Seimi ja risti

Haluan toivottaa kaikille K24:n lukijoille hyvää joulua. Teen sen jouluaiheisen Siionin laulun sanoin. Siionin laulut-kokoelma on vanhoillislestadiolaisten laulukirja. Käytämme sitä evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan ohella.

   Siionin laulun yksi on sanoittanut lestadiolainen maanviljelijä Juho Ranginen vuonna 1880. Laulun voi kuunnella täältä, lainaan sanat tähän:

1.      Armon lapset kaikki täällä, / pankaa pois jo murheenne. / Ei oo syytä suruun meillä, / kallis ompi onnemme.

 

2.      Koska syntyi Lapsukainen / Betlehemin tallissa, / siitä ilo enkeleille / tuli myöskin taivaassa.

 

3.      Tämä Lapsi, josta paljon / profeetat jo ennusti, / tuotti meille suuren ilon, / elämän kun lahjoitti.

 

4.      Hän se kantoi sairautemme, / sauvan särki vaatijan, / kun hän meidän edestämme, / lain jo täytti raskahan.

 

5.      Ei nyt enää voikaan kantaa / laki meidän päällemme, / eikä muista Isä taivaan, / paljoutta synteimme.

 

6.      Vaikka vielä heikkoudessa / joku joutuis vikoihin, / Isä löytää Pojassansa / täyden makson niistäkin.

 

7.      Kun nyt Poika Isällensä / näyttää haavat ruumiissaan, / mielistyypi Isä niihin, / vikaamme ei muistakaan.

 

8.      Vaan hän armon aavaan mereen / syntimme pois upottaa, / lapsilleen näin laupeuden / Isä rakas osoittaa.

 

9.      Senpä tähden Siionissa / ilon ääni kuuluupi, / kun näin Isä lapsillensa / vapaan armon antaapi.

   Ensi lukemalla laulu ei ehkä täysin vastaa mielikuvaa tyypillisestä kristillisestä joululaulusta: ei hämyisää seimikuvaa, ei söpöjä lampaita, paimenia tai tietäjiä. Se onkin enemmän kuvakielinen ”saarna” sovituksesta, lain ja evankeliumin erottamisesta, Kristuksen meille lahjoittamasta uskonvanhurskaudesta sekä uskovien seurakunnasta Jumalan armahtavan läsnäolon ”paikkana” maailman keskellä.

   Viime vuosina tämä laulu on kuitenkin alkanut puhutella minua juuri tästä syystä. Joulu on joulu vain oikeassa kontekstissaan, pitkäperjantain, pääsiäisen, helluntain, jopa tuomiosunnuntain seurassa. Jos se irrotetaan siitä, se on parhaimmillaankin vain pohjimmiltaan onttoa ihmislähtöistä tunnelmointia.

   Jouluseimen ympärille on ajan saatossa kertynyt valtava määrä kevyttä romantiikkaa. Siinä, että nuori äiti joutuu synnyttämään eläinsuojassa, ei ole kuitenkaan mitään tunnelmallista tai romanttista. Kyse on hätätilasta.

   Kristuksen syntymäseimi onkin ehkä oikeampaa ymmärtää ristille rinnakkaiseksi äärimmäisen kärsimyksen symboliksi. Kristus, ihmiseksi tullut Jumala, syntyi eläinsuojassa ja kuoli ristillä, orjien kidutuspaalussa.

   Juuri tätä kautta jouluevankeliumi kuitenkin avautuu mykistävässä voimassaan: Ääretön ja Ikuinen ajan, paikan ja aineen Arkkitehti makaa avuttomana lapsena ajassa ja paikassa, eläinten syöttökaukalossa. Hän tekee sen palavasta rakkaudesta juuri Sinua ja juuri minua kohtaan. Ääretön astuu äärelliseen, Luoja luotuun, Ikuinen aikaan. Hän ottaa meidän häpeämme, rangaistuksemme ja kuolemamme, jotta me saisimme hänen puhtautensa, ikuisen elämänsä ja täydellisen onnensa. ”Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.” (2. Kor. 8:9) Tästä salaisuudesta ihminen tulee osalliseksi Kristuksen ruumiin, Pyhän Hengen yhteen kokoaman uskovien seurakunnan, yhteydessä. Lahja on tarkoitettu kaikille: Kun Kristus ei halveksinut edes pimeää ja likaista eläinsuojaa pistelevine olkineen, hänelle varmasti kelpaa asunnoksi kurjinkin ihmissydän.

