Rohkeus muuttaa, muuttua ja säilyttää

Ennen lomaani kirjoitin pohdintoja kirkollisesta keskustelukulttuurista sekä kirkolliskokouksesta, joka päättyi viime perjantaina. Moni asia jäi kokouksen jäljiltä vielä auki, mutta eräs Kirkolliskokouksen linjaus nousi sekä otsikoihin että vaikuttaa suoraan omaan työhöni:

”Tulevaisuusvaliokunnan mietinnön mukaan kirkon on välttämätöntä uudistaa toimintaansa perusteellisesti ja sen on pyrittävä nykyistä paremmin osallistamaan kaikkia jäseniään. Erityisesti valiokunta nostaa esiin yhteydentarpeen milleniaaleihin (26–40 vuotiaat) sekä Z-sukupolveen (alle 25-vuotiaat).

Toimintakulttuurin on valiokunnan mielestä annettava tilaa kokeiluille, ja rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset pitäisi käynnistää ja viedä läpi rohkeasti. Seurakunnissa on voitava kokeilla erilaisia toimintoja, tehdä rohkeaa arviointia ja myös luopua.

Tulevaisuusvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti kirkolliskokous päätti, että kirkko ryhtyy määrätietoisesti kehittämään yhteyksiä nuoriin aikuisiin eli millenniaali- ja Z-sukupolveen.”

Tämä on hieno linjaus ja tulevaisuudenkuva, mutta konkreettiset toimenpiteet sen toteutumiseksi ovat kirkolle suuri haaste. Seurakunnat ja seurakuntayhtymät sekä hiippakunnat ovat kovin erilaisia ja tahtotila sekä taidot asioiden muuttamiseksi varsin vaihtelevat kautta Suomen. Myöskään millenniaalit tai z-sukupolven edustajat eivät ole kaikki samasta puusta veistettyjä. Ihmisten elämäntilanteet, suhde kirkkoon sekä kokemus maailmasta eivät ole samanlaisia, vaikka eri sukupolvilla yhteisiä kokemuksia ja tuntemuksia onkin.

Kirkko onkin suuren konkreettisen toiminnallisen ja asenteellisen muutoksen edessä, jos Kirkolliskokouksen linjaus aiotaan tehdä todeksi. Tässä kohdin kysymyksenasettelu palautuu mielestäni jälleen kirkon olemukseen: Millainen kirkkomme on ja mikä on paikkamme Suomessa sekä suomalaisten elämässä? Nämä kaksi kysymystä auttavat meitä luotsaamaan konkretiaa tulevaisuuden kannalta toivottuun suuntaan millenniaaleja ja z-sukupolvea ajatellen.

Arkkipiispa Tapio Luoma sanoi viisaasti viimeisimmän kirkolliskokouksen avajaispuheessaan, että meidät on kutsuttu olemaan Kristuksen todistajina, ei julistajina:

”Meitä ei ole kutsuttu ensi sijassa julistamaan ”kristillisiä arvoja” tai niihin perustuvia mielipiteitä. Sen sijaan meidät on kutsuttu ylösnousseen Kristuksen todistajiksi, elämään todeksi identiteettiämme Kristuksen omina ja pitämään esillä evankeliumin ainutlaatuista viestiä pieniä, heikkoja ja syntisiä ihmisiä rakastavasta Jumalasta, joka haluaa pelastaa koko maailman.”

Tämän evankeliumin ydinsanoman todistamista varten olemme kirkkona olemassa. Miten evankeliumin todistaminen muuttuu käytännön toiminnaksi? Mikä kirkon elämässä on jo nyt evankeliumin todistamista tässä ajassa, mitä tulisi olla lisää ja mistä tulisi luopua, jotta Jumalan rakkaus välittyisi kirkon ja sen jäsenten kautta maailmaan? Mielestäni tästä tarpeessamme muuttaa, muuttua ja säilyttää on kyse.

