Seurakuntaopista ja vähän muustakin

Kirjoitin tänne viimeksi ennen joulua ja sen jälkeen on tapahtunut paljon. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen johto on saanut taas alkuvuodesta osakseen runsasta mutta vähemmän mairittelevaa julkisuutta. En puutu siihen nyt sen enempää, olen kirjoittanut siitä omassa blogissani. Lyhyesti totean, että totuudella on aina itseisarvo. Aina. Elävällä uskolla ei voi olla mitään pelättävää totuuden ilmi tulemisessa. Sen tehtävähän on nimenomaan ohjata ihmisiä omantunnon herkkyyteen ja totuuden tuntemiseen. Kaikki hämärä, mikäli sellaista on, tulkoon siis päivänvaloon, oli sitä missä tahansa.

                                            Perustan teologiset opintopäivät

   Tammikuun ensimmäisinä päivinä (2.-4.1.14) sain vierailla Perustan teologisilla opintopäivillä Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa. ”Edustin” siellä vanhoillislestadiolaista liikettä parissa professori Jouko Talosen vetämässä tilaisuudessa. Ensimmäinen oli paneelikeskustelu herätysliikkeiden virheistä ja synneistä, toinen seminaariluonteinen tilaisuus otsikolla ”Lestadiolaisuuden monet kasvot”.

   Pääosin olen saanut muilta vanhoillislestadiolaisilta positiivista palautetta teologipäiville osallistumisesta. Jonkin verran on, ymmärrettävästi, tullut myös kritiikkiä: Joidenkuiden mielestä olisi parempi, että liikettämme edustaisi aina SRK:n tai rauhanyhdistysten virallisesti valtuuttama edustaja. Esimerkkinä tämä blogikirjoitus. Itse kuitenkin näen sellaisen järjestelmän liian jäykkänä nykyajan tarpeisiin. On tietysti totta, ettei yksittäinen rivijäsen ”edusta” siinä mielessä, että voisi puhua koko 100 000 henkisen yhteisön nimissä. Toisaalta niin voi tuskin väittää rauhanyhdistysten tai SRK:n ”virallisesti” valtuuttama edustajakaan. Vanhoillislestadiolaisuus kun on paljon muutakin kuin vain rauhanyhdistykset ja SRK.

   Vanhoillislestadiolainen opetus on vanhastaan korostanut uskovien yleistä Pyhän Hengen pappeutta, johon sopii luontevasti, että nimenomaan rivikristityt ovat aktiivisia ja kertovat uskostaan sekä siihen liittyvistä kokemuksistaan. Juuri näin tapahtui esimerkiksi lestadiolaisen alkuherätyksen aikaan. Uskon, että sellainen pitemmän päälle myös ruokkii ja elävöittää ihmisten uskonelämää.

Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi

   Perustan teologiset opintopäivät olivat positiivinen kokemus: Suhtautuminen minuun oli pääsääntöisesti hyvin ystävällistä., kiitos siitä. Ohjelma vaikutti monipuoliselta sekä teologisesti korkeatasoiselta. Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi nousi kuitenkin keskusteluissa, niin julkisissa kuin kahdenkeskisissäkin, voimakkaasti esille. Näissä tilanteissa suhtautuminen saattoi olla yllättävänkin tunteellista. Eräs kysyjä muotoili kysymyksensä suunnilleen näin: ”Milloin aiotte luopua siitä jumalattomasta seurakuntaopista?” Yhteenvetona: Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi nähtiin teologisesti perusteettomana, sitä pidettiin tuomitsemisena, ylpeytenä ja pelastuksen ”omimisena”. Tämän tyyppistä argumentaatiota on esitetty runsaasti myös täällä K24:ssä. Kuten olen jo aiemmin tuonut esille, se on mielestäni olkinukke todellisesta seurakuntaopistamme.

