Halonen ja Soini puhuvat paastonajan illoissa kirkossa
Miksi ihmeessä?
18 kommenttia
Olihan muistaakseni se Kanervan Ilkkakin jokunen vuosi sitten kantamassa ristiä tämän kaltaisessa tilaisuudessa jossain Turun puolessa olevassa kirkossa. Kohta sen jälkeen hän sai ”potkut” ulkoministerin hommista menetettyään luottamuksen joidenkin seksiviestien vuoksi. Tuli silloin mieleen, että tämän puolueella olevan hieman tiukemmat kriteerit kuin kirkolla luottamuksen suhteen. 🙂
Ps. Kirkkovuoden 40-päiväisen paastonajan esikuvana kuulemma pidetään Kristuksen 40 päivää kestänyttä paastoa. Jeesus ei kuitenkaan koskaan käskenyt opetuslapsiaan viettämään tätä paastoa, eikä mikään osoita heidän tehneen siten.
Jeesus ei myöskään paastonnut ennen kuolemaansa vaan kasteensa jälkeen, joten voi tuntua oudolta, että jotkin kirkkokunnat viettävät paastoa ennen pääsiäistä. Kirkkojen näkemyksenhän mukaan Jeesus sai ylösnousemuksen juuri silloin.
Ennen kuolemaansa Jeesuksen taas kerrotaan syöneen pesah-aterian opetuslastensa kanssa. Päivinä sitä ennen hänen kerrotaan vierailleen joidenkin kodeissa ja aterioineen siellä. Ei siis puhettakaan mistään paastosta.
Alkuvuoteen sijoittuva 40-päiväinen paasto oli kuitenkin yleinen tapa babylonialaisten, egyptiläisten ja kreikkalaisten keskuudessa. Tämä ”kristillinen” perinne on todennäköisesti lainattu heiltä.
Villi arvaus : valtaa käyttävä ”piskuinen puoluelauma” (n.6,6% väestöstä) on taas kerran johtanut kansansa toivottomaan tilanteeseen, jossa ”koko maailma” marssii kvartaalikapitalisoidun ja arvopaperistetun rahan voiton maksimoinnin komennossa, eivätkä hallitukset ja parlamentit mahda tilanteelle yhtään mitään.
90-luvun lamassa tilanteen pelastamiseksi tehtiin ”konklaavi” oikeuslaitoksen kanssa, että voitiin riistää yrittäjien elämäntyö mm. epäterveen bilateraalisen kaupan aiheuttamien luottotappioiden maksamiseen. Nyt tehdään ilmeisesti sitten ”konklaavi” kirkon kanssa, että kansalaisilta kerättyjä vero- ja lahjoitusvaroja voidaan yhä enenevässä määrin juustohöylätä ja käyttää mm. erilaisiin konsulttipalveluihin, joihin ilmeisesti virkamieskunnan osaamattomuudenkin vuoksi kerätään vuosittain miljoonia euroja, ja onhan EU:n kansantalouksien tilinpitokin syyskuussa muuttumassa siten, että yritysten entiset T&K- menot lasketaan investoinneiksi, jotka nostavat bruttokansantuotetta ja siten myös EU:n nettomaksaja Suomen EU:lle maksettavaa jäsenmaksua arviolta 30-40 miljoonaa euroa vuodessa.
Onhan se nähty jo pitkään, miten aiemmin verovaroista omakustannusperiaatteella tuotettuja asioita rahoitetaan erilaisilla entisen kansallisomaisuuden yhtiöittämisillä ja rahankeräyskampanjoilla . Mielipiteeni on, että poliitikkojen puheista ei juurikaan uskoa löydy, mutta laskelmointia ja vallanhimoa sitäkin enemmän.
Sie kysyt: Miksi ihmeessä? Mie kysyn: Miksi ihmeessä ei?