   Joululomalla lienee useimmilla tavallista enemmän aikaa. Siltä varalta, että jotakuta kiinnostaa käyttää sitä tutustumalla vanhoillislestadiolaisuuteen, annan muutamia vinkkejä:

   Tänne on koottu luettelo rauhanyhdistysten nettisivuista. Paikallisyhdistyksen sivulta löytyy yleensä kalenteri tulevasta ohjelmasta. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Jos paikan päälle meneminen jänskättää liikaa ;), rauhanyhdistysten seuroja voi kuunnella netin kautta täältä.

SRK:n julkaisemia lehtiä voi lukea tästä linkistä. Vanhoja suviseurasaarnoja, osapuilleen aikaväliltä 1960-1990, löytyy täältä. Siionin lauluja voi kuunnella täältä ja täältä.

Kiitokset K24:n väelle monista mielenkiintoisista ja kehittävistä keskusteluista kuluneen vuoden aikana! Hyvää ja Siunattua joulunaikaa jokaiselle!

  1. Kiitos Sami, tuo selvensi ajatuksen, jota käsiteltiin. Ymmärrän kantasi ja sellaisenaan sen tunnistan myös ortodoksisen teologian pohjalta. Pieniä eroja on aina, kun teologiasta on kyse, mutta oleellisin on juuri tuo synergia käsite ja miten se ymmärretään. Puhtaimmillaan synerginen Jumala suhde ja käsite löytyy Islamista, jossa ihminen valmistaa itsensä osalliseksi Jumalan armosta omilla teoillaan. Tämä ei ole Kristinuskon olemusta, sen varmasti voimme myöntää.

    Idän uskonnoissa taas tiettyjen rituaalien noudattaminen saa ihmisessä aikaan kosketuspinnan, jossa Jumala voidaan kohdata ns. Kokemuksellisesti ja tunteen tasolla. (Näin siis ajatellaan) Tämä on suht vierasta edes Kristinuskon eri suuntauksissa, joista voi löytää myös ns. Jumalan ja ihmisen yhteistyötä korostavia piirteitä. Mm. Ratkaisukristillisyys karkeasti määriteltynä keskittyy kokemukseen ja tunteisiin. Ihmisen vapauden korostaminen taas on utopiaa sairaiden ja syntinsä kanssa taisteleville ihmisille. Jos esim. Itseni pelastuminen olisi hitusenkaan minun itseni varassa, hukkuisin välittömästi ja menettäminen kaiken toivoni. Onneksi Jumala on Kristuksessa yksin pelastanut minut ja nostanut ylös ja antanut kuolleelle vettä.

    Itse olen Paavalin teologian kannattaja, jota olen leikilläni kutsunut ”kuoleman” teologiaksi, jossa ihminen kuolee lain voimasta ja elää yksin Kristuksen voimasta. Kristillisen Kasteen teologia on pitkälti sama asia. Ihminen syntyy kuoleman lain alle, ja kasteessa syntyy uudelleen uuteen elämään ja tehdään eläväksi Jumalan Hengen kautta. Kokemuksien sijaan luotetaan Jumalan lupauksiin, eikä perata omaa kokemusta ja tunteita, jotka vaihtelee elonpäivinä kaiken aikaa. Kalliopohja on Kristus meissä, eikä niin, että minä Kristuksessa tai minä Kristuksen kanssa.
    Tunteet ja kokemukset kuuluu ihmiselämään, mutta niiden varassa ei pelastusta kuoleman kidasta, vaikka ne olisivat kuinka erinomaisia ja pyhiä.

    Kun ihminen on näin Paavalin mukaan kuollut Aadamin kautta ja syntynyt Kristuksen kautta, niin hänellä ei ole enää ns. omaa voimaa, edes ajatella, vaan kaikki on Jumalasta, liha (luonnollinen ihminen) on kuollut, eikä siis enää osallistu elämään ja pyhitykseen, vaan kun uusi ihminen virkoaa eloon, niin sen saa aikaan yksin Jumala.

