Sinisilmäiselle voi läjähtää musta silmä

Suomalaiset kaukana kotimaastaan kaipaavat jouluperinteitä. Runsas viikko sitten kävin tapaamassa suomalaisia sotilaita perheineen belgialaisessa pikkukaupungissa Monsissa. Siellä sijaitsee NATOn esikunta, jossa työskentelee 8000 ihmistä, monet heistä siviilitehtävissä. Opettajia on 150, jotka opettavat kymmenessä koulussa 2000 oppilasta. Oma koulunsa on esimerkiksi puolalaisilla ja norjalaisilla lapsilla.

Tukikohdassa on myös kumppanuusmailla omat sotilasedustajansa samoin kuin Brysselissä ja eräissä muissa tukikohdissa. Tämä yhteisö perheineen oli saapunut pitkienkin matkojen takaa viettämään yhdessä adventtihartautta ja laulamaan Tukikohdan sotilaskappeliin kauneimpia joululauluja. Sen jälkeen yksi sotilaista kutsui koolla olleet lähes 70 henkeä kotiinsa joulupuurolle.

Tukikohdan sydämessä on rinnan kolme kappelia, ja niiden yhteydessä eri maiden sotilaspappien toimistotilat. Tällä hetkellä johtavana sotilaspappina on saksalainen nainen. Eri kieliset jumalanpalvelukset vuorottelevat kappeleissa. Juuri kun adventtihartautemme oli päättymässä, oli viereisessä usean sadan hengen kappelissa alkamassa puolalainen messu. Nuoret pojat kuorikaavuissaan olivat täyttäneet sakastin käytävät. Kuoro harjoitteli ja kulkuekynttilöitä sytytettiin.

Seuraavana päivänä satuin paikalle, kun USA:n sotilaspapin pitämä katolilainen messu oli päättynyt. Pappi veti päältään messuvaatteet, joiden alla oli lenkkeilyasu ja lähti saman tien juoksemaan. Messussa kävijät liittyivät suurempaan joukkoon, joka valmistautui naisten raamattuluennolle.
_ _ _
Samaan aikaan toisaalla ISIS on vallannut kristittyjen asuttaman kaupungin ja monia uhkaa teloituskuolema. Länsivallat suuntaavat ilmaiskujaan ISISin asemiin. Suomelta on pyydetty apua ISISin vastaiseen operaatioon. Suomen vastaus on jatkaa paikallisten sotilaskoulutusta Irakissa ja Afganistanissa.
_ _ _
Käynnissä olevassa pakolaiskriisissä liika sinisilmäisyys voi tuottaa mustan silmän. Muistelen alkusyksyn postaustani (17.9. Pysyvätkö portit auki?), jossa kirjoitin Helsingin rautatieasemalla pakolaismiehille laulaneesta naiskuorosta ja nuorista naisista kantamassa ”Tervetuloa”- kylttejä. Pakolaismiesten selfiet suomalaisten naisten kanssa levisivät ja antoivat lähtölaukauksen: Tulkaa, paratiisin portit ovat auki!

On osoittautunut, että Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden joukossa on muutamia kovan linjan terroristeja ja lisäksi kohtuullisen monia radikaaleja islamisteja. Poliisit ovat selvitelleet vastaanottokeskuksissa pienempiä järjestyshäiriöitä ja kymmentä ns. puskaraiskausta. Toimettomuus muuttuu helposti rauhattomuudeksi. Suomalainen altis sosiaaliturva jättää maahantulijat helposti vastikkeettoman avun nauttijoiksi – ja tekee heille karhunpalveluksen. Toimeton ihminen menettää itsekunnioituksensa.

Toisenlaista linjaa edustaa Kauhavan vastaanottokeskus, jota johtaa Lentosota-koulun evp upseeri Ilkka Peura. Hän on järjestänyt asiat niin, että asukkaat vastaavat kaikesta itse: ruoan laitosta, siivouksesta, vaatteiden pesusta. Rauha on säilynyt.

