Raamattu on ehkäpä mahdollinen tulkita myös realismin - ei vain uskonnolisen romantiikan - lausein.
Mitä tämä tarkoittaa?
Muistamme kaikki varmaan lapsuutemme enkelin.
Kotikirkon alttaritaulusta hän katsoo meitä lempeänä naishahmona, jolla on lumivalkeat vaatteet ja pehmeät linnunsiivet. Ympärillään herttainen parvi lenteleviä pikkukerubeja hän ojentaa ihanasti hymyillen siron kätensä ihmislasta kohden. Hänen yllään hohtaa taivaallinen valo, ja koko kuva säteilee puhtautta ja jaloutta.
Kuva on kaunis.
Kuitenkaan tällä ihanteellisella koristeella, vaikka se monelle on yhä totuus enkelten olemuksesta, on kovin kovin vähän yhteistä Raamatun kanssa:

"Katsellessani ympärilIeni, minä äkkiä huo-
masin miehen, uumillaan vyö parasta kultaa.
Hänen ruumiinsa säihkyi kuin krysoliitti,
hänen kasvonsa välkehtivät kuin salama,
hänen silmänsä olivat kuin tulisoihdut, hänen
käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltävä pronssi,
ja hänen äänensä oli kuin kansanjoukon
pauhu." (Dan. 1O:5-6)

Pelko valtaa sitten Danielin ja hänen seurassaan olevat mieliet. Danielin kasvot käyvät kalmankalpeiksi ja hän kaatuu kauhusta maahan!
Kauhuissaan on myös profeetta Hesekiel:

"Ja olentojen hahmo oli näöltänsä kuin tuliset hiilet,
jotka paloivat tulisoihtujen näköisinä. Tulta liekehti
olentojen väIissä, ja tuli hohti ja tulesta 1ähti salamoita.
Ja olennot kiitivät edestakaisin ja olivat
nähdä kuin saLaman leimaus." ( (Hes.l:13-14 )

Vaikka otammekin huomioon luovaan taiteeseen aina itsestään selvästi kuuluvan vapauden ja tavoitteellisuuden on alttaritaulumme enkeli silti etääntynyt hätkäh-dyttävän kauas alkuperäisestä aiheestaan. Tulkinta perustuu viehättävään, mutta haaveelliseen ja epätodelliseen mielikuvaan. Enkelistämme on tullut roolihenkilö hengelliseen saippuaoopperaan. Modemi raamattudramatugi ei annakaan enkelien yksinkertaisesti vain kohdata ja tavata ihmisä ja poistua heidän luotaan, kuten alkuteksti rohkenee usein väittää, vaan verbit ilmestyä, näyttäytyä ja kadota vastaavat paremmin ennakkoasennetta ja tarvitavaa teologiaa. Eihän toki enkeli, joka on palveleva henki, voi ihmisen tavoin tulla ja mennä, vaan hänen täytyy salaperäisesti ilmestyä ja äkkiä hävitä näkyvistä.
Näin vaikka Apostolien teoista voimme selvästi lukea, että Pietari, kun eräs enkeli oli johdattanut hänet ulos vankeudesta, ei tiennyt, että se, mitä hänelle tapahtui, olikin totta, vaan hän luuli nähneensä näyn. (Apt. 12:9 ) Enkeli ja Pietari eivät siis kohdanneet hengessä ja ilmestyksessä vaan aivan arkisesti ajassa ja aineessa.
Mutta pienelle paimentolaisheimolle sattuneiden outojen tapahtumien pohjalle laskettu uskonto ei ole kyennyt luomaan opillisia rakennelmiaan ilman metafysiikkaa ja kuvakieltä..
Enkeli on romantisoitu ja romantisoitunut.
Olisiko nyt niin, että ei vain Raamatun kuvitus vaan myös sen kieli ja selitys ovat samanlaisen romantiikan rasittamia!
Alkukielen usein arkiset ilmaisut eivät ole teologisin valmiuksin varustautuneen kääntäjän tai selittäjän korvissa soineet aina riittävän tuonpuoleisin ja opillisesti oikein sävelin. On tarvittu nuotitusta ja hengellistä dramaturgiaa. Toki enkelikohtaukset kuten muutkin ihmeet ovat jo perimätiedosta lähtien saaneet yliluonnolliset värit, mutta myöhemmin kehittynyt teologia on sävyttänyt niitä lisää ja varustanut niiden selitykset kielellisin kiiltokuvin.
Ymmärrettävää mutta ongelmallista, sillä tuskin nämä oppitradition luoneet ja sitä vartioivat teologit ovat aina kyeneet tai edes halunneet päätyä vain 'oikeisiin' valintoihin. Uskon totuuden jääneenkin usein jo tradition synnyssä saati jatkuessa toisarvoiseksi valintaperusteeksi.
On myös, kuten eräs asiasta kanssani keskustellut teologi kirjeessään minulle totesi, haluttu
”Suojella oppitradition kautta tulkitsijaa tekstien oikeassa ymmärtämisessä
ja auttaa häntä kohtaamaan tekstin sanoma omassa elämässään."
Mutta tuollainen seurakuntateologinen suojelu ja sensuuri ei aina enää tyydytä nykyaikaista lukijaa. Myös myös maallikot ovat heränneet vaatimaan vaihtoehtosia lukutapoja. He ovat alkaneet myös kysellä josko sittenkin olisi niin, että muinaisten tapahtumien sisällot ovatkin ilmaistavissa myös realismin eikä vain romantiikan lausein? Onko mahdollista lähtökohtana uusi uskallus ja ennakkoluulottomuus tunkeutua läpi uskonnollisen metafysiikan Raamatun ikivanhan muistiinmerkinnän ytimeen, sanojen ja niitä edeltäneitten tapahtumien todelliseen sisältöön?
Ovatko Raamatun kertomukset avattavissa myös maallikon oivalluksin ilman hengellisen asiantuntemuksen isällistä välitystä?
Mielestäni ovat!
Raamattu ei anna vain oikeutta, vaan suorastaan kehoittaa ymmärtämään kirjoituksensa myös tiedon, ei vain uskon, valossa. Miten muuten on ymmärrettävissä tämä profeetta Danelin saama kehoitus:
"Mutta sinä Daniel, lukitse nämä sanat ja
sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti.
Monet matkustavat edestakaisin ja
tieto kasvaa."
Vailla pelkoa joutua puhdasoppisuuden kiroon voinee tästä Raamatun kohdasta päätellä, että siinä Raamattu itse ilmoittaa sanansa olevan kätkettyä ja salattua. Enkelin Danielille antama kirja voitaisiin käsittää vain sen tiedon valossa, minkä lopun ajan ihminen on avartuneen maailman- ja ihmiskuvansa avulla saanut. Siksi kirja piti taltioida odottamaan lopun aikoja. Se sinetöitiin ja lukittiin. Edelleen uskaltaa Johanneksen ilmestyksen perusteella olettaa, että lämä peitekieli monin kohdin on laadittu useaan kerrokseen; Karitsan kädessä oleva kirjakäärö oli nimen omaan seitsemällä sinetillä suljettu.
Mitä tämä 'lukitseminen' täsmällisesti saattoi tarkoittaa? Siitä ehken toisessa blogissa.