Pekka Särkiön sunnuntaista blogia on helppo moittia. Veikko Huoviselta lainattu ilmaisu ”karvakannel soimaan” on valitettavan alatyylinen, esineellistävä ja tekee blogista helpon maalin. Sen muistaa samalla tavalla kuin tuppeen sahatun laudan, lakeerikengät tai pyytämättä ja tilaamatta saadut faksit.
On vahingollista puhua rumia tavalla, jonka muistaa, vaikka kuinka yrittäisi unohtaa.
Särkiö maalailee kuvaa ”kulttuurieliitistä, joka tekee hiljaa työtään rakenteiden murtamiseksi”. Tällaiseen kulttuurieliittiin tai tarkoitukselliseen työntekoon en usko. En myöskään tunne Marxilaisuutta niin, että osaisin arvioida, onko nykyajassamme jotain marxilaisuuden rippeitä, hyviä tai ei-niin-hyviä.
En tässä blogissani kuvaa myöskään kirkkomme vuosikymmeniä kestänyttä huolta arvojen liberalisoitumisesta ja moraalin höllenemisestä erityisesti seksuaalietiikan alueella.
Mutta Särkiön blogi ja siitä käytävä keskustelu heijastelee laajempaa sukupuolikäsitysten murrosta ja kahden vastakkaisen käsityksen jännitettä kirkossa. Sitä muutosta pyrin tässä blogissani kuvaamaan.
Miehen ja naisen avioliitto kuuluu ihmisen perusluonteeseen?
Kirkkomme perheopetus on viime vuosikymmeninä toistanut ajatusta, että Jumala on kirjoittanut luomisessa oman lakinsa ihmisten sydämiin.
Sydämeen kirjoitettua lakia eri asiakirjoissa kuvattu monilla tavoilla. On esitetty, että Jumala on asettanut ainoastaan kultaisen säännön eli lähimmäisenrakkauden periaatteen ihmisen sydämeen, mutta yksityiskohtaisemmat käskyt ja normit ovat kulttuurisidonnaisia.
Joissakin asiakirjoissa miehen ja naisen välinen avioliitto kuvataan osana ihmisen sydämeen luomisessa kirjoitettua järjestystä. Esimerkiksi piispojen puheenvuoro Kasvamaan yhdessä vuodelta 1984 kuvaa kirkon opettamaa perhemallia ihmisten yhteiselämän perusmuotona:
”Perhe, joka perustuu miehen ja naisen pysyvään suhteeseen, avioliittoon, on ihmisten yhteiselämän perusmuoto. Kristillisen uskon mukaan ihminen luotiin nimenomaan perhe-elämää varten. […] Suvun jatkaminen ja perheen muodostaminen eivät Raamatun mukaan ole miehen ja naisen parisuhteen ainoa tarkoitus; mies ja nainen ovat luodut kaikinpuoliseen vuorovaikutukseen, jossa he voivat löytää omaan ihmisyyteensä sisältyvän rikkauden. Perhe, joka on sekä miehen ja naisen että vanhempien ja lasten ja vielä sisarusten keskinäistä yhteiselämää, on kaiken inhimillisen yhteyden perusmuoto ja lähtökohta.” (s. 8)
Vastaavalla tavalla piispojen puheenvuoro Rakkauden lahja kuvaa avioliiton elinikäisyyttä ihmisyyden perusluonteeseen sisäänrakennettuna asiana:
”Avioliiton elinikäisyyden ihanne on sisäänrakennettu ihmisyyden perusluonteeseen. Se on myös osa Jumalan alkuperäistä luomistahtoa.” (s. 70)
Sitomalla avioliittokäsityksensä ja lähimmäisenrakkauden velvoitteen luomisessa sydämeen kirjoitettuun lakiin kirkko on korostanut, että kyse ei ole vain kirkon opetuksesta tai kristittyjen käsityksistä. Kyse on ihmisyyden perusluonteesta. Tästä syystä miehen ja naisen välisen avioliiton korostamista ei ole pidetty lähimmäisenrakkauden periaatteen vastaisena vaan nimenomaan lähimmäisenrakkauden periaatetta toteuttavana kirkon opetuksena. (Suunnilleen näin olen todennut kirkon kannanottoja käsittelevässä väikkärissäni sivulla 126.)
