Rukous

Kuvassa ortodoksien Pyhän Ristin rukoushuone Salossa Uskelankirkkotie 23. Kävimme siellä viime kesänä ja otin kuvan vierailumme aikana.

Kotona Coletten kanssa käytämme Martti Lutherin opettamaa rukousta. 

Aluksi siinä on Alkusiunauksena kolmiyhteisen Jumalan nimen lausuminen:

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. 

Sitten siinä on apostolinen uskontunnustus:

Minä uskon Jumalaan,

Isään, Kaikkivaltiaaseen,

taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,

Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,

joka sikisi Pyhästä Hengestä,

syntyi neitsyt Mariasta,

kärsi Pontius Pilatuksen aikana,

ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,

astui alas tuonelaan,

nousi kolmantena päivänä kuolleista,

astui ylös taivaisiin,

istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella

ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,

pyhän, yhteisen seurakunnan,

pyhäin yhteyden,

syntien anteeksiantamisen,

ruumiin ylösnousemisen

ja iankaikkisen elämän.

Sen jälkeen siinä on Isä meidän -rukous:

Isä meidän, joka olet taivaissa.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon sinun tahtosi,

myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,

niin kuin mekin anteeksi annamme niille,

jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen,

vaan päästä meidät pahasta.

Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.

Aamen.

Sitten siinä on Lutherin sanoittama rukous. Panen tähän näkyviin iltarukouksen sanoituksen.

”Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni, rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta, että olet viime yönä varjellut minut kaikesta vahingosta ja vaarasta. Pyydän sinua: varjele minua myös alkavana päivänä synnistä ja kaikesta pahasta, että tekoni ja koko elämäni olisivat mielesi mukaiset. Minä annan itseni, ruumiini, sieluni ja kaikkeni, sinun käsiisi. Pyhä enkelisi olkoon minun kanssani, ettei paha vihollinen saisi minussa mitään valtaa. Aamen.”

Tähän asti luemme Lutherin rukouksen ranskaksi, joka on toinen kotikielemme.

Sen jälkeen laulamme vielä virren 548 suomeksi. Virren 548 ”Tule kanssani, Herra Jeesus”  tekstin ja sävelmän tekijänoikeuksien haltija Fennica Gehrman Oy ei ole antanut lupaa tämän virren julkaisemiseen verkossa. En siis julkaise sitä tässäkään.

SUNNUNTAI 14.5.2023

5. sunnuntai pääsiäisestä eli  Rukoussunnuntai, latinaksi Rogate

Sydämen puhetta Jumalan kanssa

Toinen lukukappale on Room. 8:24–28

Sunnuntain apokryfiteksti on Tob. 3:1–5

Kirjeestä roomalaisille, luvusta 8

Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.
    Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.
    Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.

Apokryfiteksti Tob. 3:1–5

Murhe täytti mieleni, ja minä valitin ja itkin. Vaikerrukseni lomassa rukoilin näin:

– Herra, sinä olet oikeamielinen,
kaikki sinun tekosi ovat oikeita,
kaikki sinun tiesi ovat armon ja totuuden teitä.
Sinä jaat oikeutta ikuisesti.
Muista nyt minua, Herra,
käännä katseesi minun puoleeni.
Älä rankaise minua teoistani,
joilla tieten tai tietämättäni
olen tehnyt syntiä sinua vastaan,
älä rankaise minua isieni teoista.
Me teimme syntiä sinua vastaan
emmekä piitanneet käskyistäsi.
Silloin sinä jätit meidät toisten armoille,
ja meitä ryöstettiin, vangittiin ja surmattiin.
Sinä teit meistä pilkan ja häväistyksen kohteen,
varoittavan esimerkin niille vieraille kansoille,
joiden sekaan meidät hajotit.
Monin tavoin olet jo rangaissut minua synneistäni,
ja sinun tuomiosi ovat oikeat.
Me emme ole seuranneet sinun käskyjäsi,
emme totuuden tietä,
kun olemme vaeltaneet katseesi alla.


  1. Poistin yhden Arin kommentin, missä kielenkäyttö ei ollut asiallinen.

    Asiallisesti puhuen Ari väitti minun valehtelevan puheenvuorossani, missä toin esille,

    että Jeesuksen opetuslapseksi tullaan KASTEEN VÄLITYKSELLÄ

    ja että tämä opetuslapseksi tekeminen on tarkoitettu KOKONAISILLE KANSOILLE.

    Jäiköhän Arilta huomaamatta, että hänen kiivas kielenkäyttönsä väittikin Vapahtajaamme valehtelijaksi, koska kertomani näkökulma toi esille ainoastaan sen, minkä JEESUS ITSE SANOO lähetyskäskyssään: Jeesuksen opetuslapseksi tehdään kastaMALLA.

    Matteuksen evankeliumi:

    28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki KANSAT minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

    • Matias Roto yhdistät tuon Jeesuksen sanoman:””28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki KANSAT minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”” virheellisesti vauvakasteeseen ja näin väität minun osoittavan Jeesuksen valehtelijaksi.

      Jeesus sanoo tuon opetuslapsilleen, jos tuo koskisi vauvakastetta niin silloinhan opetuslasten olisi pitänyt kastaa vauvojakin, näin ei Raamatussa tapahdu joten vauvakaste itsessään ei ole oikea Raamatullinen kaste.

      Jeesus käski julistaa parannusta Hänen nimessään syntien anteeksi saamiseksi:

      Luuk. 24:47
      ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

      Jeesus vielä sanoo selkeästi ettei ilman parannusta pelastuta:

      Luuk. 13:5
      Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.”