Omassa työssäni Espoon seurakuntien Hengellisen elämän kehittämisen –hankkeessa pohdin työtovereideni kanssa päivittäin, kuinka voisimme kirkkona kohdata millenniaalit tai z-sukupolven ihmiset siten, että kirkko olisi heidän elämässään merkityksellinen. Arkkipiispan puheeseen viitaten pohdin siis työkseni, kuinka evankeliumi puhuttelisi, olisi läsnä ja tulisi todeksi millenniaalien ja z-sukupolven elämässä. Tällä hetkellä kuilu kyseisten sukupolvien ja kirkon toiminnan, viestinnän sekä hengellisten sisältöjen osalta on valitettavan suuri. Kyseisten sukupolvien maailmankuva tai tapa olla kirkon jäsen ei usein löydä paikkaansa kirkon nykytodellisuudesta. Mitä voimme tehdä? Sitä pohdimme hankkeessa. Kirjoitan hankkeemme löydöksistä lisää myöhemmin syksyllä.

Olin sekä työni että itseni puolesta iloinen, että Kirkolliskokous nosti millenniaalien ja z-sukupolven kysymykset ja kohtaamisen kirkon tulevaisuuden kannalta keskiöön. Työsarkaa muuttumisen, muuttamisen sekä säilyttämisen kanssa riittää. Arkkipiispan puheenvuoro antaa kuitenkin hyvin eväitä tähän työhön. Evankeliumi on kaiken ydin. Meidän tulee kuitenkin kirkossa selkeämmin määritellä, mitä Kristuksesta todistaminen meille tarkoittaa ja miten se näkyy työssämme, tavassamme olla ja puhua sekä kirkkoyhteisön ja -instituution rakenteissa.

Tarvitsemme minun mielestäni sekä teologiasta pohdintaa että käytännön tekoja kirkkomme tulevaisuutta rakentaessamme. Tässä työssä maailmanlaajuisesti tunnettu Tyyneysrukous antaa meille toivon mukaan voimaa muuttua, muuttaa ja säilyttää, jotta evankeliumista todistaminen on todellisuutta kirkossa myös tulevaisuudessa:

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

 

 

    • Vasumäki: ”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi?”

      Millä oikeudella joku pappi kuvittelee voivansa komennella toisia aikuisia ja itsenäisiä ihmisiä ilmaisemallasi tavalla saarnastuolista tai mistään muualtakaan?

    • Kosti, eihän se sinänsä väärin ole ja kaikkihan me syntisiä ollaan, ne heikoimmatkin kai.
      Mutta olettaisin, että ymmärrän mitä tarkoitan. Ihmiset tarvitsevat eri asioita, erilaista kohtaamista,
      erilaisia sanoja. Jos sinua on vaikka kiusattu ja aliarvioitu koko elämäsi ajan, niin miltä tuntuu, jos vielä pastorikin sanoo sinua syntiseksi kurjaksi, joka joutuu kadotukseen ellei tee parannusta?
      Kyse on hyvin pitkälle ihmisten tunteista ja syvimmistä asioista.

    • Korjaus: …ymmärrät mitä tarkoitan…

      Toisaalta taas, jos murhaajalle sanotaan, että kaikki hyvin, Jumala rakastaa sinua, niin jatkaako hän murhaamista hyvillä mielin?
      Kaikille ei sovi samanlainen kohtelu.

    • On se nykyään vihapuheeksi jo leimattu,,mutta silti sitä myös kuuluu apostolisen viran saarnata.

    • Kari Roos, kukaan ihminen ei ole synnitön siksi että häntä on aliarvioitu tai kiusattu. Tunnettuahan on, että entinen kiusattu usein alkaakin kiusata muita. Viha ja katkeruus on syntiä. Kaikki ovat syntisiä. Kaikille koskee sekä laki että evankeliumi.

      Kirkkoon tunkee nyt uhriutumiskulttuuri uhripisteineen ja turvallisen tilan vaatimus kuten muuallekin yhteiskunnassa. Kun oikea uhri, Jeesus Kristus, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin, on syrjäytetty, tilalle tulevat ihmiset, jotka kokevat ja tuntevat tulleensa uhreiksi. Näin oikea evankeliumi hävitetään kirkosta.