Minusta on vähän kohtuutonta väittää, ettei ko. puhujilla olisi todellista uskoa Jumalaan. En lähtisi kovinkaan helposti kenenkään uskoa mittaamaan. Eikä kenenkään muunkaan pitäisi.
Epäilen, että Halonen ja Soini otsikoinnissa on sormensa pelissä Espoossa tai Espoonlahdessa asuvalla toimittajalla? Tällä otsikoinnilla itse tilaisuus sai hyvän mainoksen. Miltä se nyt olisi kuulostanut, että ’piispa Eero Huovinen Espoonlahden kirkossa’? Uutisen klikkaajia olisi ollut huomattavasti vähemmän. Taitavaa työtä toimittajalta.
Aika mielenkiintoista havaita, että Korsoon ei pitäisi kenenkään hiippakunnan ulkopuolisen piispan mennä puhumaan. Espoonlahteen ei taas saisi mennä puhumaan julkisuuden henkilöt.
Mittaan uskoa sillä vanhalla Raamatun viisaudella, joka sanoo, että ihminen ei voi palvella kahta Jumalaa. Mielestäni yhteiskunnallinen tilanne epäoikeudenmukaisuuksineen kertoo sen, että puolue-eliitin ja tärkein tavoite ei ole ollut ainakaan se Jumala, jonka itse olen ”vääräoppisena” oppinut tuntemaan.
Tuire Kajasvirta :”Kahden Jumalan palvelemiseen viittaamista en tässä yhteydessä ymmärrä.”
Näyttöjä siitä asiasta kyllä riittää ml. 80-luvun poliittiset valehtelemiset ja 90-luvun lamaratkaisut kansalaisilta laman aikana juustohöylättyine Venäjän vastikkeettomine lähialueyhteityötukineen. Niitä on riittänyt jos vaan on viitsinyt seurata talousuutisia: esim. Esko Seppäsen mukaan ”Suomi on maksanut EU:lle jäsenmaksua muiden maiden puolesta. Sitä on maksettu yhteensä 2 429 miljoonaa euroa! Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin Suomi on lainannut Kreikalle rahaa, mutta siitä huolimatta Kreikka on mediassa kestouutinen ja EU:n jäsenmaksu ei ole uutinen lainkaan.”
Miksi EU:n jäsenmaksu ei ole kestouutinen, ja kun kansalaisia ei tarvittu minkäänlaisiin neuvoa-antaviin ”äänestystalkoisiin”, kun liityttiin rahaliitto EMU:n tai päätettiin EU:n perustuslaista/Lissabonin sopimuksesta tai tehtiin Suomesta perustuslaillinen EU:n jäsenvaltio Suomen perustuslakia muuttamalla, niin ei kai kansalaisia tarvita heidän mielipidettään kysymättä tehtyjen poliittisten virheratkaisujen maksutalkoisiinkaan kirkosta puhumattakaan? Valtaeliitti on nyt vaan hyvä ja maksaa kerrankin itse omat törttöilynsä.
Mennäkseni takaisin aiheeseen:
Mielenkiintoinen ohjelma. Mielenkiintoiset puhujat. Osallistuisin ilman muuta, jos asuisin pääkaupunkiseudulla.
Käykäämme nyt Jerusalemiin – paastonajan vaellussarja keskiviikkoiltaisin 5.3.–9.4.2014 kello 19–20.15 Espoonlahden kirkko: 5.3. Kärsimys, piispa Eero Huovinen 12.3. Kiusaus, tutkija Johanna Hurtig 19.3. Usko ja epäusko, toimittaja Suvi Ahola 26.3. Pahan valta, professori Heikki Hiilamo 2.4. Nälkä, presidentti Tarja Halonen 9.4. Kuuliaisuus, kansanedustaja Timo Soini
Koska pyydettiin. Ei se sen suurempaa ihmettä kaipaa. Mitä nyt yhden Virtasen Kalkun, jonka ideasta kutsu lähti ja siihen vastattiin..
Ilmoita asiaton kommentti