    Tästä näkökulmasta käsin synergia on turha käsite, koska kuollut ja elävä eivät voi toimia yhdessä. Se mikä on kuollut, saa pysyä kuolleena. Ihmisen keho on kyllä sellaisenaan hyvä ja se on Jumalan luomana tarpeellinen ja hyvä, tosin sairaudet ja kivut ovat aina läsnä, synnin tähden, mutta sen pelastamisesta ei tarvitse kantaa huolta, liha ei pyhity. Elämä siis nielee sen mikä on katoavaista, sen sijaan Henki on iankaikkista olemusta ja pysyy vahvana Jumalan tahdon mukaan.

    Näkisin siis niin, että Kristillinen seurakunta (Kirkko) on pyhien yhteisö, joka luottaa Jumalaan, eikä enää pyri ns. Kehittämään itseään paremmaksi ihmiseksi, vaan Armossa ja Rakkaudessa kasvaen saa elää ja olla ja ahkeroida sen mukaan kun Jumala antaa jokaiselle jäsenelleen. Niinkuin perhe, jossa kaikkien pyhien tarpeet ja murheet ovat yhteisiä. Ei hiuksia haroen, vaan rauhassa ja kärsivällisesti.

    Jos siis ihminen tulee Jumalisesta luonnosta osalliseksi, niin sen saa aikaan yksin Jumalan Armo ja ainoastaan se kasvattaa ihmistä, tehden ihmisestä sellaisen, joka rakastaa totuutta, on laupias ja armollinen muita ihmisiä kohtaan. Ja kuitenkin on luja ja rohkea suojelemaan totuutta ja seisomaan yhteisen Kristillisen uskon tähden.

    Miten tämä kaikki näkyy Kristityissä ihmisissä? Sen saa jokainen päätellä itse.

  2. Ismo,

    Olen ymmärtänyt, niin että ortodoksinen synergismi koskee Jumalan tahdon mukaista elämää. Jumala ei yhdy sellaiseen synergismiin missä ihminen antautuu tekemään syntiä.
    Sen sijaan synergismi ulotetaan kaikkeen missä ihminen haluaa palvella Jumalaa tai seurata häntä. Toinen ristin ryöväri osoittaa tahdollaan muista minua…

    Näen kyllä monista Raamatun kohdista, että synergismi kuuluu oleellisena osana kristityn elämään. En osaa kuvata sellaista elämää jossa krristitty ihminen ei osallistu Jumalan elämään, yhdessä Jumalan kanssa, vaan olisi jotenkin tarkaillijan asemassa hänessä toteutuvan jumaloitumisen suhteen.

  3. Niin, tuo elämä on laaja kysymys. Mitä on Jumalan tahdon mukainen elämä? Miten se ymmärretään?

    Ihminen ja varsinkin Kristitty on mielestäni vapaa kaikista ns. muodollisuuksista, vaikka ei niissä mitää pahaakaan ole, jollei niitä vaadita keneltäkään autuuden ehtona. Kaikkien ihmisten kuuluu tehdä hyvää aina ja kaikkialla, eikä tuo vaade siis ole vain Kristityille osoitettu. Ongelmahan maailmassa kuitenkin on hyvän puute, sillä ihmiset ovat kovin omahyväisiä itsekeskeisiä ja myös Kristityt omaavat paljon ominaisuuksia noista edellisistä. Kristityt eivät siis ole mitenkään sekulaareja ihmisiä kunnollisempia ja parempia.

    Mistä siis on kysymys, kun puhutaan Kristityn elämästä? Ensinnäkin Kristitty elää Jumalan Sanasta, Ehtoollisesta ja Kristittyjen yhteydessä. Miten usein Kristitty käy Kirkossa jne. Se ei ole merkityksellistä, vaan jokaisen oma asia ja mikään ei ole tarpeeksi, tai liian vähän. Ei ole mitään mittaria, millä ihmisen riittävää Kristillisyyttä voidaan mitata, eikä sille ole tarvetta.

