Kannatuspuheenvuoro: Jaana Hallamaa Helsingin hiippakunnan piispaksi

Me allekirjoittaneet tuemme professori Jaana Hallamaan valintaa Helsingin hiippakunnan piispaksi.
Piispanviran hoitamisessa korostuvat viranhaltijan riippumattomuus, kypsyys, itsenäinen ajattelu ja kyky arvioida yhteiskunnallisia virtauksia. Yhteiskunta tarvitsee kirkossa haastajan, joka halutaan ottaa vakavasti. Piispalta edellytetään oikeutetusti kykyä keskustella yhteiskunnan eri tason toimijoiden kanssa.
Piispanviran vaikutus tavallisen ihmisen arkeen on olennainen. Selkeä ajattelu, kirkas evankeliumi ja kuulevat korvat ovat se, mitä kohtuudella voimme toivoa piispalta. Kun piispan ääni puolustaa heikkoja ja heidän hyväkseen tehtävää työtä, paikallistason työssä jaksetaan vastata ihmisen kaipaukseen. Myös seurakuntien työntekijät ja luottamushenkilöt tarvitsevat piispan äänen.
Jaana Hallamaa on ollut kirkkomme pappi jo 24 vuoden ajan. Hän ei tee rajaa maallisen ja hengellisen välillä. Usko ei ole hänelle varmuutta vaan luottamusta. Jaana kuuluu maamme eturivin teologeihin ja eetikkoihin. Hän on terävä älykkö, jolla on syvää sanottavaa ja jota kuunnellaan. Jaana puhuu aikuisen kieltä ja on arvojohtaja, joka uskaltaa näyttää suuntaa.
Yliopistouransa aikana Jaana on kouluttanut monta sukupolvea kirkkomme pappeja. Hänelle opettaminen on välittämistä ja oppiminen osallistumista. Jaana on argumentaatioon kykenevä eettinen ajattelija. Eettisistä ongelmista ei päästä vaikenemalla, väistelemällä, kiistämällä tai odottamalla. Jaana kohtaa asiat silmästä silmään – älyllään, uskollaan, toivollaan ja rakkaudellaan.
Jaana kykenee haastamaan itsevarman ja valamaan toivoa toivonsa menettäneisiin. Hän on monilahjakkuus, mutta samalla empaattinen vierellä kulkija. Jaanalla on kyky johtaa, viisaus keskustella, sydäntä ymmärtää sekä sanavalmiutta pistää turhan pyörittäjät paikoilleen.
Jaana on äiti ja isoäiti, jossa elämänkokemus, kypsä aikuisuus ja sydämestä nouseva sivistys yhdistyvät luovuuteen ja hauskuuteen. Hän sietää epävarmuutta ja uskaltaa elää sen keskellä. Piispaksi ei tarvita täydellistä ihmistä vaan aito ihminen.
Siksi me äänestämme Jaana Hallamaata.

Matti Verkasalo, Hannu Tiainen, Kari Pekka Kinnunen, Samuli Korkalainen, Jarmo Kökkö, Laura Maria Latikka, Hanna Mithiku, Maria Ohisalo, Tuula Sääksi, Hannu Vapaavuori,

Susanna Airola, Tuuli Aitolehti, Marja Alftan, Juhani Elenius, Airi Heikkinen, Kaisa Heininen, Margit Helin, Elina Hellqvist, Tarja Jalli, Suvi-Maria Junni, Merja Hållfast, Minna Jaakkola, Pirkko Järvinen, Mirja Kataja,Elina Kekkonen, Pentti Kivimäki, Raili Kivimäki, Johanna Korhonen, Timo Korhonen, Virpi Koskinen, Pirkko Kotila, Helena Kärki-Cavén, Anja Malm, Taru Matikainen, Orlando Molina, Seija Molina,Pauliina Moona, Matti Mäkeläinen, Annaelina Mäkilampi, Riitta Männistö, Laura Mäntylä, Heljä Nousiainen, Johanna Nuorteva, Jessi Orpana, Marika Palm, Jaana Partti, Matteus Pentti, Hannu Pöntinen, Juha Raitio, Anne-Maria Ranta-aho, Seija Riekkinen, Sari Roman-Lagerspetz, Minna Ruuttunen, Iiro Salminen, Eeva Silin, Mari Silin, Anna-Kaisa Tenhunen, Marjaana Toiviainen, Marita Toivonen, Tiia Tuovinen, Eeva Vallisaari, Terhi Varjoranta, Anna-Leena Verkasalo, Jaani Vilkkilä

Kirjoittaja

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen...