Miten tärkeätä onkaan säilyttää otsikon ilmaisema totuus! Susi ei ryöstä lammasta laumasta, mutta yksinäisen se pian raatelee ja yksinäinen kekäle ei kauaa hehku. Turhaan ei Hebrealaiskirjeen kirjoittaja varoita: ”Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” (Hebr. 10:25)
Ennen kaikkea säännöllinen ehtoollisella käynti ravitsee henkeämme, sieluamme ja ruumistamme! Toinen asia on sitten se, löytyykö vielä omalla paikkakunnalla oikeita saarnaajia ja opettajia jumalanpalveluksiin. Mutta jos ei löydy, niin autollahan pääsen helposti vähän pidemmällekin apostolisen järjestyksen mukaisiin messuihin.
Alkuseurakunnassa kristityt kokoontuivat aluksi vain toistensa kodeissa, koska kirkkorakennuksia ei vielä ollut rakennettu. Meidänkin on tärkeää esim. kuulua johonkin raamattupiiriin! Vieläkin pätee myös meihin nähden: ”Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa (ehtoollisen vietossa) ja rukouksissa.” (Apt. teot 2:42)
Seuroissa lauletut virret ja laulut voivat joskus puhutella enemmän kuin saarnat. Paavali neuvookin meitä: ”puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.” (Ef. 5:19,20) Kaikki edellä mainittu tapahtukoon evankeliumin vapauden ja rakkauden hengessä!
Jumalanpalveluksessa luetut yhteiset rukoukset ovat myös tärkeitä. Miten voimallinen onkaan esim. Isä meidän rukous. Ja aina voi pyytää yhteistä esirukousta seurakunnalta, kun tarve sitä vaatii. Voimme siinä sekä kiittää Jumala että pyytää apua Jumalalta. ”Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.” (Jaak. 5:16)
Ja avuksesi huuda minua (Jumalaa) hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. Ps. 50:15
En ole kokenut tarvetta lähteä saarnoja kuuntelemaan toisiin seurakuntiin. Jumalanpalvelus on niin rikas siunauksen lähde, ettei sellaiseen ole tarvetta. Se millainen papin hengellisyyden taso on ei vaikuta siihen mitenkään, miten runsaasti Jumala kykenee siunaamaan sitä, joka avoimin sydämin kirkkoon tulessaan siunausta Häneltä anoo.
On ollut puhetta messujen muuttamisesta kiinnostavammiksi. On tehty erinäisiä kokeiluja ja lopulta palattu aina entiseen kaavaan. Kaavassa kun on koko hengellisen elämän täyteys tarjolla jokaiselle, joka sitä kaipaa. Ongelma ei siten ole kaavassa, vaan kuulijoissa ja siinä opetuksessa, jota messuissa on tarjolla. Kuulijat eivät käsitä mikä rikkaus messussa on tarjolla ja papit liian vähän keskittyvät opettamaan siitä. Pidetään itsestään selvänä, että kaikki tietää jo.
Hullu sanoo sydämessänsä: ”Ei ole Jumalaa.” Ps. 14:1
Tärkeää asiaa. Jokaisella pitäisi olla lähipiiri, joka suojaa. Suurissa seurakunnissa ihminen voi tuntea yksinäisyyttä isosa porukassakin.
Olisikin hieno asia, kun voisi mennä lähimpään oman paikkakunnan yleiseen kirkkoon, mutta ne ajat taitaa olla menneitä.
Mutta koko Raamattuhan todistaa ja tosiasiat osoittavat Kristuksen jo tulleen, kuolemallaan lunastaneen KOKO ihmissuvun. (1. Tim. 2:4-6, Room. 3:23-24, jae 24 mieluummin KR 1992 mukaan, samoin jakeet Mark. 10:45 ja Matt. 20:28. Ef. 1:7 ja Kol. 1:14. Lunastus tarkoittaa vapaaksi ostamista ja syntivelan maksamista. Sulut ja sanan korostus ovat allekirjoittaneen.)
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 561, vuoden 1957 painos.
”Papin hengellisyyden taso”? Eihän kristinuskossa ole tuollaisia tasoja. Kyse on alaspäin menemisestä eikä ylöspäin. Juurtumisesta Jumalan sanaan. Kasvamista synnin ja armon tunnossa. Pieneksi tulemista ja vähenemistä, jotta Kristus saisi muotoa meissä.
Kyse on Jumalan sanasta ja sen mukaisesta julistuksesta ja saarnasta jumalanpalveluksessa. Lampaat erottavat Hyvän Paimenen äänen, mutta vierasta ne kavahtavat. Vieras ja susi on se, joka saarnaa toista evankeliumia.
Luterilaisuudessa on perinteisesti pidetty saarnaa tärkeänä. Itse pidän tärkeänä sitä, että papin saarna käsittelee päivän tekstejä.
Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee. Sefanja 3:17
Jos Jumala on ystävämme, mikäpä voisi vahingoittaa meitä? Mikä voi meitä murehduttaa tai tuskalliseksi saattaa? Synti on pois otettu, Jumala on rauhan suhteessa meihin. Ja vaikka kuolema tulee ja tuo ajallisen surman, tiedämme kuitenkin, että Kristuksen kautta meidät jälleen herätetään iankaikkiseen elämään. Käyköön sen tähden kristityille, jotka oikein uskovat Kristukseen, täällä maan päällä miten huonosti tahansa, heidän kuitenkin täytyy olla hengessään iloisia, eivätkä he muuta voi kuin ylistää taivaallista Isäänsä, uskaltaa hänen rakkauteensa ja armoonsa ja uskoa itsensä hänen suojiinsa. Tämä on meille mahdollista sen sovituksen tähden, joka on tapahtunut Kristuksen kuolemassa.
Martti Luther, Armoa armosta, s. 315-316, SLEY, 1966.
Löysin vanhan latinan kielen oppikirjani vuodelta 1987. Habere non potest Deum patrem, qui ecclesiam non habet matrem. (Kirkkoisä Cyprianus) Sillä ei voi olla Jumalaa Isänä, jolla ei ole seurakuntaa äitinä. Deliciae Clericorum, Latinaa teologeille, Tuomo Pekkanen ja Virpi Seppälä-Pekkanen, s. 6, Yliopistopaino. Helsinki 1987.
Rukoilen, että Herra armossaan muistuttaisi minua aina uudelleen ja uudelleen hengellisen elämän perustotuuksista.
Päivö Parviainen