    Miten sitten on Pyhityksen laita? Tuosta on hyvin monenkirjavaa käsitystä, mutta nähdäkseni ja myös oman kokemukseni mukaan Jumala toteuttaa ihmisessä tahtonsa myös tältä osin, eli ihmisen omat puhdistautumiset ovat lihan tekoja, eikä niitä tarvita, paitsi ulkoisesti on hyvä peseytyä. (Pyhityksen alk.merkitys on puhdistautuminen ja kirkastaminen) eli Jumala on se, joka pyhittää (Hebr.2:11) omansa varmasti Kristuksen Armon kautta. Ihmisessä tapahtuu kasvua Kristuksen tuntemisessa, mutta ei ihmisen tahdon ja aikataulun mukaan. Jumala on Luotettava kumppani, joka ei hylkää, vaan vie loppuun meissä alkamansa työn. Tähän ei mikään lihan kurittaminen tuo mitään lisäarvoa.

    Omat kirjoitukseni tähtäävät siis siihen, ettei kukaan eksyisi palvomaan luotua Luojan sijaan, sillä ihmisellä on yksi erityinen heikkous kaikkien heikkouksien joukossa, eli :
    Ihminen arvio toisia ihmisiä ulkoisten ja näkyvien ominaisuuksien mukaan, vaikka ulkoiset seikat eivät merkitse mitään, Jumalan edessä, vaan sydämen asenne.
    Rikkaat halveksivat helposti köyhiä ja köyhät taas tuomitsevat rikkaita, ja näin on myös seurakunnassa siksi varottava, ettemme tunne tai arvioi ketään lihan mukaan. (2.Kor.5:16)

    Paavali kirjoittaa seuraavassa Kolossalaislle, joiden keskuuteen oli tullut ulkokultaisia opettajia, jotka asettivat kyseenalaiseksi Kristuksen täydellisen työn, joka on jo riisunut pois kaiken ihmisen omavoimaisen pyhityksen turhana:

    ”Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
    Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää, ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
    Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
    Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan riemu voiton. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.

    Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama, eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: ”Älä tartu, älä maista, älä koske!” -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. Kol.2:8-23

    • Ismo,

      Apostoli Paavali kirjoittaa;

      ” Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.” ( 1 Kor. 9:25-27).

      Paavalilla on useita tekstejä joissa hän puhuu meidän aktiivisuudestamme kristillisessä kilvoituksessa, pyhityksessä. Paavalilla ei ole mielessä, että nämä olisivat lihan tekoja. Nämä ovat Hengen luomaa uutta elämää joka on otettava vakavasti.

  4. Jep, myönnetäköön, että rukoilen minäkin kaiken aikaa, mutta samaan aikaan ymmärrän, etten sitä omasta voimastani tee. Paavallla lienee ollut rankka elämä ja kaikessa joutui kovien kärsimysten kanssa taistelemaan ja kantamaan ristiä.

    Miten vaellamme, siten on myös päivämme, ”sillä Jumalan mielenmukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.” (Paavali)

    Kyllä, on selvää, että Sanan edessä viipyminen on meille hyväksi, sillä se saa aikaan oikeaa murhetta, joka taas koituu lopulta iloksi. Kaiken alkaja ja ylläopitäjä on kuitenkin Jumala. Henki meissä on samaa, kuin Kristus meissä, josta aikaisemmin kirjoitin. Synergia pitää ymmärtää siten, että Jumala vaikuttaa ja minä tulen vaikutetuksi, Jumalan tahdon mukaan, näin Jumala vaikuttaa minussa tahtomista ja tekemistä.

    • Se mitä edellä kirjoitat vastaa kristillistä kokemusta. Suuret kilvoittelija, näkevät aina omat syntinsä ja kelvottomuutensa, he eivät kerskaa missään nimessä itsestään, sellainen olisi suuri synti.
      He vaativat itseltään paljon, taistelevat himoja vastaan, kuten Neitsyt Maria, samalla he laittavat kaiken turvansa armahtavaan Jumalaan.

      Rauhallista jouluaikaa.

Korteniemi Joona
Korteniemi Joonahttp://hulluinhuonelainen.wordpress.com
Helsinkiläinen teologian opiskelija. Lähetä palautetta: joona.m.korteniemi@gmail.com https://hulluinhuonelainen.wordpress.com/