Seurakuntavaalit lähestyvät ja niihin asetetaan usein erilaisia toiveita kirkon muuttumisesta tai myös siitä, että kirkko ei muuttuisi. Myös kirkon uudistumisesta puhuminen on vaikeaa, koska silläkin voidaan ymmärtää monenlaisia asioita.
Ehkä itse voisin määritellä kirkon uudistumisen vaikka niin, että kirkon sanoma olisi ymmärrettävällä ja koskettavalla tavalla esillä ja että ihmiset kohtaisivat sen. Edelleen uudistuminen voisi tarkoittaa sitä, että kirkko koettaisiin ihmisten rinnalla kulkijana niin iloissa kuin murheissa. Ja edelleen kirkon uudistuminen voisi merkitä sitä, että kirkko vahvistuisi uskon, toivon ja rakkauden yhteisönä. Uudistumisen yksi tavoite voisi edelleen olla se, että kirkon jäsenet kokisivat jäsenyyden tärkeänä ja että kirkko saisi uusia jäseniä.
Voivatko seurakuntavaalit sitten vaikuttaa kirkon uudistumiseen ja edellä mainittuihin asioihin. Kyllä ne voivat, jos vaalien kautta moni ihminen sitoutuu ja rohkaistuu rakentamaan kirkkoa.
Seurakuntavaalien merkitys kirkon uudistumisen yhtenä kanavana kilpistyy oikeastaan jo ehdokkaiden saamisessa. Jos ehdokkaina on suunnilleen samoja ihmisiä kuin ennen tai samanlaisia ihmisiä kuin ennen, ei suurta muutosta voi odottaa. Tässä kohtaa on samalla todettava, että nytkin luottamustehtävissä olevat tekevät parhaansa kirkon hyväksi. Yksi peruskysymys on luottamushenkilöiden keski-ikä, joka on selvästi korkeampi kuin kirkon jäsenten keski-ikä. Tosin näin on useimmiten muissakin julkisen hallinnon kuvioissa.
Hyvän ”imun” ja innon saaminen seurakuntavaaleihin heijastelee paljolti sitä, miten ihmiset muuten kokevat kirkon ja suhtautuvat siihen. Asiassa on toki mukana myös yleisempiä tekijöitä kuten vaikkapa kriittisyys yleensä instituutioita kohtaan, hallinnon kokeminen vieraana sekä nykyajan ihmisten vaikeus sitoutua vastuutehtäviin.
Ehkäpä seurakuntavaaleissa tulee esille myös se, mitä kirkon sisällä halutaan ja odotetaan. Odotusten painotus lienee enemmän jatkuvuuden ja hyviksi koettujen asioiden säilyttämisessä kuin muutokseen ja uudistumiseen pyrkimisessä. Kirkkomme on niin monipolvinen ja monitasoinen organisaatio, että muutoksen ja uudistumisen johtaminen tai niihin johdattaminen on äärimmäisen vaikeaa. Asiassa kaivataan selvästi lisää johtajuutta kirkkoomme.
Ehkäpä jatkossa pitäisi oikeasti miettiä, miten kirkon jäsenten osallisuus aktivoidaan ja hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Ei riitä, että seurakuntalaiset toimivat vaan asiassa tarvitaan kirkon palkattujen työntekijöiden panosta ja johtamista. Tällä hetkellä osa seurakunnista ja niiden johdosta on asiassa aktiivinen ja osa jättää asian lähinnä seurakuntalaisten ja ”Herran haltuun”.
Seurakuntavaalien kokonaiskirkon kampanjassa #minunkirkkoni on pyritty heittämään pallo kirkon jäsenille, jotta kukin heistä tai mahdollisimman moni voisi miettiä, mitä kirkko hänelle merkitsee ja mitä hän odottaa kirkolta. Se ei merkitse ”tuunaa kirkko näköiseksesi” ideaa vaikka tuonkin lauseen voisi ymmärtää myös parhain päin, koska kirkko on lopulta jäsentensä muodostama yhteisö. Kirkon asia ja sanoma on sitten jotakin muutakin kuin sen jäsenten näkemykset.
