Z – sukupolvea ei voi tavoittaa, jollei toimeen tartuta nyt.

Lainaus Kotimaan uutisista: ”Tulevaisuusvaliokunnan mietinnön mukaan kirkon on välttämätöntä uudistaa toimintaansa perusteellisesti ja sen on pyrittävä nykyistä paremmin osallistamaan kaikkia jäseniään. Erityisesti valiokunta nostaa esiin yhteydentarpeen milleniaaleihin (26–40 vuotiaat) sekä Z-sukupolveen (alle 25-vuotiaat). ”

Tuota tavoitetta on kirkon hyvin vaikea toteuttaa, kun se on laiminlyönyt rippikoulun jälkeisen etsikkoaikansa nuorten tavoittamisessa. Ripari voi olla nuorisotyön alku. Sen ei tarvitse olla sen loppu. Rippikoulu ja varsinkin rippikoululeirit voidaan rakentaa sellaisella tavalla, että nuoret voivat kokea seurakunnan omakseen. Se vaatii uudenlaista asennoitumista koko työhön. Nyt nuoret pudotetaan seurakunnasta pois, heti rippikoulun jälkeen. Jolleivat ole isosina mukana. Seurakuntaan ei isosena olokaan heitä sitouta. Tuon toiminnasta pudottamisen jälkeen nuoren on vaikea uudelleen löytää tietä seurakuntaan. Ripari-fiiliksen varaan ei voi nuoren aikuisen osallistumista rakentaa.
Kuinka helppoa kirkolle olisikaan järjestää Z-sukupolven toiminta, jollei tuota kymmen vuoden katkosta olisi.

Tavoite on koko kirkon kannalta mahdollista saavuttaa, vain suurilla paikkakunnilla. Nykyisen käytännön mukaan seurakunnat toimivat vain omilla alueillaan ja jos nuoria aikuisia on vähän, niin ei ole keille järjestää. Kirkko täytyy saada miltei täyteen nuoria aikuisia, ennekuin vetovoimaa syntyy. Pienten seurakuntien tulee tukea nuorten osallistumista isompien seurakuntien toimintaan ja luoda yhteistyökuvioita sinne missä nuoria enemmän on. Muuten paikkakunnan nuorten aikuisten toiminta jää kituliaaksi ja tyrehtyy.

    • Ennen sanottiin: Yhdyspankki on meidän pankki – meidän pankki on Yhdyspankki. Nykyään: Restaurantti on meidän pankki – meidän pankki on restaurantti.

      Taitaa olla niin, että Restaurantti vie voiton kirkon seuroista, eikä se siitä niin vain muuksi muutu. Se, mitä minulle rippileirillä tapahtui, oli seksuaalisen mielenkiinnon herääminen vastakkaista sukupuolta kohtaan.

    • Rippikoulun jälkeinen kevät vasta oikein herättää nuoret näihin asioihin ja seurustelukuviot alkaa kiinnostaa erityisesti. Silloin on tosi hauskaa opettaa nuorille seurustelutaitoja. Mitään häiriöitä ei niillä oppitunneilla yleensä ollut, joita kouluilla ja seurakunnissa kävin pitämässä. Nuoret suorastaan imivät itseensä mun opetukset. Joskus sain tunnin päätteeksi oikein raikuvat aplodit palkakseni. Eivät ne raukat tietenkään silloin tajunneet vielä sitä, että niitä ihan samoja taitoja he tulevat monta kertaa tarvitsemaan avioliitoissaan. Ei sen ikäiset ole avioliiton jutuista tietenkään yhtään kiinnostuneita.

      Seuraava yhtä hyvä aika näiden taitojen opetukseen tulee vasta sitten kun avioliitto on menossa hyvää vauhtia karille. En tiedä montaa yhtä hyvää puuhaa, kuin se että pääsee opettamaan jollekin parille näitä taitoja ja he ottavat ne innolla vastaan. Sellaisen parin elämää on sitten myöhemmin ilo seurailla sivusta.

      Joten kyllä Kimmo olet ihan oikeassa, että tässä olisi kirkolla hyvät mahdollisuudet.