   Nähdäkseni olkinukkekäsityksen taustalla vaikuttaa postmoderni, relativistinen totuuskäsitys. Sen mukaan yhtä totuutta (eli totuutta sanan varsinaisessa merkityksessä) ei ole tai ainakaan me ihmiset emme voi päästä tuntemaan sitä. Uskonnolliset väitteet ilmaisevat siis lähinnä ihmisen toiveita, kokemuksia ja ikävöintiä, eivät objektiivista todellisuutta. Tässä valossa vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi näyttäytyy tietysti kerta kaikkiaan hävyttömänä: Toivomme pelastusta vain pienelle porukalle ja rajaamme röyhkeästi muut ulkopuolelle!

   Seurakuntaoppimme taustalla vaikuttaa kuitenkin klassinen kristillinen totuus- ja ilmoituskäsitys, jota tuntematta sitä on oikeastaan mahdoton ymmärtää. Sen mukaan absoluuttinen ja objektiivinen Totuus eli Jumala on ja hänet on mahdollista tuntea, koska hän ilmoittaa itsensä meille ihmiseksi tulleen Poikansa ja Pyhän Henkensä kautta. ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden, lupasi Jeesus seuraajilleen yläsalissa (Joh. 16:13).

   Apostolien ja profeettojen todistus ihmiseksi tulleesta Totuudesta eli Kristuksesta on tallennettu Pyhän Hengen inspiraation voimalla Raamattuun. Opin, Raamatun tulkinnan, tarkoitus ei ole kuvata vain ihmisen kokemusmaailmaa vaan objektiivista todellisuutta, sitä, miten Jumala todella pelastaa langenneen ihmisen. Näistä lähtökohdista katsottuna Raamatun tulkitsemisessa on kyse äärimmäisen vakavasta asiasta: totuudesta, Jumalan ilmoituksesta, pelastuksesta. Kun kiistellään Raamatun tulkinnasta, kiistellään siitä, mistä kulkee tie ikuiseen elämään.

   On selvääkin selvempää, että kristillinen rakkaus velvoittaa toivomaan ja rukoilemaan kaikkien pelastumista. Kenellekään ei saa toivoa pahaa, ketään ei saa aktiivisesti tuomita pelastuksen ulkopuolelle. Tästä ei silti, ainakaan klassisen ilmoituskäsityksen pohjalta, seuraa velvoitetta pitää kaikkia pelastuvina. Pikemminkin päinvastoin. Koska asia on äärettömän vakava, vakavampi kuin mikään muu, ketään ei saa tuudittaa petolliseen rauhaan pitämällä häntä pelastuvana vain kohteliaisuudesta. Näin toimiminenhan olisi äärimmäisen rakkaudetonta.

   Mielestäni vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi, sikäli kun se ymmärretään oikein, rakentuu juuri näille lähtökohdille. Sen ”ideana” ei ole aktiivisesti julistaa kenellekään tuomiota. Toivomme vilpittömästi kaikkien pelastumista ja jätämme tuomitsemisen Jumalan asiaksi, joka yksin on erehtymätön sydänten tutkija. Idea on pikemminkin siinä, ettemme uskalla luvata pelastusta uskon suhteen välinpitämättömille tai heille, joiden kanssa olemme eri mieltä Raamatun tulkitsemisesta. Nähdäkseni Raamattu antaa siihen yhtä vähän valtuuksia kuin toisten aktiiviseen tuomitsemiseenkaan. Sana nimittäin sanoo, että on vain yksi usko ja yksi Kristuksen ruumis eli seurakunta (esim. Ef. 4:4-5; ), se varoittaa, että Kristuksen opista luopuvalla ei ole Jumalaa (2.Joh. 1:9) ja Kristuksen omien sanojen mukaan: Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.” (Lk. 16:10)

117 kommenttia

  • Martti Pentti sanoo:

    ”Kommenttiinhan sisältyy selvä syytös – vaikka sitä ei lausutakaan julki.” Julki lausumattomia syytöksiä ei tarvitse huomioida. Niiden kaivaminen rivien välistä on ikävää ajanvietettä, jossa pahoittaa turhaan oman mielensä. Kannattaa tässä yhteydessä muistaa Lutherin kahdeksannen käskyn selitys: ”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Voi hyvänen aika! Mitä tästä maailmasta vielä tuleekaan, jos joka sanalla rupeaa olemaan vain yksi virallinen merkitys, ja kaikki muu on tuomittavaa ?! Totuuden Ministeriö a la Orwell?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    Mikä on ’tuomittavan’ merkitys tässä yhteydessä? Totta kai rivien välistä saa aavistella kaikenlaista, mutta ne aavistelut on hyvä jättää sinne ihan oman mielenrauhan vuoksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Panu Saarela sanoo:

