Sateenvarjokirkosta

Professori Miikka Ruokanen avaa tulevana maanantaina klo 10:05 Radio Deillä näkyään Sateenvarjokirkosta.

Itse olen omissa pohdinnoissani päätynyt hyvin samantyyliseen ajatteluun ilman aktiivista vuorovaikustusta Ruokasen kanssa. Olen huomannut, että monissa muissakin kirkon piireissä haetaan jotain samankaltaista. Voisiko tässä olla kyse jopa Hengen puheesta?

Kirjassa Jokin meitä yhdistää (Kirjapaja 2021) hahmottelen yhtä versiota Sateenvarjokirkosta. Idea pohjautuu kirkkomme tärkeimmän oppidokumentin eli Augsburgin tunnustuksen seitsemänteen pykälään, jossa sanotaan näin:

Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan... Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset.

Nostan lainauksesta kolme huomiota.

Ensinnäkin kohdassa kirkko ja myös seurakunta määritellään pyhien yhteisöksi. Se muodostuu keskinäiseen yhteyteen liittyneistä ihmisistä ja sitä rakennetaan yhdessä. Seurakunta ei siis ole ensisijaisesti toimintakeskus tai organisaatio vaan keskinäisen rakkauden yhteisö. Tämä yhteisö syntyy kuitenkin pohjimmiltaan yhteydestä pyhään eli Jumalaan, joka liittää erilaiset ihmiset yhdeksi Kristuksen ruumiiksi.

Toiseksi huomaamme pykälästä, että kaikkien kirkon yhteisöjen ei tarvitse olla samanlaisia vaan kirkkoon mahtuu monenlaisia yhteisöjä. Edes jumalanpalvelusten ei tarvitse mennä saman kaavan mukaan vaan paikalliset mausteet ja luovuus voivat kukoistaa. Tämä antaa tilaa myös erilaisille hengellisille kulttuureille ja painotuksille. Niinpä kirkko voi olla monimuotoisten ja keskenään hyvinkin erilaisten yhteisöjen verkosto. Sen piiriin mahtuu perinteisiä messuja mutta myös esimerkiksi karismaattisia, körttihenkisiä ja radikaalin inklusiivisia yhteisöjä. Moninaisuus on itse asiassa kirkon tavoittavuuden avain, sillä eri kaloja saadaan erilaisilla vieheillä.

Kolmanneksi opimme, että mitä erilaisempia kirkon yhteisöt ovat, sitä tärkeämpää on huolehtia, että niitä yhdistää riittävän vahva sisäinen identiteetti. Augsburgin tunnustus sanookin, että kirkon todellinen ykseys edellyttää yksimielisyyttä evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Tässä tarvitaan korjausliikettä. Nykykirkossa nimittäin opetus voi olla melkein millaista tahansa, kunhan messu noudattaa samaa kaavaa. Augsburgin tunnustus kääntää asian juuri päinvastoin: toiminta voi olla monimuotoista, kunhan sydän on yhteinen. Sateenvarjon alla on tilaa.

44 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Kari, tarkasti ottaen kaste kyllä pelastaa. Useamman UT:n tekstin mukaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Miikka Ruokanen sanoo:

    Tervehdys, Timo & alii, Ensimmäisen kerran puhuin kirkosta ”sateenvarjona” arkkipiispan vaalissa keväällä 2010. Huomisessa Radio Dein ohjelmassa sekä heti sen jälkeen julkaistavassa Kotimaa.fi:n Vierasblogissa selitän nyt tämän idean sisällön siten kuin sen ymmärrän. Jatketaan. Miikka Ruokanen

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Kari, uskolla vastaan otettu kaste pelastaa. Yhtäältä niin, että kaste vaikuttaa uudestisyntymisen ja toisaalta niin, että kaste vahvistaa uskoa: rohkaisee, kannustaa, muistuttaa. Pointti on siinä, että sana JA sakramentit ovat välineitä, joita Jumala (Kristus, Pyhä Henki) käyttää ja JOISSA Hän on ikään kuin ”online” meidän kohdattavissamme. Juju ei ole siinä, että kaste tai ehtoollinen olisivat jotain lisukkeita Kristukseen uskomisen ohessa, pelastumisen lisäehtoja tai kilpailevat uskon kohteina Hänen kanssaan. Pointti on siinä, mitä mm. tunnustuskirjamme opettavat: sakramentin usko(minen) vanhurskauttaa ja ”kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon… kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset, niin kuin ne kuuluvat… (Mark. 16:15-16).”

    Suomalaisessa herätyskristillisyydessä on tietysti pitkään vallinnut tästä vanhaluterilaisesta kastenäkemyksestä poikkeavia käsityksiä, joita arvotetutkin herätyskristilliset teologit ovat esittäneet. Myöskään opetus, jonka mukaan ”kaikki kastetut pelastuvat” eikä uskoa edes yritetä määritellä EI ole luterilaisen uskon mukainen vaan moderni kansankirkollinen väännös.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Ari, esimerkiksi 1 Pietarin kirjeessä: ”Tämän vertauskuvan mukaan vesi pelastaa teidät, kasteena”. Tiituksen kirjeen 3. luku: pelasti ”Hän (Jumala) meidät, ei vanhurskaiden tekojemme vaan uudestisyntymisen pesun kautta”. Kun Ananias kastoi Paavalin, hän kehotti tätä tulemaan pestyksi synneistään. Markuksen evankeliumin loppu: ”Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu…” Asia – pelastus kasteen kautta eri näkökulmista – käy lisäksi ilmi mm. Gal. 3:26-27 ja Room. 6:1-14. Ei ole kysymys vain tuijottamisesta sanaan ”pelastus/pelastaa” vaan siitä, että nähdään myös kokonaisuus ja asia. Ja yhtenäisen kristikunnan todistus muutamalta sadalta vuodelta Uuden testamentin jälkeen.

    En aio jatkaa tästä kanssasi enempää, koska tiedän riittävän hyvin sen juupas – eipäs kiistelyn, mitä Suomessakin on aiheesta käyty vuodesta 1852 alkaen. Vähän eri mausteilla ja painotuksilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Marko Sjöblom ei kasteessa ole kyse ”juupas eipäs” vaan ihmisten elämästä, jopa iankaikkisesta elämästä.

      Siis väitteesi että kaste antaa uudestisyntymän eli eikö siihen kuulu Pyhän Hengen saanti?

      Mitä Pyhä Henki saa aikaan ihmisessä, Hän kirkastaa Jeesuksen sanat eli ihminen todella tuntee Totuuden ja vieläpä ihmisellä on Jumalan rakkaus vuodatettu sydämeen.

      Ajatteleppa nyt pientä vauvaa jolle ei ole opetettu mitään eli on ”tabula rasa” siis tyhjä täulu, niin kuka alkaa siihen piirtämään, vanhemmatko vai Jumala? Tästä on kyse kasteen valheessa, kuka saa täyttää vauvan mielen, valhe vaiko Totuus?

      Ilmoita asiaton kommentti