Kirkkomme on julkisyhteisö ja joutuu toimimaan monenlaisten hallinnollisten säädösten mukaisesti. Seurakunnan hallinnossa mukanaolo ja työskentely ei valitettavasti useimmiten ole uudistamistyöskentelyä tai vastaavaa. Silti seurakuntavaaleilla valituilla päättäjillä on tärkeä rooli, jossa voi olla aktiivisempi tai passiivisempi. Jokainen päättäjä edustaa taustajoukkojaan ja tuo siten kirkon rivijäsenten äänen seurakunnan päätöksiin. Seurakuntavaalit voivat edistää kirkon uudistumista. Toivotaan ja rukoillaan parasta
Toivo Loikkanen
Hyvä ja neutraali kirjoitus, kiitos Toivo. Mielestäni kirkko on viime vuosina muuttunut liikaa ja väärään suuntaa. Uudistuksen tavoite voisi olla sama kuin tohtori Martti Lutherilla, uskonpuhdistus.
Voisiko uudistuksen tavoite olla, että kirkko löytäisi yhä enemmän mitä varten se on maailmassa. Että se on ihmisiä varten ja sitä varten, että Jumalan rakkaus tulisi todelliseksi mahdollisimman monelle.
Jep, tulis palata ebioniittien (köymhien) aikaan ja tapaan ja tulkintaan, joka on ollut nähtävästi lähinnä Jeesusta:
”Voi teitä te rikkaat, te olette saaneet palkkanne…”
Kirkossa täytyisi tarkastella kahden regimentin oppia, joka pitäisi olla hyväksyttävä Lutherin ajatuksena. Olisiko siitä avuksi käytännön asioissa. Kirkolla on metsää ja kiinteistöjäja hautausmaitaOlisiko hyvä niin, että seurakunnassa olisitoimitsjohtajan tapainen mammonan haltija, Muu papisto olisi kaikki samanlaisia. Sitten tehdään matrikkeli, josta voi katsoa mitä toimituksia itse kukin haluaa ja voi suorittaa. Tarvitsija saisi ilman omantunnon vaivaa kutsua sellaisen papin palvelemaan jonka erityisesti haluaa.Sakraalirakennuksia annetaan kaikkien kirkon jäsenten käyttöön jonkinlaisen luikujärjestyksen perusteella-.
Hyvä ja samalla rohkea idea ja ehdotus. Uudistamiseen tarvitaankin sekä teologisia perusteita ja pohdintoja että myös aivan käytännän ehdotuksia ja toimia.
Lauri Lahtinen kirjoittaa asiaa.
Kirkkoherran tehtävä saisi lisäksi olla seurakunnassa kiertävä jolloin viisi vuotta aina yhdelle olisi sopiva jakso. Isommassa seurakunnassa ehtisi olla useamman kerran Herrana ja näin tämäkään ei tulisi vaivaksi. Pienissä seurakunnissa voitaisiin asiaa tavalla ja toisella kierrättää seurakuntaneuvoston puheenjohta-asiana. Kun samat Ihmiset vuositolkulla ovat kasvokkain syntyy dynaamisuuden puutetta, ja usein myös puhumattomuuden asiaa minkä alkusyy voi olla mitätön ja aiheeton.
Piirikappalaisjärjestelmä palkkauksen osalta oli varmasti hyvä mutta ajateltiinko siinä ollenkaan piirissä elävien Ihmisten asiaa. Kyllä tässäkin uudet kasvot saavat aikaan erilaisen Hyvän Päivän toivottamisen.
Piispaehdokas Juhani Holma toivoi Herätysliikkeille vapaata toimintaympäristöä. Tännepäin varmasti ollaan menossa, ja silloin ei enää tarvita Piispallista kaitsentaa eikä Tuomiokapitulien harkintaa. Tämähän on totta jo nyt Rauhanyhdistyksen asiassa missä liike ja liikkeeseen kuuluvat papit saavat toimia kuten parhaakseen näkevät.
Itseasiassa Piispaehdokas Holman toive on totta kirkossamme muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja nekin liittyvät pakollisena substanssina kirkon virkakysymykseen ja sen asiallisena pidettävään hoitamiseen, tarkoitan kirkon tilojen luovuttamista vanhakantaisen Jumalanpalveluksen viettoon siihen uskoville, ja Sleyn naispapittoman nuorten tapahtuman kieltoon joista jälkimmäistä päätöstä saa sitten pitää enemmän tai vähemmän onnistuneena kirkon profiilin nostona. Sakramenttien omiin käsiin ottaminen on vielä kesken oleva asia yhdessä liikkeessä joten siitä ei enempää.