    ”Eri kristinuskon muodot ovat erilaisia vastauksia siihen, mitä Kristukseen uskominen tarkoittaa. Totuuden olemukseen kuuluu ykseys (valhetta on monenlaista, mutta totuus on yksi), mikä viittaa siihen suuntaan, että vain yksi näistä vastauksista on oikea ja muut ovat väärässä.”

    Joona, minun mielestäni menet tässä hieman sanakikkailun puolelle. Totuus ei tietenkään ole monta, mutta siitä on pitkä matka siihen, että koko totuus on jollakin tai joillakin ihmisillä – tai sosiologisella yhteisöllä. Lainasit myös Jeesuksen sanoja painottaen, että Henki johtaa teidät KAIKKEEN totuuteen. Ihmisellä voi olla ”koko” Kristus, joka on täydellinen totuus, mutta ei se tee hänestä kuitenkaan Kristusta, absoluuttisen totuuden täydellistä haltijaa.

    Tavallaan lanseeraamasi seurakuntaopin voisi muotoilla ulkopuoliselle näin:

    ”Olen löytänyt pelastuksen Kristuksessa, joka on totuus. Koska sinä uskot todennäköisesti jossain kohdin ainakin hieman eri tavalla kuin minä, en voi luvata sinulle pelastusta (itse asiassa olen aika varma, että joudut helvettiin). Liittymällä minun joukkooni voin taata sinulle pelastuksen, koska silloin voin pitää todennäköisenä, että uskot kanssani (riittävän) samalla tavalla. Omasta pelastuksestani olen varma, koska minä en voi olla väärässä, koska olen löytänyt rauhan. Jos sinä väität löytäneesi rauhan jossain muualla, olet väärässä, koska minä en ole löytänyt rauhaa siellä. Minä en voi olla väärässä, koska olen oikeassa.”

    Kirjoitat myös, että vl-liikkeeseen kuulumattomat kristityt ajattelevat eri tavalla siitä, kuka Kristus oli ja mikä on hänen merkityksensä. Voisitko kertoa, mitä konkreettisesti tarkoitat?

    Voisitko myös kertoa jonkin perusteen sille, ettei tätä mainostamaasi ”ainoaa oikeaa oppia” ole missään formuloituna ja luettavana? Viittaus tunnustuskirjoihin tai Raamattuun tai uskontunnustuksiin on tietenkin turha.

    Minulla on paha epäilys, että formuloidun opin (lestadiolaisen dogmatiikan) puute johtuu esimerkiksi siitä, ettei sitä uskalleta asettaa kritiikille alttiiksi. Tai se saattaa johtua siitä, ettei mitään tarkasti formuloitua oppia ole olemassakaan, on vain seurapuheissa ja Päivämiehessä pyörivät fraasit, joita hiljalleen ja huomaamatta voidaan myös muuttaa (kun sitä dogmatiikkaa ei ole!).

    Vai voisiko dogmatiikan julkaiseminen johtaa sellaiseen havaintoon, ettei jonkun toisen kristillisen ryhmän kanssa ole muuta eroa kuin höpösynnit? Voisiko dogmatiikan julkaiseminen johtaa näkemään, että lopulta ainoa perustelu vl-likkeen eksklusiivisuudelle on: minä olen oikeassa, koska olen oikeassa?

    PS. En tiedä havainnoinko oikein, mutta ketjun luettuani sain vaikutelman, että vastaat maallikkojen (ehkä hieman amatöörimäisiin) viesteihin, mutta väistät hiljaisuudella teologien painavat ja asialliset, kriittiset argumentit.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Panu Saarela sanoo:

      Kirjoitat myös painokkaasti oikean opin merkityksestä, siitä kuinka pienikin poikkeama on merkittävä, koska opissa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

      Täällä on moneen kertaan osoitettu, kuinka vl-liikkeen (esimerkiksi seurakunta)oppi on ajan myötä muuttunut. Edes Laestadiuksella itsellään ei ollut samaa oppia, Lapin Mariasta ja Lutherista puhumattakaan. Miten he – väärän oppinsa kanssa – ovat voineet olle pelastuksesta osallisia? Siis jos se pilkuntarkka oikea oppi on niin tärkeä.