      Ei mikään estä menemästä sinne, missä tämäntapaista opetusta saa. Sillä sitähän on tarjolla paljon. Joten antakaa siis niiden, jotka haluavat tunnustaa Jumalalle syntinsä ja syyllisyytensä, saada siitä lohdutuksen ja armon Kristuksen sovitusveressä, estämättä heitä. Kuten itsekin Kari totesit, sitä saarnaa kuulee herätysliikkeissä. Ei sinne ketään pakoteta. Joten anna heidän jo vihdoin olla rauhassa.

    • Kari, lienetkö myöskään aivan ymmärtänyt, mitä tarkoitin tuolla parannuksella. Tämän ajan ihminen ei yleisesti ottaen syntiä tunne eikä halua, että häntä siitä muistutetaan. Kun lakia ei tunneta, eikä haluta tuntea ei myöskään synti ole herännyt. Kun Poikaa ei tunneta, joka on lain täyttänyt mutta häneen ei uskota, niin synti myös pysyy.

    • Kosti, taas periaatteessa juuri näin. Käytännössä tilanne ei kuitenkaan taida olla noin yksìselitteinen.
      Luulisin, että ei-uskovat ihmisetkin kyllä aika pitkälle tietävät ja tuntevat sen, mikä on väärin. Seula ei vain ole yhtä tiheä kuin konservatiiviuskovalla. Lisäksi tiede on harhauttanut ihmiset kuvittelemaan, että Jumalaa ei ole vaan sattuma ja evoluutio ja ihminen suuressa viisaudessaan hallitsevat maailmaa. Kukapa sitä paitsi haluaisi, että joku olisi koko ajan muistuttamassa, mitä teet väärin ja ”kauppaamassa” Jeesusta ratkaisuksi kaikkeen.

    • Kari, oliko Jeesus mielestäsi konservatiiviuskovainen, kun Hän totesi: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.” Mitäpä luulet, pysyykö tämä sana yhtä kauan kuin maa pysyy? Sanoohan Kristus itse: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.”

      Totean Kari aivan ystävällisesti, että Jumala on ratkaisu aivan kaikkeen. Siis aivan kaikkeen! Et siis löydä maan päältä, etkä taivaasta mitään, mitä Jumala ei suvereenisti hallitse, vaikka me makaisimme millaisen ristin alla tahansa. Sellainen osa kun meille on annettu.

      Mitä siis parannus on. Mitä se on muuta kuin elämän muuttamista, jonka saa aikaan synnit puhdistava usko ja Jumalan valtakuntaan kuulumista, jonka vaikuttaa synnit anteeksi antava armo.

    • Voitaisiin ehkä sanoa, että Jeesus oli ”perimältään” konservatiivijuutalainen, mutta opetuksissaan hyvinkin liberaali. Paikalliset ”konservatiivit” eivät yhtään ymmärtäneet Hänen ”liberaaliuttaan” ja siksi tapahtui mitä tapahtui.

    • Kysypä niiltä fariseuksilta ja lainoppineilta, jotka Jeesusta vastaan taistelivat? Jeesushan oli heidän mielestään suorastaan Jumalan pilkkaaja eli varsin liberaali heidän mielestään ja siksi Hänet piti saada hengiltä.

    • Siis, millä tavalla Jeesus oli liberaali, että hänet piti saada hengiltä. Eikö Jeesus noudattanut lakia, joka tuomitsee synnin?

  1. Miksi pitäisi uskovia saarnassa kehottaa tekemään parannus ja uskomaan evankeliumi. Juuri siksihän he ovat jumalanpalvelukseen tulleet, koska päivittäin tekevät parannusta ja uskovat evankeliumin. Ei sinne kirkkoon niin vain muita yleensä mene, kuin uskovia. Kyllä kynnys on melkoisen korkea muille. Jos joku muu sinne tulee, niin hänhän on jo tekemässä parannusta. Sen näkee siitä, että tuli ensi kertaa vapaaehtoisesti kirkkoon.

