vetää nuoria ja sitä ei saa päästää lässähtämään.
Puhin tästä näkökulmasta pojalleni joka toimii pappina. Leirin jälkeen hän kertoi ettei nuorten todelliseen kohtaamiseen jäänyt mitään mahdollisuuksia.
Juuri tuota yritin kirjoituksessakin sanoa, että nuoriin pitäisi satsata. He ovat kirkonkin tulevaisuus, eikä se tarkoita selän kääntämistä kenellekään muulle.
Nuorten mukaantulo on kirkolle tärkeä arvo, mutta samalla on helppo havaita ettei tämän arvon mukaistaa toimintaa juurikaan ole.
Olisipa hienoa, jos kirkko oikeasti heräisi tähän ristiriitaan. Silloin rippikoulukin alkaisi toimia sisäänheittäjänä seurakuntaan. Koko rippikoulu muuttuisi ikään kuin ikkunaksi josta nuoret katselee tulevaan toimintaan ja kokee sen kiinnostavana ja vetovoimaisena.
He tulevat mukaan ja seurakunnan toiminnassa he kasvavat vastuussa ja itsenäistyvät, sekä löytävät omia lahjojaan monenlaisissa tehtävissä. Ovat mukana toiminnassa aikuisuuteen asti ja tuovat omat lapsensa aikanaan toimintaan. Tämä on se polku, joka on päässyt pahasti ruohottumaan, kun kulkijoita on ollut vähän. Syy ei ole nuorten vaan kirkon joka ei ole ottanut vastuuta siitä, että Milleniaalit löytävät mielekkään osallistumismahdollisuuden kirkossa.
On tehty kovasti rippikoulutyötä, mutta tavoite on ollut vain tehdä se työ. Tulokset ei ole kiinnostaneet yhtään sen enempää kuin nuoriakaan seurakunnan toiminta. On tavattoman surullista nähdä miten kirkolla olisi todella hieno mahdollisuus, mutta se ei sitä käytä ja antaa nuoren mennä muualle. Minun on tosi vaikea käsittää sitä miksi kirkko toimii tässä omien arvojensa vastaisesti.
Nuoria yritetään ”kasvattaa”, siis saada ajattelemaan ja toimimaan kuten heidän vanhempansa, mutta heitä ei aidosti kuulla. Meidän vanhempien pitää oppia nuorilta.