      Eikö Henki siis olekaan johdattanut ainoita oikeita seuraajiaan ”kaikkeen totuuteen”? Voit tietenkin sanoa, että Henki tekee sitä koko ajan uutta ilmoittaen. Silloin taitaisi (jatkuvan ilmoituksen myötä) hurmahenkisyyden harha olla monien mielestä lähellä. Ja silloinhan sillä opilla ei niin ratkaisevan tärkeää merkitystä voi olla, jos se vielä kahden tuhannen vuodenkin jälkeen muuttuu; aika pitkään on vähän vajaallakin opilla pelastuttu.

      Miten vl-liikkeeseen kuuluva voi luottaa, että siinä nyt opetettava oppi on oikea, kun sitä ennenkin on jouduttu muuttamaan (esimerkiksi aiemmin SRK:n tiukasti lanseeraama henkioppi on myönnetty ”joidenkin” harhaksi)? Mikä nykyisistä opeista todetaan harhaksi kahdenkymmenen vuoden kuluttua?

      Onko sillä pilkuntarkalla opilla nyt sitten väliä vai ei? Miksi osin harhainen oppi on pelastanut Lutherin tai Laestadiuksen mutta ei vaikkapa nykypäivän evankelista kristittyä?

      Kun ”ainoan oikean opin” omaavalla vl-liikkeelläkään ei näytä olevan täydellisen oikeaa oppia, niin jääkö sen eksklusiivisuuden legitimiteetiksi muuta kuin usko siihen, että se on ainoa oikea lauma? Jääkö mitään muuta kuin usko yhteisöön? Jääkö mitään muuta kuin oma subjektiivinen kokemus? Jääkö muuta kuin: minä olen oikeassa, koska minä olen oikeassa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Mistä vimma määritellä jotain asiaa, jota ei yhtään tunne eikä ymmärrä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Janne Silvola sanoo:

      Panu Saarela, olen monista asioista kanssasi eri mieltä. Silti on pakko myöntää, että arviosi SRK/VL -laestadiolaisuuden seurakuntaopista näyttää olevan oikeansuuntainen. Ja nimenomaan olet terävästi ja taitavasti analysoinut Korteniemen esittämiä näkemyksiä. Jotkut kommentit menivät jo ihan sivuraiteille. Mutta kiitos siis Panun asiallisille kommenteille.

      Mikään VL-laestadiolaisuuteen suuntautuva kritiikki ei silti tee tyhjäksi sitä, että ko. liikkeen piirissä on paljon elävää kristillisyyttä. Liikkeen piirissä syntyy pelastavaa uskoa Jeesukseen Kristukseen. Myöskin se tarjoaa varmasti hengellisen kodin ja uskon kasvuympäristön monille sellaisillekin kristityille, jotka ovat ihan ulkona seurakuntaopin pohdiskeluista. Myös varmasti on totta, että ekumeenisempaakin seurakuntaoppia esiintyy. Perustan tämän väitteen Korteniemen itsensä esittämään arvioon. Hänhän kaiketi itse lukeutuu VL/SRK-laestadiolaisuuteen. Ja on siten pätevä asiantuntia laestadiolaisuuden suhteen. Kunpa vain sieltä VL-raja-aidan toiseltakin puolelta nähtäisiin elävää kristillisyyttä muuallakin. Myös voisin ajatella jotakuta vaikkapa saksalaista kristittyä, joka ei ole kuullutkaan laestadiolaisuudesta. Jos hänellä on rauha sydämessään, synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, mihin hän tarvitsisi osallisuutta johonkin Suomen ev.lut.kirkon sisaäiseen herätysliikkeeseen. Ei ainakaan pelastuakseen. Kristus riittää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Korteniemi sanoo:

      Aivan, ihan hyviä ja aiheellisia kysymyksiä. Kommentoin vain omasta puolestani toistaen itseäni – kuten rinnakkaiseen blogiin.