    • Eipä nämä piispa parat enää sitä ajattele, vaan kaikki muu tämän ajan ilmiöt kiinnostaa enemmän, kuin evankeliumi.

    • Olet aivan oikeassa Pekka Veli. Tuo oli minulta hieman ajattelematon esimerkki. Eihän parannus niitä koske, jotka jo uskovat häneen, joka meidät yksin uskosta vanhurskaaksi tekee. Tosin olen kyllä huomaavinani, ettei asia kuitenkaan aivan selvä ole tälläkään palstalla, koska eiväthän teot pelasta, vaan yksin usko, josta me olemme tämän tuosta kirjoittaneet välillä runsaastikin.

      Mutta huomaan, ettei tuo minun kehotukseni aivan hukkaan mennyt, kun – kimmo wallentin – näyttää asiasta hieman herkistyneen, että ”millä oikeudella…” Toten vaan sen, että Jumalan sanan oikeudella, kun sana siihen kehottaa, ettei Jumalan armo menisi keneltäkään hukkaan.

    • Kettunen: ”vaan kaikki muu tämän ajan ilmiöt kiinnostaa enemmän, kuin evankeliumi.”

      No se nyt johtuu vain siitä, että kaikki muu on kiinnostavampaa kuin kirkon tuote. Kirkon puuhat eivät taida kuulua top kymppiin, mitä nuorten kiinnostumiseen tulee.

    • Niin, kaikenlainen turhuus meitä länsimaisia ihmisiä kiinnostaa, se on fakta. Materialismi ja yltiökapitalismi ovat sekoittaneet päämme kuluneina vuosikymmeninä, mutta ehkäpä ilmastonmuutos oheis”tuotteineen” alkaa vähitellen suuntaamaan kiinnostusta tärkeämpiin asioihin.

    • Kari: ”Materialismi ja yltiökapitalismi ovat sekoittaneet päämme kuluneina vuosikymmeninä, mutta ehkäpä ilmastonmuutos oheis”tuotteineen” alkaa vähitellen suuntaamaan kiinnostusta tärkeämpiin asioihin.”

      Eikös sitä kapitaalia tarvita juuri sen ilmastonmuutoksen torjuntaan; mm. uusien energiamuotojen luomiseen, liikenteen sähköistämiseen, lämmitysjärjestelmien uusimiseen ja fossiilisista polttoaineista luopumiseen?

    • Kimmo, totta kai tarvitaan ja paljon. Rengistä on vain tullut isäntä ja rahaa kahmitaan paljon juuri moneen turhuuteen. Todellisiin tarpeisiin sitä ei kuitenkaan koskaan ole muka tarpeeksi.

  2. Pekka Veli Pesonen ja kommenttini: Oletteko koskaan tehnyt tutkimusta Jumalanpalvelusaktiivisuuteen liittyvistä suureista.

    Itse olen tehnyt, ja asiat ovat kovasti moniulotteisempaa mitä esitätte.

    Usean Ihmisten elämää kattava kirjo on katsomassa sisimmälleen toivoa, uskon vahvistumista, rukouksen asiaa poislähteneelle, omaan itseä katsovaa pohdiskelua, ja muuten hyviä ajatuksia elämälle eteenpäin.

    Tehkää tutkimusta Jumalanpalveluskokemuksesta, niin ei tarvitse uskomusten varassa olla uskoakseen mitä Ihmisten mielessä on.

  3. ”Ja kun hän aterioi hänen (Matteuksen) kodissaan, niin katso, tuli monta publikaania ja syntistä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: ’Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?’ Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: ’Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: ’Laupeutta minä tahdon enkä uhria’. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” Matt. 9:10-13

    Kuulemmeko Jeesuksen kutsun? Vai emmekö kaipaa Parantajaa?

  4. Mäkeä kun lasketaan, niin uudelleen ei mäelle pääse jollei kelkkaa käännä.
    Tätähän se parannus on, että kun joudumme erilleen vapahtajasta, niin käännymme takaisin hänen puoleensa. ”Jeesus on kaikkien ihmisten Vapahtaja ja varsinkin uskovien”. Uskovat kun tuntevat jo vanhastaan tämän Jumalan järjestämän systeemin ja osaavat kääntyä Jeesuksen puoleen aina. Uskovalla on aina tarvetta parannukseen, joten kyllä saarnassa pitää tämä puoli olla. Itse vain on jäätävä sanan alle. Muuten kuulijat eivät uskalla tulla Jumalan kasvojen eteen sellaisena, kuin ovat. Jotkut luulevat jopa, että ensin pitää itsensä parantaa. Eli tulla paremmaksi ja sitten vasta kelpaa. Parannus on oikeasti pelkästään sitä, että Pyhä Henki näyttää synnin synniksi ja silloin uskova osaa kääntää kelkkansa taas takaisin Golgatan mäkeä kohti. Pitkään uskossa kasvaneet ovat oppineet jo senkin, että sieltä sisimmästä lähtee loputtomasti sellaista, jota ei Jumalan Pyhien kasvojen eteen halua viedä. Joten parannusta tarvitsee koko uskovan olemus ja elämä. Sellaista nurkkaa ei ole, jossa ei siivoamista tarvita.
    Siksi parannus saarna on ihaninta mannaa mitä synnin rämeessä rääkätty uskon kilvoittelija voi kokea. Ai, ai miten minäkin sellaista saarnaa kovasti kaipaan aina. Jospa joku tietäisi missä sitä pääsisi kuulemaan. Mikä on sen ihanampaa, kuin saada kuulla se Raamatun lupaus, että Jumala antaa kaikki syntini anteeksi Kristuksen tähden.
    On se vaan niin ihmeellistä, ettei se koskaan tunnu joltakin vanhalta ja ummehtuneelta. Aina se on yhtä tuoretta. Aivan kuin ensimmäistä kertaa kohtaisi se suuren ja valtavan Jumalan rakkauden. Siinä kun vapautuu kaikista raskaista kuormistaan. Tulee niin mukavan vapautunut olo kun kuormat saa pois laitettua. Tämä on sitä taivaallista iloa, josta enkelitkin riemuitsee taivaissa.

  5. Vähän toivoisin konkretiaa ja selväsanaisuutta käyttämäänne kuva/kaanaankieleen… Onhan se hienoa puhua ”raamattua”, mutta todellisuus eli käytännön elämä jää aina hiukan hämäräksi.
    Periaatteessa kyllä ymmärrän mitä puhutte, mutta en itse osaa kokea enkä sanoittaa asioita noin ”hienosti”. Aina vain ihmettelen sitäkin, että mitä ihmeen kauheita syntejä te oikein päivittäin teette ja ettekö luota Jeesukseen ja Hänen työhönsä ellette kuule sitä joka päivä uudelleen. Mihin se luottamus välillä katoaa?

    • Kari: ” Aina vain ihmettelen sitäkin, että mitä ihmeen kauheita syntejä te oikein päivittäin teette ja ettekö luota Jeesukseen ja Hänen työhönsä ellette kuule sitä joka päivä uudelleen.”

      Tämähän näissä superuskovaisissa aina ihmetyttää minuakin, kun juuri on rukoiltu, anteeksi anottu ja purettu hölmöilyt harteilta, niin ei kun uutta pahaa ja kauheita syntejä vain heti perään tekemään? Eivätkö nämä superuskovaiset opi tekemistään mokista mitään?

      Sitten toinen asia ovat nämä jatkuvasti toistuvat rakkaudenjulistukset ja tunnustukset Jumalaa kohtaan. Eikö se riitä kun kerran kertoo rakastavansa Jumalaa, Jeesusta ja mitä kaikkia pyhiä rakastettavia juttuja niitä nyt onkaan? Ja jos kanta muuttuu, eikä enää rakastakaan, rakkaus loppuu, niin sitten ilmaisee sen? Aikaa, vaivaa ja rahaa säästyisi melko lailla jos superuskovaiset lopettaisivat turhan toistelun siitä rakastamisesta.

