Kannatuspuheenvuoro: Teemu Laajasalo Helsingin hiippakunnan piispaksi

Kirkkomme elää läpi suurta murrosta, joka näkyy selkeimmin pääkaupunkiseudulla. Tarvitsemme Helsinkiin piispan, joka pystyy toimimaan Kristuksen sanomaa kirkastaen monikulttuurisessa, moniarvoisessa ja monipuolisessa hiippakunnassamme. Tarvitsemme piispan, joka yhdistää eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, innostaa työntekijöitä muutokseen ja puhuttelee kirkosta etääntyneitä. Siksi me kannatamme Teemu Laajasaloa Helsingin hiippakunnan piispaksi.

Teemu Laajasalolla on parinkymmenen vuoden kokemus käytännön seurakuntatyöstä pääkaupunkiseudun ytimessä. Kallion kirkkoherrana hän on luonut seurakunnastaan urbaanin uskon ytimen, jossa viihtyvät niin Kallio Block Partyn festivaalikansa kuin Suomen aktiivisin jumalanpalveluselämä. Kirkon ovet ovat auki kaikille, jokaisena vuoden päivänä. Kirkkoherrana ja sitä ennen Agricolan kirkon toiminnanjohtajana Laajasalo on työntekijöiden lisäksi kerännyt kirkon työhön ainutlaatuisen aktiiviseurakuntalaisten joukon kaiken ikäisistä ja taustaisista henkilöistä. Antamalla äänen äänettömälle ja raivaamalla tilaa seurakuntalaisille Laajasalo tekee instituutiosta elävän yhteisön. Nykyisellään Laajasalo toimii Kallion kirkkoherran toimen ohella myös Helsingin Seurakuntayhtymän johtajana, mikä tekee hänestä Suomen suurimman seurakuntatalouden johtajan.

Teemu Laajasalolla on taito yhdistää ja innostaa. Johtajana hän kannustaa, kiittää ja on valmis laittamaan itsensä likoon kirkon työn hyväksi. Ennen kaikkea Teemu on kuitenkin pappi, joka puhuu Kristuksesta ymmärrettävästi ja suoraan niin vakituiselle messukävijälle kuin niille, joille kirkko on kirosana.

Anna Talvitie, Wiking Vuori, Katri Korolainen, Satu Huttunen, Pirkko Yrjölä, Mari Mattsson, Anna Munster
hjelm, Visa Viljamaa

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.