      Kuten rinnakkaisen blogin kommenttiin äskettäin kirjoitin; on vl-lestadiolaisuuden historiassa vaikuttanut maallikkoteologisia harhoja, ääritulkintoja seurakuntaoppiin liittyen kuten lanseeraamani ”kolmen kyynärän srk-oppi”, jonka puitteissa on yritetty sanella rajat Jumalan toiminnallle. Mutta ei Jumala sellaiseen alistu. Ja monissa muissa kristillisissä liikkeissä harhat ja sokeat pisteet ovat olleet omanlaisensa.

      Paavalin puheessa Areiopagilla sanotaan kaikki oleellinen (Apt 17): ”26 …hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, 27 jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. ”Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: 28 hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan.’ … 30 ”Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. 31 Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista.”

      Vanhan testamentin punainen lanka on ikäänkuin kuvastimessa näkyvän hämärän kuvan ”pelastuksen tien” kirkastuminen, terävöityminen ja laajeneminen koko ihmiskuntaa koskevaksi Uudeksi testamentiksi ja totuudeksi! Jumala kutsui Abrahamin, aiemman kuunjumalan palvojan; puhui hänelle, teki liiton ja tämä kutsu ja liitto uudistettiin ja vahvistettiin Iisakille, Jaakobille ja Moosekselle ja viimein koko kansalle. Kutsun kuulleita oli muitakin mm. Melkisedek, Jetro, ehkä Ekhnaton, Zarahustra… ja heprealaisten olikin saatava vaikutteita niin niin Egyptistä kuin Mesopotamiasta ajallaan.

      Uskon, että Jumalallamme on oikeudenmukainen tuomio myös niitä kohtaan, jotka eivät ole pelastuksen tiestä kuulleet, mutta jotka ovat etsineet hapuillen Hänen tahtoaan, ja niitäkin kohtaan, joille ”kristityt ” ovat lähetyshistorian aikana väärällä toiminnallaan ja väärällä esimerkillä antaneet väärän todistuksen evankeliumista ja sen sanomasta… Uskon myös , että Jumalan valtakunta on ollut keskellämme historian kuluessa väliin laitoskirkossa, mutta usein myös kerettiläisiksi tuomituissa liikkeissä. Jeesuksen mukaan: ”Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Luuk 17:21)

      ”Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein.” (Joh 7.24) Eivät mm. ortodoksit ja katolilaiset ole sanoutuneet määrätietoisesti irti Jumalan Sanan autoritäärisyydestä (kuten luterilainen kirkkomme!) – En minäkään siis heitä tuomitse, mutta pysyn seurakunnassa, jossa olen armon löytänyt. Se mitä me ihmiset käsitämme Jumalan totuudesta on aina liarvo ja hämärä kuva kunnes silmämme saavat Hänet nähdä.

      ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1.Kor 13:12) ”Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.” (Job 19:25)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Panu Saarela sanoo:

      Sikäli mikäli ja jos ja kun Markun tekstin ymmärrän – mitä sopii toki epäillä 😉 -, niin en löydä mitään mitä en voisi allekirjoittaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Panu Saarela sanoo:

    Jorma Ojala, odotan mielenkiinnolla ”tuntevia” ja ”ymmärtäviä” vastauksiasi ja analyysejäsi – herjaamaan pysty kuka tahansa.

    Janne Silvola, kiitos asiallisesta kommentistasi. Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että vl-liikkeestä(kin) löytyy runsain määrin aitoa sydämen uskoa ja kristillisyyttä.

