Sellaista on elämä, minkähänlaista kuolema?
Kun on saanut suurimman osan elämästä kuulla paljon settiä kuolemasta, niin ehkä juuri siksi se livahtaakin ihan turhankin usein mieleen. Niin kuin tänäänkin suihkussa ollessani. Yhtäkkiä vain jostain pulpahti mieleeni ylipäätään hautakiviin väsätyt kirjoitukset, muistolauseet. Katsoin kerran aiheesta ohjelman ja tosi mielenkiintoisia, hullunkuruisia, herkkiä, kauniita ja puhuttelevia värssyjä löytyy maapallon hautausmailta. Siitä johtui mieleeni mahdollinen oma hautakiveni joskus ja samassa pulpahti sopiva muistovärssykin siihen sen enempi pään vaivaamisella.
"Aikasi täällä riehui, moni hänen takiaan kiehui - nyt, nyt perunaa ei laiteta enää porisemaan kattilaan, vaan multaan mätänemään, itämään."
Heh, hehhetiheh, muakin naurattaa :D
Noh, vähenemään päin minulla on ollut koko ajan kuoleman miettiminen. Lähinnä sitä vain ajattelee elämän jonkinlaisena temppuiluna ja selviämisenä, energian jatkumona ja ottaa ilon irti sieltä mistä saa ja mukavaahan elämä pääosin on. Menneisyyskään kun ei enää tunge kovin usein murheuttamaan mieltä.
Yllätyksekseni olen innostunut luonnosta, eläimistä ja kuvaamisesta. Niiden parissa aika kuluu, mieli virkistyy ja sielu lepää. Kuvaan kännykälläni mielestäni välillä ihan onnistuneitakin kuvia ja voi miten paljon niistä on iloa (ainakin minulle!).
Jos olisi rahaa, matkustelisin ympäri maapalloa, sen verran on matkakärpänen päässyt puraisemaan muutaman reissun johdosta. Voi miten paljon eri kulttuureita onkaan ja maapallolla kaikenlaisia ihania ihmisiä eri maailmoineen! Myös luonto ja nähtävyydet, haluaisin nähdä kaiken! Matkailu avartaa oikeasti, aivot saavat enempi happea ja ilot ja surut loksahtelevat oikeisiin mittasuhteisiin.
- Aikansa jokainen täällä temppuilee tavallansa, selviää tai ei selviä, iloitsee tai ei iloitse, suree tai ei sure, ahdistuu tai ei ahdistu, keneltäkään ei kysytä etukäteen, haluatko elämän temppuiluineen, tänne vaan pulpahdetaan niin kuin ajatus kuolemasta pulpahti aamulla suihkussa mieleeni :)
7 kommenttia
Iankaikkisuus usko näkyy perunan itämisessä. Hän selvästi odottaa uutta elämää, jopa parempaa, kuin entinen. Olen lukenut joskus jotain vastaavaa tekstiä haudalla. Siinä oli sellainen puhutteleva saarna rajan takaa. Jollaisen oikeastaan haluaisin omalle haudallekin. Olen niin vähän mahdollisuuksia käyttänyt hyvän sanoman julistamiseen, että jospa kuoltuani voisin sitä jatkaa. Eilen juuri hautausmaalla pohdiskelin, että puu risti riittäisi. Tuo tekstisi laittoi toisiin ajatuksiin.
ja Kristuksessa kuolleet itävät uuteen elämään. Minulla on noita ituja jo kasvamassa. Idätysvaihe on hyvässä alussa. Jotain ituja kun ilmaantuu, ni nimitän niitä taivaskutsuiksi. Jatkuvasti tulee muistutuksia siitä, ettei ole tarkoitus tänne jäädä mätänemään.
Lapsena nuotion tuhkassa paistettiin perunoita. Olipa herkullisia. Kuori paloi karrelle mutta sisus oli sitäkin maukkampaa. Joten samapa tuo mitä tälle keholle tapahtuu. Sehän on vain se kuori, joka saakin palaa karrelle.
Kirjoittaja
Vuokko Ilola
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.
Eiköhän kuoleman jälkeen ole ihan sama tila kuin ennen syntymääkin, olemattomuus, tyhjyys ja tiedottomuus. Kuolleet eivät tiedä mitään, sanoo Raamattukin.
Ilmoita asiaton kommentti