    • Pekka: ”Nuoret suorastaan imivät itseensä mun opetukset. Joskus sain tunnin päätteeksi oikein raikuvat aplodit palkakseni. Eivät ne raukat tietenkään silloin tajunneet vielä sitä, että niitä ihan samoja taitoja he tulevat monta kertaa tarvitsemaan avioliitoissaan.”

      Tässä on nyt jotain perin ristiriitaista. ”Ne raukat” eivät tajunneet, että niitä taitoja tulevat monesti tarvitsemaan avioliitossaan, eivätkä olleet avioliiton ”jutuista” tietenkään yhtään kiinnostuneita, mutta kuitenkin suorastaan imivät itseensä opetukset ja antoivat tunnin päätteeksi raikuvat aplodit.

      Mitenkäs tämä on mahdollista? Minun käsitykseni mukaan; jos suorastaan imee itseensä opetukset avioliiton ”jutuista” niin kyllä se silloin edellyttää ainakin jonkintasoista kiinnostusta asiaa kohtaan.

      Pekka: ”Joten kyllä Kimmo olet ihan oikeassa, että tässä olisi kirkolla hyvät mahdollisuudet.”

      Tuollaista väitettä mihin viittaat en oe esittänyt. Kerroin aioastaan seksuaalisen mielenkiintoni vastakkaista sukupuolta kohtaan heränneen rippileirillä täyteen kukoistukseensa ja tarkoitan sillä ihan konkreettisia käytännön tasoa – toisin sanoen tuumasta toimeen ryhtymistä. Kirkolla ja rippikoululla ei varsinaisesti ollut mitään tekemistä asian kanssa, leiriolosuhteet vain muodostuivat varsin otollisiksi tapahtumille.

    • Käsitin tuon tekstisi sellaiseksi väitteeksi, josta nyt kieltäydyt:

      ”Rippikoulu on ihan eri juttu. Leirillä, poissa vanhempien silmistä voi ensimmäinen orastava tutustuminen vastakkaiseen sukupuoleen seksuaalisessa mielessä olla houkutteleva mahdollisuus ja sitten ne sukulaisten lahjasekit ja isäpapan ostama mopo. Siinä sitä on yllykettä rippileirin käymiselle ihan riittämiin”.

    • Käsitit väärin. Tarkoitus oli kyllä kertoa, että ei rippikoulun käymiseen muita motiiveja tarvita kuin kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen (tai vaikka samaankin) ihan seksuaalisen kiinnostuksen vuoksi, niin ja sitten tietysti ne lahjat. Kyllä ainakin suurimmalle osalle uskonto ja jeesustelu ovat leirillä käymisessä sivuseikkoja ja jäävät sitten siihen ilman sen kummempaa aiheeseen palaamista loppuelämän aikana.

  1. Kimmo Wallentin. Meillä seurakunta kylläkin kasvaa 50 – 100 hengen vuosivauhtia. Eroajia on aina kourallinen, mutta myös liittyjiä on vuosittain. Yksinkertainen selitys jumalanpalvelusten osalta on, että uuden ikäpolven nuoria perheitä on tullut mukaan nuorisotyön kautta.Jumalanpalveluksissa käyntimäärät vaihtelevat 60 ja 130 välillä vuodenajan ja pyhäkoulun pidon mukaan.

    Lisäksi seurakunnan sisällä toimii kolme isoa kirkon sisäistä rukoushuonetta 40 kilometrin säteellä. Kaikki uskovaiset eivät ole ”kirkollisia”, mutta erityistapauksia lukuun ottamatta hekin osallistuvat mm. rippikouluun, avioituvat, kastavat lapsensa jne kirkossa. Sekä ovat luottamushenkilöinä, osin aktiivisina sellaisina.

  2. Kirkko tavoittaa Z-sukupolven ja kaikki muutkin sukupolvet ainoastaan olemalla uskollinen tunnustukselleen. Ei sirkushuveja eikä jatkuvia riitoja ja samoja kirkolliskokousaloitteita vuodesta toiseen, jotka pyrkivät mitätöimään synti-käsitteen! Kirkolla pitää olla sanoma, joka ei muutu tuulen kääntymisen mukaan eikä poliittisten agitaatioiden seurauksena. Jotain pysyvää tässä muuttuvassa ja pelottelun ilmapiirissä.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.