    • Vielä tuosta rakastamisesta sen verran, että eikös se Jumala ole kaikkitietävä, joka on joka hetki kaikkialla ja tietää pienimpiä yksityiskohtia myöten, mitä ihmislapsostensa mielissä liikkuu? Jos noin on, niin silloinhan Jumalan täytyy tietää myös automaattisesti kuka häntä rakastaa ja kuka ei. Turhaahan sitä on silloin jatkuvasti toitottaa.

      Sama pätee tietysti myös rukoilemiseen. Sehän on puhetta näkymättömälle, hajuttomalle ja mauttomalle henkiolennolle joka tietää etukäteen tarkalleen mitä rukoilija sille aikoo sanoa. Rukoiluhan on silloin täysin turhaa, koska Jumala tuntee luotujensa tarpeet ja on luvannut huolehti niistä kuten huolehtii taivaan linnuista ja kedon kukkasista.

    • Kari, luottamus ja uskohan se juuri vie sinne Jeesuksen ristin juureen, koska tietää että sieltä tulee apu.

    • Kyllä, periaatteessa, mutta mitä tuo sanomasi tarkoittaa ihan konkreettisesti? Minä en ole tätä kaanaankieltä täysin ymmärtänyt koskaan ja siksi kyselen ihan aidosti. Mitä tarkoittaa ”ristin juurelle meneminen” ja miten se auttaa?

      Olen mielestäni kysellyt täällä monia ihan asiallisia kysymyksiä, mutta vastauksia ei oikein tunnu löytyvän. Ovatko kysymykseni liian vaikeita?

    • Minä taas ihmettelen sitä, että miksi joku ihminen ei siedä kuulla parannussaarnaa, jos kerran uskoo että Kristus on kaikki synnit jo sovittanut? Jokuhan siinä mättää. Ja tiedän kyllä mikä.

  6. Rukoileminen ei ole turhaa eikä tuloksetonta. Emme rukoile siksi, että voisimme tiedottaa Jumalalle jotain. Emmekä edes siksi, että kertoisimme hänelle kuinka hänen tulee toimia.
    Rukouksen oikea alkuunpanija on Jumala. Hän kehottaa rukoilemaan ja myös antaa aiheet, joiden puolesta tulee rukoilla. Rukous on vain niitä varten jotka eivät pärjää ilman Jumalan apua. Rukous on Jumalan suuri salaisuus ja se joka pääsee rukouksen salaisuuksiin tutustumaan, saa havaita, ettei rukous ole ollenkaan turhaa. Päin vastoin. Useimmat muut asiat ovat rukouksen rinnalla turhaa ajan haaskausta.

    • ”Rukous on Jumalan suuri salaisuus”

      Mikä siinä nyt niin kovin salaista ja ihmeellistä on? Jutella näkymättömälle henkiolennolle, joka on yhtä aikaa kaikkialla ja jo ennalta tietä mitä rukoilija tulee sanomaan ja itselleen ruinaamaan ja josta ei ikinä itselleen juttuseuraa saa.

      ”Rukous on vain niitä varten jotka eivät pärjää ilman Jumalan apua.”

      Aika heikot eväät on elämälleen saanut, jos henkiolentojen puoleen joutuu kääntymään ja apua kerjäämään elämässä selvitääkseen.

Kirjoittaja

Laura Leipakka
Laura Leipakka
Ajatuksia pyhästä arjessa. Blogissa sanoitan millenniaalisukupolveen kuuluvan kaupunkilaisen naisen pohdintoja uskosta ja kirkosta arkisen elämän myllerryksessä. Olen osa kristillisen tradition ketjua, mutta en aina löydä itseäni kirkon sisältä. Pyhyyden häivähdyksiä sen sijaan löydän kaikkialta. Ehkä eniten juuri silloin, kun en osaa niitä etsiä tai odottaa.