Näin kirkossa todellisena asiana on säilyttää nykyinen meno ja käytännöt, ja uudistamisen asiana on puhua, suunnitella ja taas puhua uudistamisen välttämättömyydestä, tarpeesta ja tavoista. Miten on onnistunut Jumalanpalveluksen maallikkoasia tekstien lukijoina. Miten usein näitä lukukappaleita tavaillaan ensikertaa Jumalanpalveluksessa. Ei ole ihme että papit usein saarnassaan kertaavat jo luettuja tekstejä.
Näin nykyinen järjestelmä antaa Herätysliikkeillemme hyvät ja vapaat toimintamahdollisuudet seurakuntiemme yhteydessä, ovathan seurakuntiemme papit usein Herätysliikkeittemme jäseniä joista jäsenistä monet ovat myös kirkkoaktiiveja osallistumisen asiassa. Mikä tai mitkä ovat asiat ja ehdot millä kirkon uudistustyötä katsotaan voitavan tehdä.
Kirkollinen vihkiminen halutaan säilyttää ja ilmeisesti avioliittolakia muuttamatta. Kesän konfirmaatioihin halutaan edelleen nuorten vanhempia ja sukulaisia mukaan. Joulunajan tilaisuudet ovat hyvä asia katsoa kirkkotilojen käyttöastetta. Hautajaisia syntyy tasaiseen tahtiin vaikkakin osallistujamäärät pienenevät. Kaste säilyttää edelleen paikkansa ottaa nuori Ihminen seurakunnan jäseneksi ja koulutulokkaiden siunaaminen taipaleelleen taitaa vielä olla monin paikoin maassamme sallittua. Diakonia tavoittaa edelleen aktiivisia naispuolisia kirkon jäseniä kerhoihinsa samalla kun diakonia aktiivisestii toimii työikäisten avun tarjoana. Kirkko edelleen lupaa sielunhoitoa tarvitseville muttei halua avata sitä niin että Ihmiset osaisivat sitä kysyä.
Tässä on toimintaympäristö ja tätä halutaan uudistaa. Muistaa saa kuitenkin Jumalanpalveluskeskusajatuksen olevan seurakuntiemme ytimessä ja vielä niin että kaikkien toimintamuotojen tulisi tämä ymmärtää ja sinne pyrkiä vaikkakin osallistumäärät eivät kummoisia usein olekaan. No hyvä, uudistetaan Jumalanpalvelusta. Miten sitä uudistetaan ja halutaanko sitä.
Kaikkea ollenkaan ei aina tule ylös ja edelliseen on lisättävä lapsi- ja nuorisotyö. Lähetystyökin saa seurakunnissa huomiota ja tämä usein lähes talkoovoimin ellei sitten asialle ole hoitavaa sihteeriä. Sitten on tärkeää asiaa kiinteistöjen huolehtimisessa niin vahtimestareiden kuin puhtaanapitoonkin liittyvän henkilöstön toimesta ja mikä tärkeää, kaikkiin näihin tehtäviin tarvitaan ihmissuhdeymmärtämistä.
Sitten asia mikä helposti unohtuu; hautausmaahenkilökunta. Siellä täytyy haluta osata monenlaista mitä ensin ei tulisi ajatelleeksikaan.
Mitä sitten uudistettaisiin kun edelliset toiminnot ovat tärkeitä ja pappien työhön ei ole viitattu kuin sanalla Jumalanpalvelus. Työaloista vastaavat ovat kai tänäkin päivänä enimmäkseen pappeja.
Miten vapaaehtoistyö, onko silläkin oltava pappi tai kirkkoherra päällekatsojana ja työstävastaavana, päättäähän kirkkoherra yksin tai yhdessä neuvoston kanssa kirkkotilojen käytöstä. Eikö vapaaehtoistyö useammin voisi ensiksi keskustella suoraan neuvoston kanssa.