Samaa ihmiselämän ”peruslain” ajatusta jatkaa vuonna 1999 hyväksytty Katekismus. Katekismuksen johdannon mukaan
”Kymmenen käskyä ilmaisee elämän peruslain: mitä meidän tulee tehdä ja mitä jättää tekemättä.”
Kirkko on opettanut sukupuolten tasavertaisuutta ja erilaisuutta
Kirkon asiakirjat korostavat ihmisten sukupuolten tasa-arvoa ja erilaisuutta. Esimerkiksi piispojen puheenvuoro Rakkauden lahja vuodelta 2008:
”Mies ja nainen on luotu toisiaan täydentäviksi ja keskenään tasaveroisiksi kumppaneiksi. Sukupuolten välinen erilaisuus tuo rikkautta naisen ja miehen keskinäiseen elämään ja palvelee uuden elämän syntymistä.” (s. 29)
Rakkauden lahja kuvaa myös kahden sukupuolen merkitystä lasten kasvulle kahden vastakkaisen sukupuolen edustajaksi. Alla oleva lainaus on hämmentävä eikä varmaan edusta sukupuolentutkimuksen valtavirtaa:
”Äidin, isän ja lapsen muodostama kolmiosuhde on niin tytön kuin pojan identiteetin kehityksen kannalta ratkaiseva. Lapsi tarvitsee kehitykseensä molempia vanhempia: samaa sukupuolta olevaa vanhempaa samaistumiskohteekseen ja vastakkaista sukupuolta naisen ja miehen roolin vahvistajaksi.” (s. 40)
Vielä vuonna 2013 kirkko on uskonut kahden sukupuolen erilaisuuteen. Kirkkohallituksen hyväksymä Lapset seurakuntalaisina -asiakirja korostaa tyttöjen ja poikien erilaisuutta ja olemusta nimenomaan sukupuolensa edustajina:
”Lapsella on oikeus olla juuri sellainen tyttö tai poika kuin hän on. Jokainen tyttö tai poika on sellaisenaan kaunis, ihana ja pyhä, Jumalan luoma ihme.
Kirkon varhaiskasvatuksessa pyritään sukupuolisensitiiviseen työotteeseen. Tällä tarkoitetaan tyttöjen ja poikien erilaisuuden ja erityistarpeiden tunnistamista ilman, että sukupuoliin liittyviä eroja asetetaan arvojärjestykseen – ja samalla jättäen yksilöllisyydelle tilaa. Lasta tuetaan tunnistamaan omaa syvyyttään, henkisyyttään, hengellisyyttään ja pyhyyttään; myös kehonsa ja fyysisyytensä syvyyttä ja arvoa.” (s. 9)
Vuonna 2016 piispat laativat selonteon kirkon avioliitto-opetuksesta. Ensimmäisen Mooseksen kirjan kohta, jossa Jumala loi ihmiset mieheksi ja naiseksi, ei piispojen selonteossa julista sukupuolten tasa-arvoa vaan kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta ominaisuuksistaan riippumatta:
”Vaihtelevien elämäntilanteiden keskellä kirkko haluaa tukea ihmisiä ja julistaa hyvää sanomaa pyhästä Jumalasta, jonka edessä kaikki ovat syntisiä ja jonka armoa kaikki tarvitsevat (Room. 3:22–24). Jokainen ihminen on Jumalan kuva (1 Moos. 1:27) riippumatta iästä, alkuperästä, kielestä, kansalaisuudesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. Ihmisarvo ei ole myöskään riippuvainen sosiaalisesta hyväksymisestä, taloudellisesta hyödyllisyydestä, menestyksestä tai saavutuksista.”
Piispat tekevät kontekstuaalista teologiaa. Selonteko, josta lainaus on, on laadittu tilanteessa, jossa piispat kuvaavat kirkon opetusta suhteessa uuteen ns. sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Luulen, että kontekstista johtuen tekstissä mainitaan ”seksuaalinen suuntautuminen” ja ”perhemuodot”. Samassa selonteossa todettiin, että myös samaa sukupuolta olevien parien perheitä tulee kohdella kirkossa perheinä.
Kirkko ei tietääkseni vielä ole laatinut sellaista virallisen toimielimen tai piispakollegion kannanottoa, jossa myös erilaisia sukupuolisuuskäsityksiä edustavat ihmiset toivotettaisiin todella tervetulleiksi kirkon sisälle. Käytännön tasolla näin on tehty jo pitkään.
Ehkä piispojen seuraava kannanotto voisi koskea sukupuolisuutta ja muistuttaa, että jokainen ihminen ansaitsee tulla kohdatuksi omana itsenään, ei jonkun kategorian edustajana.
Uusi raamatuntulkinta korostaa yksilöllisyyttä
Tänä keväänä Facebookin Kirkko Suomessa -sivusto on julkaissut Katekismuksen kymmenen käskyn selityksiä. Kaikki alkavat samoilla johdantosanoilla ja Katekismuksen johdantosanoja lainaten muistuttavat, että ”Kymmenen käskyä ilmaisee elämän peruslain.”
Viisi kuudesta lukemastani päivityksestä lainaa Katekismuksen tekstiä sellaisenaan. Tekstejä on lyhennetty mutta ei editoitu. Kaksi päivitystä lisää pienet mietiskelykysymykset Katekismuksen tekstien loppuun.
Ja sitten se kuudennen käskyn selitys. Sitä on muokattu nykyistä asenneilmastoa ja luultavasti kirjoittajien uskonkäsitystä ja ihmiskuvaa paremmin vastaavaksi. Avioliittoa ei kuvata perheen perustana, ja aviosuhteen sijasta puhutaan ”pysyvästä parisuhteesta”.
Kirkon työntekijöiden ei tietenkään tarvitse opetuksessaan ja päivityksissään toistella Katekismuksen sanoja. Itsenäinen ajattelu ja kontekstuaalinen teologia on sallittua, ja mielestäni kirkon työntekijöiden velvollisuus.
Mutta Katekismuksen ja Kirkko Suomessa -päivityksen erilaiset ilmaisut kuvaavat sitä jännitteistä asetelmaa, jossa monet kirkon työntekijät yhtäältä yrittävät pitää kiinni jostain ns. ”perinteisestä” opetuksesta, kun toiset näkevät ns. ”perinteisen” opetuksen kahleena, josta Kristus meidät on vapauttanut, tai toivottavasti pian vapauttaa.
Tätä jännitettä kai Särkiökin sanoitti ja loukkasi. Jännite tuli hyvin näkyväksi ainakin omassa somekuplassani. Eräs kirkollinen vaikuttaja pohdiskeli yhdessä facekeskustelussa, olisiko Särkiön teksti ymmärrettävämpää jos Särkiö on blogia kirjoittaessaan ollut humalassa tai selvin päin.
Loukattu älykäs ihminen pystyy merkillisiin tekoihin.
En enää löydä kommenttia Facesta, joten en mainitse tätä spekulaattoria nimeltä.
Jännitteiset käsitykset sukupuolisuudesta jakavat kirkkoa
Kun kohu Särkiön blogista aikanaan laantuu, erilaiset käsitykset sukupuolista ja sukupuolisuudesta pysyvät kirkossa.
Ongelma ei ole vain Särkiön teologiassa vaan kirkon opetuksessa. Siinä, että kirkon menneiden vuosikymmenten opetus on suuressa ristiriidassa tämän päivän suomalaisten ihmiskuvan kanssa. Ratkaisuksi yksi voi tarjota kirkon opetuksen muuttamista ja toinen suomalaisten arvomaailman entistä voimakkaampaa kritisointia.
Kirkolla ei ole ollut tapana sanoutua irti vanhoista kannanotoistaan. Esimerkiksi piispojen homoseksuaalisuutta koskevat lauseet vuoden 1966 puheenvuorossa ovat kammottavaa luettavaa.
Tuoreemmissakin teksteissä on paljon huolimatonta tekstiä. Lisäksi on paljon tekstiä, joka on kirjoitettu uhatussa tilassa. Mitä ristiriitaisempi asia, sen varmemmin sanankääntein siitä kirkon kannanotoissa on julistettu.
Mitä synkempi historia, sitä sensitiivisempi on nykyajassa oltava.
Mitä jännitteisempi kysymys, sitä nöyremmin on yritettävä astua heidän paikalleen, joiden elämästä ja kokemuksesta kirjoittaa. Usein olisi parempi jättää kirjoittamatta tai sanomatta.
Ja kun kirjoituksessani pääsen tänne loppuun asti, mietin, miksi tämän blogin kirjoitin. Maailma olisi pärjännyt ihan hyvin ilman tätä 42-vuotiaan setämiehen maailmanselitystä.
Linkkejä lainaamiini teksteihin
Pekka Särkiön alkuperäinen blogi on poistettu, löytyi täältä. https://www.kotimaa.fi/blogit/hedelmat-kypsyvat/
Väikkärini https://helda.helsinki.fi/handle/10138/305630
Rakkauden lahja https://evl.fi/documents/1327140/36333525/Rakkauden_lahja_piispojen_puheenvuoro_2008/520a9e43-73d9-8647-311b-ad9302bc3cbf
Katekismuksen johdanto ”Lukijalle” http://katekismus.fi/lukijalle.html
Lapset seurakuntalaisina https://evl.fi/plus/seurakuntaelama/kasvatus/varhaiskasvatus/lapset-seurakuntalaisina-kehittamisasiakirja
Piispojen avioliittoselonteko 2016: https://evl.fi/documents/1327140/9823846/PK+VALMIS+AVIOLIITTOSELONTEKO+2016.pdf/c1bb8df3-7b77-404a-b05a-f5582b219a36
Kirkko Suomessa -sivuston päivitykset kymmenen käskyn selityksistä. Kuudennen käskyn selitys ensimmäisenä:
https://www.facebook.com/kirkkosuomessa/photos/a.291724207531345/3047536521950086/
https://www.facebook.com/kirkkosuomessa/photos/a.291724207531345/3002307926472946/
https://www.facebook.com/kirkkosuomessa/photos/a.291724207531345/3037228129647592/
https://www.facebook.com/kirkkosuomessa/photos/a.291724207531345/3074719132565158
https://www.facebook.com/kirkkosuomessa/photos/a.291724207531345/3029376860432719/
https://www.facebook.com/kirkkosuomessa/photos/a.291724207531345/3019328658104206/
Kiitos selkeästä kuvauksesta.
Meidän Kirkossa on selkeät käsitykset sukupuolista. Eikä tarvitse pyydellä anteeksi. Lhpkssa nimittäin.
> Eikä tarvitse pyydellä anteeksi.
”Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”
Kiitos Jukka kiitoksista.
Pietari, selkeät käsitykset jostain asiasta on tietysti omalla tavallaan ihan turvallisia niille jotka mahtuvat muottiin.
Itse kyllä elän mieluummin epävarmuuden keskellä, koska maailma on kompleksinen.
Minua puhuttelee virsi 525, jossa pyydetään Kristukselta rohkeutta mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne ja vaille vastausta jään.
Juuri siellä Sinuun juurrun, kirjoittaa virsirunoilija.
”Tulee aika , jolloin he eivät siedä terveellistä oppia.” Kuten vaikka: ”Mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät…yhden vaimon mies…Jumala ei salli itseään pilkata…”jne.
”Mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät” ei ole sama kuin ’joko mieheksi tai naiseksi’. ”Yhden vaimon mies” ei painota sanaa mies vaan määritettä ’yhden vaimon’. Yhden miehen vaimo tai jopa yhden puolison ihminen kuulostavat korvissani aivan kelvollisina seurakunnan johtajiksi.
Me kaikki ihmiset olemme tasa-arvoisia ihmisarvoltamme Korkeimman, Jumalan, edessä. Ilman toista osapuolta elämä ei jatkuisi planeetallamme.
Jumala ei ole kolmiyhteinen kahdella ihmisellä, isällä ja pojalla. Ihminen ei ole luonut tätä käsittämätöntä maailmankaikkeutta. Kirkon opin ihmisarvostus ?
Uskomme, että Korkein on olemassaa, mutta sen tarkempaa tietoa ei meillä ole. Tämä on eräällä tavalle realistista ajattelua. Realistisuuteen kuuluu, että hän ei vaikuta planeetallamme vaan tämä on annettu meidän ihmisten hallittavaksi. Siis täällä elävien olentojen hallittavaksi ensimmäisestä alkaen miljardeja vuosia sitten.
Aihe on mielenkiintoinen, mutta riittäköön nyt tämä.
Jos ihminen on sukupuolisesti oikeanrotuinen , mutta ehkä ruumiillisesti vammainen, kehitysvammainen, pienikasvuinen tai ylen suurikasvuinen, mieleltään sairas, väkivaltainen, tai muuten autuuden tilassa, eli autistinen tuonpuoleiseen tuijottava, joka ei tajua avioliitosta mitään.
Niin voiko hän kuitenkin saada kirkollisen avioliiton, jos jalkojen välistä löytyy selkeästi miehen, tai naisen elimet.
Avioliittohan on myös lisääntymiseen tarkoitettu tila.
Tarja: ”Avioliittohan on myös lisääntymiseen tarkoitettu tila”
Kirkossa on pitkään opetettu avioliiton ja seksuaalisuuden ”tarkoituksista”. Katekismuksen 6. käskyn selitys liittyy tuohon seksuaalisuuden tarkoitusta tai tarkoituksia kuvaavaan perinteeseen.
Nyt ehkä seksuaalisuuden ja parisuhteiden tarkoituksia kuvataan vähemmän. Luulen, että yhä harvemmat parit haluavat liittyä johonkin ikiaikaiseen instituutioon ja muodostaa ihmiskunnan ”perussolun”. Sen sijaan parit luovat itse ne merkitykset, jotka suhteelleen antavat.
—
Vihittävien anatomia ei tietenkään kuulu vihkijälle. Jos pappi pitäytyy vihkimään vain eri sukupuolta olevia pareja, hän voi päätellä vihittävien sukupuolen henkilötunnuksen toiseksi viimeisen merkin perusteella.
Näissä keskusteluissa hämmästyttää se että moni julkisoikeudellisessa asemassa oleva ei ole käsittänyt sitä yksinkertaista asiaa, jonka piispa Särkiö eilen uutisissa ilmaisi. Eli ettei hänen kaltaisillaan henkilöillä ole samaa oikeutta ilmaista mielipiteitään, kuin mitä on tavallisilla kansalaisilla. Näin kuitenkin tehdessään he eivät edusta omia mielipiteitään vaan omaa taustayhteisöään. Tätä perussääntöä rikotaan kirkossa jatkuvasti, mikä saa aikaan suurta hajaannusta ja puolueellisuutta.
Viimeistään kenttäpiispa Särkiön kannanotto mm. ”ydinperheen murentamiseen” ja sen synnyttämä kirkollinen ja valtiollinen paheksunta teki täysin selväksi, mitä ”totuutta” sopii viranhaltijana myötäillä, ettei lähde virka alta ja ”majatalosta” lähtö.
Arkkipiispa John Vikströmiä vastaan kerätty vastalauseadressi ja esitetty harhaoppisyytös (1993) ovat yhtenä esimerkkinä kahden sukupuolikäsityksen yhteentörmayksestä kirkossa.
Tapahtumat saivat alkunsa Vikströmin radiohaastattelusta, jossa hän puhui myötäsukaisesti kahden samaa sukupuolta olevan parisuhteesta. Haaastattelu liittyi eduskunnassa meneillään olleeseen hankkeeseen säätää samaa sukupuolta olevia koskeva parisuhdelaki.
Gustav Strömsholm on väitöskirjassaan ”De homosexuella som kyrklig spelbricka. En analys av aktörerna, aktionerna och debatten i Finland år 1993” perusteellsesti kuvannut tapahtuneen.
Kirkon vanhoillisilla, muun muassa Paavalin synodin piirissä, oli paljon hampaankolossa Vikströmiä kohtaan. Radiohaasattelu loi oivan tilaisuuden käydä hänen kimppuunsa.
Myös Ville Jalovaara kirjoittanut asiasta. Ks.https://www.vartija-lehti.fi/wp-content/uploads/2014/05/jalovaara-paasikiven-diktaatista-homoiltaan.pdf
Kirkon historia ihan viime vuosikymmeniin on kieltämättä ollut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtelun suhteen kaamea. Moni kysyy, ollaanko nyt menossa toiseen äärimmäisyyteen? Pitääkö kaikki purkaa?
Ei seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtelun korjaaminen johda ”kaiken purkamiseen”.
Jos lähtöpisteeksi otetaan piispojen Ajankohtainen asia (1966), korjaaminen on edennyt askelittain. Itselleni on ollut kiinnostavaa – ja myös merkittävää – seurata vuosikymmenet noita askelia ja välistä kommentoidakin niitä. Vielä on tehtävää.
Kiitos Jorma,
En tunne tämän 1993 käydyn keskustelun sisältöä tarkemmin.
Osaatko sanoa, puhuttiinko silloin nimenomaan sukupuolisuudesta vai seksuaalisuudesta?
Ajattelen, että monet kirkkomme viimeaikaiset debatit liittyvät nimenomaan suhtautumiseen homoseksuaalisuuteen. Mutta tämä Särkiön blogi nosti pitkästä aikaa keskustelun sukupuolesta.
Papit ja piispat ovat kirkon kriisin saaneet aikaan kun ovat pitäneet oikeutenaan kertoa omia mielipiteitään julkisesti. Nyt jos saataisiin vaikka vain piispat korjaamaan käytöstään, niin kriisi helpottuisi jo paljon.
Pekka,
Rajankäyntiä julkisen ja yksityisen välillä tehdään aina. Samaan aikaan tulee pystyä sitoutumaan kirkon yhteiseen opetukseen (mitä se sitten ikinä onkin) ja samaan aikaan tulee olla riittävä sananvapaus ja mahdollisuus ilmaista itseään.
Toki Särkiön keissi tai Oulun piispan ja Árpád Kovácsin välinen vuoropuhelu ovat niitä, missä tätä rajaa yksityisen ja julkisen välillä käydään.
Alkaako mielipidevankien aika?
Ainakin prikaatinkenraali Kim Mattsson järjesti sananvapaussulkeiset.
Tuomas H,
Erittäin selkeä kuvaus ev.lut yhteisön tilasta ja kehityssuunnista. Näkemykseni mukaan ev.lut eliitti on perustamassa uutta uskontoa ”Kristinusko 2.0″, jonka perustana on banaali materialismi ja teologiseen hömppään verhottu ateismi. Esim. ” Entä mitä Räsänen arvelee itselleen tapahtuvan, kun hän kuolee? ”Eiköhän se ole siinä. Elämä ja tietoisuus päättyy. Näin arvelen, kysyttäessä – en siis ’opeta’.”
( https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/heikki-raisanen-mita-tapahtuu-kun-kuolet/ ). Tässä johtava monien ev.lut. toimihenkilöiden opettaja kieltää pääsiäisen tapahtumat. Ehkä tämä opetus on osaltaan vaikuttanut uuden uskonnon syntyyn?
Onneksi Suomessa on uskonnon vapaus ja ev.lut. yhteisö voi itse päättää siitä mihin milloin uskoo. Nyt se siis luo kokonaan uutta uskontoa, jostain syystä kuitenkin halutaan pitää vanhan brändin nimi.
Minusta on hienoa, että asiat tuodaan avoimesti esille, että seurakuntalaiset tietävät mihin ev.lut. yhteisö on menossa. Samaa avoimuutta toivon esiintyvän muissakin kirkkokunnissa, jos ne ovat muuttamassa uskonsa perusteita.
Taidat sekoittaa Räsäsen ja Räisäsen. Heikki Räisänen on tunnettu eksegeetti..
Tarkennus Heikki Räisänen oli tunnettu eksegeetti. Räisäselle esitetty kysymys aktualisoitui 30. joulukuuta 2015, kun hän nukkui pois.
Jari,
Tuo mainitsemasi ”Kristinusko 2.0” kuulostaa ihan mielenkiintoiselta ajatukselta sinänsä, vaikka sen perusteiksi tarjoamasi ainekset eivät siihen sovikaan. Jonkinlaista päivitystä (ei siis uutta uskoa) haluaisin nähdä, kun Lutherin päivityksestä on jo 500 vuotta aikaa ja maailma on aika totaalisesti muuttunut.
Toivo L, Jukka K,
Sitaatti on Suomen Kuvalehden (SK) jutusta, jossa on kirjoitusvirhe. Kyse on koko ajan Heikki Räisäsestä, joka opetti ja levitti omaa ideologiaansa Helsingin Yliopiston teologisen tdk. professorina.
En siis sekoittanut vaan SK sekoitti. Jätin SK kirjoitusvirheen tahallani korjaamatta, ettei syytettäisi väärin siteeraamisesta. 🙂
Kari R,
Usko ei tarvitse koskaan mitään uudistamista. Kaikki oli heti alusta alkaen täysin virheetöntä. Ekumeeniset kirkolliskokoukset paljastivat ja selittivät asioita tarkemmin. Mikään ei tietenkään ole muuttunut.
Lutherin ”päivitys” meni pieleen kun hän keksi että kuka tahansa voi ryhtyä saarnaajaksi ja perustaa ikioman kirkon. Tulosta ihmettelemme nyt kuin maailmassa on kymmeniä tuhansia erilaisten saarnaajien perustamia ”kirkkoja”. Perustivatpa myös kuninkaat Kustaa Vaasa ja Henrik VIII omat kirkkonsa (Ruotsin ev.lut ja anglikaaninen).
Vapaus on hieno asia, mutta kristillisen uskon kanssa näillä uudistuksilla ei ole paljoakaan tekemistä.