    En ole varma, mitä tarkoitat ”sivuraiteilla”, mutta jos ”olen oikeassa koska olen oikeassa” -väittämäni tuntuu siltä, niin vilpitön näkemykseni on, että siihen ko. seurakuntaoppi loogisesti analysoituna lopulta johtaa. Tietenkin joku voi olla sitä mieltä, että samaa pätee ylipäätäänkin kristityn uskoon 😉

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Janne Silvola sanoo:

      Panun kommentit ovat olleet täysin asiallisia. Sivuraiteet olivat mielestäni joidenkin muiden kirjoittamissa inttämis-viesteissä. Pahoittelen epäselvää ilmaisuani. Siis Panun kommentit asiassa pysyviä. Hyvin terävästi osaat, Panu S, todellakin, nähdä kaksoisviestinnän ongelman VL-harhojen ”puolustamisessa”. J. Korteniemen kirjoituksen sävy on silti kunnioittava. Jos hän vilpittömästi edustaa tällaista seurakuntaoppia, sitten hän sen tekee. Hänen tyylinsä on valovuoden päässä joidenkin VL-ihmisten tavasta määritellä toisia kristittyjä uskovia ”Saatanan omiksi”.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Markun ”kolmen kyynärän srk-oppi” on aika osuva nimitys. Vaikuttaa tosin siltä, että kyseinen harhainen käsitys seurakuntaopista elää nykyisin enenevässä määrin ennen muuta liikkeen ulkopuolella.

    Vaikka olen joissakin tähän ketjuun kirjoittamissani kommenteissa pyrkinyt tuomaan esiin seurakuntaopin historiallisuutta, en sitä siltä kiistä/mitätöi.

    Panulle sanoisin, että vanhoillislestadiolaisuus sosiologisin termein on painokkaasti yhteisöllinen liike: monikon ensimmäinen tulee aina ennen yksikön ensimmäistä. Ehkä yhteisön ensisijaisuus tekee siitä monelle niin vaikean ymmärtää..

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Se oli ihan asiaa, mitä kirjoitin. Pitäisi tuntea asia, kun alkaa mestaroimaan…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Panu Saarela sanoo:

      Perustelusi olivat älykkyydessään ja asiantuntevuudessaan suorastaan häikäisevät: ”Mistä vimma määritellä jotain asiaa, jota ei yhtään tunne eikä ymmärrä?”.

      Toista yhtä töykeää ja riidanhaluista en ole näiillä palstoilla vuosien aikana kohdannut.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Heikki Jussila muuten kritisoi Uuras Saarnivaaraa väärästä seurakuntaopin ymmärryksestä…

    Jussilan käsitys seurakuntaopista kannattaa lukea huolella, ketä kiinnostaa. (Heikki Jussila: Kutsujan armo lestadiolaisessa kristillisyydessä. Oulu 1948.) Jussila kirjoittaa:”jos Saarnivaara olisi tullut kristillisyyteen, kuten Saulus Tarsolainen tuli, että kaikki mikä oli vanhaa, oli kadonnut, ja kaikki olisi uudeksi tullut, ei hän koettaisi pystyttää Jumalan valtakunnan rajaa ihmisen sisällisiin tunteisiin ja armonmerkkeihin. Mutta hänen siteensä entisyyteen eivät katkenneet, sillä hän hyväksyi kristillisyydestä sen käyttämän syntien anteeksiantamisen, jota muilla ei ollut, ja otti sen entisen hurskautensa lisäksi.”

    Puhuttelevasti, hienosti kirjoitettu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Hei Kari-Matti, Minusta on usein tuntunut siltä, että VLt menettivät jotain siteen Laestadiuksen opetukseen katketessa. Olen ollut huomaavinani, että sanoilla armonvaras ja armon merkki on vanhoillisissa eri merkitys, mitä se oli alkuheräyksen aikana ja ukko LLL:n opetuksessa. Se kertoo siitä, että hajaannuksen yhteydessä käsitys alkuheräyksen ja toisten suuntien opetuksesta muödostui jollakin tavalla epäselväksi ja siitä muodostui myöhemmin itsestään elävä myytti.