    • Ari

      1) Ensinnäkin Matteuksen kasteopista.

      Tunnetko ainoataan kansaa jossa ei ole vauvoja?

      Minä en tunne, joten väännät KANSA -sanan vääräksi.

      Jo Rabbi Hillel perusteli sitä että KAIKKI on kastettava Punaisen meren ylityksellä. Tämän on hänen pojanpoikansa Gamaliel opettanut Paavalille, joka kirjoittaa siitä, miten noin Helsingin kokoinen väkimäärä sai kasteen. Ja huomaapa tämä KAIKKI saivat kasteen. Siis vauvoja ei jätetty Egyptiin orjuuden valtaan, vaan ne otettiin mukaan matkalle kohti luvattua maata.

      1.Korinttolaiskirje:

      10:2 ja saivat KAIKKI kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä

      2) Juutalainen kääntymyksen kaste vaati edellytyksekseen

      – rabbin piti antaa lupa kasteeseen

      – kastettavilla perheillä piti olla kummit, jotka huolehtivat oikeaan elämäntapaan pyhän kansan jäsenenä

      – koko perheessä kaikki piti kastaa, vauvasta vaariin, isovanhemmat, kaikki pojat perheineen ja kaikki heidän lapsensa, talon palvelusväki sekä nurkissa asuvat kerjäläiset. Jos yksikin ajateltiin jätettäväksi kääntymyksen ulkopuolelle, niin ketään ei saanut kastaa. Ei voitu sallia sellaista että joku pahojen henkien vallassa oleva olisi jäänyt Jumalan pyhittämän perheen sisälle heidän Jumalan pyhittämää elämäänsä saastuttamaan. Kastamatonta pidettiin saastaisena.

      Perhe siis sai Pyhän Hengen lahjana.

      Pietari jatkaa tätä perinnettä sellaisenaan kansallisessa suurjuhlassa pitämässään juhlasaarnassaan.

      ” — kaste —- NIIN te saatte Pyhän Hengen lahjan — lapsillenne —-” Ap.t. 2:38-39.

      – kasteen saanut perhe aloitti elämänsä kokonaan alusta alkaen, meidän aikamme matematiikan mukaisesti sanoen ”nollapisteestä”, tuon ajan matematiikan mukaisesti ”yhden päivän vanhana” eli siis kokonaan uudelleen alusta. Kaste siis antoi UUDESTISYNTYMÄN.

      Paavalin kirje Kreetan piispa Tiitukselle jatkaa tätä perinnettä sellaisenaan

      Tiituksen kirje:

      3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

      3) Kuvitelmasi siitä etteivät apostolit muka olisi kastaneet lapsia on peräisin vasta Hubmeierin vääristelyistä vuosilta 1525-27. Alkukirkon elämään kuului kokonaisten perheiden kastaminen.

      1.Korinttolaiskirje:

      1:16 Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan;

      Maailman vanhin opas siitä miten kaste järjestetään antaa ohjeeksi sen että ensiksi kastetaan lapset ja vasta sen jälkeen aikuiset. Sinun vääristelyjesi mukainen käytäntö ei olisi antanut tällaista ohjetta.

      Maailman vanhin kasteikää käsitellyt kirkollinen kokous otti kantaa erääseen esitykseen, että vauvan kaste voitaisiin siirtää seuraavaan viikkoon samalle päivälle, siis ”kahdeksanteen päivään”, aikaisemman apostoleilta perityn tavan vastaisesti, johon kuului että lapsen kaste toimitettiin kohta kun pappi ehti paikalle. Tämä kastekäytännön uutuus torjuttiin. Lapsi piti ottaa pelastuksen osallisuuteen kohta, kun se vain oli mahdollista.

    • Matias Roto kuinka sovitat oppisi tähän päivään kun perheissä ei kaikkia kasteta?

      Miksi sumessa on mahdollista lla perheitä joissa on kastamattmia ja kastettuja?

      Miksi vanhemmilla n päätäntä valta kastetaank vauva vai ei, eikö kaste lekkaan täysin Jumalan työ?

    • Ari

      4) Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen sanankäytössä parannuksen tekeminen on JEESUKSEN OPETUSLAPSEKSI tuleminen. Näin siis sen sisältö on aivan sama kuin Matteuksen evankeliumissa kerrottu opetuslapseksi tekeminen eli se siis tapahtuu pyhän kasteen sakramentin välityksellä. Kaste ojentaa parannuksen. Kasteen vaikutus on koko elinajan kestävä ja sen vaikutus ulottuu aina ikuisuuteen asti. Ilm 7 luvussa kerrottu lukematon väkimäärä on päässyt perille saamansa kasteen ansiosta. ” Ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä”, kertoo juuri tästä kasteen antamasta pelastuksesta.

    • Ari

      5)

      Pelastus on yksistään Jumalan työ ja se ojennetaan kasteen välityksellä.

      Vanhemmilla on vastuu lapsistaan. Jos he jättävät lapsensa kastamatta, niin he jättävät lapsensa pelastuksen ulkopuolelle. Sellainen ei ole aitoa rakkautta lapsiaan kohtaan.

      6)

      Huomaa että vanhempien valta päättää lapsistaan ja Jumalan suvereeni valta kaikesta taivaassa ja maan päällä eivät liiku samalla loogisella tasolla. Niitä ei voi panna vastakkain asettamallasi tavalla.

      7) Kirjoitusvirheitä voi tulla kenelle tahansa. Ei niihin kannata takertua ellei koko asia siitä muutu. Toisinaan puhelimessani oleva ”autokorrektio” tekee aivan hassuja muutoksia. Välillä saa naureskella syntyneitä hassuja juttuja. Joskus on korjattava, kun viesti muutoin jäisi epäselväksi.

  2. Matias Roto mitä tarkoitat:””Huomaa että vanhempien valta päättää lapsistaan ja Jumalan suvereeni valta kaikesta taivaassa ja maan päällä eivät liiku samalla loogisella tasolla. Niitä ei voi panna vastakkain asettamallasi tavalla.””

    Siis jos kaste olisi täysin Jumalan työtä niin eihän ihminen sitä voisi estää, eihän?

    Miten tuon voi sanoittaa esittämälläsi tavalla, en todellakaan ymmärrä?

    Onko Jumalan tahto että kaikki ihmiset pelastuvat, jos mielestäsi on niin miksi vanhemmat ensinnäkin voivat jättää vauvansa kastattamatta ja toiseksi miksi maailman kaikkia vauvoja ei kasteta?

    • ”Siis jos kaste olisi täysin Jumalan työtä niin eihän ihminen sitä voisi estää, eihän?”

      Hyvän ja pahan välinen taistelu käydään loppuun asti tässä ajassa. Jeesus on antanut kaste- ja lähetyskäskyn. Ihmiset voivat olla tottelemattomia. Näin on loppuun asti. Nyt näemme, että uusi pakanuus valtaa alaa myös Suomessa. Nimiäisten suosio kasvaa, kasteen merkitystä ei ymmärretä.

      Pahan valta kasvaa erityisesti siellä, missä kasteista luovutaan. Elämme luopumuksen aikaa ristin lippua kantavissa maissa pohjolassa. Se on surullista.

    • Ari

      Kaste on Jumalan antama käsky opetuslapseuttamista varten.

      Lapsen kastamisesta kieltäytyminen on jumalattomuuden syntiä. Ollaan tottelemattomia Jumalan antamalle käskylle.

      Se, että seuraat Hubmeierin 1525-27 keksimää oppia ei vapauta sinua tästä vastuusta vaan pahentaa vain koska levität tottelemattomuutta Jumalan antamaa käskyä vastaan. Etkö ymmärrä että kapinoit Jumalaa vastaan.

    • Ymmärränkö oikein kun saan sen käsityksen että toisen ihmisen synti vaikuttaa toisen ihmisen pelastukseen eli toisen ihmisen synnin takia toinen ei pelastu (vanhemmat jättävät kastattamatta vauvansa)?

      Kysymys nyt teille, Kari Paukkunen ja Matias Roto, pelastutteko ilman parannuksen tekoa?

      Luuk. 13:5 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.”

    • Olen tehnyt Jeesuksen määräämän parannuksen, jota hän tarjoaa koko maailmalle.

      Uskon evankeliumin Jeesuksen veren voimasta sekä itseni että koko maailman syntien edestä. Minut on kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Raamatun mukaan minulla on kristillinen usko. Jeesus on lunastanut minut omakseen. Muuta pelastajaa ei ole taivaassa eikä maan päällä.

      Jeesus kehottaa tekemään parannusta myös pahoista ajatuksista. Jos ihminen vakuuttaa sydämensä olevan aina puhdas, ja esittää oman sydämensä puhtauden vakuudeksi Jumalan edessä, niin hänen vanhurskautensa ei ole enempää eikä vähempää kuin fariseusten vanhurskautta, jonka Kristus jyrkästi tuomitsee.

      Kristus yksin on minun uskoni alkaja ja täyttäjä, vanhurskauteni, pelastukseni perusta. Hän, ei kukaan muu.

  3. Ari

    Aivan turhaan uudelleen ja uudelleen kyselet samaa asiaa. Olen jo useasti, ties kuinka monta kertaa, kertonut sinulle, että minut liitettiin Jumalan yhteyteen, kun uudestisynnyin hänen lapsekseen jo 23.4.1944. Silloin Jumalan sanan mukaisesti sain Pyhän Hengen lahjan ja HÄNEN takiaan osallisuuden uskosta Jeesukseen, kun minut liitettiin hänen ruumiiseensa eli pyhään kristikuntaan eli siis kirkkoon.

    • Ari

      Koko oppisi on vääristynyt siksi, ettet ymmärrä kastetta uudestisyntymän pesuksi, joka antaa Pyhän Hengen lahjan.

      Kirkkoisä Tertullianus opettaa että vain pysymällä kasteen veden välittämässä armossa ihminen elää Jumalalle.

      ”Me pienet kalat synnymme vedessä seuraten Kalaamme Jeesusta Kristusta, emmekä pelastu muuten kuin pysymällä vedessä. ”

      Vanhana aikana monissa Raamatun käsikirjoituksissa Uuden testamentin kirjana säilynyt Hermaan Paimen sanoo kasteesta että itsessämme olemme kuolleita ja pääsemme Jumalan elämän yhteyteen vain kasteessa.

      ”He astuvat veteen kuolleina ja nousevat siitä elävinä. ”

      Martti Luther puhuu siitä, miten kaste vaikuttaa koko elämään ja antaa kaiken mitä hengelliseen elämään tarvitsemme.

      ”Kaste antaa jokaiselle kristitylle koko elämän ajaksi riittämiin oppimista ja harjoittamista. Hänellä on jatkuvasti täysi työ uskoa lujasti se, minkä kaste lupaa ja vaikuttaa: voitto Perkeleestä ja kuolemasta, syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, Kristus kaikkinensa ja Pyhä Henki lahjoinensa.”

      Augsburgin tunnustus sanoo:

      ”Lapset tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta annettaisiin Jumalan huomaan ja näin otettaisiin Jumalan armoon.”

      Kaikissa näissä on sama ääni kuin Ensimmäisen Pietarin kirjeen sanoissa: ” KASTE PELASTAA. 1. Piet. 3:21.

    • Matias Roto mikä seuraavassa oli huonoa kielenkäyttöä, sekö että tuon juliki mitä ajattelen?

      Matias Roto siis Jeesuksen sanat eivät koska sinua kun sinulla on Lutherin sanat joilla pelastut, vai pelastutko sittenkään?

      Mietippä Lutherin lupaamaa kasteen syntien anteeksi saamista, voiko siihen luottaa että kaikki synnit saa anteeksi?

      14 Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
      15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.(Ilm.22)

      Tuossa Jeesus selkeästi sanoo ketkä ovat ulkopuolella, kuulutko heihin jotka valhetta (Lutheria) rakastavat?

    • ”14 Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin! 15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.(Ilm.22)”

      Minun vaatteeni on pesty Karitsan verellä.

    • Kari Paukkunen kuinka se on tehty?

      Huomaa verbin muoto ”pesevät” siis ei toinen pese vaan itse.

    • Ari

      Tuo vaatteiden pesusta puhuva kreikan sana πλύνοντες, plynontes, PARTISIIPPI MUOTO. Se siis kertoo siitä että hänen kasteensa saa vaikuttaa hänessä. Hän siis elää kastetun ihmisen elämää.

      Muutoin olen sitä mieltä että olet sattunut valitsemaan sellaisen kohdan Ilmestyskirjasta, joka nimenomaan puhuu kasteen varassa elämisen välttämättömyydestä, jotta ihminen voisi päästä perille taivaan kotiin.

      Ilmestyskirjassa kaikki ne kohdat, jotka puhuvat valkeasta vaatteesta, puhuvat nimenomaan kasteesta. Valkea vaate eli alba eli kastepuku kertoo kautta koko Ilmestyskirjan kasteen armosta ja sen antamasta ikuisen pelastuksen osallisuudesta.

    • Ari

      Nyt jätit pois nuo typerät sanakäänteesi, joten voin jättää julkaisusi näkyviin ja vastata väitteisiisi.

      Saatan todeta, että se mitä lausut Lutherista on pelkkästään ymmärtämättömyyttäsi lausuttua virhearviota.

      Lutherin tulkinta Raamatun sanasta on mikroskooppisen tarkkaa, koska hän lyhyen filosofian professuurin jälkeen oli nimenomaan Raamatun selitysopin professori. Sitä samaa ei voi sanoa sinun tulkinnastasi, joka useinkin liitelee valovuosien etäisyydellä raamatunkohtien täsmällisestä merkityksestä.

      Juuri siksi, että seuraan eksegeetin täsmällisyydellä Jeesuksen opetusta, saa minut ottamaan etäisyyttä sinun virheellisistä raamatun sanoman vinoon vääntämisistäsi.

      Mielestäni syytät Lutherin opetusta tavalla, jossa moitteesi kohdistuukin Jumalaan ja hänen rajattomaan armoonsa. Syytät Jumalaa hänen liian avarasta armostaan. Toimit kuin Joona Niniven luona. Joona 4 luku.

      Sanasi: ”Mietippä Lutherin lupaamaa kasteen syntien anteeksi saamista, voiko siihen luottaa että kaikki synnit saa anteeksi?” kertovat sinun toimivan kuin käärme paratiisissa, vaikuttaa kuin kylväisit epäuskoa Raamattua ja Jumalaa vastaan.

      Kaste antaa eloon virkoamisen kuolleille:

      Jesaja:

      26:19 Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.

      Kaste antaa syntien anteeksiantamuksen ja pelastuksen uskon yhteyteen:

      Markuksen evankeliumi:

      1:4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.

      16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

      Pietarin helluntaisaarnassa ei ollut minkäänlaista syrjintää kasteen antamalle syntien anteeksiannolle, ei ikärasisimia eikä muitakaan epäuskon luomia typeriä rajoituksia.

      Apostolien teot:

      2:38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, NIIN te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      Paavali kertoo että Jeesuksen KOKO PELASTUSTYÖ sekä ristin sovitus että ylösnousemuksen tuoma voitto lahjoitetaan meille kasteen sakramentissa.

      Roomalaiskirje:

      6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

      6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

      Paavali sanoo että kaikki epäuskoisen ihmisen luomat rajoitukset on täydellisesti poistettu kasteen toimituksesta. Kasteen lahja kuuluu KAIKILLE ilman ikärasismia tai muita sosiaalisia ennakkoluuloja. KRISTUKSEN RUUMIS = KIRKKO.

      1.Korinttolaiskirje:

      10:2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä

      12:13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

      Kasteessa meidän elämämme on liitetty Kristuksen yhteyteen. Kastepuku kertoo siitä että meidät on kristustettu pyhässä kasteen vedessä.

      Galatalaiskirje:

      3:27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.

      Kaste liittää meidät ainoaan oikeaan Jumalaan ja oikeaan uskoon. Usko on meidän yhteinen uskomme. Usko on YKSI.

      Efesolaiskirje:

      4:5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;

      Pelastus ei pätkänkään vertaa riipu meistä itsestämme, vaan se annetaan kasteen välityksellä. Kaste liittää Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

      Kolossalaiskirje:

      2:12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.

      Tässä on se kohta, missä epäuskosi tähden olet kerta toisensa jälkeen kieltäytynyt ottamasta Raamatun sanaa todesta, kun väität ettei kaste muka pelasta, vaikka se selvästi tässä sanotaan: VESI PELASTAA KASTEENA.

      1.Pietarin kirje:

      3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena – joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta – Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

    • ”Huomaa verbin muoto ”pesevät” siis ei toinen pese vaan itse.”

      Minä en ole pessyt mitään. Jeesus Kristus, minun Herrani ja Vapahtajani on pessyt minun vaatteeni omalla pyhällä sovinto-verellä Golgatalla.

      Sinä peset itse syntisi?

  4. Matias Roto toteat:””Lutherin tulkinta Raamatun sanasta on mikroskooppisen tarkkaa””

    Siis miksi luterilainen maailman liitto pyysi anteeksi sitä että Luther oli antanut ns ”Raamatulliset” perusteet ns ”uudestikastajien” vainoille?

    Onko ns ”uudestikastajien” vainot Raamatullisia?

    Ps huomaa ettei Raamatun sana ole muuttunut Lutherin ajoista tähän päivään vaan on pysynyt samana.

    • Ari

      1)

      Muuttuneissa tilanteissa ne Lutherin sanat, jotka alkuperäisessä tilanteessaan pyrkivät väkivaltaisen kapinan haittavaikutusten vähentämiseen, joutuivat myöhemmässä vaiheessa uudentyyppiseen käyttöön, kun niitä käytettiin pienen uusia oppeja opettavan ryhmän syrjimiseen. Tuon muuttuneen käytön takia anteeksipyyntö oli paikallaan.

      2)

      Koska Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, niin myös Hänen sanansa on ikuinen.

      Näin ollen sama alkuperäinen koko perheen pelastuminen kasteen välityksellä on yhtä voimallinen nykyisin kuin aikoinaan apostolien aikana ja myös uskonpuhdistuksen aikana.

      Yhä edelleen on voimassa Pietarin sana että kaste antaa syntien anteeksiannon ja Pyhän Hengen lahjan myös lapsille jotka kastetaan yhtä aikaa vanhempiensa kanssa tai yksistään perheeseen syntyneelle lapselle annettava kaste kun perhe jo aikaisemminkin on saanut kasteen.

      Joten älä hyvä ihminen kuvittele että tuo Pietarin sana olisi jäänyt tyhjäksi sanahelinäksi. Se on yhä yhtä voimallinen saamaan aikaan sen mitä se lupaa, elikä täydellisen syntien anteeksiannon ja Pyhän Hengen lahjan.

    • Matias Roto ei ns ”uudestikastajien” vainossa ollut kyse kapinasta, sen tietänet itsekkin. Siis onko Lutherin antamat ns ”Raamatulliset” perusteet vainoille oikeita?

      Tuot koko ajan uudestaan ja uudestaan esille Pietarin sanoja vääristellen eli et huomioi ollenkaan että Pietri sanoo ”tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen” siis unohdat parannuksen, kuuljoita oli paljon enemmän kuin kolme tuhatta eli suurin osa ei tehnyt partannusta eikä näin ollen kastettukaan, miksi?

    • Ari

      1) Tekstin ymmärtämisestä

      Sinä sotket tavoitteen ja sen saavuttamisen välineen.

      Tavoite on pelastuksen osallisuuteen pääseminen eli siis parannus.

      Tämän päämäärän saamiseksi piti päästä kasteesta osalliseksi. Tämä kaste sitten antoi syntien anteeksiannon ja Pyhän Hengen lahjan.

      Sinulta puuttuu tekstin ajatuksen ymmärrys. Siksi väärät opit ovat vieneet sinut harhaan.

      2) Oletpa pahanpäiväisesti tullut harhautetuksi historian ymmärryksessäsi.

      Miksi kieltäydyt myöntämästä talonpoikaiskapinan 1524 – 1525

      johtaneen 100 000 – 200 000 ihmisen kuolemaan.

      Tämän kansannnousun johton pyrkineitten joukossa oli anabaptistisen opin keksijä Hubmeier. Hänet tuomittiin nimenomaan kapinallisena kuolemaan. Nimenomaan kapinallisen leima oli syynä että anabaptistit pysyivät ”maan alla” aina 1600 -luvun puolelle asti.

    • Ari

      3) Tuo kasteen saamisen kehottava verbi on muodoltaan PASSIIVI. Kastetuksi tuleva ei itse vaikuta kasteen saamiseen pienimmässäkään määrin. Kasteen varsinaiseen antiin eli sen antamaan lahjaan kasteen alusta sen loppuun asti tapahtuman teon ainoa vaikuttaja on yksin Jumala.

      βαπτισθήτω , baptisthētō, englanniksi be baptized, V-AMP-3S .

    • Ari

      Olen lukenut niin monia kirjoja tuosta ajasta, ettei niitä kannata edes ruveta luettelemaan tällaisella sivustolla, missä on pakko keskittyä vain muutamaan näkökohtaan.

      Viittaat SLEY:n sivustolta artikkeliin, jonka kirjoittaja on teologian tohtori, joka on ollut opettaja sekä Karkun opistossa että yliopiston dosentti.

