Ns. juustohöylä on ehdottomasti älyvapain keino hallinnon ja toiminnan kulujen sopeuttamiseen missä tahansa organisaatiossa. Kirkko ja seurakunta eivät tee tässä suhteessa poikkeusta. Tasainen kaikesta leikkaaminen on tietysti hallintoelinten jäsenille helpoin ja vähinten sitoutumista ja älyllistä ponnistelua vaativa menetelmä. Ja vastuunkin saa sillä siirretty muiden harteille. Mitä vähemmän päättäjä asioita tuntee ja mitä vähemmän hän on toiminnan menestymiseen sitoutunut, sitä käyttökelpoisemmalta juustohöylä tuntuu.
Juustohöylän käyttö demoralisoi työntekijät ja talousvastuullisten yksiköiden johtajat. Se palkitsee ne, jotka ovat onnistuneet tavalla taikka toisella säilyttämään määrärahoissaan väljyyttä tai ovat jättäneet toimintatavat ja toiminnan painopisteet päivittämättä ja kustannukset karsimatta. Se rankaisee niitä, jotka ovat toimineet säästäväisesti, kustannuksia kaikessa minimoiden ja jotka ovat panostaneet tehokkaaseen ja sisällöllisesti tuottavaan toimintaan. Se opettaa kantapään kautta käsittämään, ettei yhdestäkään määrärahaerästä kannata eikä pidä luopua yhteiseksi hyväksi kuin äärimmäisessä pakossa ja muita vastuuyksiköitä kampittaen, koska seuraavassa leikkauksessa lähdetään aina silloisesta status quo’sta.
Ei ole vähäisintäkään järkeä kuvitella, että sama toiminnan kokonaisuus voidaan hoitaa, jos henkilöresurssit mitoitetaan niin, ettei työtä voida loppupeleissä hoitaa. Siinä palavat loppuun työntekijät, siinä toiminta lamaantuu ja siinä saadaan työyhteisössä synnytettyä kaikkien sota kaikkia vastaan.
Priorisoimiselle ei ole olemassa järkevää vaihtoehtoa. Se vaatii paljon enemmän työtä kuin kaavamainen juustohöylän heiluttaminen. Se vaatii luottamuksen rakentamista ja luottamuksen ylläpitämistä. Se vaatii kokonaisuuksien hahmottamista. Ja se vaatii hallinnolta ja johdolta rehellistä asioihin paneutumista ja henkilöstöstä huolehtimista. Vain siten voidaan saada aikaan ilmapiiri, jossa kaikki – niin hallinto, esimiesporras kuin henkilöstökin – saadaan sitoutumaan välttämättä edessä oleviin muutoksiin ja antamaan luova panoksensa ja kaikki osaamisensa yhteisön kehittämistyöhön. Ja säästöjä syntyy – usein odotettuakin enemmän – toiminnan kärsimättä ja jopa sitä kehittäen.
Juustohöylään turvautuva hallinto aikaansaa vain tuhoa.
Tuskin EU:lla on muuta mahdollisuutta, kuin luoda ympärilleeen vahvat muurit. Ilman muureja se ei voi luoda omille asukkailleen jotain uutta ja hienoa. Samalla sen asenne kovenee muita kohtaan ja lopulta se kostautuu myös omalle väelle.