Suomen kireä taloustilanne ja epäily pakolaisten määrän kasvusta ovat saaneet hallituksen tiukentamaan oleskelulupien ja perheen yhdistämisten ehtoja. Samaan aikaan on pidettävä huolta siitä, että henkensä edestä pakenevat saavat apua ja voivat myös saada perheensä yhteen. Siihen velvoittaa myös edessä oleva joulun aika.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Artikkeli: ” kirkkoherra, tuomiorovasti Matti Pikkarainen sanoo, että kirkon tulisi aina olla yhteiskunnan kriittinen tarkastelija. Kuitenkin kirkot usein antaneet tukensa omalle valtiolleen sen sijaan, että olisivat puhuneet ihmisyyden puolesta, hän sanoo.”

    Kristityn täytyisi olla ennen kaikkea uskollinen Kaikkivaltiaalle Jumalalle JHWH/Jehova/Jahvelle ja tämän asettamalle ”maailman” tuomitsijalle ja hallitsijalle Jeesukselle Kristukselle.

    Jeesuksen opetuksiin kuului, että ”hänen valtakuntansa ei ole tästä maailmasta” = taivaallisen hallituksen valtakuntajärjestelyllä ei ole mitään tekemistä nykyisten maallisten hallitsijoiden/hallitusten kiistojen kanssa.

    Jeesus kehoitti, että hänen ”seuraajiensa ei tulisi olla osa maailmasta”. Sanoi, että hänen seuraajansa tunnistettaisiin siitä, että ”heillä vallitsee rakkaus keskuudessaan.” Sanoi, että ”joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu.” Käsky ”älä tapa” pätee edelleenkin.

    Jotkut ns. maalliset historian tietolähteet kertovat, että ensimmäisen vuosisadan alkukristityt eivät osallistuneet aikansa politiikkaan ja sotilaallisiin konflikteihin. Kertoo myöskin kristityiksi kääntyneiden sotilaiden eronneen armeijan palveluksesta.

    • Vesa,

      dekalogin Älä tapa on edelleen voimassa.

      Evankeliumeissa on kuvattuna lukuisia tapauksia joissa Jeesus keskustelee sotilaan kanssa. Yhdellekään heistä Jeesus ei sano, että tämän tulisi vaihtaa ammattia.

      Onko mitään eroa yksilöetikalla ja yhteisöetiikalla? Yksilöllä ei ole oikeutta rangaista, sillä siviilirangaistuksen oikea nimi on kosto. Sen sijaan yhteiskunnalla on oikeus langettaa rangaistuksia.

      Tällä perusteella katson, että yksilöllä ei ole yksilönä oikeutta tappaa velvollisuudsta puhumattakaan, mutta sen sijaan yhteisön eli yhteiskunnan jäsenenä hän voi joutua tilanteeseen, jossa hän saattaa joutua tappamaan ihmisen.

      Jumala asettaa ihmisen jatkuvasti mahdottoman eteen. Abrahamia käskettiin uhrata oma poikansa. Se oli täysin vastoin myöhemmin tulevaa Jumalan lakia. Jumala asettui käskyllä itseään vastaan. Ihminen näkee vain Jumalan vasemman käden työn.

      Olisin ampunut Hitlerin jos olisin voinut. Olisitko sinä?

    • Malk: ”Olisin ampunut Hitlerin jos olisin voinut. Olisitko sinä?”

      Onneksi tuo ehti itse ennen minua.

    • Petri Malk: ”….mutta sen sijaan yhteisön eli yhteiskunnan jäsenenä hän voi joutua tilanteeseen, jossa hän saattaa joutua tappamaan ihmisen…”

      Apostolien tekojen 4. ja 5. luku kertovat tilanteesta, jossa maallisen esivallan ja Jumalan käskyt ovat ristiriidassa keskenään. Siellä kerrotaan Jeesuksen apostolien ja opetuslasten suhtautuneen asiaan niin, että heidän täytyisi ”totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä” hallitsijana. Tietyissä tilanteissa he siis kieltäytyivät noudattamasta esivallan käskyjä.

      http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ap.t.html

      On tietysti jokaisen itseään kristittynä pitävän itse ratkaistava miten suhtautuu maallisen esivallan käskyyn tappaa lähimmäisiä. Monien kristittyjen omatunto ei sellaista salli. He noudattavat Jesajan kirjan 2. luvun ohjetta ja toteuttavat sen ennustusta pidättäytymällä sotimisesta Jumalan uuden taivaallisen ”pyhäkkö/temppelijärjestelyn alaisuudessa. Osoittavat näin tottlevansa Jumalaa ja tämän asettamaa ”tämän maailman” tuomitsijaa ja taivaallisen Jumalan valtakuntahallituksen päätä Jeesusta Kristusta.