      Saksa liekeissä: Luther ja talonpoikaissota – Erkki Koskenniemi

      Teksti on hyvä johdatus tuon ajan olosuhteisiin. Esimerkiksi viittaus Zwickaun profeettoihin on ihan hyvä. Hehän kielsivät sekä Raamatun sanan että henkilökohtaisen uskonelämän. Heille tärkeintä oli jonkinlainen hengen sisäinen valistus. Tulos oli sen mukainen, levottomuuksia ja sen vaikutus Münzeriin, josta tuli kapinan johtaja.

      Toki noin pieneen tilaan ei saa tuotua esille kaikkea. Niinpä esimerkiksi Hubmeieri ei mahtunut tähän juttuun.

      Siinä ei myöskään voitu ottaa esille sellaisia uudenpia tutkimuksen teorioita, kuin se että joidenkin laskentatapojen mukaan kapinan tuhot nousivat jopa 200 000 väkivaltaiseen kuolemaan johtaneeseen kaatuneitten tai tapettujen määrään.

      Lutherin ajan Saksan kysymyksiä on suomen kielellä käsitellyt ansiokkaasti professori Kaarlo Arffman.

      https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/kaarlo-arffman

    • Matias Roto siis et voi näyttää yhtään kirjoitusta jossa mainitsemasi Hubmeier liitetään kapinaan, outoa, siis olisiko sitten aiheellista lopettaa ko ”jankutus”?

      Eikö paremminkin Lutherin johtajuus kapinan synnyssä olisi kertomisen arvoinen ja vielä hänen toimintansa yleensä koko kapinan aikana?

    • Ari

      Erität täysin mielettömiä väitteitä.

      Ennen talonpoikaiskapinaa Luther yritti puolustaa talonpoikien näkökulmia ruhtinaille saadakseen nämä ymmärtämään yhteiskunnassa vallitsevat ongelmat. Tarkoituksena oli saada näin aikaan sellainen ilmapiiri jossa RAUHA voitaisiin saavuttaa väestöryhmien sovitellessa yhteisten asioiden hoidossa.

      Sen sijaan hän mitä voimakkaimmin varoitti talonpoikia kapinaan ryhtymisestä. Eräässäkin tilanteessa 1523 hän joutui pakenemaan henkensä edestä kun väkijoukko kieltäytyi kuulemasta varoituksia kapinointia vastaan.

      Kun kapina oli alkanut niin silloin muutamat kapinalliset käyttivät Lutherin sovintoesityksiä muka kannanottoina talonpoikien kapinan tukemisesta, mutta vaikenivat kokonaan Lutherin ehdottomalle EILLE kapinaan ryhtymistä vastaan.

      Kun sitten kapinalliset ryöstivät, raiskasivat, tappoivat ja muutoinkin hävittivät väkeä, Luther kirjoitti kirjoituksen, jossa vetosi ruhtinaisiin, jotta nämä lopettaisivat tuon yhteiskuntaa tuhoavan rosvojoukkomaisen porukan riehumisen niin, että tavalliset ihmiset voisivat elää rauhassa ja turvallisesti omassa maassaan.

      Tämä kirjoitus oli sitten muutamien kapinallisten mielestä kapinallisten hylkääminen ruhtinaitten käsiin. Nämä sanoman vääristelijät eivät ymmärtäneet, että Lutherin ainoa tavoite oli RAUHAN saaminen yhteiskuntaan, kun pahantekijät saadaan torjuttua pahaa tekemästä.

      Höpötyksesi Hubmeierin ”pulmuseksi” tekemisestä kumoutuvat siihen, että Hubmeieria pidettiin niin vakavana kapinallisena, että itse Saksan keisari antoi hänestä etsintäkuulutuksen. Kun tämä sitten tavoitettiin niin kuolemantuomio pantiin täytäntöön 10.3.1528.

      Hölöttämisesi sijaan sinun kannattaisi lukea tuon ajan historiaa edes muutaman asiaa tuntevan tutkijan teoksesta. Tämä aivan siitä syystä, että tuon ajan tapaukset tunnetaan erittäin yksityiskohtaisesti. Kuten muuan eturivin historian tutkija Teemu Kakkuri mainitsi, niin tuon talonpoikaiskapinan tapaukset tunnetaan niin tarkoin, että kaikki on selvää päivä päivältä tarkkuudella.

    • Matias Roto olivatko kapinalliset vauvakastettuja?

      Siis kun et tuo lähteitäsi esille niin kyllä kirjoittamasi on myös ”hölötystä”, siis ymmärrän kyllä että Hubmeier murhattiin esivallan toimesta mutta se ei liittynyt talonpoikaiskapinaan.

      Ymmärrän kyllä Lutherin roolia välittäjänä vaikeassa tilanteessa, mutta hän ei kuitenkaan itse ymmärtänyt mitä evankeliumin ”keskinäinen rakkaus” tarkoittaa.

    • Ari

      Miksi toimit katujengien ohikulkijoille herjoja huutelevien tyyliin perättömiä kannanottojasi julki heitellen. Lukisit edes muutaman tuossa viitteessäni mainituista professori Arffmanin Lutherin ajan saksalaista yhteiskuntaa kuvaavan teoksen, niin sinulle ehkä selviää kuinka surkeaa sinun käsityksesi tuon ajan tapahtumista on.

      En edellytä että sinun pitää käydä vuoden mittainen seminaari oppiaksesi Lutherin ajan saksan kieltä tai että sinun pitäisi kirjoittaa akateeminen paperi näyttääksesi osaamisesi tuon ajan ajattelutavasta. Itse olen nämä tehnyt. En myöskään edellytä, että sinun kotikirjastossasi pitäisi olla monta tuhatta nidettä saksankielistä kirjallisuutta. kuten minulla sattuu olemaan.