Toivoisin, että jos valinta osuu minuun, niin jospa voisin olla kuuntelemassa, enemmän kuin puhumassa. Onhan uudistajia moneen lähtöön ja usein juuri vastakkaisiin suuntiin. Niin, että kumoavat sopivasti toistensa vaikutuksen. Samassa porukassa istuminen saa helposti aikaan sen, ettei rohkene tilaisuuden tullen avata suutaan. Joten jospa onnistuisin olemaan siinä uudistajien välissä ja siitä käsin ryhtyisin uudistamaan keskustelukulttuuria sellaiseksi, jossa kuunnellaan kaikkien näkemyksiä..
Pekka, Loistava agenda ja tavoite!
Kyllä te Te taisitte projektissa ’Minun kirkkoni’ epäonnistua – vaiko sittenkin onnistua. Jälkimmäisestä viitteitä antanee se, että sopuvaalien lkm. on aivan ilmeisesti nytkin kasvamassa – ja senhän voi nähdä onnistumiseksi.
Tosiasiassa tällaisesta kehityksestä pitäisi viritä äärimmäinen huoli – päättäjäikärakennehuolen rinnalla. Pahoin pelkään, että muuta ratkaisua nykyisen kehitystien ’piilottamiseksi’ ei nähdä kuin se, että hallintoa ja demokratiaa nähdään tarpeelliseksi koota suurempiin yksiköihin ja samalla keventää=vähentää.
Toivo toteaa: ”Ehkäpä jatkossa pitäisi oikeasti miettiä, miten kirkon jäsenten osallisuus aktivoidaan ja hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Ei riitä, että seurakuntalaiset toimivat vaan asiassa tarvitaan kirkon palkattujen työntekijöiden panosta ja johtamista”
Totta – aloittakaa ensin suunnittelusta ja ottakaa valmiuksiaan tarjoavia mukaan, mielummin liian aikaisin kuin myöhään. Tämän jälkeen alkakaa puhua johtamisesta ja siinä kasvamisesta, keskellä uutta vapaaehtoisten aktiivien joukkoa.
Paavo, Kiitos viisaista näkemyksistäsi. Kommentoin niitä ehkä tarkemmin tuonnempana,
En osaa oikein liittää minun kirkkoni kampanjaa ja sopuvaaleja yhteen. Sopuvaalit kertovat minusta siitä yleisestä vaikeudesta saada ehdokkaita ja toisaalta ehkä joidenkin (pienehköjen) seurakuntien halusta junailla vaali vaivattomasti ja jatkaa hallinnossa melko tutun porukan kanssa ja myötä. Minulla ei ole sellaista tietoa, että sopuvaaleja olisi aikaisempaa enemmän. Sekin tilasto matkan varrella selviää.
Jatkan itse vielä hieman terävöittäen uudistamisen agendaa: Kirkkomme on hyvin jähmeä liikkeissään ja muutosta tapahtuu hitaasti. Ympäristön ja ihmisten elämäntavan muuttuessa ja kirkon resurssien muuttuessa (=vähentyessä) myös kirkon rakenteet ja toimintatavat pitäisi ottaa kriittiseen tarkasteluun ja uudistaa. Ei tietysti kaikkea tarvitse uudistaa, mutta nyt muutos ja uudistuminen on sekä liian vähäistä että liian hidasta.
Arkkipiispanvaalissa ja muussakin keskustelussa on esitetty vastakkainasettelu: ”Pitäisikö kirkon huomio kohdistaa sen aktiivijäseniin vai kaikkiin ihmisiin?” Eli jotenkin maalataan karikatyyri liberaalista kaiken (muun kuin tunnustuksellisen uskon) hyväksyvästä ihmisoikeus-ympäristö-kirkosta ja toisaalta konservatiivisesta sisäänpäin kääntyneestä jumalanpalvelusyhteisöstä, joiden väliltä pitää valita.
Kun kirkon jäsenmäärä laskee ja kirkon eläkerahaston sijoitustaitavuudesta huolimatta eläkemenojen kasvu yhdistyneenä alentuneisiin verotuloihin johtaa palkattujen työntekijöiden määrän radikaaliin laskuun, ovat sellaiset seurakunnat hyvässä asemassa, jotka ja joiden luottamushenkilöt ovat ajoissa vaikuttaneet siihen, että kirkon huomio kohdistetaan kylläkin kaikkiin ihmisiin, mutta aktiivisten maallikkojäsenten kautta pitäen fokus kirkon Herrassa. Siis kirkon identiteetti selkeäksi ja pois julkisia palveluja tuottavan viraston habituksesta!