      ”2. Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne.
      3. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: ”Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana”.
      4. Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.”

      http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Jes.2.html

      Petri Malk: ”Evankeliumeissa on kuvattuna lukuisia tapauksia joissa Jeesus keskustelee sotilaan kanssa. Yhdellekään heistä Jeesus ei sano, että tämän tulisi vaihtaa ammattia.”

      Jeesus kertoo tapauksesta, jossa hän oli lyhyesti tekemisissä sotilaan, ”sadanpäämiehen” kanssa. Tämän osoittaman uskon vuoksi Jeesus paransi hänen sairaan palvelijansa. Sotilaan myöhemmistä vaiheista ei Raamattu kerro, mutta on äärettömän epätodennäköistä, että tämä olisi sen jälkeen kun oli omaksunut uskon ja vakiintunut siinä, olisi voinut tappaa hengellisiä veljiään, ja muita lähimmäisiä, jotka kuuluivat muihin kansakuntiin ja joiden maallisilla esivalloilla saattoi olla konflikteja.

      Apostolien teot kertoo roomalaisesta upseerista Corneliuksesta. Tämä omaksui uskon. Tästä tuli myös ensimmäinen ei-juutalainen, joka sai pyhän hengen lahjan. Äärettömän epätodennäköistä, että hän olisi jatkanut upseerina jo senkin vuoksi, että Rooman valtakunta niinä aikoina vainosi kristittyjä ankarasti ja julmasti.

    • Petri Mark: ”Olisin ampunut Hitlerin jos olisin voinut. Olisitko sinä?”

      En. Enkä olisi varmastikaan saanut sellaiseen tilaisuuttakaan. Olisin ollut todennäköisesti suljettuna keskitysleiriin ja mahdollisesti tapettu tai menehtynyt siellä. Roomalaiskirjeen 12. luku antaa kuitenkin kristityille hyvän neuvon, koska he eivät pysty muuttamaan nykyisiä maailmanaikoja. ”Uusien hitlereiden” ilmaantumisen mahdollisuus säilyy, ainakin vähän ”pienempien” sellaisten.

      19. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ”Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra.”

      http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Room.12.html

    • Teemu, huomiosi on oikea. Kotimaan jutussa oli oikea nimike Maanpuolustuskorkeakoulu, KM24:ssä väärä. Sinällään samasta porukasta on kyse. Kotimaan juttu antaa muutenkin vähän laajemman kuvan aiheesta kuin KM24 (kiireessä?) tehty huitaisu.

  2. Reino Suni :”Sota haastaa ihmisarvostuksen. Oli kysymys sitten hyökkäys-tai puolustussodasta.”

    Italialainen Rocco Morretta kuvaa 1934 julkaistussa kirjassa ”Huomispäivän sota” I maailmansodan lopettaneen Versaillesin rauhanehtojen seurauksia ja tulevaisuudessa syntyvää teknistynyttä ja täysin epäinhimilliseksi muuttuvaa sodan maailmaa:

    ”Maailmansodan hedelmistä on nähty, mitä merkitsi voittajavalloille oikeus ja kohtuus heidän jakaessaan ryöstösaaliinsa keskenään välittämättä kansojen elämisoikeuden pyhästä laista, ajattelematta, että Keski-Euroopan ja Balkanin ehdonvaltainen uudelleenjärjestely loi tulevaisuutta varten uuden pahan lähteen. Tämä on historiaa, eikä historian selitystä.”

    Kirja kuvaa myös kenraali Douhetin teoriaa ilmavoimien merkityksestä ”huomispäivän sodassa”: ”Joka päättää ryhtyä sotaan, samantekevää minkä tarkoituksen saavuttamiseksi, lähettää heti päätöksen tehtyään kaikki ilmavoimansa suljettuina viholliskansaa vastaan, jo ennen sodan julistamista, käyttäen mahdollisimman tarkoin hyväkseen yllätyksen tehoa, saavutettiinpa se räjähdysaineen tai myrkyn avulla. Niiden etujen vuoksi, jotka seuraavat ylläköstä ja ehtimisestä ennen toista, jätetään diplomaattiset muodollisuudet huomiotta. Sen tähden voi jonakin aamuna olla pääkaupunkeja, asutuskeskuksia, suuria lentoasemia kuin valtavan maanjäristyksen raunioittamina.”