      Mutta edes sen verran aivan alkeellisinta oppimisen periaatetta sinun pitäisi noudattaa, sellaista ettet hölötä mitä sylki suuhun sattuu tuomaan, kun sinulle yritetään puhua tutkimukseen perustuvaa asiatietoa.

    • Matias Roto mitä on ”tutkimuksesi” kun kerran et tuo lähteitäsi esille, siis suollat omiasi jostain kumman syystä, haluat yhdistellä asioita vaikka ne eivät ole keskenään tekemisissä, miksi?

    • Ari

      Olen edellä jo aikaisemmin viitannut professori Arffmanin tutkimuksiin.

      Oletko sokea kun et ole huomannut viittaustani hänen tuotantoonsa.

      Puhut siis puuta heinää väittäessäsi etten muka ole osoittanut sinulle vihjeitä ottaa asioista selvää.

    • Ari

      Nimenomaan asiaa ymmärtävien tutkimusten tuloksena tuo on tullut esille.

      Ja huomaapa tuo, että Hubmeier PYRKI PÄÄSTÄ JOHTAJAKSI.

      Mutta epäonnistui tässä pyrkimyksessään, koska Müntzer on vetävämpi johtajaksi.

      Mutta toisin kuin kuvittelet niin ei noin suurta rosvolaumojen tyyliin kulkevia porukoita voitu panna liikkeelle vain siten että yksi ainoa ihminen olisi ollut niitä ohjaamassa. Siinä tarvittiin monia pienempiä pomoja.

      Miksi heittäydyt vetelehtijäksi etkä halua opiskella asiaa. Eivät nuo tapahtumat ole minkään pikkukahinan kuvauksia vaan suurien pahantekojen ja surmatekojen kuvausta. Muista että kuolleitten määrä on tutkimusotteesta riippuen

      100 000 – 200 000 kuollutta.

      Joten miksi heittäydyt laiskuriksi kun pitäisi ottaa asioista selvää?

      Jos alkuperäisiä lähteitä haluat niin mene hakemaan Saksan arkistoista.

    • Matias Roto siis en löydä pienellä ”tutkimisella” Hubmeierin yhteyttä talonpoikais kapinaan, eikö hänen tapettu juuri vauvakasteen kieltämisen ja ns ”uudestikastamisen takia?

    • Ari

      Tuo hänen keksimänsä uusi oppi oli nimenomaan yhteiskunnan johtajia vastaan suunnatuksi protestiksi kehitetty.

      Kaikkien aikojen ensimmäinen anabaptistinen kaste tammikuussa 1525 oli suunnattu protestiksi Zürichin kaupunginraadin päätökselle.

      Sen jälkeen Hubmeieri meni mukaan tähän tyyliin ja pääsiäisenä 1525 kastoi uudelleen omassa seurakunnassaan noin 300 ennestään kastettua. Hän käytti maitokannua kastemaljanaan. Vasta tämän jälkeen hän alkoi kirjoittaa teoksia vuosina 1525 – 1527, joissa useampia raamatunkohtia vinoon vääntäen kehitti anabaptistisen kasteopin.

      Koskaan aikaisemmin koko maailmanhistoriassa kristikunnassa ei ollut esiintynyt mitään vastaavanlaista oppia.

    • Matias Roto siis ajatteletko että kun ajoi vauvakasteen hylkäämistä niin olikin samalla talonpoikaiskapinassa mukana?

      Eikö teoriasi mukaan Lutherkin kuulunut tuohon samaan sakkiin eikö hänkin noussut esivaltaa vastaan?

    • Ari

      Voi surku sun tietämättömyyttäsi. Miksi harhojaan esitelleet historian vääristelijät ovat vieneet ajatuksesi mielikuvitusmaailmoihin.

      Panet tapahtumien kulun päälaelleen väitteelläsi missä sanot: ”— siis ajatteletko että kun ajoi vauvakasteen hylkäämistä niin olikin samalla talonpoikaiskapinassa mukana?”

      Ensinnäkin. Valtion virallisen uskonnon vastaiset käsitykset olivat samalla kapinaa yhteiskuntaa vastaan. Siihen aikaan sellainen kuvitelma, että uskonto muka olisi henkilökohtaisen ratkaisun asia oli täysin yhteiskunnallisesti mieletön haihattelu.

      Toiseksi. Kastetta käytettiin yhtenä keinona yhteiskuntaa vastaan osoitetun protestin välineenä. Ensiksi tämä tuli esille siinä, että muutamat jättivät lapsensa kastamatta. Nuo ajattelivat että se on sellainen keino, jolla ei tee vahinkoa toisia ihmisiä kohtaan, mutta kuitenkin protestoi voimakkaasti yhteiskuntaa vastaan.
      Tästä Luther varoitti ankarasti, koska tuolla tavoin lapsi jätettiin pelastuksen ulkopuolelle.

      Seuraava aste oli sitten se että muutamat ottivat uuden kasteen haluten yhä tehokkaammin protestoida yhteiskuntaa vastaan.

      Noiden protestoijien logiikka oli sinun logiikkasi vastakohta. Sinä lähdet kuvitelmasta että ensiksi oli käsitys lapsikasteen kieltämisestä ja sitten vasta kapinointi. Tuon ajan protestoijien logiikka oli se, että ensiksi oli protesti ja lasten kastamisen jättäminen oli vain tuon protestin yksi välineistä. Se oli lasten uhraaminen iankaikkiseen kadotukseen ja sotajoukoilla kapinointi oli ajallisen vahingon tuottamista ympäröivälle yhteiskunnalle.