Jussi, hyvä kommentti. Kirkko on kaikkia ihhmisiä varten ja nykyisin pitäisi herättää aaivan uudenlaista missionaarisuutta.
Siellä missä Pyhä Henki kirkastaa Jeesusta ei tarvita uudistumista, eikä Sana muuttu vaan pysyy samana maailman loppuun. siellä ihmiset erottavat hyvän pahasta eli tuntevat Totuuden.
”Siellä missä Pyhä Henki kirkastaa Jeesusta ei tarvita uudistumista.” Siellä tapahtuu uudistumista. Sana on uutta luova sana.
Ilmeisesti maallikkotoiminnassa pelätään vinoutumia. Sehän on vanhalla ajalla ollut kirkkoherran tehtävänä pitää tiukasti vahtia puhtaan opin kannalta. Siksi vieraslajikkeiset herätykset eivät ole istuneet seurakuntaelämään ilman kitkaa.
Itse ole sitä mieltä, että ihmiset itseohjautuvat, kun julistajan nimi on julkinen. Joskus koitimme pitää tilaisuuksia lähiön seurakuntatalolla. Väkeä oli kyllä parisenkymmentä, mutta ihan läheltä ei juuri ketään. Viidakkorumpu oli ilmeisesti antanut sellaisen äänen. No se loppui aikanaan.
Jos joku johtaa ihmisiä pois yksinkertaisesta uskosta, niin olen lähes varma, että ihminen tietää sen, mutta hyväksyy toistaiseksi elämäänsä. Keskustelin erään henkilön kanssa, joka sanoi olevansa muslimi. Hän ei ollut luenut pyhää kirjaansa, koska sen jälkeen ne ohjeet olisi alkanut sitoa häntä.
Miksi pitäisi pyrkiä siihen , että nekin jäsenet, jotka eivät millään tavoin ole aktiivisesti mukana kirkon toiminnassa, olisivat silti päättämässä toiminnasta? Minusta vaikuttaa aika erikoiselle tavoitteelle se, että niiden pitäisi olla päättämässä, jotka eivät toimintaan aio edes osallistua.
Näin voi ja saa kysyä. Kyse on osallistumisesta jäsenyyden kautta ja mukaan jolloin yksi vaikuttamisen asia on katsoa kirkollisveroissa sijoitettujen varojen perään. Muuta asiaa sitten voi olla kunnallispoliittinen aktiviteetti oman näkyvyyden lisäämiseksi yhteisessä päätöksenteossa.
Viime vaalien alla jo haluttiin ehdokaskelpoisuusasiasta karkottaa vakaumuksellinen sana pois. Näin kyse on jäsenyyden kautta sijoitetun rahan tuotosta ja käytöstä kirkon asiassa. Iänkaikkisuusasia ei tässä taida olla ensimmäisellä sijalla luottamusasiaan pyrkimisessä.
Näin kunnallinen ja kirkollinen asia saa yhtymäkohtaisen statuksensa päämäärässä harjoittaa elinkeinoja, niiden toiminta mahdollisuuksia ja valvoa niiden ohjausta elinkeinonsa harjoittamisessa, joilla turvataan ja jatketaan tähän asti hyviä ja koetuksi tulleita arvopäämääriä hyvässä asiassa, ja kun mahdollista, kaikkien hyväksi.
Miksi sitten vakaumuksellinen sana haluttin pois kelpoisuusvaatimuksista. No siksi kirkkomme julistaman asian takia kenenkään uskon mittaamisen tai arvioimisen asian mahdllisuudesta ja samalla mahdottomuudesta.
Totta on ettei kenenkään uskoa voi mitata, mutta seurakuntajäsenyyden harjoittamisesta kirkkomme Uskontunnustuksemme mukaan halutessaan voisi sanoa paljonkin, mutta sitä kirkkomme ja sen papit eivät tee, tai halua tehdä. Syytä en tiedä.
Näin puhe vakaumuksellinen sanan kelvottomuudesta on höpöpuhetta.Syy sitten löytyy kyllä opetuksesta ja hengellisestä tiennäytöstä.