    Laestadiukselle armon merkki oli ilmaus Jumalan lapseudesta, se oli subjektiivinen kokemus siitä, että on sovitettu. Se aikaan sai suuren ilon ja myös rauhan. Siinä mielessä Jussilan opetuspuhe tuntuu erikoiselta. Vaikka LLL oli sitä mieltä, että uskon pitään olla tunnettu myös sydämessä, varoitti hän luottamasta tunteisiin. Piti uskoa sanan mukaan, vaikka tuntuisi siltä, että sydämessä asuu itse P.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Minusta tuntuu, että Heikki Jussila korosti sitä, ettei esimerkiksi seurakuntaoppia voinut todella tajuta ilman Pyhän Hengen läpivalaisua, kääntymystä ja parannuksen armoa – jotain sellaista, jonka Jussila itse oli kokenut.

      Mitä tulee itse eksklusiiviseen seurakuntaoppiin, niin se viimeistään muotoiltiin Kokkolan vuosikokousseuroissa 1911(Talonen 1988, 139.).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo K.M. Pikkuaho sanoo:

    Minusta myös SRK-lestadiolaisuuden vaalima seurakuntaoppi on ”kolmen kyynärän seurakuntaoppia”. Sellaista oppia alettiin lestadiolaisuudessa viljelemään voimistuen aina 1930-luvun hajaannuksesta alkaen ja se huipentui 1960-luvun alun hajaannuksen jälkeen.

    Eräs asia, joka liittyy SRK-lestadiolaisuudessa esiintyvään seurakunta-oppiharhaan, on ns. hevosvaunuoppi. Opissa kuvaillaan alkuseurakunnan uskon olleen identtistä vahnoillislestadiolaisen opin kanssa. Tämä identtinen oppi levisi sitten ympäri maailmaa, mutta erityisesti se matkasi Euroopassa pohjoista kohden ja päätyi sitten ”pohjan maalle”(Biblia), lestadiolaisuuteen.

    Eräs maallikkosaarnaja, Pauli Korteniemi, oli lahjakas tässä 1960-luvulta alkaen. Olen hiljattain kuunnellut hänen saarnatallenteitaan, jamuistan itsekin istuneeni Rauhanyhdistyksellä kuuntelemassa hänen kirkkohistoriallisia vetojaan, jolla hän maalaili ns.hevosvaunuopin koko kuvaa. Kun historiasta olin kiinnostunut jo nuorena, aloin hänen saarnojensa innoittamana tutkia kirkkohistoriallista kirjallisuutta, mitä vain käsiini sain.

    Hän kuvaili historiallista jatkumoa suunnilleen näin alkukirkko-(ei tietoa)-valdolaiset-Jan Hussin kannattajat-Lutherin kannnattajat-herrnhutilaiset–lukijaiset-Pastori Brandell-Lapin Maria (Milla Klemensdotter)-Laestadius-SRK-lestadiolaisuus. Myös Ranskan hugenotit (kalvinisteja!!) kuuluivat jotenkin tähän ketjuun, Amerikassa olisi surmattu historian aikana joukoittain intiaaneja vl-uskon vuoksi, ja vl- usko on kulkeutunut myös aikaanaan historiassa Etiopiaan ja ”todistettavasti” ”aina Kiinaa ja Japania myöten”.

    Tämänlainen maalailu oli tieten jännittävää kuultavaa, mutta siinä raiskattiin historiallisia totuuksia!

    Siinä oli nuorellemiehelle tutkimista! No, sellaista historiallista jatkumoa ei tietenkään kirjallisuudesta löytynyt. Ja luulen ettei löydykään. SRK:n rippikoulussa kysyin jotakin valdolaisista ja hussilaisista, olettaen että saisin vastauksia. No, opettaja vastasi vaivautuneesti, että nuo asiat ovat niin sotkuisia, että ei kannata vaivata päätään niillä.

    Vielä tänäkin päivänä kuulee epämääräisiä viittauksia ns.hevosvaunuoppiin. Kun tietää enemmän, niin luulee vähemmän. Minuun tämänlainen satuilu ei enää uppoa. Esiprotestanttien historia on mielenkiintoinen.Myös lestadiolaisuuden dramaattinen historia. Tukea sieltä identtisestä SRK-opista on turha hakea. Ei edes sitä muistuttavaa oppia löydy.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Joona Korteniemi

    Helsinkiläinen teologian opiskelija. Lähetä palautetta: joona.m.korteniemi@gmail.com https://hulluinhuonelainen.wordpress.com/