    Vaikuttaa siltä, että Saksa ja Neuvostoliitto jättivät tietoisesti ottamatta huomioon ”oikeutetun sodan” valtioiden nykyisin YK:n peruskirjassa sopimat säännöt ja pyrkivät II maailmansodassa noudattamaan kenraali Douhetin oppeja jättämällä diplomaattiset muodollisuudet kuten sodan julistukset väliin hyödyntämällä äärimmäisen julmia ja epäinhimillisiä yllätyshyökkäyksiä ja siviileihin kohdistuneita suurpommituksia alueidensa laajentamiseksi.

    Helmut Moltken hyökkäyssodan määritelmän mukaan hyökkäyssodassa pääasiallinen kohde ei ole vastustajan armeija, vaan hyökkäyksen kohteena olevan maa-alue, vastustajan pääkaupunki ja vastustajavaltion poliittinen valta.

    Moltken määritelmän mukaan Neuvostoliiton Suomea vastaan aloittamat sodat olivat hyökkäyssotia. Neuvostoliiton ja Suomen välisten sotien alkupäivinä tapahtuneiden Neuvostoliiton pommitusten kohteena oli niin talvi- kuin jatkosodankin alussa Helsinki muiden siviilikohteiden ohella. Venäläistutkija Mihail Semirjagan mukaan neuvostoliittolaisessa propagandassa ja varsinkin kenttäarmeijan joukoissa väite ”Leningradin turvallisuuden uhkaamisesta” myös unohdettiin talvisodan lähestyessä ja korostettiin puna-armeijan ”vapautustehtävää” Suomessa. Neuvostoliitto ei luopunut tavoitteistaan Moskovan rauhan jälkeenkään: ”Molotovin lausumat [marraskuussa -40/th], kuten hän itse asian ilmaisee, olivat täysin yhteneväisiä Stalinin ajatusten kanssa ja todistavat, että neuvostojohto sitkeästi pyrki sijoittamaan sotavoimaansa koko Suomen alueelle ja sen seurauksena liittämään maan Neuvostoliiton yhteyteen.” (Semirjaga)

    Neuvostoliiton hyökkäyssotiensa syyksi esittämä Leningradin turvaaminen Saksan hyökkäykseltä ei myöskään tunnu uskottavalta sotien alkusyyltä, kun Saksa ilmoitti jo ennen talvisodan alkua tukevansa Neuvostoliittoa Suomea vastaan (US 29.11.39).

    Summasummarum: suurvaltojen vallankäyttäjät eivät kunnioita ihmisarvoa eivätkä ihmisoikeuksia, kun pyrkivät alueidensa ja maallisen valtansa laajentamiseen.

  3. ” Maaseutukirjeitä ” ( kirjeenvaihtaja vuonna , 1943 lukemalla kirjoja oppinsa saanut ).

    Savonlinna: Emme saa oloistamme kerskaillen puhua , sillä henkisen elämän on päästävä siihen , että niin moni kansalainen kuin suinkin mahdollista , hankkisivat kirjallisuudesta oppia ja sivistystä . . Toivotaan , että aivan kuin uutta elämää alettaisiin elämään , jokainen talous tilaisi paikkakuntamme sanomalehden ja ostaisivat kirjallisuutta ja jättäisivät kaikki muut turhat ostot pois , niin kuin esim, väkijuomat.

    Kurjuus ja syrjintä ovat sietämättömiä uhkia, , niitä vahvistavat sellaiset kulttuurilliset käytännöt jotka johtavat ahdasmielisyyteen , itsekkyyteen , ennakkoluuloihin ja epäoikeutettuun vihaan. Sitä vastaan on sodittava. Meidän tulee nähdä ero ( rauhanomaisen ) enemmistöjen uskomuksien ja toiminnan välillä , jotka perustelevat vihamielisyytensä ja väkivaltaisuutensa uskonnollisilla , etnisillä tai poliittisilla aatteilla . Tämän päivän kuten menneisyydenkin suurin haaste , on välttää turvautumista yksinkertaisiin vastauksiin.