      Täysin historian tuntemuksesi alle nollan arvoista, kun menet väittämään: ”Eikö teoriasi mukaan Lutherkin kuulunut tuohon samaan sakkiin eikö hänkin noussut esivaltaa vastaan?”

      Miten saatat väittää mustaa valkeaksi ja valkeaa mustaksi. Niin ymmärtämättömän virheellinen on väitteesi. Lutherhan vastusti talonpoikaiskapinaa jo ennen kuin sitä edes oli aloitettu. Lutherin perusteluna oli neljäs käsky. Luther tulkitsi tuon niin, että sama kunnioitus kuin omille vanhemmilleen piti vallita myös koko esivaltaa kohtaan. Esivaltaa vastaan kapinointi oli sitä maailmassa olevaa järjestystä vastaan että esivallalle piti antaa kunnioitus, jotta yhteinen elämä maailmassamme ylipäätään olisi mahdollista. Yhtä lailla välttämätöntä kuin vanhemmat ovat lapsilleen, esivalta on välttämätön yhteisen elämän turvallisuuden takaamiseksi.

    • Matias Roto minäkö väitän mustaa valkoiseksi, siis hetkinen eikö Luther hyväksynyt ruhtinaitten toimet kun nämä erosivat (kaoinoivat) esivaltaa vastaan?

      Ohitat Lutherin toimet kokonaan ja pidät niitä oikeutettuina vaikka niistä alkoi juuri talonpoikaiskapina ja ruhtinaitten eroaminen keisrin alaisuudesta joka johti sitten sotiin.

      Siis kirjoittamasi ”” Valtion virallisen uskonnon vastaiset käsitykset olivat samalla kapinaa yhteiskuntaa vastaan”” osoittaa juuri Lutherin kapinoineen yhteiskuntaa vastaan, selkeästi.

      Logiikkasi on täydellisen puolueellinen eli et ”näe” Lutherissa mitään vikaa vaikka juuri hänen ajatuksensa olivat valtion virallisen uskonnon vastaisia?

    • Ari

      Kuvailusi muka Lutherin kapinoinnista on kaiken historian tuntemattomuutesi tuottaman sekasotkun selkein näyte.

      Miksi kuvitelmasi tuon ajan tilanteesta on kuin juopuneen tai huumeitten vallassa olevan hörhöilyä.

      Olisi viisaampi jos et alkuunkaan kirjoittaisi kuin se, että menet sekottamaan käsitteet näin perinjuurin nurinniskaisiksi.

      En lähde edes kommentoimaan tekstiäsi koska se on alusta loppuun saastaisen vääristelyn tartuttamaa.

    • Ari

      Jos et olisi laiskotellut koulusi historian oppikurssin ääressä, niin olisit jo aikoja sitten ymmärtänyt miten kuvittelusi uskonpuhdistuksen ajan kirkollisesta elämästä ovat vääristyneitä.

      Otetaanpa esimerkiksi Hjalmar Holmquist. Kyrkohistoria. 2. Nyare tiden. Andra upplagan. Stockholm 1931.

      Kertoo miten kapinallinen asenne ei suinkaan loppunut Hubmeierin teloitukseen, vaan sitä jatkui vielä pitkään jälkeenkinpäin.

      Alleviivaan sanat ”kastajaliikkeen keskus” ja ”asein levittää uutta jumalanvaltakuntaa”.

      Sitaatti sivulta 62: ”— Jan Matthijsz. Denne begynte 1533 lära, att det nya gudsriket skulle upprättas med svärd. Därmed sammanflätades Hofmanns apokalyptiska gudsrikestanke med Münzers idé om den sociala revolutionen på religiös grund. — Matthijsz utsände apostlar över hela Holland och in i Westfalen till Münster. Det blev dörarerörelsens centrum. Dit begav sig slutligen Matthijsz slälv för att därifrån med vapen utbreda det nya gudsriket. ”

    • Ari

      Oliko uudestikastajain väkivalta

      100 000 – 200 000 ihmisen kuolemaan johtanut talonpoikaiskapina vuosina 1524 – 25 mielestäsi oikein? Entä oliko oikein uudestikastajain oppi siitä, että aseilla perustetaan taivasten valtakunta maan päälle oikein?

      Tässä on sinulle vastaus kysymykseesi.

      Miksi et huomaa sitä historiallista todellisuutta minkä keskellä tuohon aikaan toimittiin.

      Muista että kuolemanrangaistus oli tuohon aikaan käytössä sellaisia vastaan, jotka kapinoinnillaan aiheuttivat suurten ihmismäärien kuoleman.

    • Ari

      Jotta huomaisit ettei pasifismi ole baptistien keskuudessa yleisesti vallassa voimme ottaa esimerkiks pari USA:n presidenttiä, jotka ovat olleet baptisteja:

      Harry S. Truman (8.5.1884 – 26.12.1972, USA:n 33. presidentti 1945–1953. Hän oli yksi NATO:n perustajista. Hän myös johti USA:n Korean sotaan Etelä-Korean avuksi.

      William Jefferson ”Bill” Clinton 19.8.1946 , USA:n 42. presidentti 1993–2001. Hän järjesti mm. USA:n sotilaallisen operaation Bosniaan ja Kosovoon. Hän myös järjesti NATO:n leviämisen useampaan entiseen Varsovan liiton maahan.

      Joten voisit avata silmäsi näkemään elämän realiteetit niin ettet anna omien ennakkoluulojesi viedä sinua harhaan historian totuutta kieltämään.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25