Suomalaisen työn päivä

Ajankohtaan liittyvät pohdinnat sopivat hyvin työn päivään. Vappu on liputuspäivä, jota vietetään perinteisesti. Historiasta on yhteyksiä nykyaikaan, muun muassa vappukokkojen polttamiset.  Muistamme myös pääsiäisenaikaiset pääsiäiskokotkin.

Monet antiikin aikaan kuuluvat  tapahtumat kiinnostavat. Vuoden alussa  oli esimerkiksi tapana luvata asioita kaksikasvoiselle jumalalle, joka  pystyy näkemään menneitä ja tulevia asioita. Sään ennustaminen on ollut aina tärkeä.

Suomalaisen työn päivänä kokoonnutaan mielellään muun muassa toreille. Siellä kuunnellaan poliittista sanomaa, jossa esitellään työsaavutuksia ja miten maata luotsataan ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä. Erilaista toimintaa on mietitty pienten maiden kannalta.

Yhteiskunnan kehittäminen on yhteydessä arvolähtökohtiin ja toimintakulttuuriin, jolloin  velkaantumiseen, työllisyyteen ja koulutukseen kiinnitetään huomiota.  Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta ja maakuntauudistusta pohditaan perustuslain reunaehtojen puitteissa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan päätöksenteon tulokset ovat arvioitavina esimerkiksi vapun aikaan kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta. Kotouttamisen kysymykset myös askarruttavat.

Eduskunnan vappua lähellä olleet kyselytunnit ovat kiinnostaneet. Perusteltua on kysyä, miten kysymykset ja vastaukset ovat kohdanneet toisensa.

Työmotivaatiota ja -moraalia pyritään pitämään yllä ja voidaan tehostaa hyvällä johtamisella ja päätöksenteolla. Työolot ja työpaikan ilmapiiri ovat tärkeitä työmotivaation kannalta.

Kasvojen ilmeestä saattaa joskus näkyä, että sanojalla oli jotain huumorisävytteistä asiaakin kerrottavana. Se huomattiin sunnuntaina 22.4.2018 Kuopion Inkilänmäen korkeudella, kun oli perinteinen Itä-Puijon asukasyhdistys ry:n yhteislaulutilaisuus:

Olen menettämässä työn jäljen. Lumi, joka on teettänyt kovasti töitä tänä talvena, sulaa.  Lumikolalla tehdyt lumipenkat ovat melkein hävinneet.

Mitähän tuohon vielä lisäisi jatkoksi? Niin, seuraava asia juolahti mieleen, kun kiiruhdin aiemmin mäkeä ylös Kuopion Tätilässä pidettävään laulutilaisuuteen:

Työmotivaatio on korkealla. Haluamme tietää, miten korkealla. Se on toisessa kerroksessa, sillä teen siellä huoneremonttia. Työmotivaatio on aika korkealla. Meillä on puolestaan instrumentin soittamisen työmotivaatio korkealla.   Voitteko kertoa, miten korkealla?    Soitamme toisella tasolla.

Vastauksia ja sisältöä pohditaan ja arvioidaan. Kiinnostavuus on yhteydessä lukemisen ja kommentointien määrään. Kritiikin ohessa mielessä on varmaan lisää huumoriajatuksia, jotka täydentävät kirjoitusta ja sopivat hyvin vappuun.

 

Hyvää suomalaisen työn päivää.

Vapputerveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

  1. Vuonna 1974 sain kokea Neuvostoliittolaisen vapun Latvijan neuvototasavallan pääkaupungissa Riikassa. Spektaakkeli oli vaikuttava. Daugava-joen rantabulevardille oli rakennettu katsomo ja siinä olivat vallanpitäjät perheineen ja kansa marssi siitä ohi. Tehtaiden tuotteita esiteltiin ja iskulauseiden huutaja huusi ja kansa vastasi kolmella uraa-huudolla. Paraati kesti useita tunteja.

Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.