    Vanhantestamentin ilmentävä viisaus ja inhimillinen kokemus tarjoavat nykyajallekin runsaasti samaistumiskohteita , sen teksti on koko syntyprosessin ajan ollut muutoksen alaista . Ne ovat muuttuneet ja kasvaneet uusien tulkintojen aikana. Ellei vanhatestamentti kuuluisi kristilliseen raamattuun , olisi vaikea ja työlästä ymmärtää vanhantestamentin uudelleen tulkintaa . Vanhasta testamentista ovat kotoisin kymmenen käskyä ja heikon puolelle asettuva yhteiskuntakritiikki. Kun epävarmuus maailmassa lisääntyy , vanha aukroteetti usko ponsoroineen nostaa voimakkaasti päätään.

    Raamatun tekstien syntyaikana ei tunnettu tekijäoikeuden kirjallisista kyvyistä tai tiedon määrästä ja hallinnasta , ne olivat käyttötekstejä , ” yhteistä omaisuutta ” , jota käyttäjät muokkasivat omista lähtökohdista käsin , omiin tarpeisiinsa . Kysymys ei ollut väärentämisestä , vaan ajan kohtaistamisesta .

    Naiskysymys nousi voimakkaasti esille 1880- luvulla . Savonlinnan piispana toimi tuolloin teologian tohtori , togmatiikan professori Gustav Johansson . Hän oli saanut vaikutteita herännäisyydestä ja Saksalaisen oppi-isänsä , J.T.Buckin raamattu teologiasta . Hän konservatiivisena piispana jouti kiistoihin , yhtä määrätietoisesti , omaa linjaansa puolustautuvan Minna Canthin kanssa. Johansson oli vastustanut naisten pääsyä yli-opisto opintoihin . Hän oli saanut jyrkkien kannanottojensa takia taantumuksellisen maineen.

    Suomenkieltä on jo vuosisatoja käytetty uskonnon opetuksessa , se on tapahtunut ilman vaaraa uskonnolle ja sivistykselle. Uskonto ja sen opetus on sivistystasoltaan jopa kohonnut , kun latina vaihdettiin Suomenkieleen. Jos Suomen kieltä on voitu käyttää kirkossa puhuessa kaikkein korkeimman kanssa , kaikkein korkeimmista asioista , miksi se ei kelpaisi käytettäväksi lakituvissa.

    1880 – luvulla on maanviljelyskansalle alettu Suomen kielellä kirjallisuutta kehittämään ja tieteellisesti tutkimaan . Perheseurat ja opetus aloitettiin Suomenkielellä samoihin aikoihin , seurahuoneen tiloissa. Kristuksen tunnustaminen johtaa ristiriitaan vallitsevan kulttuurin kanssa , näin joutuu tunnustuksesta maksamaan kovan hinnan. ” Elämässä tulee olla kristinuskon kulttuuria ”.

    • laila h flink :”Johansson oli vastustanut naisten pääsyä yli-opisto opintoihin . Hän oli saanut jyrkkien kannanottojensa takia taantumuksellisen maineen.”

      Kiitos laila h flink, että et lopettanut kommentointia K24:ssä. Ehdin ja pelästyä, että mielestäni hyvät kommenttisi loppuvat.

      ”Sattuneista syistä” pidän arkkipiispa Johanssonista, joka puolusti mm. aviottomana syntyneitä lapsia. Aviottoman lapsen synnyttäminen oli viime vuosisadan alussa rangaistava rikos, ja kun Runnin kylpylässä hierojana ja kansanparantajana toiminut ei-karjalaisen isoisäni Sofia-äiti sai aviottoman lapsen, arkkipiispa otti heidät suojelukseensa ja lahjoitti mm. varat mm. isoisäni koulutukseen. Koulutukseen varoja ei kylläkään käytetty, vaan isoisäni äiti rakensi rahoilla itselleen ja perheelleen oman mökin.

  4. Laajamittaiset sodat eivät olisi mahdolisia ilman armeijoita ja amattisotilaita. Kun kaikila mailla on vain puolustusvoimat, miten kukaan voi hyökätä?
    Sodat syttyvät kun poliitikkojen ensin riidellessä kaikki mahdoliset armeijat asetavat itsenäs ammattiuspseereittensa toimesta sotavalmiuteen. Siten ei enää paljon tarvitakaan kun leimahtaa. Paradoksaalista.

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.